Fleming -suvun jäljillä

Pohjolan Fleming-suvun historia asiakirjoissa alkoi mahdollisesti jo vuosina 1331-54, jolloin tanskalaisten hallitsemassa Länsi-Pommerin herttuakunnan Barthissa mainittiin eräs vouti Klaus Fleming. Hänellä oli samanlainen vaakuna kun myöhemmällä Pohjolan suvulla, joten hän oli todenäköisesti suvun vanhin tunnettu jäsen.

Nimestään päätellen Klaus Fleming saattoi olla juuriltaan flaamilainen ("fleming"). Nykyisen Belgian alueella sijaitsevan Flanderin maakunnan asukkaat flaamilaiset tunnettiin jo keskiajalla taitavina kankaankutojina ja kangaskauppiaina. Flaamilaisia muutti muualle ympärysalueille, jossa heidän kutsumanimensä joissakin paikoissa muuttui sukunimeksi. Esimerkiksi Brittein saarten runsaan lampaanvillan tuotanto lienee houkutellut flaamilaisia muuttamaan sinne jo varhain, sillä vaikkapa Pohjois-Irlannin Armaghin arkkipiispana oli eräs Nicholas Fleming jo vuonna 1404  .

Riddarholmin kirkko Tukholmassa
kuva Wikipediasta

Barthin voudin Klausin todennäköisistä jälkeläisistä tuli seuraavina vuosisatoina merkkihenkilöitä ja korkea-aatelisia Pohjolassa, vaikuttaen suuresti Tanskan ja Ruotsi-Suomen poliittiseen kehitykseen. Tunnetuin suvun jäsen Suomessa lienee ollut se 1500-luvun loppupuolella elänyt sotapäällikkö Klaus Fleming, joka kovin ottein löi nuijansodan kapinoivat talonpoikaisjoukot ja uhmasi Kaarle-herttuaa viimeiseen asti. Suku jakaantui myöhemmin useampaan Ruotsin ja Suomen ritarihuoneille kirjattuihin haaroihin. Useammat nimihaarat kuolivat hiljalleen; Ruotsissa elää tiettävästi vielä Liperiä aikoinaan kotipaikkanaan pitänyt vapaaherrasuku Fleming af Liebelitz no. 17.

Koska nimi oli kansallisuutta osoittava, eli keski- ja uudellakin ajalla Pohjolassa myös muita Fleming-sukuja, joilla tiettävästi ei ollut mitään tekemistä Klausista alkaneesta suvusta.

***

Ritari Peder Fleming, joka sanottiin tulleen Tanskaan silloisen kymmenvuotiaan Pommerin prinssin, tulevan unionikuningas Eerik Pommerilaisen kanssa, merkittiin mahdollisesti tanskalaisiin asiakirjoihin jo 1366, jolloin eräs saman niminen oli piispan vouti Askerin Husebyllä.
Samana vuonna Peder kaappasi Marstrandissa yhdessä Narve Ingevaldinpojan kanssa lyypekkiläisiä hansalaivoja kuningas Haakonin nimissä.

Todennäköisesti hän oli se sama ritari Peder Fleming, joka vaimonsa Kristinan (Gese-sukua) kanssa olivat Tanskan Kalundborgin Pyhän Nuutin (St. Knut) Killan jäseniä. Pederin mainittiin olleen elossa vielä 1406 tai 1413. Pariskunta haudattiin Tukholman Harmaaveljesten luostarikirkkoon, nykyiseen Riddarholmin kirkkoon. Heillä oli pojat (mahdollisesti myös tyttöjä, mutta niitä ei siihen aikaan merkitty kuin satunnaisesti):

1.    Herman Fleming, Kalundborgin vouti, Knudstrupin herra, vahvisti asemiehenä unionikuningatar Margaretan ja kuningas Albrekt Mecklenburgilaisen sovinnon Lindholmenilla 1395 sekä Margaretan testamentin 1401. Herman oli Abrahamstrupin ja Hornin pitäjien pantinhaltijana 1396 ja mainittiin ritariksi 1407. Kuningas Eerikin hovimestari, eli neuvonantaja, toimeenpanijaa), hän oli todennäköisesti 1424. Hänen puolisonsa oli Inger Skarpenberg, Henning Vendelboen tytär. Mainittakoon vielä, että nimi Fleming kirjoitetaan Tanskassa muodossa ”Flemming”. Nimihaara kuoli jo 1544.
2.    Magnus Fleming, ritari, haudattiin  1414 vanhempiensa hautaan Harmaaveljesten luostarikirkkoon Tukholmaan.
3.    Henneke (Johannes, Jens) Fleming, oli ritari ja kuningas Albrekt Mecklenburgilaisen neuvos 1384, kihlakunnantuomari Uplannin Åkersin ”venekunnassa” (skeppslag), vouti Tukholmassa 1387. Hän kuoli 1393/95 ja on haudattu Ruotsiin Värmdön kirkkoon, jonka hän oli rakennuttanut, tai eri tiedon mukaan Nyköpingin kirkkoon, johon suvun vaakuna on ripustettu.
4.    Klaus Fleming, ritari ja valtaneuvos, laamanni Suomessa 1402, pso. Cecilia.


jatkuu.....