Ruotsalaiset Afrikassa

Hans Neuman oli 1600-luvun puolivälissä pormestari Halmstadin pikkukaupungissa Ruotsin länsirannikolla, mutta lienee ollut lähtöisin Tukholman- Gävlen -seuduilta, mistä hänen vaimonsa ja myös siskonsa miehen suku oli kotoisin. Neumanit olivat todennäköisesti melko tuoreita sisäänmuuttajia Ruotsissa, mutta Hans ja sisko lienevät kuitenkin siellä syntyneet. Suku oli hyvin todennäköisesti jo aikaisemmissakin polvissa kauppiaita.

Hansin nimettömäksi jäävä sisko oli naimisissa kauppias Daniel Krögerin kanssa. Tämä oli ensin Oulun ja myöhemmin Uumajan pormestari, mutta kotoisin Gävlestä. Sisko kuoli 1697.
Hans avioitui ennen elokuuta 1638. Puoliso oli tukholmalaisen porvarin tytär Margareta von der Linde, 1609-45. Margareta oli jo ehtinyt jäädä leskeksi ensimmäisestä liitos-taan Valentin Nilsinpojan kanssa, etunimestään päätellen saksalaissukuinen kauppias hänkin. Margareta kuoli itsekin melko pian ja Hansilla mainittiin myöhemmin olleen uusi, nimeltään tuntematon puoliso.
Ruotsin suurvalta-aikojen merkillisyyksiin kuului toiminta kaukomantereilla. Yksi sellainen oli asu-tusyritys Nya Sverige, New Sweden, Delaware-joen rannalla Pohjois-Amerikassa. Suomalaissukuisen Klaus Larsson Flemingin johtama uudisasutus oli aloitettu 1637-38 ostamalla intiaaneilta maata. Ruotsalaiset asuivat siellä aina 1655 asti, jolloin hollantilaiset valloittivat kolonian. Sanotaan, että useimmat näistä ruotsalaisista uudisasukkaista olivatkin itse asiassa suomalaisia ja juuri heidän ansiostaan oppivat muutkin rannikon uudisasukkaat rakentamaan hirrestä, mikä oli eurooppalaisten kannalta välttämätöntä.

Toinen myöhempi, vähän samanlainen yritys oli 1731 perustettu kauppayhtiö Ostindiska Kompaniet, Itä-Intian kauppayhtiö, joka kaupanteon lisäksi suunnitteli perustavansa ruotsalaisia asutuksia sekä Kiinaan että Intiaan; kaupanteossa se olikin erittäin menestyksekäs aina 1800-luvulle asti, mutta asutuksista ei koskaan tullut mitään. Vielä myöhemmin omisti Ruotsi jopa saaren Länsi-Intiassa. Tämän saaren, St. Barthélemyn, saivat ruotsalaiset Ranskalta 1784 ja piti sitä ennen palautusta 94 vuotta. Saaren kaupunki Gustavia oli 5.000 asukkaallaan jopa Ruotsin kuudenneksi suurin kaupunki 1790-luvun lopulla heti Turun ja Stralsundin jälkeen.

Vähiten tunnettu näistä kaukomaayrityksistä oli kuitenkin Afrikka-kauppakomppania, Svenska Afrika-kompaniet, myös ”Guinea-kompaniet”. 1600-luvulla oli Ruotsin asema kuparin ja raudan viejänä vakiintunut ja johtanut lisääntyviin ulkomaankauppayhteyksiin. 30-vuotinen sota, johon Ruotsi osallistui 1630 alkaen, nieli kuitenkin suunnattomasti rahaa. Nuoren suurvallan rahantarvetta varten perustettiin kauppayhtöitä. Kaikkialla läsnä oleva Louis De Geer perusti Afrikka-komppanian, joka 1649 sai kruunulta yksinoikeuden Kanariansaarten eteläpuolisten alueiden kauppaan. Kauppa-asema Cabo Corso, nyk. Cape Coast Castle, perustettiin 1652 ostomaalle Afrikan Kultarannikolle Oguaan, Futun kuningaskuntaan, entisen portugalilaisen kauppa-aseman paikalle lähelle nykyistä Ghanan Accraa. Lisäksi perustettiin Kultarannikolle linnaket Karlsborg, Taccorari eli Anten sekä Annamabo, nykyinen Fort William. Ruotsalaiset toimivat aluksi Oguan ulkopuolelle ankkuroidussa laivassa. Heillä oli mukanaan palttinaa, villaa, mohair-kangasta, lasihelmiä, puukkoja, peilejä ja rautatankoja. Näitä vaihdettiin kultaan, norsunluuhun, sokeriin, pippuriin, mehiläisvahaan ja muuhun. Myös orjakauppa kuului kuvaan, joskin pienimuotoisena; ensimmäisenä vuonna laivattiin portugalilaisten Sao Toméen saarelle ehkä kaikkiaan 200-300 orjaa. Hollantilaisten West Indische Compagnie -yhtiö yritti häiritä Afrikka-komppanian kauppaa mm. lähettämällä raskaasti aseistetun laivan partioimaan Oguan edustalle, minkä takia ruotsalaiset pystyivät purkamaan tavaroitaan ainoastaan pimeällä.
Yhtiö joutui myymään lisäosakkeita 1654 alkaen. Yhtiön johdosta niihin aikaan erotettu rostockilainen Henrik Carloffer päätti kostaa kohteluaan. Hän osti tanskalaisen 18 tykin laivan ”Glückstadt” ja seilasi 48 miehen miehistön kanssa Kultarannikolle, jonne hän saapui tammikuussa 1658. Hollantilaisilla apuvoimilla ja kauppayhtiön entisillä orjilla vahvistettuna Carlofferin joukko valloitti Karlsborgin 27.1. 1658 ja nosti sinne Tanskan lipun. Karlsborgia puolustaneet 16 miestä jäivät vangeiksi ja yhtiön laivasta ”Stockholms slott” saivat valloittajat saaliiksi kultaa. Myös muut linnakkeet Taccorari, Annamabo, Gemo-ree ja Accra miehitettiin. Carloff seilasi saaleineen saksalaisen lipun alla Tanskan Glückstadtin satamaan kesäkuussa 1658. Kun Ruotsin hallitus valitti asiasta tanskalaisille, pakeni Carloff, eivätkä tanskalaiset suostuneet maksamaan vaadittua hyvitystä.

Hyvitysvaatimus antoi omalta osaltaan kuningas Kaarle X Kustaalle hyvän syyn jatkaa sotaa Tanskaa vastaan vuonna 1658. Myös sodan aikana jatkettiin neuvotteluja kauppa-aseman kohtalosta. Neuvotteluissa 1660 luopui Ruotsi korvausvaatimuksestaan sillä ehdolla, että se saisi kauppa-aseman takaisin. Kauppa-asema oli kuitenkin myyty hollantilaisille jo 1659 ja se oli joutunut alkuasukkaiden haltuun vielä samana vuonna. Yhtiön viimeinen yritys saada takaisin kauppa-asemansa tapahtui 1661, jolloin sen laiva ”Christina” saapui Kultarannikolle Hans Neumanin johdolla. Lähestyessään Karlsborgia joutui ”Christina” kuitenkin neljän hollantilaisaluksen kaappaamaksi ja vietiin Del Minan linnakkeelle, joka sijaitsi 15 km Karlsborgista. Vankeuden aikana Hans menehtyi. Karlsborg tuli nyt hollantilaisille, mutta he menettivät sen englantilaisille jo keväällä 1664. Kauppa-aseman ja laivan menetys oli viimeinen naula Afrikka-komppanian arkkuun. Hollantilaiset maksoivat tosin myöhemmin korvauksia Ruotsin valtiolle ja yhtiön osakkeenomistajat saivat lopulta sitä kautta puolet sijoituksestaan takaisin 1670.

Hansilla ja Margaretalla oli ainakin tytär Margareta Neuman, s. 13.6.1642, joka avioitui 24.4.1664 Stora Kopparbergin kaivoksenkirjurin Lorentz Springerin kanssa. Koska on erittäin epätodennäköistä, että nuoripari olisi tavannut Halmstadissa, lienee orvoksi jäänyt Margareta silloin asunut sukulaisten luona Tukholmassa tai Gävlessä.

Kuvassa Hans Neumanille kohtalokas Del Minan linnake. Portugalilaiset rakensivat Sao Jorge da Minan, myöhemmin nimeltään myös Elmina ja Del Mina, linnakkeen vuonna 1482. Hollantilaiset valloittivat linnakkeen 1637 ja pitivät sitä aina vuoteen 1872. Linnake oli maailman suurin orjien kauppapaikka ja ulkonäkö on edelleen lähes samanlainen kuin vuonna 1661.

Kiitos RR!