Lahjoittaja

Oripään puinen ristikirkko valmistui vuonna 1827 italialaisen arkkitehdin, Bassin piirroksien perusteella. Edellisestä kirkosta jäi muistoksi saarnastuoli vuodelta 1675. Vuoden 1881 syksyllä kirkkoon saatiin kaunis lahjoitus, kun Makkarkosken Mattilan taloa tuolloin isännöinyt Karl Matintalo lahjoitti seurakunnalle kynttiläkruunun yhdeksälle kynttilälle, joiden kehän sisäpuolella oli ”suurenmoinen öljylamppu”, kuten ajan lehtitiedot kertoivat.

Karl Matintalo oli siinä mielessä harvinainen lahjoittaja, että hän asui Oripäässä vain pienen hetken. Miehemme syntyi Paattisten Pajulassa maaliskuussa 1836, mutta jostain syystä hänen kastettaan ei koskaan ehditty merkitä seurakunnan syntyneiden luetteloon. Sekä isä Johan että äiti Maria olivat molemmat kotoisin Paattisilta. Pajulassa asuivat 1870-luvulle tultaessa sekä Karlin oma perhe että isoveli Johan Vilhelm.

Karlin ensimmäinen puoliso oli loimaalaissyntyinen Maija Leena, mutta hänen kuoli jo 1865. Tästä avioliitosta ei syntynyt lainkaan lapsia. Toiseksi vaimokseen Karl löysi tulevansa kotitalonsa, Oripään Makkarkosken Mattilan eli Matintalon tyttären, Eeva Stiinan. Hän oli miestään noin 16 vuotta nuorempi.  Paattisten Pajulassa syntyivät pariskunnan tyttäret Maria Aleksandra, Johanna Josefina sekä Aina. Vuonna 1876 koko perhe sitten muutti Makkarkoskelle. Siellä perheeseen syntyi vielä tytär Aina Vilhelmina heti seuraavana vuonna, mutta samoihin aikoihin Aina kuoli. Myös äiti Eeva Stina menehtyi 1879. Näin isästä tuli kahden melko nuoren tyttären yksinhuoltaja.  Muuttaessaan Paattisilta Oripäähän Karl mainitaan sukunimellä Pajula, mutta Oripään vuosina sai sukunimen kaltaisena lisänimenä toimia Matintalo. Sukunimilaki saatiin odottaa aina vuoteen 1921. Tätä ennen henkilö sai tai ainakin saattoi saada asumansa talon tai torpan nimen sukunimekseen.

Lahjoitettuaan em. kynttiläkruunun kirkkoon ei Karl Matintalo asunut enää kauaa Oripäässä. Hän lähti tyttäriensä kanssa takaisin Paattisille 1882. Makkarkosken vuosina hänet opittiin tuntemaan oivallisena maanviljelijänä, joka sai Satakunnan maanviljelysseuran kokouksessa kesällä 1878 viiden markan palkinnon näytille viemistään rukiista. Kahta vuotta myöhemmin hän antoi Pajulan talon vuokralle kertoen lehti-ilmoituksesssa talossa olevan 15 lypsävää lehmää.

Oripään kirkossa oli muitakin mielenkiintoisia muistoja kuin pelkkä saarnastuoli. Puisten, keskiaikaisten veistosten lisäksi seurakunnalla oli tallessa vuodelta 1765 peräisin ollut messukasukka punaisesta verkakankaasta. Tämä kasukan selkäpuolen risti oli myös peräisin jo keskiajalta. Ompeluksiin oli käytetty erivärisiä silkkilankoja sekä kulta- ja hopealankaa. Luultavasti tuo kirjoilu oli tehty Alankomaissa. Tämä kirkollinen vaate oli sekin otaksuttavasti jonkun vauraan lahjoittajan kirkolle antama joskus 1500-luvun alkupuoliskolla.

Suomen maatilat -kirjasarja vuodelta 1932 tiesi kertoa, että Makkarkosken Matintalon omistajuus siirtyi 1888 uudelle suvulle. Juha Gabriel Juhanpoika Koski Pöytyän Riihikoskelta tuli tuolloin tilan omistajaksi. Muutamia vuosia Matintalo ehti olla vuokrattuna huittislaiselle Kustaa Mauritz Kustaanpojalle, joka 1885 siirtyi Oripään kylän Mäkitaloon vuokraajaksi.

Viktor Pusa

Pusa 70v juhlakuvassa
Kirkko ja kansa lehdessä 1.9.1928

Vihtori eli myöhemmin Viktor Pusa syntyi Urjalassa lokakuussa 1858. Isänsä Isak oli Hakkilan kylässä sijainneen Pusan rusthollin isänsä ja kotoisin Lempäälästä. Viktorin perheessä riitti vilsketta, sillä häntä ennen oli syntynyt jo kahdeksan lasta ja hänen jälkeensä vielä yksi. Tarmokas Viktor, joka otti sukunimensä kotitalostaan, opiskeli Hämeenlinnan normaalilyseossa päästen sieltä ylioppilaaksi 1882. Hän kouluttautui kirkonmieheksi saaden pappisvihkimyksen 1887. Tämän jälkeen Pusa työskenteli ylimääräisenä pappina Jaakkimassa, Jyväskylän maaseurakunnassa, Padasjoella, Rautjärvellä ja Pieksämäellä.

Auranmaalle hänet toi nimitys Marttilan kappalaiseksi vuonna 1896. Samalla Marttilaan muutti hänen vaimonsa Johanna Lovisa Schönberg, jonka edellinen puoliso oli ollut Padasjoen kappalainen Jaakko Sievo. Rouva Schönberg oli syntynyt Kronstadtin linnoituskaupungissa Pietarin edustalla. Tämä linnoitus oli perustettu 1700-luvun alussa ns. suuren Pohjan sodan aikaan. Kaupunki siitä tuli Pietari Suuren julistuksella 1723. Johanna Schönberg olikin äidinkieleltään saksalainen, sillä Kronstadissa asui useita eri kansallisuuksia.

Marttilaan tulivat myös Johanna lapset ensimmäisestä aviosta, nimittäin pojat Toivo ja Onni sekä tyttäret Helmi ja Elli. Viktor Pusalla oli Johanna Schönbergin kanssa lapset Rauha ja Aini. Heistä Rauha syntyi Padasjoella ja Aini Rautjärvellä.

Viktor Pusa muutti Marttilasta Punkalaitumelle 1905 ja edelleen 1911 Kärkölään. Sinne hän jäi koko loppuelämäkseen kirkkoherraksi saaden myös rovastin arvon. Marttilan ajoilta ei ole säilynyt erikoisia muistitietoja hänen papillisesta toiminnastaan, mutta Kärkölässä hän herätti huomioita huumorillaan. Hänen kerrotaan päättäneen puheensa hääparille sanoihin ”Koivumetsän siimeksessä on lintu lauleskellut, sinua oma kulta olen ajatellut”. Kuulutuksia hakemassa olleet saattoivat kuulla hänen toteavan ”Raita se kasvoi rannalla kaunihimpi muita, minun kultani kaunis on kaunihimpi muita. Amen”. Saarnastuoliin noustessaan oli Pusa kerran julistanut ” Rommia pullosta ryypättiin ja pullot ne lyötiin rikki, köyhän lasta kun riiattiin, niin rikkaat ne rannalla itki”.

Kärköläiset pikkupojat olivat kertoneet kirkkoherralleen, että piru oli kuollut edellisenä yönä. Viktor Pusa oli ottanut kolikoita taskustaan antaen ne pojille ja sanoen ”minun on aina sääli orpoja”. Toisaalta häntä luonnehdittiin myös hiljaiseksi, uupumattomana ja äärimmäisen uskonnollisena miehenä. Erityisesti hänen sydäntään lähellä olivat rippi- ja pyhäkoulu sekä yksityinen sielunhoito, kuten mm. Lahden Sanomat hänestä totesi 75 -vuotissyntymäpäivän kirjoituksessaan syksyllä 1928.

Viktor Pusa kuoli Kärkölässä loppuvuodesta 1941, kun taas vaimo Johanna oli edesmennyt jo 1934. Johannan ensimmäisestä liitosta ollut poika Onni työskenteli 1900-luvun alussa telegrafistina eli sähköttäjänä muuttaen Lietoon 1903.

 Liedossa ollessaan Onni meni naimisiin Pöytältä kotoisin olleen Elli Martta Manttaalin kanssa. Hänen kanssaan Onni muutti Keuruulle jatkaen sähköttäjän ammatissaan. Keuruulla perhe asui kolmisen vuotta, jonka aikana Sievo suurensi Seiponharjulla asumaansa mäkitupaa huomattavasti. Lopulta tähän kyseiseen kiinteistöön perustettiin paikallisesti kuuluisa lepokoti Seippo, joka tuhoutui tulipalossa 1970-luvun alussa.  Velipoika Toivo Sievo toimi puolestaan Salon kauppalassa apteekkarina.