Tutkija oli jäljittänyt Greta Garbon sukupuun peräti 61 sukupolvea taaksepäin – työ, josta hän oli saanut 3 000 Ruotsin kruunun palkkion ja lisäksi 100 kruunua kuluja. Summa ei kuitenkaan hänen mukaansa vastannut työn laajuutta, etenkin kun amerikkalainen kustantaja oli tarjoutunut maksamaan Garbon sukutaulusta 25 000 dollaria.
Oikeudenkäynnin yhteydessä paljastui, että Garbon suku juontaa juurensa pääosin Östergötlannin ja Smålandin talonpoikaissukuihin. Kun aikajanalla siirryttiin tarpeeksi kauas – 1300–1100-luvuille – mukaan ilmaantui myös aatelisia nimiä, kuten Arraskjöld, Fahnehjelm, Anrep ja Bagge till Berga.
Artikkelin romanttisin yksityiskohta liittyi Greta Garbon isoisän isoisän isoäitiin, Maria Katrina Ahlfortiin. Hänen tarinansa olisi voinut olla suoraan Garbon omista elokuvista: laivastokapteenin tytär Liljeholmista rakastui tulisesti isänsä palvelijaan, ja joutuakseen naimisiin rakastettunsa kanssa hän nosti oikeusjutun omaa isäänsä vastaan. Vuonna 1720 oikeus päättikin hänen edukseen, ja avioliitto sai toteutua.
Tämä Ilta-Sanomissa 25.8.1938 julkaistu artikkeli on mainio esimerkki siitä, miten klassisen elokuvatähden ympärille kietoutuvat tarinat eivät rajoitu pelkästään valkokankaan glamouriin. Garbon sukuhistoria paljastuu yllättävän moni-ilmeiseksi – talonpojista aatelisiin ja romanttisiin vastoinkäymisiin, jotka olisivat hyvin voineet päätyä hänen elokuviensa käsikirjoituksiin.
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
Kuka: Greta Lovisa Gustafsson, taiteilijanimeltään Greta Garbo. Ruotsalaissyntyinen näyttelijä, josta tuli yksi Hollywoodin kultakauden suurimmista ja salaperäisimmistä tähdistä.
Elinvuodet: 1905 (Tukholma) – 1990 (New York).
Aktiivinen ura: Noin 1924–1941.
Mikä teki hänestä erityisen:
Siirtymä ääneen: Garbo oli yksi harvoista mykkäelokuvan supertähdistä, jonka ura jatkui menestyksekkäästi myös äänielokuvan tulon jälkeen. Hänen ensimmäistä puherooliaan ( Anna Christie, 1930) mainostettiin kuuluisalla iskulauseella "Garbo puhuu!".
Valkokangaskarisma: Hänet tunnettiin ainutlaatuisesta, melankolisesta kauneudestaan ja kyvystään välittää suuria tunteita pienillä eleillä.
Yksityisyyden kaipuu: Garbo vältteli julkisuutta, ei antanut haastatteluja eikä jakanut nimikirjoituksia. Tämä loi hänen ympärilleen myyttisen auran ("I want to be alone" -repliikki elokuvasta Grand Hotel liitettiin usein hänen omaan persoonaansa).
Viisi avainelokuvaa uralta:
Himo (Flesh and the Devil, 1926): Mykkäelokuva, joka teki Garbosta kansainvälisen tähden ja esitteli hänen ja John Gilbertin välisen kuuluisan kemian.
Grand Hotel (1932): Tähtinäyttelijöitä vilisevä klassikko, jossa Garbo esittää väsynyttä ballerinaa.
Anna Karenina (1935): Leo Tolstoin klassikkoromaanin filmatisointi, jota pidetään yhtenä Garbon vahvimmista draamasuorituksista.
Kamelianainen (Camille, 1936): Monien kriitikoiden mielestä Garbon uran paras ja koskettavin roolisuoritus tuberkuloosiin sairastuneena kurtisaanina.
Ninotchka (1939): Harvinainen komediarooli, jossa vakava Garbo osoitti osaavansa myös naurattaa ("Garbo nauraa!").
Uran päätös: Garbo vetäytyi yllättäen eläkkeelle vain 36-vuotiaana, kun hänen elokuvansa Kaksikasvoinen nainen (1941) sai murskakritiikit. Hän ei koskaan palannut valkokankaalle lukuisista tarjouksista huolimatta.
Tunnustukset: Hän sai kolme parhaan naispääosan Oscar-ehdokkuutta, mutta ei koskaan voittanut kilpailusarjassa. Vuonna 1954 hänelle myönnettiin kunnia-Oscar hänen "unohtumattomista suorituksistaan".
Kuva - Wikipedia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti