analytics

Krimin sodan uhri

Tammisaaren vanha hautausmaa huhtikuu 2018
Kuva Juha Vuorela
Tammisaaressa eli nykyisessä Raaeporin kaupungissa on muistomerkki kahdelle Krimin sodan urholle, kuten sotasankareita tuohon aikaan nimitettiin. Suomessa Krimin sota muistetaan myös nimellä Oolannin sota, koska siihen liittyneissä taisteluissa venäläiset menettivät juuri valmiiksi tulossa olleen Bomarsundin linnoituksen Ahvenanmaalla.

Esimerkiksi Sanomia Turusta lehti heinäkuulta 1855 tietää kertoa tarkk’ampujapataljoonan komentajan, eversti Lyran antaneen tehdä rautaisen muistopatsaan Mikko Miekalle Ikaalisista ja Johan Fredrik Panzarille Marttilan pitäjästä. Sekä Miekka että Panzar menettivät henkensä toukokuun 20. päivänä 1854 Tammisaaren lähellä käydyssä taistelussa. Kyseinen mittelö oli ensimmäinen, mihin kyseinen joukko-osasto Krimin sodassa joutui. Tuolloin ottivat yhteen kaksi englantilaista sotalaivaa, HMS Arrogant ja HMS Hecla venäläis-suomalaisen patterin kanssa Leksvallin kylän Vitsandilla. Panzarin ja Miekan lisäksi henkensä menetti kolme englantilaista merimiestä ja venäläinen upseeri Dergatšov. Vuonna 2004 Vitsandiin pystytettiin muistomerkki em. kolmelle kuolleelle merimiehelle.

Kuka tämä marttilalainen tarkk’ampuja Panzar sitten oli? Marttilan Laurilan kylässä asui aikoinaan tämän nimisiä henkilöitä, mutta Johan Fredrik ei ollut samaa sukua. Panzar ja em. Miekka ovat luonnollisest mitä tyypillisimpiä sotilasnimiä, jotka otettiin vasta väkeen mentäessä. Vitsandin edustalla kuollut Johan Fredrik oli syntynyt Marttilan Tiipilän kylä Ali-Martin talossa. Hänen vanhempansa olivat talollinen Juho Juhonpoika sekä Leena Yrjöntytär. Juho oli Ali-Martin edellisen isäntäpariskunnan lapsi, kun taas Leena oli syntyisin Prunkilan rusthollista. Johan Fredrikillä oli useita sisaruksia eikä meno Ali-Martilla ollut aina kovin rauhallista. Pikkusisko Marian nai Uudenmaan Pusulan Hirvijoen kylän Höystin talollinen Jaakko Juho Amnell, mutta ennen naimiskauppoja morsian oli saanut tuomion luvattomasta viinan myynnistä. Maria kuoli Pusulassa vasta 1899.

Isäntä Juho Juhonpoika taasen kävi käräjillä saaden tuomion juoppoudesta. Tuleva tarkk’ampujamme Johan Fredrik puolestaan tuomittiin väkivallasta virassa ollut kruununpalvelijaa vastaan. Samoilla käräjillä samasta syystä ja vieläpä saman tapauksen tiimoilta tuomittiin rangaistukseen myös Johan Fredrikin pikkuveli Kustaa. Perheen esikoistytär Liisa oli vaihtanut jo maisemaa, sillä hänet vei vihille Liedon Inkoisbergin Vähä-Hallin rusthollari Henrik Juhonpoika. Pariskunta asui muutaman vuoden Liedon puolella, mutta 1857 Henrikistä tuli Ali-Martin uusi isäntä. Mainittakoon vielä Johan Fredrikin nuorempi sisko Anna Lovisa, joka naitiin Jutilan Naapurin rustholliin. Hän vei sinne mukanaan aviottoman Vilhelmina-tyttärensä.

Johan Fredrik lähti kotoaan rengiksi naapurikylä Jutilan Vähätaloon eli Juliukseen vuoden 1850 tienoilla. Kovin kauaa hän ei työssään viihtynyt, sillä tammikuun alussa 1852 hän värväytyi Suomen krenatööritarkk'ampujapataljoonan palvelukseen Turussa. Tätä kautta miehemme sitten joutui Krimin sodan melskeisiin ja sankarivainajaksi.

Isä Juho Juhonpoika kuoli 1867 ja äiti Leena Yrjöntytär 1864. Martin talon osti maakauppias Elmgren Henrik Juhonpojan muuttaessa perheineen Lietoon 1867. Alussa mainittu Mikko Miekan ja Johan Fredrik Panzarin muistomerkki on siirretty kertaalleen. Sen löytää yhä edelleen Tammisaaren vanhan hautausmaan kulmasta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Habsburgit ja sisäsiittoisuus