Lukkarin palkka

Piippolan pitäjästä kotoisin ollut Kuusiston lukkari Isak Eskola muutti pois seurakunnasta vuoden 1885 alussa. Näin ollen tarvittiin Piikkiöön uusi lukkari, joka samalla toimisi ”siirtokoulun” opettajana. Käytännössä tällä tarkoitettiin kansankoulunopettajaa. Näiden kahden toimen yhdistämisestä oli syntynyt muutamia vuosia aikaisemmin riita, jonka sovitteleminen oli edennyt aina senaattiin saakka. Senaatti päätti, että Piikkiössä kansakoulunopettajan ja urkuri/lukkarin virat piti yhdistää. Asiasta sanomalehti Auraan kirjoittanut nimimerkki ”Suomalainen” oli sitä mieltä, että kyseinen riita oli peräti harvinainen muuten sopuisassa seurakunnassa.

Piikkiön pitäjänkokous otti uuden lukkarin asettamisen asialistalleen huhtikuun puolivälissä 1885. Valituksi tuli Moision Ylitalon isännän, Kustaa Antinpojan poika Juho Kustaa. Hän oli isänsä tavoin paljasjalkainen piikkiöläinen, mitä nyt äitinsä Kustava Juhontytär oli kotoisin Angelniemeltä.

Toimeen astuessaan Juho Kustaa Moisio oli noin 27 vuoden ikäinen. Hänen palkkansa noudatti edeltäjien mallia. Puhdasta rahaa maksettaisiin 300 markkaa vuodessa, minkä lisäksi Moisio saisi kolme tynnyriä rukiita seurakunnan omasta jyvävarastosta. Edelleen hän sai kerätä lapsilta perittävät kuukausimaksut itselleen ja vielä lopuksi kolme kolehdin tuotot vuodessa.

Moisiolle annettiin mahdollisuus palkata itselleen apulainen, mikäli hän ei haluaisi hoitaa molempia toimia. Siinä tapauksessa lukkari/urkuri saisi 200 markkaa rahassa, kolehdit ja jyvätynnyrit. Opettajalle jäisi 100 markkaa palkkaa vuodessa sekä kuukausimaksut.

Varat palkan maksamiseen saatiin Tuorlan rahaston korkotuotoista kunnan omien varantojen keralla. Tätä asia käsittelleen pöytäkirjan allekirjoitti kirkonkokouksen puolesta Johan Heininen ja sen tarkastivat Piikkiön Pappilassa muutamia päiviä myöhemmin Kustaa Wanha-Seppälä sekä Henrik Seppälä.

Kesäkuussa 1885 Juho Kustaa Moisio ilmoitti, että hän ei itse aikonut hoitaa opettajan tointa. Siihen palkattiin hänen omasta esityksestään entinen vt. opettajatar Sofia Lehtonen. Hänen palkkaehtojaan heikennettiin huhtikuussa sovitusta esityksestä jonkin verran. Yhdeltä oppilaalta hän sai itselleen vain 50 penniä kuukaudessa. Jos lapsi toisaalta kävi koulua alle puoli vuotta, ei tältä oppilaalta peritty lainkaan maksua.

Paimion vaivaistalolta

Paimion Auvolassa ollut vaivaistalo kävi 1880-luvun loppupuoliskolla ahtaaksi. Näin seurakunta joutui miettimään uuden kiinteistön hankintaa. Lukuisten selvittelyjen jälkeen kohteeksi tuli Askalan Nummentalo, jonka silloinen isäntä Juho Juhonpoika suostui myymään kunnalle 22,000 markan hinnasta. Tilastokeskuksen rahanarvonkertoimella tuo summa vastasi noin 125,000 euroa. Juho Juhonpoika muutti vaimonsa Sofian kanssa Turkuun kaupat tehtyään.

Muutostöiden jälkeen vuonna 1891 taloon muuttivat ”kunnanvaivaiset”.  Rippikirjan mukaan ensimmäisenä sisään otettiin Huson kylässä asunut Johanna Kustava Fredrikintytär, joka oli syntynyt 1855. Hänen mukanaan tulivat lapset Kustaa Vilhelmin, Otto Jalmari ja August Hemminki, joista nuorin oli syntynyt vain muutamaa viikkoa aikaisemmin. Seuraa tämä pesue sai 1848 syntyneestä Kustava Kustaantyttärestä ja tämän Hilda-tyttärestä. Kaikki edellä mainitut lapset olivat aviottomia. Lisäksi Nummentaloon joutui 1875 syntynyt, orvoksi jäänyt Juho Lehti Meisalasta.

Toiminta vakiintui vähitellen ja vaivaistalolle palkattiin erilliset johtajat sekä muuta henkilökuntaa. Vouti Kaarle Hakala ja johtajatar Hilda Olivia Sevon olivat ensimmäisiä talon päivittäisestä toiminnasta vastanneita. Vaihtuvuus oli melko suurta sillä 1890-luvulla Askalassa työskentelivät myös johtaja Frans Lehtonen, työjohtaja Erland Lähteenmäki ja vouti Juha Lund. Ennen vuosisadan vaihtumisesta palkattiin myös lastenhoitajatar Elsa Lovisa Westerlund.

Vaivaisia sitten riittikin peräti viiden rippikirjan sivun verran. Vaikka valtaosa oli syntynyt Paimiossa, oli mukana runsaasti muualla syntyneitä. Lähialueen seurakuntien lisäksi väkeä oli mm. Hiittisistä, Säkylästä, Tammelasta, Somerolta, Raisiosta, Punkalaitumelta, Alahärmästä ja Uudestakaupungista.

Tuolle ajalle tyypilliseen tapaan rippikirjaan merkittyyn myös henkilöiden fyysiset ja henkiset vajavaisuudet. Askalan asukeista moni on kirjattu raajarikkoiseksi ja halvaantuneeksi. Joukossa on myös tylsämielisiä ja mielenvikaisia. Onpa vaivaisissa yksi ”kaatuvainen mielipuoli”. Eräästä on tullut ”vanhempana mielipuolinen”.  Diagnoosit ovat varmaankin olleet 1890-luvun tasolla kurantteja, mutta esimerkiksi muistisairauksia ei vielä tuossa vaiheessa osattu tunnistaa.

Eräänlaisena pikanttina ajankuvana voidaan mainita erään sauvolaissyntyisen, halvaantuneen leskimiehen kohdalle tehty kirjaus; ”omasta pyynnöstä ripitetty yksinkertaisesta huoruudesta”. Hänellä oli siis ollut suhde avioliitossa olleen naisen kanssa.

Poikamies

Sauvon Marikkeen kylä Seppälän talon isäntäpari Emanuel Gabrielsson ja Lena Johansdotter saivat lokakuussa 1812 poikalapsen, jolle antoivat nimen Adolf. Äiti Lena oli ollut naimisissa talon edellisen isännän, Kristian Ångblomin kanssa, mutta jäänyt leskeksi. Tästä avioliitosta oli syntynyt kaksi tytärtä, mutta Adolf oli Seppälän ensimmäinen miespuolinen perillinen omassa sukupolvessaan. Hän jäi myös ainoaksi, sillä muita lapsia ei perheeseen ilmaantunut.

1840-luvulle mennessä oli Adolf Emanuelsson tai kuten hän itse nimensä kirjoitti, Adolf Immanuelinpoika tullut Seppälän isännäksi vanhempien ikääntyessä. Isä Emanuel Gabrielsson mainitaan 1850-luvulla kuudennusmiehenä. Hän kuoli tammikuussa 1861 leskenä, sillä Lena menehtyi jo 1859. Samana vuonna päätti Adolf laittaa synnyinkotinsa myyntiin. Pitkä ja perusteellinen myynti-ilmoitus julkaistiin mm. Sanomia Turusta -lehdessä kesäkuussa.  Sen mukaan kihlakunnan tuomarin ”laskun jälkeen arwattu” hinta olisi 3500 hopearuplaa, mutta tämä perinötalo tulisi myyntiin vapaaehtoisella huutokaupalla. Vuosikylvöä talossa oli yhdeksän tynnyriä rukiita, yksi ohraa, 20 kappaa herneitä, kahdeksan tynnyriä perunoita, ja 10 tynnyriä kauraa. Lisäksi uudelle kylvöalalle laitettiin vielä viisi tynnyriä ruista  ja loppu niittyä, joista saisi 75 aamia heiniä.

Metsää luvattiin olevan kaikkiin talon tarpeisiin ja karjalaidunkin oli ruohoinen. Asuinrakennus itsessään oli tiilisen kivijalan päällä kahdessa kerroksessa. Lisäksi oli holvattu kellari, viisi valmista asuinhuonetta alakerrassa ja yläkerrassa tilaa yhtä moneen. Rakennuksessa oli 34 lasi-ikkunaa. Päärakennus ja talousrakennukset olivat kaikki ”hywässä ruokossa”.  Lopulta ”vähäinen tiiliruukki” valmisti vuosittain 20000 tiiltä talon maan sannasta ja savesta. Järvenkylän maasta olisi mahdollisuus saada kalkkikiveä ja kahdesta maatorpasta maksettiin yhteensä 60 ruplaa vuosiveroa. Talon pienen manttaaliluvun takia oli kruununvero vain 50 hopearuplaa vuodessa.

Valitettavasti kiinnostuneita ostajia ei lopulta tainnut löytyä, sillä Adolf Immanuelinpoika asui Seppälässä poikamiehenä aina kuolemaansa saakka vuonna 1887. Adolf oli kyllä mennyt 1853 kihloihin Kuggbölen Isotalon rusthollarin tyttären kanssa, mutta ilmeisesti purkanut myöhemmin naimakaupat. Tästä erheestä, tappelusta ja juopottelustakin Seppälän isäntä joutui istumaan käräjille.
Seppälän talo palaa sanomalehtien sivuille ainakin 1906, kun Mariken kartano meni kuolemantapauksen johdosta myyntiin. Tuolloin kartanoon kuuluivat Seppälän, Heikkilän ja Tuomolan yhdysviljelyksessä olevat verotalot.

Taudeista ja epidemioista

Neitsyen testamentti

Yläneen kirkonkokouksessa tammikuun viimeisenä päivänä 1874 oli vain yksi kohta. Kirkonmenojen jälkeen Pappilassa kokoontunut väki käsitteli paria vuotta aiemmin kuolleen Ulrika Granrothin sukulaisten antamaa tietoa perinnöstä. Granrothin oikeudenomistajat suostuivat nimittäin antamaan kuusisataa (600) markkaa kynttiläkruunun ostoa varten Yläneen kirkkoon.
Kirkonkokous ”päätti tyytyä” tähän anteliaisuuteen, mutta samaan hengenvetoon se halusi mainittujen omaisten antavan asiasta kirjallisen vakuutuksen tästä suostumuksestaan. Tämä paperi haluttiin ”mitä pikemmin tänne lähettäisiksi”.
Koska Ulrikan sukulaisia ei tunnettu eikä kirjallista testamenttia ollut, jouduttiin asia viemään jo syyskuussa 1874 käräjille, jotka tuolloin pidettiin Kärrin rusthollissa Pöytyällä. Yläneen kappalainen, Juhana Lauren antoi oikeudelle tiedon Ulrika Granrothin suullisesta testamentista. Siinä ”palvelustyttö” oli määrännyt, että hänen jäämistöstään oli otettava päältäpäin rahat kynttiläkruunua varten. Samoin Granroth pyysi Laurenia toimimaan testamentin valvojana. Tämä em. todistuksen Lauren antoi käräjiä varten Yläneen kartanossa 4.7.1874 tuomari Hällforsille.
Testamenttia ei kukaan riitauttanut, mutta oikeus määräsi kuultavaksi kolmea eri todistajaa; Juhana Lindströmiä, Juhana Wikströmiä ja Maria Lindrothia. Sekä Wikström että Lindroth vahvistivat Lindströmin kertomuksen; vainaja oli useaan kertaan sanonut, että hänen jälkeensä jäävästä omaisuudesta oli otettava vähintään kuusisataa markkaa ”hyvän, lasisen kynttiläkruunun” ostoon Yläneen kappelin kirkkoon.
Näiden tietojen perusteella kihlakunnanoikeus määräsi Laurenin painattamaan tiedon testamentista kolme kertaa Finlands Allmänna Tidningiin ja Suomalaiseen Wiralliseen Lehteen. Vuoden ja yhden yön kuluttua tästä voisi kirkko saada varat haltuunsa ellei kukaan laillinen perijä tulisi tuona aikana testamenttia moittimaan.
Ulrika Granroth oli tullut Yläneelle Turusta vuonna 1835. Hänestä tuli Yläneen kartanon piika ja siinä työssä hän olikin aina kuolemaansa saakka helmikuussa 1874. 1840-luvun puolivälin paikkeilla hän ehti mennä kihloihinkin, mutta suhde purkautui ennen vihkimistä. Rippikirjan mukaan Ulrika oli myös syntynyt Turussa helmikuun viidentenä päivänä 1810. Turussa oli tuohon aikaan ruotsalaisen ja suomalaisen seurakunnan lisäksi Linnan seurakunta. Ulrika eli Ullan syntymää ei kuitenkaan löydy mistään niistä.
Onneksi Suomen Sukututkimusseuran ylläpitämän HisKin avulla on helppo haarukoida Ulrikan mahdollisia vanhempia. Turun läheisyydestä, Piikkiöstä löytyykin sopiva Ulla, joka syntyi nimenomaan 5.2.1810. Hänen vanhempansa olivat Kokolahden Ylistalon Juho Juhonpoika ja vaimonsa Maria Juhontytär. Kokolahden kylä on jo hävinnyt peruskartalta, mutta se sijaitsee Harvaluodon saaren koillisnurkassa. Ylistalo on edelleen tilana olemassa. Nykyään Harvaluotoon voi huristaa siltaa pitkin, mutta pitkälle 1900-luvulle saakka Hiirsalmi ylitettiin lautalla.
Juho ja Maria muuttivat pienen tyttärensä kanssa jo 1810 Turun kaupunkiin, missä isä ansaitsi jatkossa elantonsa kirvesmiehen kisällinä. Hän myös ottaa käyttöön sukunimen Granroth, jonka sitten myös tytär omaksuu itselleen.  Perheeseen syntyy 1821 poika Erkki Juho (Erik Johan kastettujen luettelossa). Isä Juho menehtyy ”frossaan” eli horkkaan 50 vuoden iässä alkukesästä 1832.

Ulrikan lahjoittamilla ostettiin lopulta kynttiläkruunu Yläneen punamullattuun, korkeaseinäiseen puukirkkoon. Sen oli rakentanut yksi maan arvostetuimmista rakennusmestareista, turkulainen Mikael Piimänen. Edellinen kirkko oli ollut 1660-luvulta, mutta ensimmäinen kirkko pitäjään oli luultavasti rakennettu jo keskiajalla. Siitä on muistona Kappelniitty, muinaisjäännösalue Yläneenjoen itäpuolella, Vanhankartanon peltoalueen reunamilla. Kappelniityllä sijainnut kartanon keskiaikainen kappeli mainitaan kirjallisissa lähteissä ensimmäisen kerran jo vuonna 1432. Ensimmäinen Ylänettä koskeva tieto on puolestaan syyskuulta 1392. Vanhakartano itsessään palautuu 1200-luvulle.
Museoviraston sivuilta voi lukea Kappelniityn arkeologisista kaivauksista, jotka paljastivat esinelöytöjen lisäksi mm. Suomen neljännen tunnetun muinaispellon. Nimi Kappelniitty tavataan lähteistä ensimmäisen kerran 1500-luvulla ja uusimpien tutkimusten mukaan alue on ollut niittynä tai laitumena aina siitä lähtien.
Ps. Aprillipäivänä ilmestyneessä Sukanvarressa oli virhe – Siperiassa käyneen Jaakon äiti Maria Kaapontytär oli kotoisin Ordenojan Junnilasta. Kiitos palautteen antajalle!

Tarina Suitian kartanolta

Tourulan onneton renkivouti

Suomen maatilat III osa, v. 1932 - Tourulan rakennuksia

Pöytyän Juvan Haapalan torpassa syntyi toukokuun viimeisenä poikalapsi renki Kustaa Aataminpojan ja Maija Mikontyttären perheeseen. Nimekseen tämä pienokainen sai Juho. Isän johdolla perhe muutti useasti mökistä toiseen lähinnä Juvalla. Aikuisiällä Juho Kustaanpoika lähti itse rengin töihin. Kierreltyään Auranmaata pitkin ja poikin saapui hän lopulta Yläneelle 1871 Oripäästä. Mukana tuli vaimo Heta Loviisa Jaakontytär, joka oli rengin tytär Yläneen Mäentaan torpasta.

Tuoreen pariskunnan esikoislapi Juho Vilhelmi syntyi Tourulan kartanon mailla sijainneessa mökissä. Muutama vuosi myöhemmin hän sai seuraa pikkusisko Iida Sofiasta. Tämä iso maatila tarjosi työpaikan isä Juholle. Tuohon aikaan Tourulan omistivat kreivit Kaarle ja August Armfelt, joilta sen hankki 170000 markan kauppahintaan heidän sukulaisensa kreivi Kustaa Filip Armfelt. Tämä kauppa astui kuitenkin voimaan vasta 1.1.1889.

Pätevänä miehenä Juho Kustaanpoika sai ylennyksen Tourulan renkivoudiksi. Hänen tehtävänään oli piikojen ja renkien sekä muiden työläisten päivittäiset työt mahdollisimman tehokkaasti. Renkivoutia voi useasti pitää tilanomistajan oikeana kätenä.

Asiat eivät kuitenkaan menneet onnellisten tähtien alla, sillä äiti Heta Loviisa menehtyi vain kaksi kuukautta tytär Iida Sofian syntymän jälkeen. Syynä lienee ollut synnytykseen liittyneet komplikaatiot. Renkivoutimme oli tietysti murtunut mies, mutta jo saman vuoden syksyllä hänet ehdittiin kuuluttaa kahdesti avioliittoon erään talontyttären kanssa. Tämä nuorikko alkoi kuitenkin katumaan tekemäänsä naimakauppaa hyvin pian.

Tästä koitui todella traagiset seuraukset. Vuoden 1875 huhtikuun alkupäivinä oli renkivouti Juho Kustaanpoika todennut eräille tuttavilleen ”mun asiani ovat niin sekaisin, etten tiedä, koska ne selkiäksi saan”.  Seitsemäntenä päivänä mainittua kuuta Juho oli sitten lähtenyt alusvaatteisillaan kotoansa. Kyläläiset löysivät hänet myöhemmin kuolleena. Vaikka Yläneen tuon ajan haudattujen luettelosta puuttuvat kuolinsyyt, oli Juho Kustaanpoika mitä ilmeisemmin riistänyt hengen itseltään.

Lapset Juho Vilhelmi ja Iida Sofia jäivät ns. turvattomiksi. Tuohon aikaan Tourulan mailla asui neljä muutakin turvatonta lasta, joiden vanhemmat olivat siis kuolleet. Juho Vilhelmi aloitti itsenäisen elämän Keihäskosken Prusilan verotalon renkinä vuonna 1887. Kolme vuotta myöhemmin pääsi sisko Iida Sofia leivänsyrjään kiinni piikomalla Vainionperän kylässä.

Jos palaamme lopuksi näiden sisarusten isoisään, Kustaa Aataminpoikaan, voimme todeta hänen syntyneen Pöytyän Juvan Tanelin piikana tuolloin olleen Maria Simontyttären aviottomana lapsena. Marian isä taasen oli Juvalla 1700-luvun loppupuolella asunut sotilas Simo Hörnsten. Vaikka hän rippikirjojen mukaan asui Juvalla, oli hän Turun läänin jalkaväkirykmentin Loimaan komppanian Kumilan ruodun nro 110 sotilas. Katselmuksessa vuodelta 1782 hänen kerrotaan olleen hyvässä kunnossa ja palvelleen jo lähes kahdenkymmenen vuoden ajan. Hänet oli tuon pääkatselmuksen mukaan otettu väkeen jo helmikuussa 1763.