Siirry pääsisältöön

Kreivin aikaan

Pietari Brahe syntyi Ruotsissa, Uplannin Rydboholmin kartanossa kreivi Abraham B:n ja Elsa Gyllenstjernan perheeseen helmikuun 18. päivä vuonna 1602. Isoisä Per oli ollut yksi Kustaa Vaasan henkilökohtaisista neuvonantajista. Pietarille annettiin perusteellinen koulutus ja tämän jälkeen hän vietti aikaansa matkustellen ympäri Eurooppaa. Hän vieraili useita kertoja Tanskassa, Saksassa, Englannissa, Ranskassa ja Italiassa. Matkoiltaan hän imi tietoa ja taitoa aikansa säätyläisen tavoin. Harrastuksina nuorukaisella olivat mm. tanssi, ratsastus ja luonnollisesti miekkailu. Ehtipä Pietari Brahe opiskella hepreaakin.

Kotimaahansa Pietari palasi vuoden 1626 paikkeilla valmiina valtakunnan vaativimpiinkin virkoihin. Hänestä tulikin Kustaa Aadolfin kamariherra, joka oli tuohon aikaan vaativa tehtävä. Euroopassa riehuneessa 30-vuotisessa sodassa Brahe osoitti esimerkillistä sankaruutta. Danzigin kaupunkia vastaan tehdyssä hyökkäyksessä 1627 oli Brahe samassa veneessä kuninkaansa kanssa. Taistelun tuoksinassa kuninkaan kypärä tipahti veteen, mutta Brahe antoi hänelle välittömästi omansa. Yhdeksän luotia lävisti veneen laidat, mutta neuvokas tuleva kreivimme repi vaatteista tilkkeitä, jotta vene ei uppoaisi. Iän myötä tämä urhoollisuus ei suinkaan vähentynyt. Vielä 1676-79 käydyssä sodassa oli Brahe valmis nousemaan ratsunsa selkään Ruotsinmaataan puolustamaan.

Vaikka Pietari Brahen näin niittikin sotaista kunniaa, saavutti hän suurimmat mainetekonsa siviilipuolella. Alle 30-vuotiaana Brahe sai maamarsalkan arvonimen ja 1630 hänestä tuli valtaneuvos ja laamanni. Eräs diplomaattisesti vaikeimmista tehtävistä tuli eteen vuonna 1632, kun hänet lähetettiin Saksaan neuvottelemaan Ruotsin asemasta Pohjois-Euroopassa. Kolme vuotta myöhemmin hän hieroi rauhaa Puolan kanssa ja joutui riitoihin Axel Orenstjernan kanssa. Valtakunnan vaarallinen asema vaatii tämän ongelman pikaista ratkaisua. Niinpä Pietari Brahelle räätälöitiin nopeasti erityistehtävä; vuonna 1637 hänestä tehtiin Suomenmaan kenraalikuvernööri. Tätä kautta kesti vuoteen 1640. Uudestaan hän palasi Suomen asioiden pariin vuosiksi 1648-54, tällä kertaa Suomen korkeimpana käskynhaltijana.

Suomenmaassa olivat kato ja jatkuvat sodat saaneet kansan tukalaan asemaan. Kruunu vaati jatkuvasti lisää veroja ja sotilaita. Osassa maata tilanne alkoi kehittyä jo kriittiseksi virkamiesten mielivallan takia. Korkein hallinto oli siksi kaukana tavallisesta kansasta, että oikeutta ei välttämättä saanut vaikka olisi sitä vaatinut.
Suomeen tultuaan Brahe alkoi määrätietoisesti uudistaa hallintojärjestelmää. Tiedonkulkua parantamaan hän perusti postilaitoksen ja kaupankäyntiä ajatellen sai peräti 10 uutta paikkakuntaa kaupunkioikeudet. Yhtä voimakkaasti tukea sai maatalous ja koulutus. Pietari Brahe olikin Turun akatemian ensimmäinen kansleri. Akatemia perustettiin vuonna 1640, jolloin kenraalikuvernööri siirsi Helsingin kaupungin sen nykyiselle paikalleen. Muutoksen syynä oli merenkulkuyhteyksien parantaminen.

Käsite "kreivin aikaan" on peräisin näiltä vuosilta. Kreivi Brahe onnistui ajoittamaan monet muutoksensa juuri oikeille hetkille kansakunnan hyvinvoinnin ja kasvun kannalta. Niinpä ei ole ihme, että hänen Turussa sijaitsevan muistopatsaansa juurella on kaiverrettuna hänen tunnetuimmat sanansa; "Minä olin maahan ja maa minuun hyvin tyytyväinen".

Labels:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirkkopalon jälkeen

Osmo Durchman kokosi Suomen Sukututkimusseuran jäsenjulkaisuun, Aikakauskirja Genokseen 1930-luvulla tietoja kirkkojen ja pappiloiden tuhoutumisista. Näistä tiedoista on paljon hyötyä tutkijalle, joka ihmettelee esimerkiksi rippikirjojen puuttumista tietyistä seurakunnista. Paloja on ollut 1600-luvulta lähtien, kun kirkonkirjoja ylipäätänsä alettiin pitämään, runsaasti. Toisaalta hämmästyttävän vähän on kokonaisuutena katsottuna tästä kirkollisesta materiaalista tuhoutunut. Eräitä näistä tapauksista olivat Kannuksen kirkon ja kellotapulin tuhonnut tulipalo 31.7.1813. Tuon samaisena päivänä oli ehditty soittaa seurakunnan kappalaisen, Karl Borgin kuolinkellot. Toinen tulipalo riehui vajaata vuotta aiemmin eli 22.8.1812 Valkjärven kirkossa. Koko rakennus tuhoutui tässä palossa. Tietoja kirkkorakennusten ja pappiloiden tulipaloista löytyy mm. piispan- ja rovastintarkastusten pöytäkirjoista. Myös tuomiokapitulien asiakirjoista innokas sukututkija voi etsiä näiden onnettomien tapausten syit
Lähetä kommentti
Lue lisää»

Eräs saha Halikossa

Maamme vanhimpina sahalaitoksina on monesti pidetty Helsinkiin, Hämeenlinnaan, Kymenkartanoon, Perniöön, Viipuriin ja Espooseen kruunun toimesta pystytettyjä vesisahoja. Näiden sahojen tärkein tehtävä oli tuottaa se sahatavara, mitä linnoissa ja latokartanoissa tarvittiin. Raaka-aineena nämä sahat käyttivät ns. verotukkeja eli talollisilta veroparseleina kerättyjä puolta. Samoihin aikoihin myös eräillä aatelismiehillä oli omia, yksityisiä sahoja. Monia pitäjänhistorioita ja muita selvityksiä kirjoittaneen Aulis Ojan mukaan Varsinais-Suomesta löytyy em. kruununsahoja varhaisempia vesisahoja. Tietoja näistä on säilynyt mm. Eerik Flemingin maakirjassa. Tuo mainittu maakirja sisältää erilaisia maanjakoon liittyviä tuomioita vuosien 1420–1551 väliltä.   Samoin siitä löytyy muitakin omaisuuteen liittyviä dokumentteja sekä merkintöjä Flemingin suvun jäsenistä ja heidän sukulaisuussuhteistaan. Aulis Ojan kirjoitusten perusteella löytyy Eerik Flemingin maakirjan sivulta 45 [1] lyhyt dokume
Lähetä kommentti
Lue lisää»

Kuka oli ensimmäinen sukututkija?

HUOM: Tämä teksti on tehty tekoälyn ehdottaman tekstin pohjalta. On hyvä huomata, että tekoälysovellukset eivät ole millään tavalla täydellisiä tällä hetkellä. Sinänsä nämä alla olevat henkilöt ovat olleet varhaisia sukututkijoita, mutta heitäkin ennen on sukujensa saloista kiinnostuneita löytynyt. Suhtaudu siis terveen kriittisesti tähän tekstiin! Sukututkimuksen historia ulottuu kauas menneisyyteen, ja on vaikea nimetä yhtä tiettyä henkilöä ensimmäiseksi sukututkijaksi. Tieto omasta suvusta ja sen historiasta on kiinnostanut ihmisiä kautta aikojen, ja esimerkiksi eri aatelissukujen historioiden kirjoittaminen on ollut yleistä jo keskiajalla. Kuitenkin modernin sukututkimuksen perustana pidetään yleisesti genealogiaan erikoistuneita oppineita, jotka toimivat Euroopassa 1500-luvulta lähtien. Heidän tavoitteenaan oli koota tietoa erityisesti aatelisten sukujen historiasta ja sukulaisuussuhteista. Tämä tieto tallennettiin usein heraldisiin rekistereihin, jotka sisälsivät tietoa sukujen v
Lähetä kommentti
Lue lisää»