Halikon kirkonmäeltä

Halikon ensimmäinen pitäjänmakasiini valmistui vasta 1780-luvulla, vaikka jo sata vuotta aiemmin Ruotsin valtakunnassa esitettiin ajatus erityisen lainajyvästön perustamisesta huonojen aikojen varalle. Ensimmäiset säännöt Halikon makasiinille kirjattiin pitäjänkokouksessa lokakuussa 1783.

Vuoteen 1806 mennessä tämä kirkon pohjoispuolelle tehty rakennus oli jo hieman ränsistynyt. Pitäjäläiset päättivätkin korjata sitä laudoittamalla, tekemällä uuden katon sekä korjaamalla itse jyvälaareja. Itse työ huutokaupattiin halukkaiden tehtäväksi. Tarveaineina paikalla tuotiin mm. lautoja, tiiliä, nauloja, tilkkeitä, punamultaa, vihtrilliä ja kalkkia.

Vajaat 10 vuotta myöhemmin Halikossa tultiin siihen tulokseen, että rakennus sopisi paljon paremmin kirkon toiselle puolelle, Strandbergskan pellolle, joka oli isojaossa tullut kirkon omaisuudeksi. Niinpä läheisen Tavolan kylän Kauhalan rusthollari Juho Jaakonpoika otti työn kontolleen. Hän oli tehnyt alimman tarjouksen pitäjänkokoukselle. Strandbergskalle eli suutari Antti Strandbergin leskelle, Kreetta Simontyttärelle luvattiin samalla puoli tynnyriä siemenviljaa pilalle menneen sadon korvaukseksi.

Reilun 10 vuoden päästä tästä siirrosta oli rakennus huonossa kunnossa. Rotat olivat päässeet mellastamaan niin pahasti, että ainakin 16 tynnyriä oli pilaantunut. Vuonna 1807 tehdyissä uusissa makasiinisäännöissä oli merkintä pohjavaraston kasvattamisesta niin suureksi, että tulevaisuudessa voitaisiin makasiini tehdä kivestä. Pitäjänkokouks heinäkuussa 1838 käsitteli tätä asiaa, mutta vasta seitsemän vuotta myöhemmin saatiin aikaiseksi päätös kivimakasiinista. Tarkoitus oli tehdä noin 2000 tynnyrin vetoinen uudisrakennus.

Halikon kanttori Kaarle Kustaa Busk otti asian kontolleen, kunhan saisi työstä kohtuullisen korvauksen. Varoja rakentamiseen päätettiin saada myös myymällä 50 tynnyriä viljaa huutokaupalla. Samassa kokouksessa saatiin kuulla ikäviäkin uutisia. Topjoen omistaja, herra Bremer ilmoitti inspehtorinsa, Berndt Gustaf Hulldenin suulla, että hän ei aio Angelniemellä asuvana osallistua makasiinin kustannuksiin. Angelniemen kappelin asukkaat aikoivat erota emäkirkon makasiinista ja perustaa omansa.

Lisää lunta tupaan tuli Joensuun ja Viurilan jättimäisistä kartanoista. kreivi Kustaa Armfelt ja vapaaherra Aleksander Aminoff sekä Viurilan alaikäisten perillisen holhooja Henrik Pinello ilmoittivat, että he eivät olleet käyttäneet pitäjänmakasiinia kartanoiden omien makasiinien valmistumisen jälkeen. Näin ollen he eivät osallistuisi uuden rakentamiseen. Keisarillisen Majesteetin päätöksellä vuodelta 1847 nämä säätyläiset pistettiin ojennukseen. Heidät määrättiin muiden pitäjäläisten tavoin kantamaan osuutensa yhteisen hyvän eteen.

Näin kaikki päättyi suhteellisen mutkattomasti ja kesällä 1849 aloitettiin kivimakasiinin rakennustyöt vanhan makasiinin ja nahkuri Magnus Wilhelm Tamlanderin torpan väliin, em. peltomäelle. Piirustukset, joita paikan päällä hieman muuteltiin, oli saatu arkkitehti, luutnantti Gylichiltä. Rakennusmestarin tärkeään tehtävään otettiin kolmella tarjolla olleesta muurarimestari Kustaa Adolf Lindroos. Hänen taksansa tulisi olemaan 425 hopearuplaa. Mestari Lindroos hoitaisi työn ja työntekijät. Tarveaineiden hankinnasta vastaisivat makasiinin osakkaat.

Vuoden 1850 syksyllä makasiini oli siinä mallissa, että rovastin tarkastusvaliokunta pääsi tekemään oman osuutensa. Tämä viljamakasiini seisoo edelleen Halikon kirkonmäellä, toimien tätä nykyä museona. Viimeisen peruskorjaus on vuodelta 1987. Voi hyvällä omallatunnolla sanoa, että pitäjänkokous oli tehtäviensä tasalla ja työmiehet päteviä.