Sukukirjassa selvitetään Paraisten pitäjänräätälinä 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa toimineen Karl Henrikinpoika Blomströmin ja hänen puolisonsa Lovisa Ulrika Nordqvistin esi- ja jälkipolvia. Ammattitaitoisesti tehdyn sukukirjan aikaulottuvuus on pitkä, sillä ensimmäiset esipolvet on voitu ajoittaa 1500-luvulle. Esipolvet on selvitetty selkeästi ja sukukirja on rakenteeltaan ja luettavuudeltaan hyvä, sillä tekstin yhteyteen sijoitetut sukukaaviot ja -taulut sitovat suvun henkilöt tekstiin hyvin. Tekstien ja sukutaulujen osuus on tasapainoinen. Kirjassa on käytetty runsaasti mm. tuomiokirjalähteitä, joiden avulla suvun jäsenten elämänvaiheista on saatu esille mielenkiintoisia vaiheita. Lähteitä on käytetty laajasti ja ne on dokumentoitu hyvin. Hakemistot ovat hyvät ja riittävät. Kirjaa täydentää monipuolinen kartta-aineisto ja kuvitus.
analytics
Katso tästä kurssitarjontaani
Vuoden sukukirja 2009

Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Blogitekstisuositus
-
Kirpputoreilta ja vastaavilta ostettujen kuvien suhteen on lähes aina sama ongelma: niistä ei löydy tietoa kuvien henkilöistä ja/tai paikois...
-
Skotti Peter Udnie (k. 1656) tuli kantaisäksi suvulle, joka sai paikan Ruotsin ritarihuoneella nimellä Udnie no. 375. Kolmessa ruotsinkielis...
-
Suomalaisen säähavainnointitoiminnan historia on tiiviisti kytkeytynyt maamme tieteelliseen heräämiseen, autonomian ajan hallinnolliseen keh...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti