Eräs mylläri

Suomessa ensimmäiset kirjalliset maininnat myllyistä ovat 1300-luvulta. Seuraavien parin vuosisadan ajalta voidaan koota tietoja noin sadasta vesimyllystä, joista suurin osa sijaitsi Hämeessä. On melko todennäköistä, että meikäläisen myllyn malli on tullut lännestä. Muinaisruotsin sanat Möllu ja Myllu muistuttavat äänteeltään kovasti suomen vastaavaa sanaa.

Toisaalta möllu / myllu sekä mylna -sanat korvautuivat Ruotsissa noin 1200-luvun lopulla germaaniperäisiin kvaern ja quarn -sanoihin. Näillä tarkoitettiin alunperin vain käsimyllyä, joten vesimyllyn on täytynyt jo ennen tätä aikaa kotoutua maahamme.

Paimionjokeen oli Koskella rakennettu ainakin neljä myllyä jo 1500-luvun lopulla; Tuimalaan, Patakoskelle, Myllykylään ja Koivukylään. Niissä kaikissa oli yksi kivipari eli ne olivat jalkamyllyjä. Vuonna 1588 mainitaan Sorvastolla mylly ja 1643 kartanonomistaja Gustaf Grass rakennutti uuden laitoksen. Kosken kartanoa lukuun ottamatta myllyt olivat osuuskuntien omistuksessa. Jokaisella talolla oli oma myllyvuoronsa, joita sitten saatettiin ostaa, myydä tai jopa vuokrata.

Yksi varhaisimmista rippikirjoista mainituista Tuimalan myllyn mylläreistä oli muuan Simo Erkinpoika Leijon, joka oli naimisissa Kirsti Yrjöntyttären kanssa. Hän saattoi samalla olla pitäjässä kaikista iäkkäin pitäjässä koskaan työskennellyt mylläri. Rippikirjan mukaan hän oli syntynyt 1696 ja vielä 1770-luvulla hänet mainitaan tässä raskaassa ammatissaan. Mylläri-Simo saattoi olla alkujaan sotilas, sillä hänen sukunimensä viittaa vahvasti tähän suuntaan. Tämä otaksuma vahvistuu, sillä aina 1740-luvun alkupuolelle saakka Simo asui perheineen Liedon Hihnan kylässä. Siellä ollessaan hänet mainitaan rakuunana. Simon ja Kirstin lapsista vanhin oli isänsä kaima. Hänestä tulikin aikoinaan Tuimalan mylläri isänsä jalanjäljissä.

Nuorempi Simo oli hänkin melko iäkäs mylläriksi tullessaan, sillä hän työskenteli saharenkinä Kirkonmäellä 1780-luvun alkuun saakka. Vasta 1783 hänet mainitaan ensimmäisen kerran Tuimalassa ja tuolloin hän on jo yli 50-vuotias. Puolisoaan ei Simon tarvinnut kovin kaukaa hakea. Nuorikko Matleena Niilontyttären isä oli Tuimalan Isotalon rusthollari Niilo Helsteen ja äiti Kristiina Warell, Matleenan äidinisä oli lohjalaissyntyinen Olavi (Olof) Warell, joka työuransa aikana ehti olla mm. Mietoisten Saaren kartanon voutina, Maskun Kankaisten vuokraajana ja Maskun nimismiehenä. Tuimalan Isotaloon hän tuli ensin vuokraajaksi ja vuodesta 1728 eteenpäin isännäksi.

Simon ja Matleenan lapsia olivat Matti, Maria ja Liisa. Heistä Matti asui koko ikänsä kotitorpassaan kuollen naimattomana ja lapsettomana 25 vuoden iässä vuonna 1803. Hänen molemmat siskonsa, Liisa ja Maria olivat kuolleet vain muutamien kuukausien ikäisinä. Näin tämä sukuhaara Simo Leijonin jälkeläisiä sammui Tuimalan kylässä, sillä Simo Simonpoika menehtyi syksyllä 1813 ja leski Matleena Niilontytär keväällä 1833.