Joululahjaksi

Oletko koskaan vieraillut tämän blogin tekijän verkkokaupassa? Jos et, niin nyt on hyvä aika siihen. Uutuustuotteina mm. hiirimatto sukututkijalle sekä A2-koon itsetäytettävät esipolvkaaviot.

Pääset verkkokauppaani klikkaamalla oheista kuvaa!

Perinnönjakoa

Jahtivouti oli entisaikaan eräänlainen nimismiehen apulainen, jonka tehtäviin kuului mm. suurpetojen metsästyksen koordinointi. Yksi paimiolaisista jahtivoudeista oli Pakurlassa rengin poikana keväällä 1848 syntynyt Frans Fredrik Fredriksson, joka myöhemmin käytti sukunimeä Salmberg. Tällä kertaa sukunimi näyttäisi tulleen äidin puolelta, sillä samalla nimellä mainitaan Frans Fredrikin kasteen yhteydessä hänen äitinsä Otteliana Karolina.

Pakurlassa Frans Fredrik asui silloinkin, kun hän helmikuussa 1872 vei vihille Vähä-Moisiossa asuneen piika Amanda Vilhelmina Helinin. Tämä oli rippikirjan mukaan syntynyt sulhasensa tavoin vuonna 1848 Paimiossa. Pariskunnalle syntyi Pakurlassa neljä tytärtä, Amanda Aleksandra, Anna Amanda, Olga Gabriella ja Alma Alina. Ikävä kyllä kaksi vanhinta sisarusta menehtyi vain muutaman kuukauden iässä. Vuoden 1880 alussa myös äiti Amanda Vilhelmina kuoli. Vielä saman vuoden aikana Frans Fredrik Salmberg meni naimisiin piika Karoliina Taurenin kanssa, joka oli tuolloin töissä Inkilässä.

Ennen avioliiton solmimista piti kuitenkin selvittää Amanda Vilhelminan perinnönjako. Se tapahtui elokuussa 1880. Perinnönsaajia olivat puolison lisäksi tyttäret Olga Gabriella ja Alma Alina. Näiden alaikäisten pienokaisten etua tuli valvomaan rusthollari Johan Helin Vähätalo Hirvonpään kylästä. Pesänkirjoitus oli tehty jo maaliskuussa ja olipa sen jälkeen erinäisiä tavaroita myyty huutokaupallakin. Loppupesän jako tapahtui siten, että jahtivouti Salmberg sai itse arvioida jäljellä olevan omaisuuden arvon, jota sitten korotettiin perinnönjaon yhteydessä kolmanneksella. Näin koko kuolinpesän summaksi tuli noin 552 markkaa.

Tästä summassa leskimiehen piti maksaa perintöosuudet kahdelle tyttärelleen. Lisäksi Frans Fredri pyysi vaatimattomasti, että hän saisi pitää ”yhden wuoteen makaus-waatteineen niin kuin pesäkirjoituksessa oli se myönnetty hänelle”. Tähän myös ilman muuta suostuttiin, jotta jako saatiin kunniallisesti tehtyä. Leski sai lopulta rahassa noin 191 markkaa ja molemmat tyttäret 47 markkaa kumpikin. Todistajina piirsivät nimikirjoituksensa ja puumerkkinsä Paimion kirkonarkistossa säilyneeseen perinnönjakoasiakirjaan Kaarlo Söderlund sekä Vistan seppä Johan Vilhelm Hammaren. 

Frans Fredrik Salmbergin elämä jatkui tämän jälkeen Karoliina Taurenin kanssa. Heillä oli ainakin kolme yhteistä lasta, Frans Aksel sekä kaksoset Signe Maria ja Hilda Karolina. Frans Aksel kuoli vajaan kahden vuoden iässä. 

Metsämies

Angelniemen Båtsholmin Alhaisten puustellissa 1823 syntyneestä Johan Gustafista tuli isänsä Samuelin jälkeen Piikkiön Sauvolan kornetinpuustellin vuokraaja vuodesta 1873 alkaen. Hänen vaimonsa Serafia Selander oli kotoisin Hämeestä, Hattulan pitäjästä. Perheen lapsista Rosa ja Gustaf olivat syntyneet Janakkalassa, kun taas Lydia ja Johan Vesilahdella. Vasta kaksi nuorimmaista, tytär Ida Suoma ja erittäin eksoottisen nimen saanut poika Bonifarius Tääle syntyivät perheen asuessa Sauvolassa. Surua perheeseen toi esikoispojan kuolema, joka aiheutui itseaiheutetusta ampumahaavasta.

Puustellin eli virkatalon vuokraaja käytti sukunimeä Sawola. Hänet tunnettiin pitäjässä hyvänä maanviljelijänä, mistä oli osoituksena mm. Varsinais-Suomen maanviljelysseuran kilpailuujn syyskuussa 1885 saatu kutsu toimia koeojituksen tuomarina. Nämä sinänsä ansiokkaat tehtävät eivät kuitenkaan tehneet hänestä oman aikansa kuuluisuutta, sillä hän osoitti mestarismiehen otteita ennen kaikkea metsästyksessä. 

Piikkiön kuntakokous käsitteli joulukuussa 1881 lähipitäjien petoeläintilannetta. Tietoon oli tullut useita tapauksia, joissa pedot olivat joko ahdistelleet ihmisiä tai käyneet jopa kiinni lapsiin. Huhuttiin susien myös syöneen lapsia. Kaikki kokousedustajat olivat yksimielisiä siitä, että jotain piti tehdä tälle tilanteelle. Kokous päätti lähettää Johan Gustaf Sawolan ”niihin kuntiin, joissa sudet näinä aikoina ovat tehneet hirveitä tuhotöitänsä”. Pehtori Sawolan arvioitiiin ampuneen tai muuten pyydystäneen kolme karhua, 38 sutta ja noin 200 ilvestä uransa aikana. Hänestä todettiin, ettei mies ole ”mikään ensikertainen metsästäjä eikä ainoastansa paljas jäneksien ja lintujen pyytäjä”. Matkarahaksi pehtori Savolalle luvattiin kunnan varoista 150 markkaa sekä lisäksi tapporahaa jokaisesta sudesta 50 ja ilveksestä 25 markkaa. Nämä summat hän tulisi saamaan kaikista ennen seuraavaan kesäkuun ensimmäistä päivää kaadetuista pedoista.

Samaan aikaan uutisoitiin Yläneellä ”kaikkien aikojen suurimman” suden kaadosta, jonka ansiosta pedon ampuja, torpparinrenki Vilho Samuelinpoika tuli saamaan runsaat rahapalkkiot. Hankoniemellä sijainneen kylpylän vieraat olivat nimittäin keränneet keskuudestaan 200 markkaa, joka nyt tultaisiin antamaan Vilholle. Lisäksi senaatti antoi omasta puolestaan hänelle saman summan.

Levanus

Sauvon Kihtilän rälssilampuoti Michel Bertilsson ja puolisonsa Karin laittoivat vuonna 1670 poikansa Johanin Turun katedraalikouluun. Vanhemmat tuskin osasivat aavistaa, mihin kaikkeen tämä opintielle lähteminen vielä suvun jälkipolvissa johtaisi. Johan, joka ylioppilaaksi tultuaan 1673 otti käyttöön sukunimen Levanus, tuli Sauvon pitäjänapulaiseksi 1676. Viisitoista vuotta myöhemmin hänet määrättiin kotipitäjänsä kappalaiseksi. Tätä tointa hän sitten hoitikin aina kuolemaansa saakka 1710. Vaimonsa Helena Michelsdotter Lundin kanssa hänellä oli ainakin yksi tytär ja viisi poikaa. 

Määrätietoinen kappalaisemme johdatti kaikki em. poikansa Turun Akatemiaan loistavin lopputuloksin.  Vanhin pojista, Johan, pääsi ylioppilaaksi 1703 Turussa. Tämän lisäksi hänen tiedetään opiskelleen myös Rostockissa. Johan Levanus nuorempi vihittiin papiksi Tallinnan hiippakunnassa 1707, jonka jälkeen hän toimi armovuodensaarnaajana samassa kaupungissa. Muutamaa aikaa myöhemmin hänet nimitettiin Lihulan ja Kiriveren kirkkoherraksi. Hän oli myös 1721 Tallinnan tuomiokapitulin jäsenenä. Johan kuoli jo 1726.

Nuoremmista veljistä Anders oli isänsä tavoin kappalaisena Sauvossa, mutta menehtyi 1727. Hänen tilalleen tuli veljessarjan nuorin, vuonna 1699 syntynyt Henrik, joka oli naimisissa Paltamon kappalaisen tyttären, Magdalena Cajanuksen kanssa. Henrikin ja Magdalenan pojista kaksi antautui pappisuralle. Erik Johan Levan oli kirkkoherrana Vanajan pitäjässä ja veli Henrik Gustaf Sauvon kappalaisena. Viimeksi mainitun poika Johan Henrik Levan oli puolestaan Oriveden kirkkoherra.

Johan Levanuksen ja Helena Lundin pojista on vielä mainitsematta Gustaf, joka kastettiin Sauvossa 1692. Hän pakeni isovihaa Tukholmaan ja pääsi siellä ylioppilaaksi 1719. Papiksi hänet vihittiin Viipurissa 1726. Hetken aikaa Gustaf työskenteli veljensä saarna-apulaisena Lihulassa. Hänet mainitaan myös vapaaherra Magnus Nierothin lastenkodin ja Albun koulun opettajana Virossa. Oltuaan vielä tovin Viipurin tuomiorovastin saarna-apulaisena sai Gustaf Levanus nimityksen Toksovan kirkkoherraksi Inkerissä 1726. Lopulta hän siirtyi Pietarin ruotsalais-suomalaisen seurakunnan johtoon ja kuoli siellä 1749. Hänen etunimeltään tuntematon poikansa muutti Viipurista Saksaan 1750-luvulla. Vävyinä Gustafilla olivat mm. Pietarin kirkkoherra Isak Hougberg, viipurilainen kauppias ja raatimies Karl Gustaf Melart sekä Spankkovan kirkkoherra Tomas Elgeen.

Näin rälssilampuodin eli rälssitilan vuokraajan perillisistä muodostui huipputason kansainvälisiä pappismiehiä, joiden jälkipolvet levittäytyivät laajalle nykyisen Suomen rajojen ulkopuolelle.

Aviokriisiin apua

Karunan kirkkoraati joutui kesäkuussa 1897 ratkomaan perheriitaa. Nykyisin samat asiat hoidetaan kahden kesken kodin sisällä, jos kohta valveutuneimmat hakevat apua vaikkapa terapeutilta. Joka tapauksessa 120 vuotta sitten kappalainen Anton Vilhelm Sederström joutui kutsumaan ”Karunan kappelin kunnan huoneeseen” raadin jäsenet sekä tietysti nuhdeltava pariskunta. Kyseessä olivat Kasklahden torppari Johan Johansson ja vaimonsa Maria Markuksentytär Toivola. He olivat muuttaneet Karunaan vuonna 1881 Tampereelta. Johan olikin syntynyt Teiskossa, kun taas vaimo Maria Utajärvellä. Johanin isä oli torppari Riihiniitty Tuhrian kylästä. Karunassa Johan ja Maria asettuivat Kärkniemen kylään esikoistytär Marian kera. Sieltä he muutaman kuukauden päästä muuttivat Kasklahden Rantalan torppaan.

Syy kirkkoraadin eteen joutumiseen oli eripuraisuus avioliitossa. Kirkkoraati antoi heille kesäkuun ensimmäisellä viikolla 1897 vakavan varoituksen, että ”he seuraten Herran Jeesuksen käskyä toinen toiselleen anteeksi antaisi ne kanteet, joita heillä oli toinen toistansa vastaan”. Lisäksi Johanin ja Maria kehotettiin elämään elämäänsä yksimielisyydessä.  

Pariskunta sai kaksi viikkoa aikaa, jonka jälkeen heidät käskettiin uudestaan kirkkoraadin eteen kertomaan tilanteesta. Näin myös tapahtui, sillä kesäkuun 20. päivä kappalaisen johdolla Johan ja Maria saivat kertoa, olivatko päässeet elämässään sopuisaan yhteiseloon. Johan oli ilmeisesti järkkymättömämpi, sillä surukseen kirkkoraati sai havaita, että mitään muutosta ei ollut tapahtunut. Niinpä Johan Johansson tuomittiin kirkkolain kahdeksannen pykälän mukaan olemaan ilman niitä ”kristillisiä oikeuksia”, mitä mainittu pykälä sisällään kantoi. Raati lausui julki toivomuksensa, että Turun Tuomiokapituli ottaisi edes Johanin ”eteensä saamaan mahdollisesti paremmin koskevan neuvon ja ojennuksen tahi ryhtyäksensä niihin toimenpiteisiin, jotka asianhaarat ja heidän mielentilansa saattaa vaatia”.

Saman vuoden syyskuussa Karunan kappeliseurakunta sai Tuomiokapitulilta kirjelmän diaarinumerolla 1215. Sen mukaan piti kirkkoraadin antaa uudestaan säädetty varoitus Johan Johanssonille ja Maria Toivolalle. Rippikirjaan tehdyistä merkinnöistä selviää, että ainakin Maria on välillä ottanut ns. hatkat. Hän on käynyt 1890-luvulla ehtoollisella mm. Kiimingissä, Maariassa ja Oulussa. Näin ”hyvät välit” eivät siis saaneet aikaan sopua Johanssonien perheessä.

x

101 -vuotias

Turkulaisen merimiehen, Anders Birkelin pojasta, Mikaelista tuli Rymättylän ns. armovuodensaarnaaja vuonna 1786. Muutamia vuosia myöhemmin hän pistäytyi kirkkoherran apulaisena Kokemäellä vain palatakseen takaisin Rymättylään 1799. Hän oli ensin naimisissa Katarina Maria Juslenin kanssa. Tämän kuoltua 1802 vei Mikael jo seuraavana vuonna vihille Maria Sofia Lööfin. Sukunimensä Mikael kirjoitti muotoon Birckelin.

Mikaelilla oli useita lapsia kahden vaimonsa kanssa. Pojista Anders Joakim ja Pehr Mikael Adrian olivat Turun Akatemian opiskelijoita isänsä tavoin. Anders Joakim hyväksyttiin ylioppilaaksi 1823, mutta hän ei antautunut sen kummemmin akateemiselle alalle. Kävi lähes päinvastoin, sillä nuorukainen pestautui merille. Sinne hän myös katosi ja eräiden tietojen mukaan Anders Joakim Bircklin olisi kuollut Lontoossa. Kuolinajasta ei ole tietoa.

Velipuoli Pehr Mikael Adrian pääsi ylioppilaaksi 1826 Turussa. Hän opiskeli maanmittausta saaden varamaanmittarin arvon 1839. Pehr oli naimisissa Hedvig Segercrantzin kanssa, mutta kuoli melko nuorena 1842 Viipurissa.

Perheen tyttäristä Katarina Elisabet Bircklin oli vuodesta 1826 lähtien naimisissa toimitusvouti Lars Lydenin kanssa, joka asui Huittisissa. Toisen tyttären, Sofia Vilhelminan tie vei aikanaan Paimioon. Vuonna 1805 syntyneen Sofian äiti oli em. Maria Sofia Lööf. Isä Mikael kuoli jo 1810.  Sofia Vilhelminalle ei koskaan löytynyt puolisoa, vaan asusti Rymättylässä naimattomana ja lapsettomana muuttaen vasta heinäkuussa 1892 Paimioon.

Paimiossa hän asettui Pappilaan, mikä oli aina hyvä valinta säätyläis- tai pappisneidille ikään katsomatta. Paimioon muuttaminen käy heti mielekkäämmäksi, kun tietää tuolloisen kirkkoherra Aksel Richard Creutleinin puolison nimen. Tämä oli Katharina Maria Sofia Lyden, jonka isä oli em. toimitusvouti Lars. Kirkkoherran puolison äiti taasen oli Sofia Vilhelminan sisko Katarina Elisabet Bircklin. Näin vanhus pääsi omien lähisukulaisten turviin.

Sofia Vilhelmina Bircklin kuoli Paimion Pappilassa vasta tammikuussa 1907 erittäin korkeassa 101 vuoden iässä. Hänen kerrottiin olleen viimeiseen asti virkeän ja reippaan. Vain muutamia vuosia aiemmin hän oli jaksanut vielä liikkua ulkosallakin ottaen osaa paikalliseen seuraelämään. Ennen kuolemaansa hän ehti sairastaa noin viikon ajan. 


Kuva: Turun Sanomat, 06.11.1906, nro 555, s. 2, Kansalliskirjasto

Lapsi murhaajana

 Paimion Kauhalan rusthollissa kävi eräänlaisella ranskalaisella visiitillä piika Leena Kaisa Erkintytär Grön Maarian pitäjästä vuosina 1832-1834. Palvelusväki teki yleensä sopimuksen vuodeksi kerralla, jonka jälkeen syystä tai toisesta oli etsittävä uusi isäntäväki. Vähän ennen lähtöään Kauhalasta eli elokuussa 1834 synnytti Leena Kaisa aviottoman tyttölapsen, jolle antoi nimen Maria Serafia. Äiti ja tytär asettuivat Maariassa Pitkämäen Östermanin torppaan. Maariassa Leena Kaisa Grön avioitui renki Kustaa Toppin kanssa ja tästä aviosta Maria Serafian seuraksi syntyi useita sisarpuolia.

Heti ripille päästyään noin 15 vuoden iässä lähti Maria Serafia omille teilleen eli piiaksi Räntämäkeen. Moninaisten muuttojen jälkeen Maria Serafian, joka käyttää nyt sukunimeä Mansner, löytää Turusta, kolmannen kaupunginosan korttelista numero 13. Siellä hän menee naimisiin renki Kustaa Bergmanin kanssa, joka myöhemmin ryhtyy salvumiehen kisälliksi. Pariskunnalle syntyy useita lapsia, joista yksi oli poika August Arvid. Lapsi syntyi syyskuun ensimmäisenä päivänä, mutta hänet on Turun rippikirjoissa merkitty kuolleeksi jo toisena päivänä marraskuuta.

Kuolinsyy ei selviä rippikirjasta, mutta muista lähteistä kylläkin. Kesäkuun alussa 1871 muuan 12-vuotias tyttönen, Maria Matilda Kristiansson kävi kirkkoherra Antero Wareliuksen talossa Maariassa. Siellä hän kertoi eräälle toiselle lapselle tehneensä murhan. Kun tämä tieto kantautui Wareliuksen korviin, vaati hän Maria Matildaa tekemään tarkan selonteon tapahtuneesta.  Nyt Maria Matilda kertoi, miten hän oli ollut edellisenä syksynä lapsenpiikana salvukisälli Kustaa Bergmanin luona Turussa. Siellä oli kuristamalla tappanut perheen yhdeksän viikkoa vanhan pojan, August Arvidin. Tämän jälkeen oli Maria Matilda mennyt töihin kaupunginkasööri Fredrik Stenbergin luo. Siellä hän oli tammikuussa 1871 kuristanut hengiltä perheen reilun kahden kuukauden ikäisen poikalapsen, Hjalmar Fredrikin.

Warelius hälytti luonnollisesti poliisit ja seuranneessa tutkinnassa Maria Matilda kertoi samat asiat. Mitään syytä ei murhiin löytynyt. Nuori murhaaja itse sanoi kylmästi ”koska minä kerran olin niin tehnyt niin saatoin sen tehdä toisenkin kerran”. Katumusta ei Maria Matilda osoittanut, mutta vankeudessa lapsi oli parkunut ikäväänsä. Sanomia Turusta -lehden artikkelin mukaan Maria Matilda oli ”muodoltaan kaunis, antamat vastauksensa ovat selvät, niin ettei hänessä mielenvirhettä voi havaita”.