Wuonna 1886 12 päivänä huhtikuuta pirettiin Kalujen kirjoitus ja värteraus Perttelin Diskarlan Ahlpergin torpasta Juha Alperkin jälkeen joka kuoli Huhtikuun toisena päivänä ja jolta jälkeensä lapset Roopet Alperg Diskarlasta Gusta ja Atolf molemat Kiskon pitäkästä ja Juhan vainajan lapset Kaart ja Wilhelmiina molemmat Halikon pitäjästä ja täysiikäiset ja tyttären Kustava vainajan lapset Wilhelmiina Helkren on täysiijässä Kustava Karoliina Helken
Kesäkuussa 1808 syntyi eräs esi-isistäni, nykyisen Kuusjoen Tiskarlan kylässä asunut muonatorppari Juha Ahlberg. Hänen oma isänsä Mikko A. kaatui Suomen Sodassa vuosien 1808-1809 aikana. Itselläni ei ole tietoa, ehtikö Mikko koskaan nähdä tätä nuorinta lastaan.
Kyseessä on kolmas samankaltainen tapaus esivanhempainhistoriassani. Isovihan aikaan 1714 kaatui majuri Torsten Jägerhorn af Storby Isokyrön Napuen taistelussa näkemättä nuorinta tytärtään, helmikuun toisena päivänä samana vuonna syntynyttä Ulrikaa. Samoin kävi Ulrikan oman tyttären kohdalla. Ulrikan kolmesta puolisosta keskimmäinen, kartanonvouti Johan Rautell menehtyi vuonna 1749 ja pariskunnan tytär Johanna Lovisa syntyi vasta seuraavan tammikuun loppupuolella.
Juha oli naimisissa somerolaisen Stina Henriksdotterin kanssa ja heillä oli yhteensä seitsemän lasta; Juha Gabriel, Kustava, Kustaa Henrik, Robert, Karl, Wilhelm ja Adolf Fredrik. Näistä omaa perhettä oli kolmella ensiksi mainitulla sekä nuorimmaisella Adolf Fredrikillä. Karl ja Wilhelm olivat kuollet lapsina, kun taas Robertin myöhemmistä vaiheista en ole kerännyt tietoa hänen poistuttuaan kotoaan rengiksi Kanungin kylään.
Muonatorppari Juha Ahlberg kuoli huhtikuun toisena päivänä vuonna 1886 ja kahdeksan päivän kuluttua pidettiin hänen torpassaan "Kalujen kirjoitus ja värteraus". Paikalla olivat lapsista Robert, Kustaa Henrik ja Adolf Fredrik. Juha Gabriel oli kuollut ennen isäänsä ja hänen jälkeläisistään värteerausta valvoivat Kaarle ja Wilhelmina. Samoin tytär Kustava oli edesmennyt, mutta hänen tyttärensä Wilhelmina Hellgren ja Kustava Karoliina olivat paikalla.
Varsinais-Suomen perämailla asuneella torpparilla ei juurikaan ollut omaisuutta. Puhdasta rahaa oli sentään 44 markan verran, mutta työkaluja löytyi vain muutama, samoin keittiössä oli ollut vain tuoppi, kannu ja pata. Huonekalujen kohdalta perukirjasta löytää sentään kahvimyllyn ja pari lautasta sekä käsikivet jauhojen tekoa varten.
Kirjallisuutta oli maalaisen varsin hankalaa edes hankkia, mutta torpassa oli sentään Uusi Testamentti, virsikirja, saarnakirja ja katekismus. Vaatepuolella Juha Ahlberg pärjäsi kolme jakulla, kahdella parilla housuja, kaksillä liiveillä, kun taas paitoja oli täysi tusina. Kolmen tyynyn lisäksi löytyi pedistä vällyt.
Sairaankorjuuseen ja hautajaisiin oli kulunut rahaa tasan sata markkaa, minkä lisäksi "wärsterinkimiehille, kirjatusmiehelle ja tuomarille" maksettiin yhteensä viisi markkaa. Lakisääteinen vaivaisten prosentti oli muonatorppari Ahlbergin kohdalla 25 penniä. Loppujen lopuksi kuolinpesä jäi 16 markkaa ja 15 penniä velan puolelle.
Arviomiehinä tässä perukirjassa olivat Tiskarlan Prätän talon "Alpert" ja Haikian talon "Aukst". Ahlbergin torppa taasen sijaitsi Liivin talon mailla. "Kirjatusmiehenä" eli kirjurina oli Wilhelm Haikia. Harmillisesti en ole tunnistanut August ja Wilhelm Haikian sukulaisuutta - ainakin vuodesta 1889 lähtien ao. talon isäntä oli August Wilhelm Haikia.
Kuvassa Juha Ahlbergin perukirja puhtaaksi kirjoitettuna.
analytics
Katso tästä kurssitarjontaani
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Blogitekstisuositus
-
Henry von Northeim – keskiajan vaikutusvaltainen saksilainen ruhtinas Henry von Northeim (s. noin 1060) oli yksi aikansa vaikutusvaltaisimm...
-
Joulunaika tuo mukanaan monia rakkaita tapoja ja perinteitä, mutta oletko koskaan miettinyt, mistä nämä kaikki juontavat juurensa? Joulu on ...
-
Carlos II de España. Juan Carreño de Mirand via Wikimedia Commons Genin avulla voi tietyin varauksin tarkastella mielenkiintoisia asioit...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti