Kirjanpitäjä Aijalasta

Kiskon Orijärven kaivoksen kirjanpitäjänä oli 1810-20 -luvuilla Carl Gustaf Hageman, joka oli rippikirjan mukaan syntynyt vuonna 1790. Puoliso Christina Lönnqvist oli syntynyt Bromarvissa, mutta hänen isänsä oli kotoisin Kiskon Aijalan kylästä. Siellä ruotsalaissyntyinen C. G. Hageman myös perheineen asui aina 1830-luvulle saakka. Tuolloin he perheen vanhemmat nuorempien lasten kanssa muuttivat Perniöön. Valitettavasti Perniö sisäänmuuttaneiden luetteloista ei kyseiseltä vuodelta 1831 löydy tätä perhettä.

Lapsia pariskunnalla oli neljä, joista kaksi ensimmäistä syntyi ennen Carl Gustafin ja Christinan avioitumista. Lapsista kolme oli poikia. Heistä esikoinen Carl Fredrik muutti Somerolle, missä hänet tapaa puusepänkisällinä Terttilän kylässä. Samoihin aikoihin hänen nuorin veljensä Gustaf Ferdinand saapui myös Terttilään, missä hän nai Luukkalan talon tyttären, Eva Lovisan. Gustafista tuli kylän Juntin talon puolikkaan tilan isäntä. Veljesten Carl Fredrikin ja Gustaf Ferdinandin myöhemmistä vaiheista ei itselläni ole tietoa koottuna.

Tytär Engla Stina kolmas veli oli nimeltään Bror Johan Adolf, mutta hänen jälkensä häviävät tuon Perniön muuton myötä. Ainoa tytär Engla Stina lienee kuollut aivan pienenä, koska rippikirjoissa häntä ei mainita lainkaan.

Perheen äidin, Christinan suku oli siis kiskolainen. Hänen isänsä isoisä Christer Christersson oli syntynyt vuoden 1666 paikkeilla ja oli Aijalan kylän vieressä sijaitsevan Lapinkylän augmenttitilan isäntä 1700-luvun alussa. Tämä augmentti kulki myöhemmin nimellä Lönnqvist - itselleni ei ole selvinnyt kummin päin nimi tässä tapauksessa kulki. Saiko suku nimensä taloltaan vai talo asujiltaan?

Yksi mielenkiintoinen piirre Christinan suvusta löytyy. Hänen isänsä äiti oli nimeltään Grisilia. Tämä hyvin erikoinen etunimi on on todella harvinainen muualla Suomessa, kun taas kiskolaisista ja perniöläisistä lapsista sen sai 1700-luvulla peräti kaksitoista tyttöä. HisKi -haulla muualta maasta löytyy yhteensä vain kuusi Grisiliaa. Nimen varhaisempi kirjoitusasu on Pohjoismaissa ollut mm. Gresilla tai Grisilla ja sen sanotaan osin periytyvän jo keskiajalta. Olihan Grisilia yksi keskiajan saagojen tunnetuimmista sankarittarista. Esimerkiksi Boccacio käytti hahmoa eräässä Decameronista kertovassa novellissaan ja Petrarcan tekemä latinankielinen käännös levisi laajalle Keski-Eurooppaan sekä Skandinaviaan.