Sotaveteraaneja Kanta-Hämeestä

Vuonna 1858 suomalainen lehdistö kertoili laajasti niistä "sotawanhuksista", jotka olivat olleet mukana Suomen sodassa 1808-1809. Heitä oli tuolloin elossa koko joukko, mutta valtiovallan taholta heidän toimeentuloaan ei oltu turvattu millään tavalla. Lehtien artikkeleista paistaa läpi, että veteraanit ainakin itse arvostivat kovasti osallistumistaan tuohon sotaan.

Tällä kertaa otan tarkasteluun pari Kanta-Hämeessä elänyttä miestä. Heistä ensimmäinen näki päivänvalon ensimmäistä kertaa joulun alla 1783 Tammelan pitäjän Torron kylän rakuunan torpassa. Siellä asuivat hänen vanhempansa Johan Tropp ja Maria Tuomaantytär. Poika sai nimen Tuomas luultavasti äidinisänsä kunniaksi. Kastettujen luettelosta ei Tuomaksen lisäksi löydy muita lapsia tälle pariskunnalle. Rippikirjatulkintani mukaan äiti Maria Tuomaantytär olisi muuten ollut alle 15 vuoden ikäinen Tuomaan syntyessä.

Tuomas Tropp lähti Tammelan Torrolta sotaväkeen vuonna 1804 ja ensimmäisiä tehtäviä oli reserviläisenä olo Sääksmäen komppaniassa, Hämeenlinnan rykmentissä. Sodan syttyessä 1808 Tuomas oli Suomenlinnassa ja siellä hän sitten ehti olla aina linnoituksen antautumiseen saakka. Tämän jälkeen mies otti eron palveluksesta ja palasi kotipitäjäänsä. Sieltä hän käytöksensä ja hyvän äänensä vuoksi pääsi lukkarin toimeen Rengon pitäjään vuoden 1823 paikkeilla.

Vuonna 1858, kun sodasta oli kulunut jo 50 vuotta, oli Tuomas Tropp vanhuuden tähden voimaton. Niinpä hänellä oli "kirkkoweisussa" apulainen, joka sai häneltä puolet palkasta korvauksena. Jäljelle jäävän 5,5 tynnyrin (rukiita?) oli sitten riitettävä Tuomakselle ja hänen vaimolleen Anna Nymanille. Rengon lukkarina toimi myös Tuomaan ja Annan poika Carl Gustaf Tropp.

Seuraava veteraanimme oli Hauhon Sotjalan kylässä asunut Erik Klen, joka oli syntynyt vuonna 1781. Hänet otettiin reservin sotamieheksi 18 vuoden iässä Sotjalan kylän Niuran, Tarrin ja Puuskan talojen ruotuun. Juuri ennen Suomen sodan syttymistä hänet pantiin vakinaiseksi sotilaaksi Hämeenlinnan rykmenttiin. Taisteluihin Erik osallistui ainakin Ulvilan kirkolla, Siikajoella ja Sundbyssä. Jossain näistä tappeluista hän sai luodin jalkaansa, jota Erik sitten ontui vielä vanhalla iällään.

Sodan jälkeen Erik Klen palveli 15 vuoden ajan Heinolan pataljoonassa ja jossain välissä hän ehti mennä naimisiin Maria Gustafsdotterin kanssa. Pariskunnalle syntyi seitsemän lasta vuosien 1806-1821 välisenä aikana.

50 vuoden kuluttua sodan päättymisestä Erik sai eläkettä kahdeksan ruplaa ja 60 kopeekkaa. Sotaväen jälkeen hän oli tehnyt suutarin töitä, mutta raihnauden takia piti leskeksi jääneen veteraanin turvautua ihmisten armeliaisuuteen.