analytics

Tarvasjoen myllyjä

Juvan pato keväällä 2013
Nykyisen Tarvasjoen kunnan läpivirtaavassa Paimionjoessa olevassa Juvankoskessa oli myllyjä jo satoja vuosia sitten. Ensimmäinen maininta niistä on vuodelta 1537, jolloin Marttilan pitäjän laamanninkäräjillä todettiin, että Turun tuomiokirkko oli myynyt 60 markan hinnasta Juvan kartanon herra Jaakko Olavinpojalle neljänneksen eli kuusi tankoa maata Juvan kylästä sekä Juvankosken ylimmän myllyn.

Vuoden 1548 laamanninkäräjillä taasen vahvistettiin Marttilan Rekoisten kylän ylimuistoinen omistusoikeus yhteen Juvankosken myllyyn. Samasta myllystä puhutaan Marttilan Rekoisten Martti Pietarinpojan ja Karvelan kylän Simo Heikinpojan kuningas Kustaa Vaasan lähettiläälle Jaakko Teitille vuonna 1556 jättämässä valituksessa, jossa esitetään vastalause sille, että Juvan kuninkaankartanon vouti Niilo Maununpoika halusi riistää heidänkin myllynsä, vaikka kartanolla oli ilman sitäkin samassa koskessa neljä myllyä.

Tästä merkinnästä selviää, että tuohon aikaan Juvalla oli vähintään viisi myllyä. Neljä näistä oli siis kiistatta kuninkaankartanon omia, mutta Rekoisten ja Karvelan myllystä käräjöivät Euran kylän talot vielä vuonna 1640.

Blogitekstisuositus

Habsburgit ja sisäsiittoisuus