Suomen osalta hän käsittelee erityisesti Porin ja Vaasan välistä erämaa-aluetta, jossa esiintyy lukuisia -mark päätteisiä nimiä. Samaan aikaan Länsi- ja Itä-Uudellamaalla pitäjien nimet ovat aivan eri muotoisia kertoen niiden asutuksen iästä verrattuna länsirannikon erämaihin.
Vertailemalla eri vuosien verokirjoja, Gunvor Kerkkonen muodostaa kuvan Länsi-Uudenmaan asutuksen leviämisnopeudesta ja laajuudesta. Alueella oli kahdeksan pitäjää; Tenhola, Pohja, Karjaa, Lohja, Inkoo, Siuntio, Kirkkonummi ja Espoo. Erik Pommerilaisen (Ruotsin kuningas 1397-1439) aikaan vuonna 1413 tehdyn verokirjan mukaan näissä kahdeksassa pitäjässä oli yhteensä 102 boolia ja edelleen 1011 manttaalia. Manttaali tarkoitti alunperin taloa, joka piti yhden miehen perheineen leivässä.
Vuoden 1451 tilannekatsauksessa pitäjiä on edelleen tuo kahdeksan. Booleja on 98,5. Manttaalien määrät puuttuvat mainitulta vuodelta. 1500-luvulla asutus laajeni nopeasti. Vuonna 1549 booleja on 101 ja 1556 sekä 1574 100 kpl. Manttaalien määrät ovat vastaavasta 2256 ja 2310.
Kuninkaallinen kirje vuodelta 1414 määräsi yhden boolin veromääräksi 10 markkaa "eikä enempää". Näin ollen vuoden 1413 perusteella yhden manttaalin veromäärä oli noin yksi (1) markkaa ja kannettu vero kokonaisuudessaan 1020 markkaa.
Vuosina 1556 ja 1574 veroja kertyi edellä mainituilta booleilta 1917 sekä 1920 markkaa. Näin ollen verotulot lähes kaksikertaistuivat reilussa puolessatoista vuosisadassa. Pitäjien määrässähän ei tapahtunut muutosta. Lukujen perusteella asukkaiden määrä luonnollisesti kasvoi asutustiheyden kera. Merkille pantavaa on myös se, että boolien nimet ovat pysyneet samoina.
Mikäli mennään ajassa vielä taaksepäin, putoaa pitäjien määrä. Esimerkiksi Karjaan muinaisen suurpitäjän on katsottu käsittäneen joko kokonaan tai osittain nykyisen Hangon, Tammisaaren, Pohjan, Karjalohjan, Sammatin, Lohjan ja Nummi-Pusulan alueen. Toki kyse on ollut hyvin paljon löyhemmästä pitäjäkäsitteestä kuin nykyaikana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti