Kauppias Hartzell Turusta

Vuoden 1888 keväällä herra C(G)alenius päätti luopua vuodesta 1869 Turussa, nykyisellä Yliopistonkadulla toimineen "Wähittäin- ja paljoittain-myymis-kauppaliikkeen" osuudesta. Samalla hän luovutti koko yrityksen monivuotiselle kauppakumppanilleen, herra Johan Robert Hartzellille. Tässä liikkeessä myytiin tuon ajan sanomalehti-ilmoitusten mukaan Juvankosken ja Tertilän paperiruukkien tuotteita, mm. paperipusseja ja makulatuuria.

Johan Robert oli syntynyt Nummen pitäjässä, Uudellamaalla, Miemolan talossa. Hänen isänsä Casper H. oli mennyt naimisiin Leppäkorven kylän Pellukan rusthollarin lesken, Anna Serafian kanssa. Casper itse oli syntynyt Oinolan Yli-Nupuisilla vuonna 1815 ja Anna Serafia Pusulan Hyönölän Takalan talossa yhdeksän vuotta myöhemmin.

Johan Robertin lisäksi perheessä oli kuusi muuta lasta, joista ainakin yksi tytär kuoli lapsena. Muiden viiden sisaruksen myöhempiä vaiheita en ole selvittänyt.

Turussa herra Hartzellista tuli mitä luultavammin yleisesti luotettu mies. Ainakin hän toimi Turun läänin maakauppiaiden jäsenenä ja kyseiset kauppiaat kokoontuivat hänen luonaan "rouva Wigeliuksen asunnossa".

Turussa asui myös Johan Robertin setä Zakarias Hartzell, joka oli ammatiltaan muurari. Zakariaksen ja tämän ensimmäisen vaimon Ottelianan poika Eligius Zakarias H. oli ammatiltaan kirjanpitäjä. Åbo Underrättelser -lehdessä tammikuussa 1874 julkaistun ilmoituksen mukaan nuori mies oli kuollut Barcelonassa ainoastaan 22 vuoden ja seitsemän päivän ikäisenä.

Samaa sukua on luultavasti ollut myös turkulainen maalari Hartzell, jonka ilmoitettiin vuoden 1889 alussa aloittaneen kauppias Galeniuksen uudisrakennuksen maalaus- ja koristelutyöt. Kyseinen kiinteistö sijaitsi nykyisen Yliopistonkadun ja Puolalankadun kulmauksessa. Kauppias Galeniuksen sukunimi löytyy myös muodossa Calenius. Olisin kiitollinen kaikista näihin em. henkilöihin liittyvistä lisätiedoista, nimenomaan 1850-luvulta eteenpäin.

Kauppias Hartzellin löydät kotisivuiltani Karjalohjan Tallqvist -taulustosta.

Kommentit

  1. Ojennan tässä sinulle aineettomasti Bloggaamista tarkoituksella -plakaatin. (ks http://nieminensundell.typepad.com/esinetarinoita/2008/04/bloggaamista-ta.html)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit