Murhattu leski

Suomusjärven Rautsuon Kaarlen talon asukkaat ottivat joskus 1800-luvun alussa käyttöön sukunimen Carlstedt. Eräs heistä oli helmikuussa 1780 syntynyt Elias Erkinpoika, joka meni 1818 naimisiin Karolina Lönnbladin kanssa. Vaimo tosin mainitaan jo seuraavana vuonna sukunimellä Ma(u)rberg. Hän oli "hushållerska" Kaisa Marbergin avioton tytär, joka oli syntynyt Perttelin Inkereen Pajarilla 1784 Tosin Suomusjärven rippikirjoissa hänen syntymäpitäjäkseen on merkitty Sauvo. Elias ja Karolina asuivat ensin Ahtialan kylän Kurjen talon mailla ja muuttivat sitten 1820-luvun puolivälissä Häntälään Torkkeliin. Vuonna 1838 Elias otti kimpsunsa ja kampsunsa ryhtyen Salon Tottolan profossin puustellin vuokraajaksi. Mukaan lähtivät vaimo Karolinan lisäksi lapset Aleksanteri (1818), Kaisa Lovisa (1824) ja Karolina Antonette (1827).

Näistä keskimmäisen, Kaisa Lovisan, nai vuonna 1848 Kiskon Toijan Ilveksen talon perillinen, Elias Christian Hagelberg. Hän oli morsiantaan noin vuoden verran nuorempi. Elias Christian asui ns. itsellisenä Ilveksen talon mailla. Hänelle ja Kaisa Lovisalle syntyi kaksi lasta, pojat Christian Ferdinand 1849 ja Gustaf Nestor 1852. Gustaf Nestorista tuli aikuisiällä isänsä tapaan itsellismies. Vuodesta 1877 lähtien hän oli Suomusjärven Koorlan kylän Heikan isäntänä, mutta myöhemmin torpparina samassa paikassa. Hänen ensimmäinen vaimonsa Sofia Gustava oli Heikan edellisen isännän tytär ja tämän kuoltua meni Gustaf Nestor Hagelberg naimisiin Eufrosyne Wilhelmina Appelqvistin kanssa. Näistä avioliitoista oli yhteensä kymmenen (4+6) lasta, jotka kaikki syntyivät Suomusjärvellä.

Elias Christian menehtyi vesitautiin joulun alla 1875 ja näin Kaisa Lovisa jäi elämään kahdestaan poikansa Gustaf Nestorin kanssa. Seuraavan tammikuun loppupuolella, tarkemmin sanottuna 26. päivänä menetti poika äitinsä seuraavalla, äärimmäien ikävällä tavalla.

Tuon päivän iltana oli poika lähtenyt omille asioilleen. Äiti Kaisa Lovisa oli puolestaan poikennut naapuritorppaan maitoa ostamaan. Myyjälle hän oli kertonut tarvitsevansa sitä, koska hänen miesvainajansa serkku oli ilmoittanut tulevansa kylään iltasella. Tätä orpanaa ei Kaisa Lovisa varsinaisesti tuntenut lainkaan. Hän oli kuitenkin ajatellut valmistaa iltapalan oudolle vieraalle.

Myöhemmin samana iltana eräs muurari lähti asialle lesken torppaan, mutta huomasi oven olevan suljettuna. Mies arveli muorin olevan puutarhassa ja lähti etsimään häntä sieltä. Kun ketään ei löytynyt, palasi muurari ovelle huomatakseen sen nyt olevan avoimen. Astuttuaan tupaan huomasi mies lieden pienessä loimussa lattialla makaavan hahmon. Otettuaan tulta tikun päähän tunnisti muurarimme tämän hahmon torpan leskivaimoksi, joka nyt lojui elottomana ampumahaava kaulassaan.

Ilmeisesti murhamies oli ollut vielä tuvassa muurarin käydessä ensimmäisen kerran ovella. Tuntematon ampuja pakeni sinä lyhyenä hetkenä, kun myöhäinen vieras etsi muoria puutarhasta. Suoritetussa tutkinnassa huomattiin murhaajan vieneen kahdeksan markkaa, kun taas murha-aseena käytetty pyssy oli talon oma. Sen oli ampuja ripustanut takaisin seinäkoukkuihin tehtyään verityönsä. Pyssy oli kuulunut Elias Christian Hagelbergille ja tämä oli sen myös ladannut ennen kuolemaansa. Näin kammottavalla tavalla Hagelberg oli edesauttanut oman leskensä kuolemaa.

Murhaaja taisi jäädä ikiajoiksi selvittämättä, sillä erästä "pahamaineista miestä" epäiltiin ja hänet otettiin kiinnikin. Varsinaisten todisteiden puuttuessa tuo muihin rötöksiin syyllistynyt laitapuolen kulkija saattoi kävellä vapauteen, vaikka yleisesti häntä pidettiin syyllisenä.