Lääninkarjakot opettajina

Suomen Talousseura päätti vuoden 1869 tienoilla edistää karjanhoitoa ja maataloutta erityisten lääninkarjakkojen avulla. Maaliskuun 15. päivä lähetettiin mamselli Wahlroos Mouhijärvelle, Hämeenkyröön, Karkkuun, Tyrväälle, Huittisiin ja Ikaalisiin sekä rouva Grönberg Oripäähän, Alastaroon ja Loimaalle. Heidän oli määrä viipyä jokaisessa pitäjässä vähintään kaksi viikkoa.

Maanviljelysneuvoja Forsberg oli antanut aiemmin kertomuksen virkatoimistaan vuodelta 1868 ja korostanut siinä yhteydessä erityisesti Edam-juuston valmistamistavan yleisempää levitystä. Hänen mukaansa kyseinen juusto oli "sangen yksinkertainen" valmistaa ja vaati "wähempää kaluwarastoa kuin muut juustolajit". Lisäksi sen menekin arveltiin olevan hyvän, sillä maatalot saattoivat ansaita sievoisia summia myymällä valmisteitaan kaupungeissa.

Tämä Forsbergin lausunnon pohjalta Talousseura ja läänien maanviljelysseurojen johtokunnat antoivat lääninkarjakoille määräyksen tarjota asianomaisille pyytäjille "johtoa tämän juustolajin walmistustawasta sekä muutoinkin kokea soweliaalla tawalla kartuttaa yleisempää tietoa sen walmistamisesta".  Keisarillinen senaatti avusti tätä projektia antamalla Forsbergille kehoituksen tehdä Edamin valmistamisesta erityisen ohjevihkosen. Siihen tuli liittää kuvat tarpeellisista tarvekaluista ja vihkonen oli painettava sekä suomeksi että ruotsiksi. Läänin maatalousneuvojien tuli myös kantaa kortensa kekoon levittämällä juustonvalmistuksen ilosanomaa.

Pöytyän kunnallishallitus sai vastaanottaa kirjeen Talousseuralta tammikuussa 1871. Siinä kysyttiin kunnan halukkuutta ottaa vastaan lääninkarjakko myöhemmin keväällä. Tarkoitus oli antaa opetusta paitsi juuston niin myös voin valmistuksessa. Tätä tarkoitusta varten Talousseura pyysi "tavallista hintaan vastaan" noin 40 kannua maitoa. Viimeisestä tiedosta kiitos Suku Forumin nimimerkki "Lukkarille", joka tiesi kertoa alkuperäistekstin murresanan "rieska" tarkoittavan myös maitoa.

Keskustelun jälkeen pöytyäläiset päättivät yksimielisesti ja kiitollisuudella suostua tähän Talousseuran tarjoukseen. Sopivaksi opetustilaksi valittiin Mustanojan kestikievarirakennus, jonne myös em. leipäkasa piti toimitettaman aikanaan.

Pöytyällä seurattiin hyvin uusimpia maatalouden virtauksia, sillä Talousseuran maanviljelyskokouksessa saman vuoden kesäkuussa paroni von Born harmitteli sitä, että lääninkarjakot olivat otettu Uudenmaan ja Turun lääneissä huonosti vastaan. Sen sijaan muualla maassa tilanne oli kokonaan toinen. Lyhyellä ajalla oli edellä kuvatun opetuksen lisäksi perustettu kylämaitoloita, annettu palkintoja hyvin hoidetusta karjasta sekä myönnetty matkarahoja opiskelua varten.

Paroni ehdotti kokouksessa, että lääninkarjakot voisivat jatkossa pitää mukanaan voikirnuja ja heille annettaisiin varoja madon ostoon. Näin he "woisiwat kirnuta kilpaa akkojen kanssa maalla ja antaa näitten werrata kumpiko osaa tehdä parempaa woita". Kuntien kontolle jäisi von Bornin mielestä niiden yhtiöiden perustaminen, joilla tehdyt tuotteet välitettäisiin kauppiaille. Ostajia löytyi ulkomaita myöten ja hintakin oli tuohon aikaan suhteessa paljon korkeampia kuin nykypäivänä.