Pusulan Hattulan kylän Passiarin talon omistus pysyi vuosisatojan saman suvun jälkeläisillä, tosin välillä tila periytyi vävylle. 1830-luvulla isännäksi tuli Vihdin Niemenkylästä rusthollarin poika Adolf Fredrik Linden. Passiarin edellisellä isännällä, Gabriel Hildenillä ei ollut täysi-ikäiseksi eläneitä poikia.
Hänen kuoltua suhteellisen nuorella iällä meni leski Maria Danbom uusiin naimisiin, mutta tästäkään aviosta eivät pojat ehtineet miehen ikään.
Niin Adolf Fredrik Linden vei vihille Gabriel ja Marian toiseksi vanhimman tyttären, Marian. Vuosien 1833 ja 1852 välisenä aikana Adolf ja Maria saivat kymmenen lasta, joista tosin ainakin kuusi kuoli hyvin pienenä. Yhden tyttären, Klara Sofian myöhemmistä vaiheista ei ole tietoa, mutta yhdellä pojalla ja kahdella tyttärellä oli omaa perhettä. Oheisesta kuolinilmoituksesta päätellen Klara tosin oli elossa vielä vuonna 1880 isänsä kuollessa. Lisäksi ilmoituksesta voidaan päätellä hänen olleen naimisissa, koska kaipaamaan jääneiden joukossa on yksi poika, kolme tytärtä ja kolme vävyä.
Pusulan haudattujen luettelon mukaan Adolf Fredrik kuoli keuhkokuumeeseen, joka oli tuohon aikaan käytännössä aina tappava tauti.
Suomen Maatilat I -kirjassa on kuva Passiarista 1930-luvulta. Kuvassa taustalla häämöttää Adolf Fredrikin rakennuttama Alitupa, noin satavuotias pihapiirin toinen asuinrakennus. Varsinainen päärakennus tehtiin poika Kaarle Fredrik Juvankosken isännöidessä Passiaria. Hänen poikansa Paavo Juvankoski oli 1900-luvun alkupuolella Pusulan kunnan tärkeimpiä miehiä ja Passiarin erinomaisesti hoidettu maatila sai yli sata erilaista palkintoa maatalouden eri osa-alueilta sekä lisäksi kolme metsätalouspalkintoa.
analytics
Katso tästä kurssitarjontaani
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Blogitekstisuositus
-
Perhetausta Erland Andersson Lindelöf syntyi noin vuonna 1440. Hänen vanhempansa olivat Anders Henriksson Lindelöf (s. noin 1412 Abildgaard...
-
Tekoäly tuo tulevaisuudessa uusia mahdollisuuksia vanhojen valokuvien sisällön analysointiin. Toki se on jo pitkään ollut mahdollista, mutta...
-
Carlos II de España. Juan Carreño de Mirand via Wikimedia Commons Genin avulla voi tietyin varauksin tarkastella mielenkiintoisia asioit...
Olipas mielenkiintoista luettavaa, tämä olikin uutta minulle Pusulan Passarin tyttärelle
VastaaPoista