Tämä kirjoitus on Arno Forsiuksen mainioilta kotisivuilta lainattu hänen käyttöehtojensa mukaisesti. Pääset tutustumaan hänen monipuoliseen kirjoitusvalikoimaansa klikkaamalla tätä linkkiä.
Itse olen lisännyt tekstiin Päivän Uutiset -sanomalehdessä 26.4.1888 julkaistun otteen Siuntion pitäjänkokouksen pöytäkirjasta mainitulta vuodelta. Sitä lukiessa voi miettiä niitä otsikoita, millä vuoden 2008 valtiomiehemme ovat julkisuudessa. Onko mikään sittenkään muuttunut 120 vuodessa?
Toisessa kuvassa on Kaarle Ojasen elämänsä ehtoopuolella hankkima Nummen Siipoon tilan komea päärakennus. Taustalla häämöttää pitäjänkirkon kupoli.
Urjalan pitäjän Vahoisten kylässä olevasta Einolan verotilasta oli vuonna 1816 erotettu uusi tila, jota alettiin kutsua nimellä Tuorrettennenä tai lyhyemmin Tuorre. Tila siirtyi vuoden 1867 alusta alueluovutuksen yhteydessä osaksi Punkalaitumen kunnan Kivisenojan kylää.
Tuorreen taloa isännöi vuodesta 1835 alkaen tilan ainoa poika Juho Juhonpoika Tuorre, joka solmi vuonna 1842 avioliiton Yntälän talosta kotoisin olleen Kreetta Liisa Matintyttären kanssa. Avioparille syntyi kahdeksan lasta, joista viides oli 3.1.1851 syntynyt Carl Gustaf, kuten hänen nimensä oli rippikirjaan merkitty. Juuri hänet tunnetaan myöhemmin nimellä Kaarle Kustaa Ojanen
Carl Gustaf eli Kalle Tuorre sai muiden sisarusten tavoin kouluopin alkeet kotonaan ja selviytyi lukusilla erittäin hyvin sisältä lukemisesta ja kohtalaisesti ulkoluvustakin. Rippikoulun hän kävi vuonna 1866 osoittaen hyvää taitoa sisältä lukemisessa sekä kristinopin kappaleiden ulkoa osaamisessa.
Kalle Tuorrella oli suuri halu ryhtyä kansanparantajaksi. Mahdollisesti hän piti esikuvanaan isänsä äitiä Saara Simonintytär Ameeta, jonka tiedetään harjoittaneen kansanparannusta. Kalle oli suurella vaivalla opiskellut omin päin mm. ruotsia ja saksaa, jotta hän olisi voinut perehtyä vieraskielisiin lääketieteellisiin kirjoihin.
Kalle oli vasta 19 vuoden ikäinen, kun hän alkoi vuonna 1870 ottaa kotonaan vastaan sairaita. Vuodehoitoa vaativia potilaita hoidettiin toisinaan viikkokausia Tuorreen talon pirtissä, minkä vuoksi myös talon muu väki joutui osallistumaan sairaiden hoivaamiseen.
Kalle Tuorreen hoitoon näyttää hakeutuneen erityisesti jalkavammoja potevia sairaita. "Tuorreen tohtori" tuli heti niin tunnetuksi, että Urjalan kunnallislautakunta alkoi lähettää hänen hoitoonsa potilaita köyhäinkassan kustannuksella. Punkalaitumen kunnan köyhäinhoito ei hänen apuaan tiettävästi käyttänyt.
Kalle Tuorre oli aikonut lähteä opettajan oppiin Jyväskylän seminaariin ja hän oli vuoden 1870 aikoihin hakenut sitä varten papinkirjankin. Jostain syystä hänen suunnitelmansa ei kuitenkaan toteutunut. Samoihin aikoihin hän on ottanut itselleen sukunimen Ojanen, jota hän käytti vuoden 1872 alusta.
Kauppiaana Urjalassa
Tuorreen talon pojista vanhin, Heikki Juhonpoika, solmi 1870-luvun alussa avioliiton ja sai kotitalon haltuunsa. Sen seurauksena Kalle Ojasen oli harkittava muuta elämänuraa. Hän anoikin vuoden 1873 alussa Urjalan kuntakokoukselta lupaa saada harjoittaa maakauppaa Seppälän tilalla Urjalan kunnan Laukeelan kylässä.
Kauppalupa saatiinkin melko pian ja kauppa avattiin kesällä 1873. Apulaisena oli aluksi Kalle Ojasen vanhempi veli Fredrik. Kauppa menestyi kohtuullisesti syrjäisestä paikasta huolimatta. Kalle Ojanen harrasti edelleen sairaiden hoitamista ja piti kauppansa yhteydessä sairastupaakin.
Kalle Ojasen hoitoon oli kerran tuotu vaikeasti sairaana Vesilahdelta kotoisin ollut Hangasniemen torpan tytär Mariaana Kustaantytär. Sairas parani täysin ja vuoden 1874 alussa parantaja ja potilas vihittiin avioliittoon. Sen jälkeen nuorikko sai avustaa miestään myös sairaiden hoidossa. Perheeseen syntyi kymmenen lasta, heistä kolme Urjalassa ja seitsemän myöhemmin Nummella. Lapsista eli aikuiseen ikään vain neljä.
Maaliskuussa 1874 Kalle Ojanen sai luvan siirtää kauppansa Kankaanpään ratsutilan maille kirkon lähelle, joka oli parempi paikka kaupan pitämisen kannalta. Juuri samoihin aikoihin Tammelan piirilääkäri J. A. Friman oli tehnyt ilmiannon Kalle Ojasen toiminnasta lääkärinä. Tämä haastettiinkin huhtikuussa 1874 käräjille syytettynä puoskaroinnista ja luvattomasta lääkkeiden myynnistä. Kalle Ojanen tuomittiin sakkoihin tai vankeuteen ja menettämään apteekkitavaransa kruunulle. Lautamiehet ilmoittivat kuitenkin vastalauseensa tuomion johdosta, koska Kalle Ojanen ei ollut ottanut parannustoiminnastaan mitään palkkioita. Lopulta hänet vapautettiin tuomiosta, mutta hän joutui kuitenkin maksamaan tutkimus- ja käräjäkuluja ja todistajanpalkkioita.
Kaarle Ojanen, kuten hän nyt kirjoitti nimensä, nautti Urjalassa kuntalaisten suurta luottamusta ja vuoden 1875 alussa hänet valittiin kunnallislautakunnan esimieheksi 24 vuoden ikäisenä. Hän toimi myös Urjalan kirjaston hoitajana ja hänen aikanaan kunta alkoi vuonna 1876 maksaa avustusta kirjastolle. Kaarle Ojanen oli Urjalassa myös kansakoulun johtokunnan jäsen vuosina 1876—1877 ja suostuntaverokomitean varajäsen.
Maanviljelijänä Nummella
Syistä, jotka eivät ole tiedossa, Kaarle Ojanen päätti luopua kauppiaan urasta vuoden 1877 lopussa ja muuttaa maanviljelijäksi Nummelle. Hän myi kauppansa ja osti vapaaehtoisessa huutokaupassa Nummen kunnan Sierlan kylästä kauppias A. J. Tammelinin omistaman Pakkala-nimisen entisen ratsutilan. Tila oli varsin suuri, siihen kuului maata 900 ha, josta oli peltoa 225 ha. Tilalla oli lypsylehmiä noin 50—60 ja hevosia 10—12. Kaarle Ojanen osti vuonna 1904 Nummen kirkonkylästä lisäksi Siippoon tilan, jolla oli noin 20 lehmää ja 5 hevosta.
Kaarle Ojanen alkoi tuntea sydänsairauden oireita ensi kerran vuonna 1916, jolloin hän aikoi luopua Pakkalasta. Hän tarjosi tilaa Nummen kunnalle, mutta peruutti kuitenkin tarjouksensa. Tulipalo tuhosi kesällä 1918 Pakkalan päärakennuksen ja osan muistakin rakennuksista. Tulipalossa tuhoutui myös talon kaikki irtaimisto, mm. Kaarle Ojasen kirjasto, kirjoitukset ja muut asiakirjat sekä kirjeet. Tulipalon jälkeen Kaarle Ojanen myi Pakkalan tilan Kansallis-Osake-Pankille. Siinä vaiheessa tapahtui tilan torppien ja mäkitupien itsenäisiksi lunastaminen, jonka seurauksena tilaan jäi maata vain noin 200 ha. Pakkalan myynnin johdosta Kaarle Ojanen muutti perheensä kanssa Siippoon tilalle.
Kaarle Ojanen joutui myös Nummella pian mukaan kunnallisiin luottamustehtäviin. Hän oli kunnallislautakunnan jäsen vuosina 1881—1883, kuntakokouksen esimies vuosina 1884—1886, kunnallislautakunnan esimies vuosina 1893—1906 ja uuden kunnanvaltuuston jäsen vuosina 1919—1924. Sen lisäksi hän oli kunnan tilintarkastaja vuosina 1910—1916, tutkijalautakunnan jäsen vuosina 1911—1916, kasvatuslautakunnan jäsen vuosina 1919—1922, raittiuslautakunnan jäsen ja puheenjohtaja vuosina 1922—1927, Nummen kansakoulun johtokunnan jäsen vuosina 1882—1886, Järvenpään piirin kansakoulun johtokunnan puheenjohtaja vuosina 1897—1920 ja varallisuusverolautakunnan puheenjohtaja 1920 sekä jäsenenä lukuisissa komiteoissa ja toimikunnissa sekä kuntien yhteisissä elimissä.
Kunnan huomattavana luottamushenkilönä hän joutui aloitteellisuutensa seurauksena mukaan kaikkiin tärkeisiin asioihin, joista voidaan mainaita kyyti- ja kievarijärjestelyt, maanteiden hoito, rautateiden rakentaminen, maanviljelysrahasto, asuntolainarahasto, kansakoululaitoksen kehittäminen, köyhäinhoito ja sairaanhoito, raittiustyö, taksoitus, vaalipiirijärjestelyt ym.
Kaarle Ojanen tuli mukaan myös Nummen seurakunnan hallintoon. Hänet valiittiin jo vuonna 1879 kirkon- ja viinikassan tilen tarkastajaksi. Vuonna 1881 hänet valittiin kirkkoraadin jäseneksi ja vuonna 1902 kirkkoväärtiksi eli kirkonisännäksi, joita tehtäviä hän hoiti kuolemaansa saakka. Sen lisäksi hän oli vuonna 1922 valitun kirkkohallintokunnan jäsen kuolemaansa asti. Kaarle Ojanen oli myös Lohjan rovastikunnan edustajana kirkolliskokouksessa vuosina 1913 ja 1918. Kaarle Ojanen lahjoitti vuonna 1918 Nummen seurakunnalle 10 000 mk Marjaana ja Kaarle Ojasen rahastona diakonissan palkkaamisen jouduttamiseksi.
Nummelle muutettuaan Kaarle Ojanen harjoitti edelleen parannustoimintaansa. Hän lopetti sen vasta vuonna 1921, jolloin Nummelle palkattiin kunnanlääkäri. Kaarle Ojanen oli kyllä oppinut isoäitinsä luona valmistamaan yrttilääkkeitä, mutta yleensä hän hankki käyttämänsä lääkkeet apteekista. Ojanen seurasi tarkoin, minkälaisia lääkkeitä lääkärit potilailleen määräsivät ja jäljensi reseptejä muistikirjaansa, joka on nykyään tämän kirjoittajan hallussa. Ojasen maine parantajana levisi nopeasti ja hänen hoitoonsa hakeutui potilaita kauempaakin. Aikaa myöten hänen luonaan kävi parannusta hakemassa myös säätyläisiä ja jopa pappejakin. Hänen parantamistaan potilaista ja taudeista on olemassa lukuisia tarinoita, joista osa on varmaankin kansan suussa syntyneitä legendoja.
Maatalouden osuustoiminnan kehittäjä
Poliittisesti Kaarle Ojanen oli omaksunut Suomalaisen puolueen aatemaailman ja hän pysyi sen vanhasuomalaisen linjan kannattajana puolueen hajaantumisen jälkeen. Hänen kantavia aatteitaan olivat suomalaisuus, suomen kielen aseman parantaminen, maatalouden kehittäminen ja maaseudun olojen kohentaminen. Niiden edistämiseksi Kaarle Ojanen toimi aktiivisesti kunnallisena luottamushenkilönä, valtiopäiville valittuna edustajana ja kansalaisjärjestöjen jäsenenä.
Kaarle Ojanen perusti Nummelle jo vuonna 1891 yhtiömeijerin. Hän toimi sen johtokunnan puheenjohtajana meijerin koko olemassaolon ajan eli vuoden 1904 loppuun, jolloin paikkakunnalle perustettiin Nummen Osuusmeijeri -niminen osuuskunta. Sen hallintoon hän osallistui ainoastaan tilintarkastajana usean vuoden ajan. Vaikka Kaarle Ojanen ei kannattanut varauksettomasti osuustoiminnan periaatteita, hän ymmärsi kuitenkin sen merkityksen kehityksen edistäjänä. Nummella hän oli mukana mm. osuuskaupan ja puhelinosuuskunnan toiminnassa.
Kaarle Ojasen toiminnan kannalta tärkeäksi muodostui erityisesti osallistuminen Uudenmaanläänin Maanviljelysseuran toimintaan. Hän oli ollut mukana jo vuodesta 1895 ilmestyneen sanomalehden Uusimaa perustamishankkeissa ja toimi pitkään lehden johtokunnan puheenjohtajana. Tämän lehden päätoimittajan Vihtori Peltosen (kirjailija Johannes Linnankoski) aatteista ja toiminnasta käynnistyi Uudenmaan suomenkielisen maanviljelijäväestön suomalaiskansallinen herätys.
Ennestään oli olemassa Hämeen-Uudenmaan Maanviljelysseura, mutta se palveli lähinnä ruotsinkielistä tilanomistajaväestöä. Vihtori Peltosen aloitteesta kutsuttiin vuonna 1897 koolle suomenkielisen Uudenmaan Maanviljelysseuran perustava kokous, jonka puheenjohtajana oli Kaarle Ojanen. Toisena toimintavuotena hänet valittiin seuran puheenjohtajaksi. Kun Pellervo-Seura perustettiin vuonna 1899, liittyi Kaarle Ojanen jo ensimmäisenä vuonna sen jäseneksi. Hän ei ollut mukana seuran hallintoelimissä muuten kuin tilintarkastajana seuran alkuaikoina.
Uusimaa-lehden innoittamana syntyi myös Porvoon Kauppaosakeyhtiö, jonka tarkoituksena oli palvella erityisesti Uudenmaan suomenkielisen väestön tarpeita maatalouden kehittämiseksi. Vihtori Peltosen osuus yhtiön luomisessa oli ratkaiseva. Kaarle Ojanen oli perustavan kokouksen puheenjohtaja ja hänestä tuli yhtiön johtokunnan puheenjohtaja. Hän oli tässä tehtävässä vuoteen 1917, jolloin hän kieltäytyi terveydellisistä syistä uudelleen valinnasta. Hänen pois jäännistään oli seurauksena osakeyhtiön purkautuminen jo samana vuonna.
Kolmas Vihtori Peltosen ja Kaarle Ojasen yhteistyön hedelmä oli Länsi-Uudenmaan eli Vihdin Kansanopisto, joka perustettiin vuonna 1897. Kaarle Ojanen oli sen kannatusyhdistyksen puheenjohtaja alusta pitäen. Kansanopiston yhteydessä toimi myös isäntä- ja emäntäkoulu, jonka Uudenmaanläänin Maanviljelysseura otti vastuulleen vuonna 1902. Kansanopisto tuhoutui tulipalossa toukokuussa 1918, minkä jälkeen se siirrettiin Nummelle. Kansanopisto lopetti kuitenkin toimintansa vuonna 1922, koska samalla alueella toimi Tuusulassa suomenkielinen kansanopisto.
Lähes kaikissa Uudenmaan maanviljelijäväestön toimintaedellytysten parantamiseen tähtäävissä aatteissa ja pyrkimyksissä Kaarle Ojasella oli tukena ja apuna vihtiläinen Artturi Hiidenheimo (1877—1956), joka solmi vuonna 1900 avioliiton Kaarle Ojasen vanhimman tyttären Fanny Maria Naema Ojasen (1874—1928) kanssa.
Valtiopäivämies ja kansanedustaja
Kaarle Ojanen oli vuodesta 1882 lähtien talonpoikaissäädyn jäsenenä kaikilla valtiopäivillä, siis vuosina 1882, 1885, 1888, 1891, 1894, 1897, 1899, 1900, 1904—1905 sekä vuosien 1905—1906 ylimääräisillä valtiopäivillä. Hänet oli valittu valtiopäiville 1860-luvulla perustetun Suomalaisen puolueen edustajana Lohjan tuomiokunnasta, paitsi vuonna 1894 Tyrvään tuomiokunnasta, vuosina 1904—1905 Mäntyharjun tuomiokunnasta ja vuosina 1905—1906 Hauhon tuomiokunnasta. Syynä valintaan muista kuin Lohjan
tuomiokunnasta oli Kaarle Ojasen jyrkkä kanta suomenkielen tasa-arvon puolesta ja eräiden ruotsinkieltä suosivien määräraha-anomusten vastustaminen.
Kaarle Ojanen toimi talonpoikaissäädyn puhemiehenä vuosien 1900 ja 1904—1906 valtiopäivillä. Sen lisäksi hän kuului eri valtiopäivillä valitsijamiehiin sekä toimitus-, valitus-, laki- ja talous-, kunnallis-, kielianomus-, asevelvollisuus- ja suostuntavaliokuntiin. Häntä arvostettiin harkitsevana ja luotettavana valtiopäivämiehenä. Hänen rohkea puheensa kansan huolen aiheista vuoden 1900 valtiopäivien avajaisissa herätti suurta huomiota. Kaarle Ojanen olikin 1900-luvun alkutaitteessa maamme kaikkein vaikutusvaltaisimpia ja huomattavimpia talonpoikia.
Valtiopäivillä Kaarle Ojanen ajoi mm. maanviljelyn ja metsänhoidon kehittämistä, väkijuomien valmistuksen ja käytön supistamista, Helsingin ja Salon välisen rautatien rakentamista, suomenkielen aseman kehittämistä oppilaitosten opetuskielenä, piiri- ja kunnanlääkäriverkon tihentämistä sekä oman tullitaksan saamista Suomeen. Kaarle Ojanen kuului jäsenenä moniin valtion komiteoihin, kuten maanviljelyshallituksen ohjesääntökomiteaan 1890, maanvuokrakomiteaan 1893, suojeluskasvatuskomiteaan 1902 sekä papiston eläkekomiteaan.
Autonomian aikana Suomeen saatiin vuoden 1906 uudella valtiopäiväjärjestyksellä vuonna 1907 yksikamarinen eduskunta, joka säilytti asemansa korkeimpana lainsäädäntöelimenä myös Suomen saavutettua itsenäisyyden vuonna 1917. Edeltävien säätyvaltiopäivien kokenut ja ansioitunut valtiopäivämies Kaarle Ojanen (1851—1927) oli eduskuntaehdokkaana neljästi. Hän tuli kuitenkin valituksi vain vuoden 1910 valtiopäiville, jolloin hän oli Suomalaisen puolueen kansanedustajana Uudenmaan läänin vaalipiiristä sekä varsinaisilla ja ylimääräisillä valtiopäivillä. Eduskuntakautenaan hän oli maatalousvaliokunnan jäsen.
Kaarle Ojaselle myönnettiin kunnallisneuvoksen arvonimi vuonna 1923. Hänen muotokuvansa on eduskuntatalon seinällä muistuttamassa hänen aikaisemmasta toiminnastaan talonpoikaissäädyn puheenjohtajana säätyvaltiopäivillä.
Kaarle Ojanen kuoli 7.11.1927 ja hänet siunattiin haudan lepoon Nummen kirkon hautausmaalle 15.11.1927. Tilaisuus oli vaikuttava muistojuhla yhteiskunnan monipuolisen edistäjän kunnioittamiseksi. Kaarle Ojasen puoliso Mariaana kuoli 26.1.1928, vajaat kolme kuukautta aviomiehensä jälkeen.
Kirjoitus on valmistunut marraskuussa 1999.
Kaarle Ojanen oli kirjoittajan äidin äidin isä.
Kirjallisuus:
K. N. R-ri (Rantakari): Ojanen, Kaarle Kustaa. Kansallinen elämäkerrasto IV osa. Porvoo 1932.
Ojanen, E.: Merkillinen mies menneisyydestä. Kaarle Kustaa Ojanen 3.1.1851—7.11.1927. Moniste. [Tammela 1994]
Lisäyksiä:
Hanski, J. ja Mäkelä-Alitalo, A.: Ojanen, Kaarle (1851–1927), kansanedustaja, maanviljelijä, kunnallisneuvos. Suomen kansallisbiografia 7. Negri – Pöysti. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki. Hämeenlinna 2006.
Suutarin torpasta maailmalle. Sigfred Gislenin jälkeläiset osin kymmenessä polvessa. Toim. Eeva Ojanen. Vammala [2002].
Itse olen lisännyt tekstiin Päivän Uutiset -sanomalehdessä 26.4.1888 julkaistun otteen Siuntion pitäjänkokouksen pöytäkirjasta mainitulta vuodelta. Sitä lukiessa voi miettiä niitä otsikoita, millä vuoden 2008 valtiomiehemme ovat julkisuudessa. Onko mikään sittenkään muuttunut 120 vuodessa?
Toisessa kuvassa on Kaarle Ojasen elämänsä ehtoopuolella hankkima Nummen Siipoon tilan komea päärakennus. Taustalla häämöttää pitäjänkirkon kupoli.
Arno Forsius
Kaarle Ojanen (1851—1927) — maanviljelijä ja valtiopäivämies
Koti, lapsuus ja nuoruus
Urjalan pitäjän Vahoisten kylässä olevasta Einolan verotilasta oli vuonna 1816 erotettu uusi tila, jota alettiin kutsua nimellä Tuorrettennenä tai lyhyemmin Tuorre. Tila siirtyi vuoden 1867 alusta alueluovutuksen yhteydessä osaksi Punkalaitumen kunnan Kivisenojan kylää.
Tuorreen taloa isännöi vuodesta 1835 alkaen tilan ainoa poika Juho Juhonpoika Tuorre, joka solmi vuonna 1842 avioliiton Yntälän talosta kotoisin olleen Kreetta Liisa Matintyttären kanssa. Avioparille syntyi kahdeksan lasta, joista viides oli 3.1.1851 syntynyt Carl Gustaf, kuten hänen nimensä oli rippikirjaan merkitty. Juuri hänet tunnetaan myöhemmin nimellä Kaarle Kustaa Ojanen
Carl Gustaf eli Kalle Tuorre sai muiden sisarusten tavoin kouluopin alkeet kotonaan ja selviytyi lukusilla erittäin hyvin sisältä lukemisesta ja kohtalaisesti ulkoluvustakin. Rippikoulun hän kävi vuonna 1866 osoittaen hyvää taitoa sisältä lukemisessa sekä kristinopin kappaleiden ulkoa osaamisessa.
Kalle Tuorrella oli suuri halu ryhtyä kansanparantajaksi. Mahdollisesti hän piti esikuvanaan isänsä äitiä Saara Simonintytär Ameeta, jonka tiedetään harjoittaneen kansanparannusta. Kalle oli suurella vaivalla opiskellut omin päin mm. ruotsia ja saksaa, jotta hän olisi voinut perehtyä vieraskielisiin lääketieteellisiin kirjoihin.
Kalle oli vasta 19 vuoden ikäinen, kun hän alkoi vuonna 1870 ottaa kotonaan vastaan sairaita. Vuodehoitoa vaativia potilaita hoidettiin toisinaan viikkokausia Tuorreen talon pirtissä, minkä vuoksi myös talon muu väki joutui osallistumaan sairaiden hoivaamiseen.
Kalle Tuorreen hoitoon näyttää hakeutuneen erityisesti jalkavammoja potevia sairaita. "Tuorreen tohtori" tuli heti niin tunnetuksi, että Urjalan kunnallislautakunta alkoi lähettää hänen hoitoonsa potilaita köyhäinkassan kustannuksella. Punkalaitumen kunnan köyhäinhoito ei hänen apuaan tiettävästi käyttänyt.
Kalle Tuorre oli aikonut lähteä opettajan oppiin Jyväskylän seminaariin ja hän oli vuoden 1870 aikoihin hakenut sitä varten papinkirjankin. Jostain syystä hänen suunnitelmansa ei kuitenkaan toteutunut. Samoihin aikoihin hän on ottanut itselleen sukunimen Ojanen, jota hän käytti vuoden 1872 alusta.
Kauppiaana Urjalassa
Tuorreen talon pojista vanhin, Heikki Juhonpoika, solmi 1870-luvun alussa avioliiton ja sai kotitalon haltuunsa. Sen seurauksena Kalle Ojasen oli harkittava muuta elämänuraa. Hän anoikin vuoden 1873 alussa Urjalan kuntakokoukselta lupaa saada harjoittaa maakauppaa Seppälän tilalla Urjalan kunnan Laukeelan kylässä.
Kauppalupa saatiinkin melko pian ja kauppa avattiin kesällä 1873. Apulaisena oli aluksi Kalle Ojasen vanhempi veli Fredrik. Kauppa menestyi kohtuullisesti syrjäisestä paikasta huolimatta. Kalle Ojanen harrasti edelleen sairaiden hoitamista ja piti kauppansa yhteydessä sairastupaakin.
Kalle Ojasen hoitoon oli kerran tuotu vaikeasti sairaana Vesilahdelta kotoisin ollut Hangasniemen torpan tytär Mariaana Kustaantytär. Sairas parani täysin ja vuoden 1874 alussa parantaja ja potilas vihittiin avioliittoon. Sen jälkeen nuorikko sai avustaa miestään myös sairaiden hoidossa. Perheeseen syntyi kymmenen lasta, heistä kolme Urjalassa ja seitsemän myöhemmin Nummella. Lapsista eli aikuiseen ikään vain neljä.
Maaliskuussa 1874 Kalle Ojanen sai luvan siirtää kauppansa Kankaanpään ratsutilan maille kirkon lähelle, joka oli parempi paikka kaupan pitämisen kannalta. Juuri samoihin aikoihin Tammelan piirilääkäri J. A. Friman oli tehnyt ilmiannon Kalle Ojasen toiminnasta lääkärinä. Tämä haastettiinkin huhtikuussa 1874 käräjille syytettynä puoskaroinnista ja luvattomasta lääkkeiden myynnistä. Kalle Ojanen tuomittiin sakkoihin tai vankeuteen ja menettämään apteekkitavaransa kruunulle. Lautamiehet ilmoittivat kuitenkin vastalauseensa tuomion johdosta, koska Kalle Ojanen ei ollut ottanut parannustoiminnastaan mitään palkkioita. Lopulta hänet vapautettiin tuomiosta, mutta hän joutui kuitenkin maksamaan tutkimus- ja käräjäkuluja ja todistajanpalkkioita.
Kaarle Ojanen, kuten hän nyt kirjoitti nimensä, nautti Urjalassa kuntalaisten suurta luottamusta ja vuoden 1875 alussa hänet valittiin kunnallislautakunnan esimieheksi 24 vuoden ikäisenä. Hän toimi myös Urjalan kirjaston hoitajana ja hänen aikanaan kunta alkoi vuonna 1876 maksaa avustusta kirjastolle. Kaarle Ojanen oli Urjalassa myös kansakoulun johtokunnan jäsen vuosina 1876—1877 ja suostuntaverokomitean varajäsen.
Maanviljelijänä Nummella
Syistä, jotka eivät ole tiedossa, Kaarle Ojanen päätti luopua kauppiaan urasta vuoden 1877 lopussa ja muuttaa maanviljelijäksi Nummelle. Hän myi kauppansa ja osti vapaaehtoisessa huutokaupassa Nummen kunnan Sierlan kylästä kauppias A. J. Tammelinin omistaman Pakkala-nimisen entisen ratsutilan. Tila oli varsin suuri, siihen kuului maata 900 ha, josta oli peltoa 225 ha. Tilalla oli lypsylehmiä noin 50—60 ja hevosia 10—12. Kaarle Ojanen osti vuonna 1904 Nummen kirkonkylästä lisäksi Siippoon tilan, jolla oli noin 20 lehmää ja 5 hevosta.
Kaarle Ojanen alkoi tuntea sydänsairauden oireita ensi kerran vuonna 1916, jolloin hän aikoi luopua Pakkalasta. Hän tarjosi tilaa Nummen kunnalle, mutta peruutti kuitenkin tarjouksensa. Tulipalo tuhosi kesällä 1918 Pakkalan päärakennuksen ja osan muistakin rakennuksista. Tulipalossa tuhoutui myös talon kaikki irtaimisto, mm. Kaarle Ojasen kirjasto, kirjoitukset ja muut asiakirjat sekä kirjeet. Tulipalon jälkeen Kaarle Ojanen myi Pakkalan tilan Kansallis-Osake-Pankille. Siinä vaiheessa tapahtui tilan torppien ja mäkitupien itsenäisiksi lunastaminen, jonka seurauksena tilaan jäi maata vain noin 200 ha. Pakkalan myynnin johdosta Kaarle Ojanen muutti perheensä kanssa Siippoon tilalle.
Kaarle Ojanen joutui myös Nummella pian mukaan kunnallisiin luottamustehtäviin. Hän oli kunnallislautakunnan jäsen vuosina 1881—1883, kuntakokouksen esimies vuosina 1884—1886, kunnallislautakunnan esimies vuosina 1893—1906 ja uuden kunnanvaltuuston jäsen vuosina 1919—1924. Sen lisäksi hän oli kunnan tilintarkastaja vuosina 1910—1916, tutkijalautakunnan jäsen vuosina 1911—1916, kasvatuslautakunnan jäsen vuosina 1919—1922, raittiuslautakunnan jäsen ja puheenjohtaja vuosina 1922—1927, Nummen kansakoulun johtokunnan jäsen vuosina 1882—1886, Järvenpään piirin kansakoulun johtokunnan puheenjohtaja vuosina 1897—1920 ja varallisuusverolautakunnan puheenjohtaja 1920 sekä jäsenenä lukuisissa komiteoissa ja toimikunnissa sekä kuntien yhteisissä elimissä.
Kunnan huomattavana luottamushenkilönä hän joutui aloitteellisuutensa seurauksena mukaan kaikkiin tärkeisiin asioihin, joista voidaan mainaita kyyti- ja kievarijärjestelyt, maanteiden hoito, rautateiden rakentaminen, maanviljelysrahasto, asuntolainarahasto, kansakoululaitoksen kehittäminen, köyhäinhoito ja sairaanhoito, raittiustyö, taksoitus, vaalipiirijärjestelyt ym.
Kaarle Ojanen tuli mukaan myös Nummen seurakunnan hallintoon. Hänet valiittiin jo vuonna 1879 kirkon- ja viinikassan tilen tarkastajaksi. Vuonna 1881 hänet valittiin kirkkoraadin jäseneksi ja vuonna 1902 kirkkoväärtiksi eli kirkonisännäksi, joita tehtäviä hän hoiti kuolemaansa saakka. Sen lisäksi hän oli vuonna 1922 valitun kirkkohallintokunnan jäsen kuolemaansa asti. Kaarle Ojanen oli myös Lohjan rovastikunnan edustajana kirkolliskokouksessa vuosina 1913 ja 1918. Kaarle Ojanen lahjoitti vuonna 1918 Nummen seurakunnalle 10 000 mk Marjaana ja Kaarle Ojasen rahastona diakonissan palkkaamisen jouduttamiseksi.
Nummelle muutettuaan Kaarle Ojanen harjoitti edelleen parannustoimintaansa. Hän lopetti sen vasta vuonna 1921, jolloin Nummelle palkattiin kunnanlääkäri. Kaarle Ojanen oli kyllä oppinut isoäitinsä luona valmistamaan yrttilääkkeitä, mutta yleensä hän hankki käyttämänsä lääkkeet apteekista. Ojanen seurasi tarkoin, minkälaisia lääkkeitä lääkärit potilailleen määräsivät ja jäljensi reseptejä muistikirjaansa, joka on nykyään tämän kirjoittajan hallussa. Ojasen maine parantajana levisi nopeasti ja hänen hoitoonsa hakeutui potilaita kauempaakin. Aikaa myöten hänen luonaan kävi parannusta hakemassa myös säätyläisiä ja jopa pappejakin. Hänen parantamistaan potilaista ja taudeista on olemassa lukuisia tarinoita, joista osa on varmaankin kansan suussa syntyneitä legendoja.
Maatalouden osuustoiminnan kehittäjä
Poliittisesti Kaarle Ojanen oli omaksunut Suomalaisen puolueen aatemaailman ja hän pysyi sen vanhasuomalaisen linjan kannattajana puolueen hajaantumisen jälkeen. Hänen kantavia aatteitaan olivat suomalaisuus, suomen kielen aseman parantaminen, maatalouden kehittäminen ja maaseudun olojen kohentaminen. Niiden edistämiseksi Kaarle Ojanen toimi aktiivisesti kunnallisena luottamushenkilönä, valtiopäiville valittuna edustajana ja kansalaisjärjestöjen jäsenenä.
Kaarle Ojanen perusti Nummelle jo vuonna 1891 yhtiömeijerin. Hän toimi sen johtokunnan puheenjohtajana meijerin koko olemassaolon ajan eli vuoden 1904 loppuun, jolloin paikkakunnalle perustettiin Nummen Osuusmeijeri -niminen osuuskunta. Sen hallintoon hän osallistui ainoastaan tilintarkastajana usean vuoden ajan. Vaikka Kaarle Ojanen ei kannattanut varauksettomasti osuustoiminnan periaatteita, hän ymmärsi kuitenkin sen merkityksen kehityksen edistäjänä. Nummella hän oli mukana mm. osuuskaupan ja puhelinosuuskunnan toiminnassa.
Kaarle Ojasen toiminnan kannalta tärkeäksi muodostui erityisesti osallistuminen Uudenmaanläänin Maanviljelysseuran toimintaan. Hän oli ollut mukana jo vuodesta 1895 ilmestyneen sanomalehden Uusimaa perustamishankkeissa ja toimi pitkään lehden johtokunnan puheenjohtajana. Tämän lehden päätoimittajan Vihtori Peltosen (kirjailija Johannes Linnankoski) aatteista ja toiminnasta käynnistyi Uudenmaan suomenkielisen maanviljelijäväestön suomalaiskansallinen herätys.
Ennestään oli olemassa Hämeen-Uudenmaan Maanviljelysseura, mutta se palveli lähinnä ruotsinkielistä tilanomistajaväestöä. Vihtori Peltosen aloitteesta kutsuttiin vuonna 1897 koolle suomenkielisen Uudenmaan Maanviljelysseuran perustava kokous, jonka puheenjohtajana oli Kaarle Ojanen. Toisena toimintavuotena hänet valittiin seuran puheenjohtajaksi. Kun Pellervo-Seura perustettiin vuonna 1899, liittyi Kaarle Ojanen jo ensimmäisenä vuonna sen jäseneksi. Hän ei ollut mukana seuran hallintoelimissä muuten kuin tilintarkastajana seuran alkuaikoina.
Uusimaa-lehden innoittamana syntyi myös Porvoon Kauppaosakeyhtiö, jonka tarkoituksena oli palvella erityisesti Uudenmaan suomenkielisen väestön tarpeita maatalouden kehittämiseksi. Vihtori Peltosen osuus yhtiön luomisessa oli ratkaiseva. Kaarle Ojanen oli perustavan kokouksen puheenjohtaja ja hänestä tuli yhtiön johtokunnan puheenjohtaja. Hän oli tässä tehtävässä vuoteen 1917, jolloin hän kieltäytyi terveydellisistä syistä uudelleen valinnasta. Hänen pois jäännistään oli seurauksena osakeyhtiön purkautuminen jo samana vuonna.
Kolmas Vihtori Peltosen ja Kaarle Ojasen yhteistyön hedelmä oli Länsi-Uudenmaan eli Vihdin Kansanopisto, joka perustettiin vuonna 1897. Kaarle Ojanen oli sen kannatusyhdistyksen puheenjohtaja alusta pitäen. Kansanopiston yhteydessä toimi myös isäntä- ja emäntäkoulu, jonka Uudenmaanläänin Maanviljelysseura otti vastuulleen vuonna 1902. Kansanopisto tuhoutui tulipalossa toukokuussa 1918, minkä jälkeen se siirrettiin Nummelle. Kansanopisto lopetti kuitenkin toimintansa vuonna 1922, koska samalla alueella toimi Tuusulassa suomenkielinen kansanopisto.
Lähes kaikissa Uudenmaan maanviljelijäväestön toimintaedellytysten parantamiseen tähtäävissä aatteissa ja pyrkimyksissä Kaarle Ojasella oli tukena ja apuna vihtiläinen Artturi Hiidenheimo (1877—1956), joka solmi vuonna 1900 avioliiton Kaarle Ojasen vanhimman tyttären Fanny Maria Naema Ojasen (1874—1928) kanssa.
Valtiopäivämies ja kansanedustaja
Kaarle Ojanen oli vuodesta 1882 lähtien talonpoikaissäädyn jäsenenä kaikilla valtiopäivillä, siis vuosina 1882, 1885, 1888, 1891, 1894, 1897, 1899, 1900, 1904—1905 sekä vuosien 1905—1906 ylimääräisillä valtiopäivillä. Hänet oli valittu valtiopäiville 1860-luvulla perustetun Suomalaisen puolueen edustajana Lohjan tuomiokunnasta, paitsi vuonna 1894 Tyrvään tuomiokunnasta, vuosina 1904—1905 Mäntyharjun tuomiokunnasta ja vuosina 1905—1906 Hauhon tuomiokunnasta. Syynä valintaan muista kuin Lohjan
tuomiokunnasta oli Kaarle Ojasen jyrkkä kanta suomenkielen tasa-arvon puolesta ja eräiden ruotsinkieltä suosivien määräraha-anomusten vastustaminen.Kaarle Ojanen toimi talonpoikaissäädyn puhemiehenä vuosien 1900 ja 1904—1906 valtiopäivillä. Sen lisäksi hän kuului eri valtiopäivillä valitsijamiehiin sekä toimitus-, valitus-, laki- ja talous-, kunnallis-, kielianomus-, asevelvollisuus- ja suostuntavaliokuntiin. Häntä arvostettiin harkitsevana ja luotettavana valtiopäivämiehenä. Hänen rohkea puheensa kansan huolen aiheista vuoden 1900 valtiopäivien avajaisissa herätti suurta huomiota. Kaarle Ojanen olikin 1900-luvun alkutaitteessa maamme kaikkein vaikutusvaltaisimpia ja huomattavimpia talonpoikia.
Valtiopäivillä Kaarle Ojanen ajoi mm. maanviljelyn ja metsänhoidon kehittämistä, väkijuomien valmistuksen ja käytön supistamista, Helsingin ja Salon välisen rautatien rakentamista, suomenkielen aseman kehittämistä oppilaitosten opetuskielenä, piiri- ja kunnanlääkäriverkon tihentämistä sekä oman tullitaksan saamista Suomeen. Kaarle Ojanen kuului jäsenenä moniin valtion komiteoihin, kuten maanviljelyshallituksen ohjesääntökomiteaan 1890, maanvuokrakomiteaan 1893, suojeluskasvatuskomiteaan 1902 sekä papiston eläkekomiteaan.
Autonomian aikana Suomeen saatiin vuoden 1906 uudella valtiopäiväjärjestyksellä vuonna 1907 yksikamarinen eduskunta, joka säilytti asemansa korkeimpana lainsäädäntöelimenä myös Suomen saavutettua itsenäisyyden vuonna 1917. Edeltävien säätyvaltiopäivien kokenut ja ansioitunut valtiopäivämies Kaarle Ojanen (1851—1927) oli eduskuntaehdokkaana neljästi. Hän tuli kuitenkin valituksi vain vuoden 1910 valtiopäiville, jolloin hän oli Suomalaisen puolueen kansanedustajana Uudenmaan läänin vaalipiiristä sekä varsinaisilla ja ylimääräisillä valtiopäivillä. Eduskuntakautenaan hän oli maatalousvaliokunnan jäsen.
Kaarle Ojaselle myönnettiin kunnallisneuvoksen arvonimi vuonna 1923. Hänen muotokuvansa on eduskuntatalon seinällä muistuttamassa hänen aikaisemmasta toiminnastaan talonpoikaissäädyn puheenjohtajana säätyvaltiopäivillä.
Kaarle Ojanen kuoli 7.11.1927 ja hänet siunattiin haudan lepoon Nummen kirkon hautausmaalle 15.11.1927. Tilaisuus oli vaikuttava muistojuhla yhteiskunnan monipuolisen edistäjän kunnioittamiseksi. Kaarle Ojasen puoliso Mariaana kuoli 26.1.1928, vajaat kolme kuukautta aviomiehensä jälkeen.
Kirjoitus on valmistunut marraskuussa 1999.
Kaarle Ojanen oli kirjoittajan äidin äidin isä.
Kirjallisuus:
K. N. R-ri (Rantakari): Ojanen, Kaarle Kustaa. Kansallinen elämäkerrasto IV osa. Porvoo 1932.
Ojanen, E.: Merkillinen mies menneisyydestä. Kaarle Kustaa Ojanen 3.1.1851—7.11.1927. Moniste. [Tammela 1994]
Lisäyksiä:
Hanski, J. ja Mäkelä-Alitalo, A.: Ojanen, Kaarle (1851–1927), kansanedustaja, maanviljelijä, kunnallisneuvos. Suomen kansallisbiografia 7. Negri – Pöysti. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki. Hämeenlinna 2006.
Suutarin torpasta maailmalle. Sigfred Gislenin jälkeläiset osin kymmenessä polvessa. Toim. Eeva Ojanen. Vammala [2002].
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti