Tämä tarina ei ole tosi

Tässä kuvassa näkyy mies, joka istuu vanhanaikaisella puupenkillä pitäen sylissään nahkaista salkkua. Hänen vakava, mutta keskittynyt ilmeensä viestii elämänkokemuksesta ja ehkä myös siitä, että hänellä on tärkeä tehtävä. Kuvan ympärille on kirjoitettu käsin tekstiä ruotsiksi, mikä viittaa historialliseen kontekstiin ja siihen, että henkilö saattaa olla Suomesta tai Ruotsista.

Tarina, jonka teki tekoäly - ihan vain viihteeksi.

Kuva on otettu kesällä vuonna 1921. Mies on Johan Henriksson, nuori kirjeenkantaja, joka työskentelee pienessä rannikkokylässä Suomessa. Hän on juuri valmistautumassa pitkälle kierrokselle jakaakseen kirjeitä ja sanomia kyläläisille. Nahkainen salkku sylissään on täynnä papereita: rakkauskirjeitä, laskuja ja uutisia kaukaisista paikoista.

Johan on tunnettu huolellisuudestaan ja siitä, että hän aina pysähtyy vaihtamaan muutaman sanan talojen väen kanssa. Hänen työnsä ei ole pelkästään postin jakamista, vaan hän toimii myös yhteisön yhdistävänä lenkkinä. Monille yksinäisille taloille hänen saapumisensa on päivän kohokohta.

Vaikka Johan on yleensä hiljainen ja vetäytyvä, hänen sisällään on suuri unelma: hän haluaa kirjoittaa kirjan. Hän on vuosien ajan kantanut mukanaan muistikirjaa, johon hän on tallentanut ihmisten kertomuksia, kylän tarinoita ja omia pohdintojaan. Hän uskoo, että nämä tarinat ansaitsevat tulla kuulluiksi tulevien sukupolvien toimesta.

Kuvassa Johan on juuri aloittamassa päivän kierrosta, mutta hän on pysähtynyt hetkeksi ja pyytänyt ohi kulkevaa tuttuaan ottamaan kuvan muistoksi. Kuva lähetetään hänen sisarelleen, joka on muuttanut Amerikkaan. Tekstissä kuvan ympärillä hän kertoo sisarelleen kylän viimeisimmät kuulumiset ja vakuuttaa, että perhe voi hyvin, vaikka ajat ovat kovat.

Johanin elämästä ja tarinoista jäi pysyvä jälki kylään, ja vuosia myöhemmin hänen muistikirjansa löydettiin vanhasta ullakosta. Siitä tehtiin lopulta kirja, joka kertoi pienen rannikkokylän elämästä ja sen ihmisistä 1920-luvulla.

Sukututkijan horoskooppi vuodelle 2025

Sukututkijan vuosihoroskooppi 2025 – menneisyys ei lepää, mutta et lepää sinäkään!

Yleinen fiilis:
Vuosi 2025 näyttää olevan sukututkijalle täynnä mysteereitä, yllättäviä löytöjä ja yksi peruskirjaston palohälytys. Olitpa kokenut sukupuiden Indiana Jones tai vasta aloittanut digikuvien arkistoinnin, tämä vuosi tuo mukanaan sekä sukututkimuksen huippuhetkiä että naurettavia sattumuksia. Varmista, että kahvia ja post-it-lappuja on riittävästi.

Rakkaus:
Rakkauselämässä sukututkija löytää jotain vanhaa, jotain uutta ja ehkä jopa jotain, mikä oli hautautunut vanhaan laatikkoon vintillä. Jos olet sinkku, romanttinen kipinä voi syttyä jossain eksoottisessa paikassa, kuten maakunta-arkistossa tai kirkonkirjojen äärellä. Varattujen kannattaa varoa, ettei puolisolle tule mustasukkaisuutta siitä "Erik Matinpoika 1700-luvulta", josta puhut koko ajan.

Ura ja raha:
Sukututkijan ura kukoistaa tänä vuonna! Saatat löytää dokumentin, joka avaa aivan uuden sivun suvun historiassa – tai ehkä se on vain väärin luettu merkintä "riitelytalosta". Raha-asioissa on tiedossa muutama tiukka kuukausi, koska päätät investoida vanhojen asiakirjojen säilytyslaatikkoihin tai uusimpaan DNA-testiin, joka lupaa kertoa, miksi rakastat pullaa.

Terveys:
Vuosi 2025 muistuttaa sinua, että välillä kannattaa irrottaa katse mikrofilmilukijasta ja venytellä. Tähtien mukaan niska-hartiaseutu kaipaa erityishuomiota – ehkä kehität oman joogamuodon, jossa venytellään 1800-luvun käsialaa matkien. Muista myös nukkua: se vanha sanonta "uni on sukututkimuksen vihollinen" ei ole totta.

Ihmeelliset hetket:

• Maaliskuussa löydät asiakirjan, joka aiheuttaa spontaanit tuuletukset – ja ehkä kirjastovirkailijan paheksuvan katseen.
• Kesällä saat sukulaisilta laatikon vanhoja valokuvia, joista osa paljastuu täysin väärän suvun omaisuudeksi – mutta katsot ne silti.
• Marraskuussa joku uusi sukulainen ottaa yhteyttä ja haluaa "lainata sinun tekemiä tutkimuksia" (käännös: he haluavat koko sukupuusi ilmaiseksi).

Yhteenveto:
Sukututkijan vuosi 2025 on täynnä löytöretkiä menneisyyteen, yllättäviä sukukäänteitä ja paljon naurua. Muista pitää huolta itsestäsi – ja muistuttaa suvulle, että vaikka sinä voit löytää kadonneet esi-isät, et todellakaan aio löytää heidän kadonneita avaimiaan!

Turun tuomiokirkko 1700-luvulla

Noin 800 vuotta vanha Turun tuomiokirkko on kokenut aikojen saatossa valtavan määrän juhlavia hetkiä, mutta myös täydellisiä katastrofeja. Näistä pahimpana muistetaan vuoden 1827 tulipalo, joka tuhosi sen vähänkin keskiaikaista esineistöä, mikä oli säästynyt aiemmilta tulipaloilta. 

Nykyajan kulkijan on kenties vaikea mieltää sitä, että aikoinaan kirkkoa ympäröi monia eri rakennuksia sisältänyt kehämuuri. Kirkko ei siis aivan samalla tavalla hallinnut näkymää kuin mitä se tätä nykyä tekee. Oheinen karttaleike on 1750 -luvun puolivälistä ja siitä selviävät kehämuurissa sijainneet rakennukset. Kartan avulla voi nykyajan matkaaja arvioida melko tarkkaan kyseisten rakenteiden sijainnit. Tosin esimerkiksi Akatemia -talo on merkitty kadun varteen, joten siitä on hyvä aloittaa seikkailu menneeseen aikaan!

A - Tuomiokirkko

B - kirkkomaa

C - Akatemian talo

D - Akatemia

E - Akatemian eteistupa

F - Vanha Katedraalikoulu

G - Kirkon luuhuone

H - Kirkon varastohuone

J - Katedraalikoulu

K - Akatemian kirjasto

Lähde - Lantmäteristyrelsen, Lantmäteristyrelsens leverans 1850, SE/RA/420571/02/1/0208:00001 (1754-1756), bildid: R0001541_00001

Olemmeko sukua?

Todennäköisyys sille, että kaksi Suomessa syntynyttä suomalaista on biologista sukua keskenään, riippuu siitä, mitä tarkoitetaan "biologisella sukulaisuudella". Tarkastellaan muutamia yleisimpiä sukulaisuussuhteita:

1. Sisarukset: Todennäköisyys, että kaksi satunnaisesti valittua suomalaista on täyssisaruksia (samat vanhemmat), on erittäin pieni. Se riippuu monista tekijöistä, kuten perhekoon jakaumasta ja syntyvyydestä, mutta karkeasti arvioiden se on luokkaa 1/10000 - 1/100000. Puolisisarusten todennäköisyys on hieman korkeampi.

2. Serkut: Todennäköisyys, että kaksi suomalaista on serkuksia (yhden vanhemman sisaruksen lapsia) on huomattavasti korkeampi kuin täyssisarusten. Tarkka arvio on jälleen vaikea, mutta se on luultavasti luokkaa 1/100 - 1/1000. Pikkuserkkuja on vielä todennäköisemmin, ehkä jopa luokkaa 1/10 - 1/100.

3. Jaettu yhteinen esivanhempi: Jos laajennamme "biologisen sukulaisuuden" kattamaan kaikki, joilla on yhteinen esivanhempi, todennäköisyys kasvaa dramaattisesti. Muutaman sukupolven taaksepäin mentäessä yhteisten esivanhempien määrä kasvaa eksponentiaalisesti. Suomen kaltaisessa maassa, jossa väestö on melko pieni ja historiallisesti melko homogeeninen, on erittäin todennäköistä, että kahdella satunnaisella suomalaisella on yhteinen esivanhempi viimeisen 500-1000 vuoden aikana. Todennäköisyys lähestyy siis 100%, kun mennään tarpeeksi kauas taaksepäin.

Yhteenveto:

Täyssisarukset: ~ 1/10000 - 1/100000

Serkut: ~ 1/100 - 1/1000

Pikkuserkut: ~ 1/10 - 1/100

Jaettu esivanhempi (esim. 500-1000 vuotta sitten): Lähestyy 100%

On tärkeää huomata, että nämä ovat vain karkeita arvioita. Todelliset todennäköisyydet riippuvat monista tekijöistä ja tarkkojen lukujen laskeminen on äärimmäisen vaikeaa. Lisäksi suomalaisten geneettinen rakenne ei ole täysin homogeeninen, joten tietyillä alueilla tai tietyistä suvuista peräisin olevien henkilöiden välillä sukulaisuussuhteet voivat olla todennäköisempiä kuin toisilla.

Lopulta kysymys siitä, mikä todennäköisyys on "korkea" tai "matala", on subjektiivinen. Useimmille ihmisille täyssisarusten todennäköisyys on varmasti pieni, mutta pikkuserkkujen tai kaukaisempien sukulaisten löytyminen voi olla yllättävänkin yleistä.

Pitäjänsuutari Sevonin tapaus

 Vanhoista käräjäkirjoista voi joskus löytää jopa sukupuita! Yksi näistä tapauksista on Viitasaarella noin vuonna 1827 kuolleen pitäjänsuutari Jakob Sevonin perinnönjakoon liittyvä asia. Se löytyy Rautalammin tuomiokunnan Viitasaaren käräjäkunnasta, syyskäräjiltä 1827. Jutun lopussa on lähdeviite. Asia on suurin piirtein seuraava:

"Maria Pasanen Rantaheinälästä on täten haastettu ja kutsuttu
olemaan läsnä syyskuun 3. päivänä tänä vuonna pidettävässä
laillisessa käräjäkokouksessa Pietarsaaren käräjäkunnassa,
käräjätalolla, vastaamaan talonpojanpoika Johan Jacobsson Sevónille;
Israel Argelandille, Anders Pasaselle ja Matts Norikselle.

Tämä liittyy siihen, että edesmenneen talonpoika Jacob Sevónin
määräyksestä on siirretty kaikki hänen kiinteä ja irtain omaisuutensa
edelleen edesmenneen Herman Sevónin alaikäisille lapsille ja Greta
Radekainille. Viitasaarella 10. kesäkuuta 1827.

Käräjäoikeuden puolesta:
Herman Westzynthius,
Pyhäjärvi, heidän aiottua kannettaan koskien."

Henkilöt eivät itselleni sukua (ellei nyt jostain historian hämäristä), mutta tässäpä Jakobin sukutaulu, jos sattuu osumaan jonkun esipolviin:

Jakob Sevon. Synt. 6.8.1761 Kuopio Halola, kast. 24/8 (T: Matts Ruotsalainen, Kristina Vänätär). Pitäjänsuutari, talollinen, lautamies. Tullut Maaninka Halola Tuovilanlahti 29.12.1786 Viitasaari Heinola. Kuollut n 1827 Pihtipudas Säkkärämäki 4 Rantaheinola. Vnht: Jakob Siponen ja Brita Kolehmainen.
-  Puoliso 1:o 20.6.1786 Viitasaari Haapaniemi Anna Brita Arnberg. Synt. 3.12.1766 Kokkola. Vedetty yli HK 1804. Kuollut 27.7.1805 Pihtipudas Säkkärinmäki 4 Rantaheinola (Ilmoitusasiain pöytäkirjat). Vnht: Henrik Johan Arnberg ja Brita Eriksdotter.
-  Puoliso 2:o 1.1.1807 Viitasaari Ilmovalkama Greta Paavontytär Raatikainen. Elossa HK 1850.

Lapsia:

 1. Herman Henrik Sevon. Synt. 26.7.1787 Viitasaari Aholahti.  Taulu 2.

1. Brita Lovisa Sevon. Synt. 24.11.1788 Viitasaari Säkkärinmäki 4 Rantaheinola, kast. 30/11 (T: Johan Porthan, Jöran Arnberg, Matts Pietiläinen, Brita Puranen, Maria Arnberg). Elossa 28.1.1828 Pihtipudas (Käräjät 21.2.1828).
-  Puoliso Henrik Laurinpka Turpeinen. Talollinen. 

1. Maria Katarina Sevon. Synt. 26.1.1791 Viitasaari Säkkärinmäki 4 Rantaheinola.  Taulu 3.

1. Anna Stina Sevon. Synt. 27.11.1792 Viitasaari Säkkärinmäki 4 Rantaheinola.  Taulu 4.

1. Helena Sofia Sevon. Synt. 25.1.1795 Viitasaari Säkkärinmäki 4 Rantaheinola, kast. 18/2 (T: ing. Jonas Danielson, v past. Johan Porthan, exp.bef.man Gustaf? Norman, enckiefru Helena ......, jfru Maria Vallgren). Kuollut (lapseton) 2.5.1819 Pihtipudas Löytymäki (Ilmoitusasiain pöytäkirjat).
-  Puoliso Anders Ruuska. Synt. 16.11.1789 Viitasaari Pihtipudas Löytymäki, kast. 24/11 (T: Lars och Krister Kanaset, Maria Kumpulainen, Stina Paananen). Vnht: Erik Ruuska ja Maria Paananen.

1. Johanna Albertina Sevon. Synt. 4.12.1796 Viitasaari Säkkärinmäki 4 Rantaheinola.  Taulu 5.

1. Greta Lisa Sevon. Synt. 15.8.1798 Viitasaari Säkkärinmäki 4 Rantaheinola.  Taulu 6.

1. Johanna Sevon. Synt. (LK) 1801 Pihtipudas Säkkärinmäki Rantaheinola. Kuollut (LK) 1802 Pihtipudas.

1. Johan Jakob Sevon. Synt. 12.8.1803 Pihtipudas Säkkärinmäki Rantaheinola (Ilmoitusasiain pöytäkirjat). Kuollut 2.2.1829 Pihtipudas Säkkärinmäki Rantaheinola (WT 1831 § 95).
-  Puoliso Stina Lisa Vehkalahti. Synt. 13.12.1803 Reisjärvi Kulkkula. Vnht: Petter Eliasson ja Stina Johansdotter Tiitto.   

Kuva - Rautalammin tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat - KO a:47 Varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1827-1827, jakso 668; Kansallisarkisto: https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=6744424227&aineistoId=659774370 / Viitattu 23.12.2024

Henry "the Fat" (von Northeim)

Henry von Northeim – keskiajan vaikutusvaltainen saksilainen ruhtinas

Henry von Northeim (s. noin 1060) oli yksi aikansa vaikutusvaltaisimmista saksilaisista ruhtinaista. Hän syntyi Otto von Northeimin ja Richenza von Schwabenin perheeseen, ja peri isältään Rittigaun ja Eichsfeldin alueet. Nämä maat tekivät hänestä merkittävän mahtimiehen Saksassa. Samalla hän oli yksi erittäin kaukaisista omista esi-isistäni. Samaan aikaan hän on luultavasti usean sadantuhannen muunkin nykyään elävän henkilön esivanhempi.

Avioliitto ja perinnöt

Vuonna 1086 Henry avioitui Brunonen dynastian ja Katlenburgin kreivien perintömaiden haltijan, Gertrud von Braunschweigin, kanssa. Tämä avioliitto yhdisti laajat maa-alueet Northeimin lääniin. Myöhemmin Henry peri myös Bilsteinin kreivien maa-alueita Werra-joen laaksossa, missä hänestä tuli ainoa maanomistaja. Henry tunnettiin myös uskonnollisesta toimeliaisuudestaan; hän oli Helmarshausenin luostarin vouti ja perusti Bursfeldeen benediktiiniläisluostarin vuonna 1093.

Osallistuminen poliittisiin konflikteihin

1080-luvun alun sisällissotien aikana, jotka olivat osa laajempaa investituurariitaa, Henry tuki aluksi isäänsä ja anti-kuningas Herman von Salmia, joka oli sukua hänen vaimonsa kautta. Vuonna 1086 Henry kuitenkin vaihtoi puolta veljiensä Kunon ja Otton kanssa ja asettui tukemaan keisari Henrik IV:tä.

Kiistat perintöoikeudesta ja kohtalokas loppu

Henry’n vaimo Gertrud oli Egbert II:n, Meissenin markkreivin, ainoa sisar. Koska Egbertin avioliitto jäi lapsettomaksi, Henry oli perimässä hänen alueitaan Frisiassa Egbertin kuoltua vuonna 1090. Keisari Henrik IV kuitenkin luovutti Meissenin toiselle henkilölle, ja Frisia oli jo otettu Egbertiltä kapinan vuoksi vuonna 1089. Näitä alueita hallinnoi Utrechtin piispa Konrad, mutta kun Konrad murhattiin vuonna 1099, keisari myönsi maat lopulta Henrylle.

Henry pyrki vakiinnuttamaan asemansa Frisian alueella, mutta tämä herätti vastustusta sekä kirkon että kauppiaskunnan keskuudessa. Kauppiaat ja kaupunkilaiset liittoutuivat kirkon kanssa vastustaakseen Henryä. Vaikka Henry saapui alueelle sovittelevissa merkeissä, hän aavisti vaaran ja yritti paeta veneellä. Pakomatka kuitenkin päättyi traagisesti, kun hänen aluksensa hyökättiin merellä ja upotettiin. Henry menehtyi hyökkäyksessä, mutta hänen vaimonsa selvisi hengissä.

Muisto

Henry von Northeim haudattiin Bursfelden luostariin 10. huhtikuuta 1101. Hänen elämänsä ja toimintansa jättivät jäljen keskiajan historiaan, erityisesti Saksin ruhtinaskuntien ja investituurariidan aikakauteen.

Tekstin kuvituksena Henryn hautapaikka, Bursfelden luostari nykymuodossaan Ala-Saksin osavaltiossa Saksassa.

Joulun perinteiden kiehtova historia

Joulunaika tuo mukanaan monia rakkaita tapoja ja perinteitä, mutta oletko koskaan miettinyt, mistä nämä kaikki juontavat juurensa? Joulu on kuin kulttuurinen mosaiikki, jossa kristilliset ja esikristilliset vaikutteet sekoittuvat keskenään.

Joulun alkuperä – kristillistä vai pakanallista?

Nykyisen joulun juuret ulottuvat syvälle historiaan. Talvipäivänseisauksen juhlintaa on ollut pohjoisella pallonpuoliskolla jo vuosituhansien ajan, ja esimerkiksi Stonehengen rakennelmien uskotaan liittyneen tähän vuodenkierron tärkeään hetkeen. Kristillinen joulu sai paikkansa 25. joulukuuta 200-luvulla jaa., mutta päivämäärä ei ole sattumaa – sama päivä oli myös Voittamattoman auringon (Sol Invictuksen) juhla Roomassa.

Suomeen joulunvietto saapui keskiajalla kristinuskon mukana, mutta juhlan nimi, "joulu", on esikristillinen ja peräisin germaanisista kielistä. Sana viittaa alun perin talvijuhlaan, joka tunnettiin juomingeistaan ja uhrilahjoistaan jumalille.

Joulukuusi ja sen tarina

Vaikka joulukuuset saatetaan joskus yhdistää esikristilliseen puiden palvontaan, tämä yhteys ei pidä paikkaansa. Joulukuusiperinne sai alkunsa myöhäiskeskiajan saksalaisista mysteerinäytelmistä, joissa kuusi symboloi paratiisin hyvän ja pahan tiedon puuta. Vanhimmat maininnat koristelluista joulukuusista ovat 1400-luvun Saksasta. Suomeen kuusiperinne saapui vasta 1800-luvulla, mutta nykyään kuusi on yksi joulun tärkeimmistä symboleista.

Joulupukki – kristillistä pyhimystä ja pakanallisia piirteitä

Suomalainen joulupukki on kiehtova yhdistelmä kristillistä Pyhää Nikolausta ja esikristillisiä vuodenkierron juhlan hahmoja. Pyhän Nikolauksen perinne saapui Pohjoismaihin 1800-luvulla ja yhdistyi vanhaan pukinhahmoiseen joulupukkiin, joka oli kiertänyt taloissa naamioituneena jo vuosisatoja. Hahmon taustalla voi nähdä myös viikinkien tarinoita ja Keski-Euroopan Krampus-hahmon vaikutteita.

Jouluruokien kerroksellinen historia

Joulupöytä tarjoaa katsauksen Suomen ruokakulttuurin kehitykseen. Esimerkiksi perinteinen joulukinkku yleistyi vasta 1900-luvulla, ja monet nykyiset laatikkoruoat ovat suhteellisen nuoria lisäyksiä. Toisaalta ohrapuuro ja lipeäkala edustavat vanhinta joulun ruokaperinnettä, jotka juontavat keskiajan katolisista paastoajoista.

Aaton tunnelma ja vanhat tavat

Jouluaatto on aina ollut juhlista jaloin. Vanhoihin suomalaisiin joulutapoihin kuuluivat saunominen hämärän aikaan, olkien levittäminen lattialle ja kynttilöiden sytyttäminen. Lapsille joulu merkitsi myös uusia vaatteita – usein juuri jouluksi kudottiin kangasta, josta räätäli valmisti perheen asusteet.

Joulun sanoma ajan läpi

Vaikka joulun juuret ovat monisyiset, yksi asia on pysynyt: joulu on juhla, joka mukautuu ajan ja kulttuurien muutoksiin. Olipa kyse kristillisistä seimiasetelmista, joulupukin kierroksista tai perinteisestä jouluoluen nauttimisesta, joulun perinne jatkuu rikkaana ja elävänä.

Olkoon jouluperinteesi kuinka vanhoja tai uusia tahansa, toivon niiden tuovan valoa ja iloa vuoden pimeimpään aikaan. Hyvää joulua kaikille!