Reilut sata vuotta sitten Marttilan pitäjän jakoi suurin piirtein puoliksi paitsi Hämeen Härkätie, niin myös Paimionjoki. Koko kunnassa ei nimittäin ollut ainuttakaan siltaa, vaan liikenne hoidettiin pienillä lautoilla. Tämä oli luonnollisesti äärimmäisen hankalaa, sillä varsinkin eläinten kuljettaminen joen ylitse oli vaarallista. Joen rannat ovat hyvin jyrkät ja lautalle tulo erityisesti eläinten kanssa oli äärimmäisen hankalaa.Hevosten jalat jäivät lautan jatkosten väliin ja välillä joku elukka saattoi ottaa kylmän kylvyn joessa. Talvella päästiin kulkemaan helposti jäätä pitkin, mutta syksyisin ja keväisin oli muutama viikko todella vaikeaa aikaa.
Kaikki joen eteläpuolisten kylien asukkaat myönsivät auliisti siltojen tarpeellisuuden, mutta ainoastaan Palaisissa oli ryhdytty vuoteen 1906 mennessä tositoimiin. Neljän talon yhteisvoimin saatiin rakennetuksi asiallinen silta melko vuolaaseen virran kohtaan.
Samaan aikaan valistuneimmat pitäjäläiset ihmettelivät, miksi huomattavasti väkirikkaammat kylät eivät saaneet mitään aikaiseksi. Heidän mielestään talojen arvojen nouseminen olisi korvannut monin verroin sillan rakentamisesta aiheutuneet kustannukset. Pienempien kylien olisi pitänyt koota voimansa yhteen ja näin mahdollistaa useampien väylien rakentamisen joen ylitse.
Esitettiin myös ajatus siitä, että Härkätien varrella sijaitsevat kylät ottaisivat yhteisvastuullisesti osaa kustannuksiin. Olisihan silloista toki apua heillekin ja erityisesti sillä säästettäisiin jatkossa veto- ja kantojuhtien raskasta taakkaa.
Jo 1600-luvun lopulta tunnetaan Suomesta erityisiä siltavouteja, joiden työnkuvana oli teiden ja tietysti siltojen kunnosta huolehtiminen. Siltavoutien toimi lakkautettiin vuoden 1892 alusta lukien ja tehtävät siirrettiin maalaispoliiseille. Nopeasti ajatellen voisi luulla, että sillattomassa Marttilassa ei olisi ollut siltavoutejakaan.
Toki näitä entisajan kunnallisia virkamiehiä on Marttilassakin työskennellyt. Purhalan ja myöhemmin Huovariston kylissä vaikutti 1800-luvun alusta lähtien siltavoutina Fredrik Lindström. Hänen jälkeensä 1840- ja 1850-lukujen vaihteesta alkaen varakruununnimismies Johan Wilhelm Willman hoiti varsinaisen työnsä ohessa tätä "brofogden" tointa. Kappeliseurakunta Euralla eli nykyisellä Tarvasjoella oli omat siltavoutinsa jo 1700-luvun alussa ja jo vuonna 1698 Prunkilassa asunut Jaakko Jaakonpoika kantoi tätä titteliä.
Kuvassa Paimionjokea Karvelan ja Laurilan kylien kohdalla kesällä 2009.
Marttilassakin siltoja tulee Härkätien alittavien pienten purojen ja ojien ylityksistä.
VastaaPoista