Turun ja Toijalan välinen rautatie valmistui 1876 ja samalla Kyrön asemaseutu sai nopeasti vilinää raitilleen. Aseman kautta kulki viereisen sahan tavaraliikenne, kauppiaat toimittavat hankintansa rautateitse ja matkustavaiset pääsivät nopeasti asioilleen Turkuun tai Loimaalle.Myös marttilalaiset olivat kovasti toivoneet rautatien vetämistä pitäjänsä läpi. Useissa sanomalehtiartikkeleissa hehkutettiin sitä, kuinka edullista olisi ollut vetää Helsingistä Turkuun kulkevaksi suunniteltu rantarata Salon jälkeen Marttilaan. Paimio ja Piikkiö eivät junaa tarvinneet, sillä näistä pitäjistä pääsi Kuninkaantietä pitkin helposti Turun suuntaan. Puuhamiesten mukaan rautatie pitäisi linjata Salosta Halikon Hajalaan ja sieltä edelleen Kumion kautta Marttilaan. Paimionjoki ylitettäisiin Laurilan ja Prunkilan kylien rajamailla, missä ”jokirannat ovat lantot, mutta kuitenkin kallioperäiset”. Raiteet jatkuisivat Yrjäntilän ja Horisten kautta kohti nykyistä Auran keskustaa, jossa rata liitettäisiin Turku-Toijala osuuteen hieman Aurajoen ylittävästä sillasta länteen.
Näin Marttila ja Tarvasjoki olisivat päässeet osalliseksi siitä vauraudesta, mitä rautateiden katsottiin asemapaikkakunnille tuovan. Kaiken lisäksi radan rakentaminen sinänsä olisi tullut edullisemmaksi, sillä ehdotetulla reitillä olisi ollut vain yksi silta eikä mäkiä juuri lainkaan. Paimionjokeen olisi myös mahdollista rakentaa vesivoimaloita, jotka puolestaan mahdollistaisivat teollisuuden. Tämä loisi seudulle uutta vaurautta ja sitä kautta avarat pellot saataisiin monin verroin hedelmällisemmiksi tehokkaammilla viljelystavoilla.
Edellä kuvaillut ajatukset tulivat ajankohtaiseksi vasta 1890-luvun alkupuolella, kun rantarataa vihdoin ryhdyttiin työstämään. Rusthollari Mikko Vanhatalo Prunkilasta ja kunnallislautakunnan esimies August Afren valittiin esittelemään marttilalaisten toiveita asianomaisille ”kaupungin herroille”. Samalla luvattiin korvata täysimääräisesti ne kulut, joita maanomistajille mahdollisesti tulisi linjauksen tutkimisesta.
Vanhatalon ja Afrenin matka jäi tuloksettomaksi. Rantarata rakennettiin tosin Hajalaan, mutta sieltä reitti vei suoraan Paimion ja Piikkiön kautta maan entiseen pääkaupunkiin. Marttila ja Tarvasjoki jäivät ikiajoiksi osattomiksi tämän kuljetusmuodon eduista
Toki raideliikenne aiheutti myös vaaroja ja onnettomuuksiakin. Eräs näistä olisi varmaan vältetty, jos Marttilan Prunkilassa olisi ollut oma seisake. Nimittäin heinäkuussa 1901 lähti Heikolan Anttilan talon isäntä Juho toimittamaan asioitaan Kyrön asemalle. Kotimatkallaan Tarvasjoen läpi hän putosi hevosrattailtaan ja menehtyi saamiinsa vammoihin seuraavana päivänä.
Vuonna 1844 syntynyttä Juhoa jäivät lähinnä kaipaamaan vaimo Maria Justiina, kaksi poikaa, yksi miniä, kaksi lastenlasta, kaksi veljeä ja sisko. Juho oli itse Anttilan poikia, kun taas vaimo Maria Justiinan juuret olivat Huovariston Bromanilla. Molempien sukujuuret olivat hyvin pitkälle marttilalaiset. Tämä avio oli Juholle jo toinen. Ensimmäinen puoliso oli ollut 1870-luvulla kuollut Maria Kristiina, jonka kanssa hänellä oli ainakin kolme poikaa. Jälkimmäisestä liitosta syntyi vielä yksi poika, mutta isän kuollessa neljästä lapsesta oli elossa vain kaksi. Myös Maria Justiina oli ollut aiemmin naimisissa, sillä mennessään vihille Juhon kanssa hän oli ollut leski avioliitosta Laurilan Ylitalon rusthollarin, Kaarle Matinpojan kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti