Karhunojan murheita

Pöytyän Karhunojan kylän läpi virtaa Kaulajoki, joka ei ole mitenkään erityisen vuolas virta. Kuitenkin yli 150 vuotta sitten sen ylittämiseen tarvittiin lauttaa, sillä siltaa ei oltu vielä rakennettu. Vaikka joki oli vain muutamia metrejä leveä, osoittautui sen ylittäminen välillä vaaralliseksi ja ainakin kerran kohtalokkaaksi.

Elokuun kahdeksannen päivän iltana 1866 lähtivät Pietilän talon 16-vuotias tytär ja vuotta vanhempi piika Miina asioille tarkoituksenaan ylittää Kaulajoki. Syystä tai toisesta oli nuorilla naisilla niin kiire, että he suorastaan juoksivat pienelle lautalle. Siellä oli jo ennestään yksi miespuolinen matkustaja, joka myöhemmin kertoi varoittaneensa tyttöjä lautan kantavuudesta.

Niinpä piika Miina astui takaisin sille lankulle, jota käytettiin astinlautana tarttuen samalla kiinni Pietilän tyttären vaatteisiin. Sillä hetkellä Miinan jalka lipesi ja hän tippui jokeen vetäen perässään toisenkin tytön veden varaan. Koska joen pohja on hyvin mutainen ja penkat ruohon peitossa, oli pelastautuminen mahdotonta. Molemmat vajosivat veteen ja vasta parin tunnin päästä nämä onnettomat löydettiin hengettöminä.

Kaulajoki tai siihen kylän keskellä laskeva pienempi Karhunoja oli koitunut jo tasan 80 vuotta aiemmin yhden pienen tytön turmaksi. Simolan ratsutilan isännän, Jaakko Riveliuksen tytär Kaisa oli saanut 1771 aviottoman lapsen. Tämä Liisa-tyttönen hukkui kotikylänsä läpi virtaavaan uomaan huhtikuun lopulla 1776.

Pietilän talon asukeille tapahtui vähemmän mukavia asioita noin 10 vuotta alussa kuvatun hukkumistapauksen jälkeen. Maaliskuun 15. päivän vastaisena yönä 1876 varkaat murtautuivat Pietilän päärakennuksen saliin ikkunan kautta. Saaliikseen nämä pitkäkyntiset saivat yhden sinisen, topatun päällystakin sarkavuorilla, kolme garibaldi-tyyppistä jakkua, joista yhdessä oli tehdasverkaa kirjavalla, puolivillaisella vuorilla, yhdessä tavallista verkaa sertinkivuorilla ja yhdessä puotikankaasta tehtyä sertinkivuori. Lisäksi heidän mukaansa lähti kaksi paria verkakankaisia housuja ja yksi pari aivinaisia housuja sekä yhdet tehdasverasta tehdyt liinavuoriset liivit sertinkisellä takamuksella.

Sertinki oli palttinasidoksista, melko harvaa puuvillakangasta, johon oli voitu sekoittaa muitakin kuituja. On myös huomattava, miten kotitekoiset kankaat haluttiin erotella tehdasmalleista. Garibaldi-jakku oli tullut muotiin 1860-luvulla, kun nimen sille antanut italialainen vapaustaistelija kävi Lontoossa kääntymässä. Kaikki hänen mukaansa nimetty alkoi käymään kaupaksi todella hyvin ja ilmeisesti villitys levisi Auranmaalle saakka.

Isäntä Juho Pietilä lupasi varkaiden nappaajalle tai vaatteiden palauttajalle "kunniallisen palkinnon".