Suomessa omaksuttiin puhelimen käyttö hyvin nopeasti sen keksimisen jälkeen. Toki laite yleistyi varsin hitaasti ja vain suurimpien taajamien kautta, mutta jo 1800-luvulla oli perustettu useitakin "telefooniyhtiöitä" maaseutupitäjiin. Jonkinlaista osviittaa ensimmäisten parin vuosikymmenen kehityksestä antaa kesällä 1895 julkaistu tilasto maamme puhelimista.Sen mukaan "telefooni"yhtiöissä oli jäseniä ja näin ollen tilaajia kaikkiaan 7351 kappaletta. Eniten puhelimia oli pääkaupungissamme Helsingissä, jota sitten seurasivat järjestyksessä Viipuri, Turku, Tampere, Vaasa ja Pori. Kaupunkien asukaslukuun suhteutettuna voiton vei piskuinen Maarianhamina, josta löytyi 1895 yksi luuri jokaista 13 asukasta kohden.
Sortavalassa ja Mikkelissä puhelimia per asukas oli 25, Lappeenrannassa 26, Loviisassa 27, Uusi-Kaarlepyyssä 31 sekä Helsingissä 33. Perää piti Länsirannikon satamakaupunki Kaskinen, jossa oli yksi puhelin 137 asujainta kohden koko maan keskiarvon ollessa 51.
Vuosimaksut olivat erittäin sekalaiset, koska ne laskutettiin joka yhtiössä hieman eri tavalla. Puhelimia varten oli tuossa vaiheessa asennettu hieman vajaat 8000 kilometriä kaapeleita. Pisimmät pätkät olivat Etelä-Suomen kaupunkien välisellä osakeyhtiöllä, joka lohkaisi potista 1600 kilometriä. Yllättäen toisena oli Orimattila, jolla kaapeleiden pituus tosin jäi tuhat kilometriä lyhyempi. Kaksilankaisia johtoja oli vain 918 kilometriä, mutta nämä yleistyivät seuraavina vuosina vauhdikkaasti.
Kuvassa Ericsson-Bellin seinäpuhelin 1890-luvun alkupuolelta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti