Lapsuuden kodin kellarista voi löytää vaikka mitä!
analytics
Katso tästä kurssitarjontaani
Mielipiteitä Sukutiedosta
![]() |
| Sukutieto 2/2011 ilmestyi 27.6 |
Vapaaehtoistyössä tulee aina se vaihe, että parhaat ideat on tullut esitettyä ja iskee ns. taisteluväsymys. Sen takia olisi kaikin puolin mielekästä, että maan johtava sukututkimusseura saisi jatkuvasti uusia puuhaihmisiä toimintaansa mukaan. Iälläsi, ammatillasi, koulutustaustallasi tai sukupuolellasi ei ole mitään merkitystä. Tärkeintä on omasta mielestäni, että sinulla on jokin tarina tai asia kerrottavana muille sukututkijoille.
Olen ainakin itse huomannut, miten tietoja ja ajatuksiaan jakamalla saa myös vastavuoroisesti ottaa niitä vastaan. Näin tapahtuu kehitystä siinä omassa tutkimuksessa tai mistä sitten ikinä kiinnostunut oletkin.
Uusin Sukutieto tipahti postilaatikosta. Se oli täynnä mukavia juttuja, mutta ehkä tuttavani sanoja mukaillen "tiettyä ajankohtaisuutta voisi olla enemmän". Onneksi seuran toiminnanjohtaja PT Kuusiluoma kuvaili sekä pääkirjoituksessa että erillisessä jutussa viimeisen puolen vuoden aikana polemiikkia aiheuttanutta kirkkohallituksen sukututkijoita kohtaan tuntemaan "vihaa" varsin suorin sanankääntein. Toivottavasti ao. instanssissa osataan vielä sisälukutaito ja asiassa päästään maalaisjärjellä ymmärrettäviin ratkaisuihin.
Eräs esipolvitaulusto Karjalohjalta
![]() |
| Karjalohjan kastetut 1892 |
Eräs mielenkiintoisimmista löytöretkistä oli Karjalohjan Härjänvatsan kylässä vuonna 1892 syntyneen Suoma Johanssonin sukujuurien lyhyt selvittäminen. Hänen molemmat vanhempansa olivat kylläkin lähialueelta eli isä Johan Edvard Suoman kotitalosta, Härjänvatsan Tölmän Perheentuvasta ja äiti Amalia Wilhelmina naapuripitäjä Nummelta.
Tästä taakse päin katsottaessa löytyykin sitten paljon muitakin pitäjiä, jotka eivät olleet aivan päivämatkan päässä Karjalohjalta. Näin kesäkuumalla tarinani jatkuukin ilman sen kummempia kommentteja perinteisellä esipolvitaulustolla - sen ei ole tarkoituskaan olla täydellinen, sillä kyseiset henkilöt eivät varsinaisesti kuulu tutkimiini sukuihin;
Taulu 1 (Taulusta 2)
. Suoma Margareta Johansson. Syntynyt 14.07.1892 Karjalohja, Härjänvatsa, Tölmä. Isä (Taulu 2). Äiti (Taulu 3).–Puoliso Aarne Johannes Söderling. Syntynyt 10.03.1892 Karjalohja.
Taulu 2 (Taulusta 4)
I. Johan Edvard. Syntynyt 28.04.1847 Karjalohja, Härjänvatsa, Turri. Rusthollari. Karjalohjan Härjänvatsan kylän Tölmän Perheentuvan rusthollari 1870-luvun alkupuolelta lähtien.
Kastettujen luettelossa äidin nimenä virheellisesti Christina Johansdotter. Isä (Taulu 4). Äiti (Taulu 5).–Puoliso 1:o 16.12.1873 Karjalohja Maria Lovisa Forsell. Syntynyt 09.03.1844 Karjalohja, Pellonkylä. Kuollut 21.12.1888 Karjalohja, Härjänvatsa, Tölmä, Perheentupa. Piika. Vihkimisen aikaan vuonna 1873 oli piikana tulevan miehensä kotitalossa, Karjalohjan Härjänvatsan Tölmän Perheentuvassa.–Puoliso 2:o 04.12.1884 Karjalohja Amalia Vilhelmina Helander. Syntynyt 02.04.1860 Nummi, Kovela, Riihilä. (Taulu 3).
Lapset
2: Suoma Margareta Johansson. Syntynyt 14.07.1892 Karjalohja, Härjänvatsa, Tölmä. (Taulu 1).
Taulu 3 (Taulusta 6)
I. Amalia Vilhelmina Helander. Syntynyt 02.04.1860 Nummi, Kovela, Riihilä. Vanhemmat Nummen Kovelan kartanon Riihilän renkivouti Fredrik Johan Helander ja vaimonsa Hedda Sofia Strömberg. Amalian vihkimisen aikaan vuonna 1884 oli Fredrik Johanista tullut Oinolan kylän Päkärin talon isäntä. Isä (Taulu 6). Äiti (Taulu 7).–Puoliso 04.12.1884 Karjalohja Johan Edvard. Syntynyt 28.04.1847 Karjalohja, Härjänvatsa, Turri. Rusthollari. (Taulu 2).
Lapset
Suoma Margareta Johansson. Syntynyt 14.07.1892 Karjalohja, Härjänvatsa, Tölmä. (Taulu 1).
Taulu 4 (Taulusta 8)
II. Johan. Syntynyt 21.01.1810 Karjalohja, Härjänvatsa, Turri. Talollinen. Isänsä jälkeen Karjalohjan Härjänvatsan kylän Turrin talon isäntänä. Isä (Taulu 8). Äiti (Taulu 9).–Puoliso 08.11.1838 Suomusjärvi Maja Lisa. Syntynyt 03.04.1810 Suomusjärvi, Nummijärvi, Pakanen. (Taulu 5).
I Lapset
Johan Edvard. Syntynyt 28.04.1847 Karjalohja, Härjänvatsa, Turri. Rusthollari. (Taulu 2).
Taulu 5 (Taulusta 10)
II. Maja Lisa. Syntynyt 03.04.1810 Suomusjärvi, Nummijärvi, Pakanen. Talollisen tytär Suomusjärven Nummijärven Pakasen talosta. Tuli Karjalohjalle vuonna 1838. Isä (Taulu 10). Äiti (Taulu 11).–Puoliso 08.11.1838 Suomusjärvi Johan. Syntynyt 21.01.1810 Karjalohja, Härjänvatsa, Turri. Talollinen. (Taulu 4).
I Lapset
Johan Edvard. Syntynyt 28.04.1847 Karjalohja, Härjänvatsa, Turri. Rusthollari. (Taulu 2).
Taulu 6 (Taulusta 12)
II. Fredrik Johan Helander. Syntynyt 03.07.1827 Nummi. Renkivouti. Tyttärensä syntymän aikoihin oli Fredrik Johan renkivoutina Nummen Kovelan Riihilässä l. Ylitalossa. Isä (Taulu 12). Äiti (Taulu 13).–Puoliso 03.07.1856 Nummi Hedda Sofia Strömberg. Syntynyt 09.07.1826 Tammela, Linikkala. Piika. (Taulu 7).
I Lapset
Amalia Vilhelmina Helander. Syntynyt 02.04.1860 Nummi, Kovela, Riihilä. (Taulu 3).
Taulu 7 (Taulusta 14)
II. Hedda Sofia Strömberg. Syntynyt 09.07.1826 Tammela, Linikkala. Piika. Vihkimisen aikaan vuonna 1856 Hedda Sofia oli piikana Nummen Hyvelän kylän Pirkkulan talossa.
Nummen rippikirjassa syntymäpaikkana Somerniemi, mutta todellisuudessa Hedda Sofia syntyi Tammelan pitäjän Kuhalassa. Isä (Taulu 14). Äiti (Taulu 15).–Puoliso 03.07.1856 Nummi Fredrik Johan Helander. Syntynyt 03.07.1827 Nummi. Renkivouti. (Taulu 6).
I Lapset
Amalia Vilhelmina Helander. Syntynyt 02.04.1860 Nummi, Kovela, Riihilä. (Taulu 3).
Taulu 8 (Taulusta 16)
III. Henrik. Syntynyt 19.10.1776 Suomusjärvi, Rautsuo, Väinä. Kuollut Karjalohja, Härjänvatsa, Turri. Talollinen. Karjalohjan Härjänvatsan kylän Turrin talon isäntä 1800-luvun alkupuolella.
Kotoisin Suomusjärven Rautsuon Väinän talosta. Hänen isoveljellään, joka kuoli elokuussa 1776, oli sama etunimi. Isä (Taulu 16). Äiti (Taulu 17).–Puoliso 23.10.1806 Karjalohja Anna. Syntynyt 31.07.1790 Karjalohja, Härjänvatsa, Turri. (Taulu 9).
II Lapset
Johan. Syntynyt 21.01.1810 Karjalohja, Härjänvatsa, Turri. Talollinen. (Taulu 4).
Taulu 9 (Taulusta 18)
III. Anna. Syntynyt 31.07.1790 Karjalohja, Härjänvatsa, Turri. Isä (Taulu 18). Äiti (Taulu 19).–Puoliso 23.10.1806 Karjalohja Henrik. Syntynyt 19.10.1776 Suomusjärvi, Rautsuo, Väinä. Kuollut Karjalohja, Härjänvatsa, Turri. Talollinen. (Taulu 8).
II Lapset
Johan. Syntynyt 21.01.1810 Karjalohja, Härjänvatsa, Turri. Talollinen. (Taulu 4).
Taulu 10 (Taulusta 11)
III. Johan. Syntynyt 27.02.1745 Suomusjärvi, Nummijärvi, Pakanen. Talollinen. Suomusjärven Nummijärven Pakasen talon isäntä 1700- ja 1800-lukujen vaihteesta eteenpäin.–Puoliso 19.06.1798 Karjalohja Greta. Syntynyt 03.05.1770 Karjalohja, Mustlahti, Uusmies. (Taulu 11).
II Lapset
Maja Lisa. Syntynyt 03.04.1810 Suomusjärvi, Nummijärvi, Pakanen. (Taulu 5).
Taulu 11 (Taulusta 22)
III. Greta. Syntynyt 03.05.1770 Karjalohja, Mustlahti, Uusmies. Talollisen tytär Karjalohjan Mustlahden kylän Uusmieheltä.
Suomusjärven rippikirjoissa Gretan syntymäaikana on virheellisesti hänen vanhemman siskonsa Annan syntymäpäivä. Isä (Taulu 22). Äiti (Taulu 23).–Puoliso 19.06.1798 Karjalohja Johan. Syntynyt 27.02.1745 Suomusjärvi, Nummijärvi, Pakanen. Talollinen. (Taulu 10).
II Lapset
Maja Lisa. Syntynyt 03.04.1810 Suomusjärvi, Nummijärvi, Pakanen. (Taulu 5).
Taulu 12 (Taulusta 13)
III. Johan Hakala. Syntynyt 18.06.1792 Somero. Torppari. Piika Liisa Kallentyttären avioton poika Somerolta.
Vihkimisen aikaan vuonna 1821 oli renkinä Pusulan Vörlön kylän Skinnarin talossa.
Avioitumisen jälkeen tuli Nummen Hyvelän kylän Uotilan talon Hakalan torppariksi.–Puoliso 04.11.1821 Pusula Sophia. Syntynyt 24.05.1797 Somero, Hirsjärvi, Takalan torppa. Kuollut Kova kuume 12.06.1861 Nummi, Hyvelä, Uotila, Hakalan torppa. Piika. (Taulu 13).
II Lapset
Fredrik Johan Helander. Syntynyt 03.07.1827 Nummi. Renkivouti. (Taulu 6).
Taulu 13 (Taulusta 26)
III. Sophia. Syntynyt 24.05.1797 Somero, Hirsjärvi, Takalan torppa. Kuollut Kova kuume 12.06.1861 Nummi, Hyvelä, Uotila, Hakalan torppa. Piika. Vihkimisen aikaan vuonna 1821 Sophia oli piikana Pusulan Vörlön kylän Skinnarin talossa. Isä (Taulu 26). Äiti (Taulu 27).–Puoliso 04.11.1821 Pusula Johan Hakala. Syntynyt 18.06.1792 Somero. Torppari. (Taulu 12).
II Lapset
Fredrik Johan Helander. Syntynyt 03.07.1827 Nummi. Renkivouti. (Taulu 6).
Taulu 14 (Taulusta 28)
III. Henrik Strömberg. Syntynyt 18.06.1796 Teisko, Männistö. Muurarimestari. Pitäjän muurarimestari, joka asui Tammelan Linikkalan kylässä.
Kotoisin Teiskon pitäjän Männistöstä. Muutti vähän isänsä kuoleman jälkeen kotoaan Tampereelle vuonna 1817 ja sieltä edelleen Tammelaan. Isä (Taulu 28). Äiti (Taulu 29).–Puoliso 08.11.1825 Tammela Hedvig. Syntynyt 08.01.1806 Tammela, Hykkilä, Könnö. (Taulu 15).
II Lapset
Hedda Sofia Strömberg. Syntynyt 09.07.1826 Tammela, Linikkala. Piika. (Taulu 7).
Taulu 15 (Taulusta 30)
III. Hedvig. Syntynyt 08.01.1806 Tammela, Hykkilä, Könnö. Rusthollarin tytär Tammelan Hykkilän kylän Könnöltä. Isä (Taulu 30). Äiti (Taulu 31).–Puoliso 08.11.1825 Tammela Henrik Strömberg. Syntynyt 18.06.1796 Teisko, Männistö. Muurarimestari. (Taulu 14).
II Lapset
Hedda Sofia Strömberg. Syntynyt 09.07.1826 Tammela, Linikkala. Piika. (Taulu 7).
Taulu 16 (Taulusta 17)
IV. Henrik. Syntynyt 16.09.1734 Suomusjärvi, Ahtiala, Maula. Kuollut 20.07.1791 Suomusjärvi, Rautsuo, Väinä. Talollinen. Suomusjärven Rautsuon kylän Väinän talon isäntä.–Puoliso 17.06.1760 Suomusjärvi Anna. Syntynyt 23.07.1739 Suomusjärvi, Rautsuo, Väinä. Kuollut 28.01.1811 Suomusjärvi, Rautsuo, Väinä. (Taulu 17).
III Lapset
Henrik. Syntynyt 19.10.1776 Suomusjärvi, Rautsuo, Väinä. Kuollut Karjalohja, Härjänvatsa, Turri. Talollinen. (Taulu 8).
Taulu 17 (Taulusta 16)
IV. Anna. Syntynyt 23.07.1739 Suomusjärvi, Rautsuo, Väinä. Kuollut 28.01.1811 Suomusjärvi, Rautsuo, Väinä. Annan ensimmäinen puoliso oli ollut Suomusjärven Nummijärven Eskolasta kotoisin ollut Johan Michelsson, joka kuoli 29.5.1759.–Puoliso 17.06.1760 Suomusjärvi Henrik. Syntynyt 16.09.1734 Suomusjärvi, Ahtiala, Maula. Kuollut 20.07.1791 Suomusjärvi, Rautsuo, Väinä. Talollinen. (Taulu 16).
III Lapset
Henrik. Syntynyt 19.10.1776 Suomusjärvi, Rautsuo, Väinä. Kuollut Karjalohja, Härjänvatsa, Turri. Talollinen. (Taulu 8).
Taulu 18 (Taulusta 19)
IV. Jacob. Syntynyt 23.06.1762 Karjalohja, Härjänvatsa, Turri. Kuollut 1817 Karjalohja, Härjänvatsa, Turri. Talollinen. Karjalohjan Härjänvatsan kylän Turrin talon isäntä.–Puoliso 11.10.1787 Karjalohja Lena. Syntynyt 11.05.1756 Nummi, Järvenpää, Sirkka. Kuollut Vanhuuden heikkous 07.04.1828 Karjalohja, Härjänvatsa, Turri. (Taulu 19).
III Lapset
Anna. Syntynyt 31.07.1790 Karjalohja, Härjänvatsa, Turri. (Taulu 9).
Taulu 19 (Taulusta 38)
IV. Lena. Syntynyt 11.05.1756 Nummi, Järvenpää, Sirkka. Kuollut Vanhuuden heikkous 07.04.1828 Karjalohja, Härjänvatsa, Turri. Isä Henrik Henriksson oli pitäjänräätäli Nummella ja asui tyttärensä syntymän aikaan Järvenpään kylän Sirkan talon mailla. Isä (Taulu 38). Äiti (Taulu 39).–Puoliso 11.10.1787 Karjalohja Jacob. Syntynyt 23.06.1762 Karjalohja, Härjänvatsa, Turri. Kuollut 1817 Karjalohja, Härjänvatsa, Turri. Talollinen. (Taulu 18).
III Lapset
Anna. Syntynyt 31.07.1790 Karjalohja, Härjänvatsa, Turri. (Taulu 9).
Taulu 22 (Taulusta 23)
IV. Jacob. Syntynyt 20.01.1734 Karjalohja, Mustlahti, Uusmies. Talollinen. Isänsä jälkeen Karjalohjan Mustlahden kylän Uusmiehen talollisena.–Puoliso 17.06.1760 Karjalohja Sophia. Syntynyt 15.05.1734 Karjalohja, Lohjantaipale, Ylhäinen. (Taulu 23).
III Lapset
Greta. Syntynyt 03.05.1770 Karjalohja, Mustlahti, Uusmies. (Taulu 11).
Taulu 23 (Taulusta 46)
IV. Sophia. Syntynyt 15.05.1734 Karjalohja, Lohjantaipale, Ylhäinen. Isä (Taulu 46). Äiti (Taulu 47).–Puoliso 17.06.1760 Karjalohja Jacob. Syntynyt 20.01.1734 Karjalohja, Mustlahti, Uusmies. Talollinen. (Taulu 22).
III Lapset
Greta. Syntynyt 03.05.1770 Karjalohja, Mustlahti, Uusmies. (Taulu 11).
Taulu 26 (Taulusta 27)
IV. Jacob. Syntynyt 17.11.1756. Kuollut Vanhuus 23.11.1827 Somero, Hirsjärvi, Takalan torppa. Torppari. Someron Hirsjärven Takalan torppari 1790-luvulla.–Puoliso 15.05.1780 Somerniemi Leena. Syntynyt 06.10.1753. Kuollut Keuhkotauti 20.06.1829 Somero, Hirsjärvi, Takalan torppa. (Taulu 27).
III Lapset
Sophia. Syntynyt 24.05.1797 Somero, Hirsjärvi, Takalan torppa. Kuollut Kova kuume 12.06.1861 Nummi, Hyvelä, Uotila, Hakalan torppa. Piika. (Taulu 13).
Taulu 27 (Taulusta 26)
IV. Leena. Syntynyt 06.10.1753. Kuollut Keuhkotauti 20.06.1829 Somero, Hirsjärvi, Takalan torppa.–Puoliso 15.05.1780 Somerniemi Jacob. Syntynyt 17.11.1756. Kuollut Vanhuus 23.11.1827 Somero, Hirsjärvi, Takalan torppa. Torppari. (Taulu 26).
III Lapset
Sophia. Syntynyt 24.05.1797 Somero, Hirsjärvi, Takalan torppa. Kuollut Kova kuume 12.06.1861 Nummi, Hyvelä, Uotila, Hakalan torppa. Piika. (Taulu 13).
Taulu 28 (Taulusta 29)
IV. Yrjö. Syntynyt 1759 Teisko, Männistö. Kuollut Keuhkotauti 30.08.1815 Teisko, Männistö, Alanen. Talollinen. Teiskon pitäjän Männistön Alasen talollinen.–Puoliso 17.06.1782 Harju Maria. Syntynyt 08.08.1764 Harju, Hempura. Kuollut Hengenahdistus 31.08.1840 Teisko, Männistö. (Taulu 29).
III Lapset
Henrik Strömberg. Syntynyt 18.06.1796 Teisko, Männistö. Muurarimestari. (Taulu 14).
Taulu 29 (Taulusta 28)
IV. Maria. Syntynyt 08.08.1764 Harju, Hempura. Kuollut Hengenahdistus 31.08.1840 Teisko, Männistö. Maria oli kotoisin Harjun pitäjän Hempurasta.–Puoliso 17.06.1782 Harju Yrjö. Syntynyt 1759 Teisko, Männistö. Kuollut Keuhkotauti 30.08.1815 Teisko, Männistö, Alanen. Talollinen. (Taulu 28).
III Lapset
Henrik Strömberg. Syntynyt 18.06.1796 Teisko, Männistö. Muurarimestari. (Taulu 14).
Taulu 30 (Taulusta 31)
IV. Mikko. Syntynyt 27.08.1771 Tammela, Hykkilä, Könnö. Rusthollari. Tammelan pitäjän Hykkilän kylän Könnön talon ratsutilallinen isänsä jälkeen 1700-luvun lopulta alkaen.–Puoliso 30.05.1792 Hattula Maria. Syntynyt 1772. (Taulu 31).
III Lapset
Hedvig. Syntynyt 08.01.1806 Tammela, Hykkilä, Könnö. (Taulu 15).
Taulu 31 (Taulusta 30)
IV. Maria. Syntynyt 1772. Kastettu 11.04.1772 Tammela. Talollisen tytär Hattulan Kouvalan kylän Tuomolasta. Kastettujen luettelossa mainitaan vain kastepäivä, ei syntymäaikaa.–Puoliso 30.05.1792 Hattula Mikko. Syntynyt 27.08.1771 Tammela, Hykkilä, Könnö. Rusthollari. (Taulu 30).
III Lapset
Hedvig. Syntynyt 08.01.1806 Tammela, Hykkilä, Könnö. (Taulu 15).
Taulu 38 (Taulusta 39)
V. Henrik. Syntynyt 1707. Kuollut 1784 Nummi, Järvenpää, Sirkka. Haudattu 04.04.1784 Nummi, kirkon asehuoneen rappusten alle. Pitäjänräätäli. Asui perheineen Nummen Järvenpään kylän Sirkan talon mailla.–Puoliso 15.01.1740 Karjalohja Anna. Syntynyt 11.11.1717 Sammatti, Haarjärvi, Kokki. Kuollut Vanhuus 17.08.1799 Nummi, Järvenpää, Sirkka. (Taulu 39).
IV Lapset
Lena. Syntynyt 11.05.1756 Nummi, Järvenpää, Sirkka. Kuollut Vanhuuden heikkous 07.04.1828 Karjalohja, Härjänvatsa, Turri. (Taulu 19).
Taulu 39 (Taulusta 38)
V. Anna. Syntynyt 11.11.1717 Sammatti, Haarjärvi, Kokki. Kuollut Vanhuus 17.08.1799 Nummi, Järvenpää, Sirkka. Asui vihittäessä Sammatin Haarjärven Kokilla eli syntymäkodissaan.–Puoliso 15.01.1740 Karjalohja Henrik. Syntynyt 1707. Kuollut 1784 Nummi, Järvenpää, Sirkka. Pitäjänräätäli. (Taulu 38).
IV Lapset
Lena. Syntynyt 11.05.1756 Nummi, Järvenpää, Sirkka. Kuollut Vanhuuden heikkous 07.04.1828 Karjalohja, Härjänvatsa, Turri. (Taulu 19).
Taulu 46 (Taulusta 47)
V. Johan. Syntynyt 11.05.1705 Karjalohja, Lohjantaipale, Ylhäinen. Kuollut 10.07.1781 Karjalohja, Lohjantaipale, Ylhäinen. Rusthollari. Karjalohjan Lohjantaipaleen kylän Ylhäisten talon rusthollari. Hänen jälkeläisensä käyttivät yleisesti sukunimeä Kareen tai Karell.–Puoliso 11.04.1725 Karjalohja Anna. Syntynyt 09.05.1708 Karjalohja, Pukkila. Kuollut 16.02.1774 Karjalohja, Lohjantaipale, Ylhäinen. (Taulu 47).
IV Lapset
Sophia. Syntynyt 15.05.1734 Karjalohja, Lohjantaipale, Ylhäinen. (Taulu 23).
Taulu 47 (Taulusta 46)
V. Anna. Syntynyt 09.05.1708 Karjalohja, Pukkila. Kuollut 16.02.1774 Karjalohja, Lohjantaipale, Ylhäinen. Ratsumies Henrik Henrikssonin ja vaimonsa Birgitta Henriksdotterin tytär Karjalohjan Pukkilasta.–Puoliso 11.04.1725 Karjalohja Johan. Syntynyt 11.05.1705 Karjalohja, Lohjantaipale, Ylhäinen. Kuollut 10.07.1781 Karjalohja, Lohjantaipale, Ylhäinen. Rusthollari. (Taulu 46).
IV Lapset
Sophia. Syntynyt 15.05.1734 Karjalohja, Lohjantaipale, Ylhäinen. (Taulu 23).
Neljäkymmenluvun myllyreissu
Kellon viisarit lähentelivät viittä. Oli aika herätä. Äidillä oli herätys ollut vielä aikaisempi. Korvike ja voileipien tekoaineet jo pöydällä. Samoin oli limpun leikatut siivut, reilusti voita välissä, voipaperiin käärittynä ja sanomalehden sisässä maitopullo, reppuun laitettavaksi.
Isä oli hoidellut, väliaikaisessa eläinsuojassa olleelle hevoselle aamuruuan normaalia aikaisemmin. Oli myllyynlähtöaamu, Uusikirkkolainen sanonta mielessä, "varrai myllyy myöhää kirkkoo ni pääsöö välleimpää pois", oli aamutoimet hoidettu. Pika- asutustilan rakentaminen oli kesken. Rehu- ja työkaluvarastona sekä viljan aittana oli muutaman sadan metrin päässä oleva makasiini.
Siellä oli illalla tehty myllykuorma valmiina. Isä talutti hevosta makasiinille. Kappalainen Kilpijoen pappilassa nukkui mutta Kylä-Uotilan keittiön ikkunasta näkyi jo valo. Nelipyöräkärryjen eteen valjastaminen kävi kyllä pimeässäkin mutta varmuuden vuoksi tuodun myrskylyhdyn valossa tulivat rinnustin, setolkkaremmit ja ohjakset luotettavasti kiinni. Ensimmäinen Liedossa yksin tehtävä myllymatka oli alkamassa.
Lisää......
Kuuston ruukki
Museoviraston kulttuuriympäristön rekisteriportaalin mukaan;
Kuuston kankivasarapaja on sijainnut Hamarjärvestä Koskenjokeen (Perniönjokeen?) laskevan pienen puron alkupäässä, kapeassa jyrkkäreunaisessa jokilaaksossa. Vuonna 1732 sai Claes Flemming luvan perustaa Perniön Isokuuston verotalon maalle kankirautapajan. Pajassa taottiin Teijon masuunin takkirautaa. Myös Noran kaivosseudun rautaa käytettiin. 1800-luvun alussa kankivasarapajan taontaoikeutta nostettiin ja takkirautaa alettiin tuoda suurelta osin Ruotsista Grythyttanin ja Nya Kopparbergetin vuorikunnista. Vuonna 1830 silloinen ruukinomistaja Carl Johan Sallmen sai luvan siirtää ruukin Latokartanon Myllykosken rannalle ja takkiraudan taonta Kuustossa loppui.
Kohteen sijaintitieto on arvioitu peruskartalta ja esitetty pistemäisenä. Tarkkaa sijaintitietoa ja alueen laajuutta ei ole tiedossa. Kankivasarapajan muuratut harmaakiviset seinät ovat säilyneet maastossa parhaimmillaan 2,5 m korkeudelta. Paja on noin 22x25 m kokoinen ja sen sisäpuolella on erotettavissa tiilirakenteinen ahjon pohja ja kankivasaran perustuksia. Pajanpaikan yläpuolella on vanhan maasta ja kivistä tehdyn padon raunio. Padolta on johtanut kahden kivipilarin varaan rakennettu vesiränni vasarapajaan. Pajanpaikan alapuolella on joen molemmilla puolilla kuonakasoja.
Vasarapajan eteläpuolella on metsikössä kolmen suurehkon rakennuksen kivijalat. Niiden ympärillä on runsaasti sysiä ja mahdollisesti ainakin osa rakennuksista on toiminut hiilisuojana. Ruukin työväen asuinrakennukset ovat sijainneet pajasta luoteeseen olevan puuttoman kallion päällä.
15.5.1998
Suomen metalliruukit
Erkki Härö/Museovirasto
21.
KUUSTON RUUKKI
Turun ja Porin lääni
Salo (Perniö)
Syyskuussa 1732 sai Teijon masuunin ja Kirjakkalan kankivasarapajan omistaja Claes
Fleming luvan perustaa Perniön Isonkuuston verotalon maalle kankirautapajan. Pajassa
tuli olemaan yksi ahjo ja yksi vasara. Taontaoikeudeksi määrättiin noin 200 kippuntaa
Teijon masuunin takkirautaa. Puolisonsa kautta Fleming sai haltuunsa myös läheisen suuren
Latokartanon (Näsen) tilan.
Toimintansa ensimmäisten kymmenen vuoden ajan ruukki oli vuokrattuna useille eri
vuokraajille (mm. J.J.Kijk, C.M.Siercken, C.A.Wefverstedt). Vuonna 1732 Fleming myi
Kuuston kirjanpitäjälleen Olof Muncktellille. Vuonna 1748 ruukin taontaoikeus nostettiin
300 kippuntaan. Pääosin vasarapaja käytti edelleen Teijon takkirautaa, osin myös Noran
kaivosseudun rautaa. Takkirauta kuljetettiin proomuilla Gesterbyssä olevaan makasiiniin
ja sieltä hevosilla Kuustoon. Valmis kankirauta rahdattiin samoin Gesterbyn kautta Finbyn
Hakkalan satamapaikkaan (vielä 1800-luvun lopulla Hakkalassa oli suuri varastorakennus).
Vesivoimansa ruukki sai viidestä kosken yläpuolella olevasta pienestä järvestä, joissa
kaikissa oli säännöstelypato.
Vuonna 1791 ruukin omistajaksi tuli Olof Muncktellin poika Anders Adolph. Kaksi vuotta
myöhemmin hän myi ruukin turkulaiselle viinikauppiaalle Matts Augustinille. Vuonna 1805
kankivasarapajan taontaoikeus nostettiin 450 kippuntaan. Takkirauta tuotiin suurelta osin
Grythyttanin ja Nya Kopparbergetin vuorikunnista.
Autonomian ajan alun (1808-1830) ruukki oli Anders Muncktellin perillisten hallussa.
Raaka-aineena käytettiin edelleen etupäässä ruotsalaista takkirautaa mutta myös Suomen
linnoituksista ostettuja tykinkuulia. Viikkotuotanto ylitti harvoin kahdeksaa kippuntaa, eikä
vasarapajassa 1820-luvulla yhtenäkään vuonna saavutettu sallittua taontaoikeutta (tuotanto
oli keskimäärin noin 305 kippuntaa vuosittain).
Vuonna 1826 Kuustossa oli harmaakivestä tehty yksiahjoinen kankivasarapajarakennus,
35 kyynärää pitkä ja 24 kyynärää leveä. Harmaakiviseinien korkeus oli 8 kyynärää,
yläosa oli lautaa. 450 kippunnan taontaoikeuden mukaisesta takkiraudasta 200 kippuntaa
tuli Teijon masuunista ja loput 250 Nya Kopparbergin, Grythyttanin, Norabergin ja
Westerbergslagenin vuorikunnista Ruotsista. Vuonna 1825 rakennetun ruukinpadon
runkona oli kaksi hirsiarkkua. Padon pituus oli 32 kyynärää, leveys 8 ja korkeus 8 ½. Padon
päällä oli silta joen yli. Padolta vasarapajalle johti kahden kivipilarin varaan rakennettu,
55 ½ kyynärää pitkä ja 3 ½ kyynärää leveä ja 2 kyynärää 10 tuumaa korkea vesiränni.
Lisäksi ruukin rakennuksiin kuului rauta-aitta, suuri hiilihuone (1829 kaksi), työtupa ja
viisi työväenasuntoa (kussakin ainakin 1700-luvun jälkipuoliskolla tupa ja kamari sekä
ulkohuone) Hammarbacken-nimisellä kukkulalla vasarapajan lähellä. Ruukilla harjoitettiin
myös laajaa maanviljelystä.
Vuonna 1830 ruukki tiloineen joutui turkulaisen kauppiaan Carl Johan Sallménin
omistukseen. Ruukin vähäinen vesivoima teki mahdottomaksi laajentaa ruukkitoimintaa
Kuustossa, ja vuonna 1834 Sallmén sai luvan siirtää ruukin Latokartanon Myllykosken
rannalle. Takkiraudan taonta lakkasi Kuustossa lopullisesti samana vuonna. Sallmén sai
1834 myös luvan perustaa Kuuston kankirautapajarakennukseen nippu- ja naulavasarat. Niitä
ei ilmeisesti kuitenkaan koskaan rakennettu.
Kuusto vuonna 1998
Kuuston kankivasarapaja on sijainnut Hamarijärvestä Koskenjokeen laskevan pienen puron
alkupäässä. Joen vesimäärä on hyvin vähäinen ja onkin ihmeellistä, että ruukki ylipäänsä on
sen varaan perustettu.
Kankivasarapaja on sijainnut kapeassa jyrkkäreunaisessa jokilaaksossa. Pajan paksut,
osittain muuraamalla tehdyt harmaakiviseinät ovat yllättävän hyvin säilyneet. Ulkoseinien
paksuus on noin puolitoista metriä ja parhaiten säilyneet muurinosat ovat noin 2,5 m
korkeita. Pajan paikan yläpuolella on vanhan maasta ja kivistä tehdyn padon raunio. Padolta
on johtanut kahden kivipilarin varaan rakennettu vesiränni vasarapajaan. Vesiratashuoneen
on varsinaisesta vasarapajasta erottanut harmaakivinen väliseinä. Vasarapajan sisällä erottuu
selvästi tiilistä tehdyn ahjon pohja ja myös kankivasaran perusrakenteita. Vasarapajan koko
on ollut noin 22 x 25 metriä. Ikkuna- ja oviaukot ovat ainakin osittain olleet tiiliholvatut.
Pajan alapuolella joen molemmilla rannoilla on paksuja kuonakasoja.
Vasarapajan eteläpuolella tuuheassa kuusimetsikössä on kolmen suurehkon rakennuksen
kivijalat. Niiden ympärillä on runsaasti sysiä ja ainakin osa niistä lienee ollut hiilisuojia.
Ruukin työväenrakennukset ovat sijainneet pajasta luoteeseen olevan puuttoman kallion
päällä. Niistä on jäljellä vain epäselviä kivijalkoja.
Hamarijärven suulla on vanhan säännöstelypadon ja pengerryksen jälkiä. Sen tekemiseen on
käytetty myös pajakuonaa. Hamarijärveltä ruukille ja sen alapuolelta joen yli Latokartanon
suuntaan johtaa vanha tienpohja.
Vasarapajasta noin 300 m luoteeseen paikallistien toisella puolella kerrottiin olleen ruukin
hiiliuuneja. Niistä ei kuitenkaan löytynyt jälkeäkään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Blogitekstisuositus
-
Suku Forumilla esitettiin kysymys koskien Suomusjärven Taipaleen kylän Falkin taloa. Eräs kaukainen serkkupoikani, ratsumestar Krister Thauv...
-
Oluenpanija Fromholtz vastaan isännöitsijä Tallqvist Vuoden 1894 joulukuussa ratkaistiin raastuvanoikeudessa Näsijärven Oluttehdasta koske...
-
Veljekset Onni Kullervo ja Kalle Rentto hankkivat vuonna 1927 omistukseensa Auran keskustassa sijainneen nahkatehtaan, jonka nimi oli yks...


