Lars Eriksson, tukholmalainen porvari kuoli joulukuussa 1611. Hän oli ollut naimisissa erään Margaretan kanssa ja tästä aviosta oli poika Erik Larsson. Erik syntyi viimeistään 1580-luvulla ja nuoruudessaan hän elätti itsensä kauppiaana Englannissa, Espanjassa, Hollannissa, Ranskassa ja Saksassa. Kotikaupunki Tukholmassa hän vannoi porvarinvalan toukokuussa 1604. Samaan aikaan Erik avioitui ensimmäisen kerran, mutta puolison nimi on jäänyt jälkimaailmalle tuntemattomaksi. Tästä liitosta ehti kuitenkin syntyä kaksi tytärtä.Erik Larssonin toinen vaimo oli Tukholman saksalaisen seurakunnan kirkkoväärtin Jakob Lohrmanin tytär Vendela. Vendelan äidin, Gertrudin isä taasen oli Berendt Hafverstad. Jakob Lohrmanilla 1ja vaimo Gertrudilla oli Vendelan lisäksi pojat Gert ja Bernt. Edellisestä tuli Falunin ja jälkimmäisestä Hudiksvallin pormestari. Jakob kävi jo 1570-luvulta lähtien kauppaa enimmäkseen raudalla, jota hän ajoittain osti suuriakin määriä, ja vei sitä voin ja vuotien lisäksi etupäässä Lyypekkiin, joskus myös Stralsundiin ja Danzigiin.
Paluumatkoilla hän toi Tukholmaan mm. suolaa, kankaita, hattuja, ruutia, messinki- ja tinaesineitä. Jonkun verran hän myös vei kuparia. Jakob mainittiin eteläsaksalaisen Samuel Kiechelin matkakirjassa talvisessa Ruotsissa 1580-luvulla, jolloin Kiechel asui Jakobin luona Tukholmassa. Jakob näyttää kuolleen nuorena 1586, jolloin hänen nimensä korvautuu leski Gertrudin nimellä tullikirjoissa. Keskellä Riddarholmenin kirkon lattiaa on edelleen nähtävillä hautakivilaatta, missä lukee ”Jacob Larman 15 februari 1587” sekä ”Husman”, joka oli leski Gertrudin toisen puolison sukunimi (Hussman, Husman).
Jakobin vävy Erik kävi myöhemmin Tukholmassa kauppaa viinillä, suolalla, kankailla ja kaikenlaisilla ylellisyystuotteilla. Viennissä nousi kupari päätuotteeksi. Yhtenä kaupungin suurimpana kauppiaana nimitettiin Erik 1615 kauppakomppanian tirehtööriksi. Näin hän tuli osalliseksi valtion sotakassan kartuttamiseen, sillä kupari oli valtion tärkein vientiartikkeli. Kuparivientikomppanian johtajana hän oli 1619-28. Tänä aikana hän matkusti komppanian nimissä Tanskaan, Saksaan ja Hollantiin myydäkseen kuparia. Brabantissa hän tapasi mm. Espanjan infantiinan ja markiisi Spinolan. Kauppojen kanssa kävi kuitenkin huonommin, sillä hintoja pidettiin liian korkeina. Vuonna 1628 kuningas lopetti kuparikomppanian, jotain mistä Erik luultavasti oli tyytyväinen, sillä kuparikomppanialla oli jatkuvasti ollut vaikeuksia ja hän olikin jo pyytänyt eroa tehtävästään. Vuosina 1628-29 toimi Erik suolamonopolin kauppayhtiön johtajana.
Tammikuussa 1631, pian Ruotsin ja Ranskan liittolaissopimuksen allekirjoituksen jälkeen, nimitettiin Erik sotavaltion faktoriksi ja aateloitiin nimellä von Lindöö – nimi oli saatu Erikin tilasta Ekerön Lindöstä, joka sijaitsi noin kymmenisen kilometriä Tukholmasta länteen. Aatelisnimi muuttui myöhemmin muotoon von der Linde. Faktorina hän toimi Amsterdamissa sijoittaen sinne lähetetyt sotakassan myyntiartikkelit. Erikin tavaranvaihdon arvo 1631 oli peräti seitsemänsataa tuhatta riikintaaleria.
Syksyllä 1631 Erik sai käskyn ilmoittautua kuninkaalle. Käskyn takana oli epäilys, että Erik olisi itse rikastunut valtion kustannuksella. Käsky tuli huonoon aikaan: Erik viihtyi hyvin Amsterdamissa ja hän oli äskettäin saanut perheensäkin sinne. Erik ei pitänytkään kiirettä. Ensin hän matkusti Pariisiin hoitamaan kauppojaan ja saapui kuninkaan luo vasta maaliskuussa 1632.
Vastaanotto oli viileä, mutta Erik sai puhdistettua maineensa ja sai hoitaakseen vastavallattujen lounaisen Saksan alueiden verotuksen. Kuningas Kustaa II Aadolfin kaaduttua Lützenin taistelussa marraskuussa 1632 olisi Erik halunnut palata Ruotsiin hoitamaan omia asioitaan, mutta tehtävät Ranskassa ja Saksassa olivat niin kesken, että kotiinpaluu tapahtui vasta kesällä 1633.
Koko tämän ajan oli Erik ollut huonoissa väleissä kansleri Axel Oxenstiernan kanssa, joka kirjeissään epäili Erikin rahahallintoa. Ruotsissa Erik kuitenkin esitti kirjanpitonsa ja sai sen hyväksytyksi. Saadakseen rahaa kruunun pakottaviin menoihin (mm. kuninkaan hautauskuluihin), päätti valtaneuvosto lokakuussa 1633 myydä erän kuparia ja Erik sai tehtäväkseen hoitaa kauppaamisen. Kuparin saavuttua Amsterdamiin tammikuussa 1634 onnistui kuitenkin sikäläinen kauppias Elias Trip saaman kuparierän takavarikkoon, sillä eräs aikaisemmin toimitettu kuparierä ei arvoltaan vastannut Ruotsin velkaa hänelle.
Kansainvälinen kuparikauppa kaikissa muodoissa vei Erikin ajan myös seuraavat vuodet. Tammikuussa 1636 raportoi Erik valtaneuvostolle Tukholmassa kuparikaupasta, mutta jo viikkoa myöhemmin kirjoitti Axel Oxenstierna, että “Erik Larsson kuoli tänään, ennen kuin hän ehti antaa tietojaan kaupankäynnistä Amsterdamista”. Kuparikaupan asiantuntija oli nyt poistunut näyttämöltä.
Aikojen myötä oli Erik suuresti rikastunut. Tukholmassa hän oli rakennuttanut itselleen ison talon, joka oli ollut “koko kaupungin loistavin”. Ranskan suurlähettilään seurassa talossa käynyt lähetystösihteeri Ogier vaikuttui niin talon tauluista ja veistoksista, että hän teki luettelon niistä. Kaikki olivat ryöstösaalista Saksasta. Myös maaseututilalla Lovön Malmvikissä (Lindö, joka oli antanut aatelisnimen suvulle, oli aivan lähistöllä) oli taideteoksia, joiden alkuperä oli sama. Vierailulla syötiin sielläkin hopealautasilta ja juotiin kullatuista pikareista. Keskustelu oli vilkasta ja Erikin tyylikkäät tyttäret puhuivat ranskaa niin hyvin, että Ogier luuli olevansa kotimaassaan.
Erik haudattiin Suurkirkkoon ja leski Vendela avioitui tukholmalaisporvari Henrik Hussmanin kanssa, kuten edellä on jo mainittu.
Kiitos RR!
Kuvassa Tukholma suurin piirtein sellaisena kuin Erik Larsson sen näki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti