Huhtikuussa 1871 kerrotiin Alavetelin kappelissa tehdystä, hyvin erikoisesta seinäkellosta, joka nyt oli tuotu Pietariin.
Siinä oli ensinnäkin normaalit viisarit, jotka näyttivät sekunnit, minuutit ja tunnit - tai oikeammin tiimat, kuten tuolloin oli tapana sanoa. Lisäksi viisareista näki myös päivät ja kuukaudet.
Tässä ei kuitenkaan ollut kaikki, kuten telkkarissa on tapana sanoa. Kellosta saattoi nähdä Kristuksen kärsimyksistä ja ylösnousemuksesta; Juudaksen petoksen, matkan Golgatalle, ristiinnaulitsemisen käsistä ja jaloista sekä etikan ja sapen tarjoamisen kepin nokassa.
Puusta tehdyt, noin 15 senttiä korkeat ihmishahmot esittävät tämän kaiken "aiwan luonnollisesti koneellisen rakennuksen kautta". Kaikkein ihmeellisen asia koko tarinasta on vielä kertomatta;
Tämä laitteen oli tehnyt oppimaton suomalainen talonpoika, Abram Pelo. Hän käytti aiheen suunnitteluun kolme vuotta ja saman verran kului itse rakentamiseen. Kello valmistui 1840-luvun alussa ja vuoden 1871 tienoilla sitä saattoi ihailla maksua vastaan mm. Mikkelin kaupungissa. Herrasväen liput maksoivat 50 penniä, kun taas talonpojat pääsivät puolta pienemmällä summalla näkemään tämän pohjanmaalaisen käsityötaiteen mestariteoksena.
analytics
Katso tästä kurssitarjontaani
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Blogitekstisuositus
-
Suku Forumilla esitettiin kysymys koskien Suomusjärven Taipaleen kylän Falkin taloa. Eräs kaukainen serkkupoikani, ratsumestar Krister Thauv...
-
Oluenpanija Fromholtz vastaan isännöitsijä Tallqvist Vuoden 1894 joulukuussa ratkaistiin raastuvanoikeudessa Näsijärven Oluttehdasta koske...
-
Veljekset Onni Kullervo ja Kalle Rentto hankkivat vuonna 1927 omistukseensa Auran keskustassa sijainneen nahkatehtaan, jonka nimi oli yks...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti