Kihlaus

Toukokuussa 1660 Turun tuomiokapitulin pöytäkirjoihin merkittiin eräs tapaus, jota ei nykyaikana aiheuttaisi edes kulmakarvojen kohoamista oikeuslaitoksesta puhumattakaan.

Pöytyäläinen renkimies Antti oli kosiskellut jo jonkin aikaa Karinaisten Mäenpään kylässä asunutta piikaa, Marketta Yrjänäntytärtä. Lopulta he olivat Marttilan kirkkossa lupautuneet toinen toiselleen eli menneet kihloihin. Entisaikaan tämä oli hyvin vakavamielinen lupaus eikä sen purkaminen ollut yhtä yksinkertaista kuin nykyisin. Joka tapauksessa Antti ja Marketta olivat lopulta tilanteessa, että kihlaus haluttiin muiden taholta purkaa.

Renki Antti joutui sitten tulemaan Turkuun, konsistorin eteen selittämään asiaa. Mukaansa hän oli ottanut erään pöytyäläisen talollisen. Marketan serkku (tai sisaren lapsi) kertoi, että he olivat muuten ottaneet Antin hyvin vastaan perheessä, mutta kornetti Tilkasen vaimo Riitta oli toista mieltä. Hän ei ollut koskaan antanut suostumustaan mokomalle kihlaukselle. Riitta joutui tosin myöntämään, että hänellä ei ollut todistajaa omalle väitteelleen.


Konsistorin kirjuri oli tietysti ruotsinkielinen ja hänen sananvalintansa em. tutkinnon pöytäkirjassa ovat hieman sekavia. Niiden perusteella voisi asian tulkita siten, että morsiamen sukulaiset ovat syystä tai toisesta kääntyneet avioliiton solmimista vastaan. Edelleen alkuperäistekstiä tulkiten voisi aavistaa, että sekä Antti että Marketta olisivat alistumassa tähän.

Toisaalta Antti halusi jatkaa kihlaustaan Marketan kanssa, mikäli päätös vain olisi hänen omansa. Tuleva morsian olikin jo kiertänyt Loimaalla, Marttilassa ja Pöytyällä keräten morsiuslahjoja.


Asian käsittelyn jatkosta en ole kerännyt tietoja, mutta toukokuun loppupuolella oli vouti luvannut toimittaa Marketan konsistorin eteen. Samoin piti Antin olla tuolloin saapuvilla, jotta kihlauksen tulevaisuus saataisiin selville.

Avioliiton solmimista edelsi aina kihlaus, joka oli pitkään sitova lupaus. Sen saattoi purkaa ainoastaan tuomiokapitulin päätöksellä ja sen takia Antti joutui Markettansa kanssa lähtemään Turkuun. Marketalla saattoi olla oma sormuskin, sillä jo roomalaisten käyttämä tapa vaihtaa sormuksia avioliittolupauksen symbolina yleistyi Suomessa 1600-luvulla. Sormuksen paikka oli vasen nimetön. Tämäkin on perua roomalaisilta, sillä he uskoivat näkymättömän rakkauden suonen johtavan nimettömästä suoraan sydämeen.

Kuvassa uskonpuhdistaja Martti Lutherin vihkisormus teoksesta ”Rings for the finger : from the earliest known times to the present, with full descriptions of the origin, early making, materials, the archaeology, history, for affection, for love, for engagement, for wedding, commemorative, mourning, etc.” – George Frederick Kunz, 1917

Kiitoset M. Lundille käännöksestä.