Hoskarin murhaaja

Keuruun pitäjän haudattujen luettelon mukaan Pohjaslahden kylän Hoskarin talon isäntä Abram Heikinpoika murhattiin heinäkuun 28. päivänä vuonna 1891. Abram syntyi maaliskuun 30. päivä 1817, joten hän oli kuollessaan 74 vuoden ikäinen. Vaimo Eeva oli kuollut jo aiemmin.

Abram Hoskari löydettiin kuolleena omasta sängystään, jonne hänet oli tapettu ainakin kahdella, voimakkaalla kirveeniskulla. Lisäksi asunnosta oli ryöstetty noin 70 markkaa rahaa. Ensi alkuun ei veriteon tekijästä ollut mitään käsitystä ja sen takia vainajan poika, Abram Hoskari nuorempi julkaisi Keski-Suomi -lehdessä maamme oloissa melko poikkeuksellisen ilmoituksen. Siinä nuori isäntä lupasi 500 markan palkinnon sille, joka antaa "todistavat ilmoitukset" murhaajan kiinnisaamiseksi.

Alussa tutkimuksille antoi pohjaa se tosiseikka, että vainajan oli ollut tarkoitus mennä murhaa seuranneena päivänä käräjille 300,000 markan arvoisessa testamenttiriidassa erästä sukulaistaan vastaan. Tämä vaihtoehto huomattiin hetkessä mahdottomaksi, joten syyllistä piti etsiä muualta.

En tiedä oliko alussa mainitusta ilmoituksesta mitään hyötyä, mutta lehtitietojen mukaan arvoituksen jäljille päästiin "miltei sattumalta". Pitäjäläisten suuresti arvostaman ja rikkaan miehen tappajaksi ei onneksi paljastanut kukaan paikkakuntalainen, vaan vallan muualta tullut roisto. Veritekoon syyllistyi Uudenmaan Tuusulasta kotoisin ollut Gustaf Ferdinand Alen, joka oli kerran aikaisemmin käynyt Keuruulla - silloin vankivaunun kyydissä. Tarkemmissa selvittelyissä huomattiin myös keuruulaisen Herman Sarbergin osallistuneen ryöstömurhaan, mutta oikeudessa Alen otti kaiken syyn itselleen. Lisäksi syytetty väitti, että häntä oli yllytetty murhaan Keuruun vanginkuljettaja Purola. Tämä olisi humalapäissään kertoillut Alenille Keuruun rikkaista ja käskenyt tappamaan näitä.


Oikeutta seuranneet kuvailivat Alenilla olleetn vaaleahkot hiukset, ruskeat viikset, lyhyen, mutta tuuhean korvaparran, pienet ympyriäiset silmät, kaltevan otsan ja suoran, lihaisan nenän. Tämän tyyppisiä henkilöitä näki aikalaisten mukaan lähinnä ns. rantajätkissä.

Alen oli työskennellyt jonkin aikaa suutarin ammatissa, mutta jo kotona hän oli äidin luvalla oppinut varastamaan. Vähitellen Gustaf Ferdinand oli vajonnut aina vain alemmas, kunnes hän omissa kihlajaisissaan tappoi erään nuoren miehen pistämällä tätä puukolla rintaan. Hänen luonteessaan oli kuitenkin jotain uskollisuuttakin, sillä matkalla Keuruulle oli häneltä kysytty, miksei hän anna ilmi rikostoveriaan. Tähän Alen oli vastannut Raamatun sanovan "kirottu olkoon, joka toisen salaisuuden ilmoittaa".

Mikään helppo tapaus ei Gustaf Ferdinand Alen ollut oikeuslaitoksellemme. Heinäkuun alussa 1893 häntä kuljetettiin junassa Keuruulta Vaasaan, mutta mies otti ja karkasi Alavuden ja Sydänmaan asemien välillä. Alen ja toinen vanki, Pilli-Hermanni oli pistetty vankivaunun puuttuessa konduktöörin vaunuun kahden vartijan kera. Pilli-Hermannin vedettyä huomion itseensä, oli Alen sitten hypännyt täysin raudoitettuna junasta. Kun katoaminen huomattiin, juna pysäytettiin välittömästi. Etsinnöistä huolimatta jäi karkuri kadoksiin. Tässä yhteydessä sanomalehdet kuvailivat Alenia iältään 31-vuotiaaksi, ruumiinrakenteeltaan vahvaksi, 1.63 metriä pitkäksi mieheksi, jolla on kellertävä tukka, punasenkellertävä huuli- ja piikkiparta leuassa, harmaansiniset tirkistelevät silmät ja arpi nenän vasemmassa sivussa.

Saman vuoden (1893) lokakuussa tiedettiin kertoa, että Abram Hoskari nuoremman lupaama 500 markan palkkio maksettiin lopulta Keuruun nimismiehelle, Volter Sarenille. Asiasta nousi aikamoinen kiista, sillä tämä maksu tehtiin kompromissioikeuden päätöksellä. Myös Vetelin nimismies, herra Tainio, katsoi olevansa oikeutettu tuohon summaan. Keuruun käräjät hylkäsi kuitenkin Tainion vaatimuksen ja Saren sai pitää rahat.

Tässä välissä oli Alenkin saatu jo kiinni. Hänet pidättivät poliisikonstaapelit Liljeqvist, Rein ja Toivonen Porista. Kukin heistä sai 50 markan palkinnon vaarallisen murhaajan kiinniotosta.

Vihdoin joulukuun viimeisinä päivinä 1893, lähes kaksi ja puoli vuotta veriteon jälkeen saivat syylliset Vaasan hovioikeuden langettamat rangaistukset. Gustaf Ferdinand Alen määrättiin menettämään oikean kätensä ja henkensä, minkä jälkeen ruumis olisi pantava hautausmaan syrjäiseen paikkaan. Rikostoveri Herman Sarberg, Pilli-Hermanni, tuomittiin Alenin rikoksen salailusta ja karkuun auttamisesta menettämään kunniansa ja maksamaan sakkoa 76 markkaa, 80 penniä. Lisäksi Sarberg joutuisi vuodeksi ja kuudeksi kuukaudeksi kuritushuoneeseen.

Koska kuolemanrangaistuksia ei enää 1820-luvun jälkeen pantu täytäntöön, hovioikeus alisti tuomionsa "keisarin armollisesti tutkittavaksi". Niinpä heinäkuussa 1893 senaatti määräsi rangaistuksen muunnettavaksi elinikäiseksi pakkotyöksi kuritushuoneessa.