Hautaristin kertomaa Raision kirkon viereltä

Harvat asiat, jos mitkään, ovat maailmassa ikuisia. Näin on myös hautausmailla. Ikuisiksi leposijoiksi tarkoitetut paikat otetaan uusiokäyttöön nykyisin hyvinkin nopeasti. Kaikkia menneen maailman hautamuistomerkkejä ei voida millään pelastaa, mutta onneksi seurakunnissa säästetään ainakin osa takorautaisista risteistä. Niitä saatetaan sijoittaa erillisiin ryhmiin kirkon seinustalle tai muuhun sopivaan paikkaan. Näin ainakin esivanhemmista säilyy joku jälki meille nykyisin eläville.

Yksi alkuperäiseltä paikaltaan poistettu risti löytyy oheisesta kuvasta. Se on nyt nojallaan kauppias Matias Cavenin kappelin takaseinällä. Cavenin kappeli on nykyisin tyhjillään, mutta aikoinaan tämä Hintsan kartanon omistajan rakennuttama kappeli palveli mm ruumishuoneena ja ruumiinavauksien pitopaikkana.

Risti pystytettiin keväällä 1908 kuolleen vuokraajan lesken, Fredrika Maria Abramintytär Hurmerinnan muistoksi. Kuollessaan Fredrika asui miehensä Henrik Dominikus Efraiminpojan kanssa Vaisaaren Ylhäisillä, jonka vuokraajana sukunimen Hurmerinta myöhemmin omaksunut miehemme oli. Henrik Dominikus oli syntynyt 1857 Vehmaalla, kun taas rippikirjan mukaan Fredrika Maria syntyi 1854 Kivimaalla. Tämä nimi voi kummastuttaa sitä tutkijaa, joka ei tunne Varsinais-Suomea. Nykyisin tuo pitäjä tunnetaan nimellä Kustavi.

Vaimonsa kuoltua Henrik Dominikus muutti seuraavan vuoden syksyllä Lietoon. Mukaan lähtivät lapset Hilma, Henrik, Aksel, Anna, Elsa, Viktor ja Fanny. Lisäksi joukon jatkona oli Hilman avioton tytär Hilma Annikki. Hurmerinnan perhe oli ennen Raisioon tuloaan asunut Ahvenanmaan Föglössä, jossa olivat syntynyt Viktor ja Fanny. Kaikki muut lapset syntyivät Kustavissa.

Liedossa Henrik Hurmerinta tuli Laition kylän Länsitalon isännäksi. Hän oli tehnyt kaupasta tästä talosta maanviljelijä Frans Länsitalon ja tämän vaimon Idan kanssa joulukuussa 1908. Kauppahintaa ei lehtitiedoissa mainita, mutta sen sijaan kerrotaan välittäjänä toimineen Suomen kiinteistötoimiston.

Vastahakoinen sulho

Fagernäsin onnettomuus

Silloisen Karunan seurakunnan Päisterpään kartanon Fagernäsissä asui 1840-luvun lopulta lähtien torppari Anders Nordlund perheineen. Anders oli isä Samuel N. oli ollut hänkin torpparina Päisterpäässä, Källnäsin torpassa. Andersin puoliso Gustava Vilhelmina oli miestään viitisen vuotta nuorempi. Hän oli syntynyt vuoden 1827 lopulla Sauvon Vähäpalikkeen kylässä lampuodin tyttärenä.  Naimisiin pariskunta meni marraskuussa 1848. Perhe kasvoi tasaisin välein aina 1870-luvun alkuun saakka. Vuoteen 1871 mennessä olivat Fagernäsissä nähnyt päivänvalon viisi poikalasta ja kaksi tyttöä. Perheen kuopus oli vasta parin vuoden ikäinen, kun esikoispoika Gustaf Adolf ehti jo vihille Fredrika Lundstedtin kanssa. Samalla nuorukainen lähti kotitorpastaan omaa pesää rakentamaan. Matka ei ollut kovin pitkä, sillä ensi alkuun Gustaf Adolf Nordlund asusti Päisterpään mailla työskennellen mm. muonarenkinä.

Karunan rippikirjaan 1868-1877 on merkitty Anders Nordlundin ja Gustava Vilhelminan toiseksi nuorimman pojan, Ludvigin kohdalle risti. Rippikirja-aukeaman toiseen laitaan on koruttomasti kirjattu 19.10.1874 drunknad. Mitä sitten mahtoi tapahtua? Haudattujen luettelossakaan ei tapausta avata sen tarkemmin.

Noin kuusivuotiaan poikasen kohtalosta saa lisätietoja vanhoista sanomalehdistä. Lokakuun lopulla 1874 Finlands Allmännä Tidning kertoo tapauksen yksityiskohdista. Lehti mainitsee onnettomuudesta, joka tapahtui 21. päivä lokakuuta, mutta todellisuudessa Fagernäsin torpparinpoika menehtyi jo kahta päivää aiemmin. Ludvig, joka oli tuolloin noin kuuden vuoden ikäinen, lähti sisarensa kanssa saattamaan isä Andersia merelle. Isä otti veneensä soutaen merelle. Lapset jäivät vilkuttamaan isälle, mutta hetken päästä tämä oli jo kadonnut näköpiiristä.

Sisarukset päättivät kiivetä läheiselle korkealle kalliolle, josta avautui parempi näköala merelle. Kallio laski hyvin jyrkästi mereen päin. Ludvig ei osannut varoa askeleitaan ja äkkiä hän syöksyi vauhdilla kohti jyrkännettä päätyen lopulta veteen. Sisko huusi hätääntyneenä apua isältään, mutta tämä ei kuullut niitä. Niinpä sisko lähti juoksemaan hädissään kotitorppaan päin. Äidin kiiruhti välittömästi paikalle vain löytääkseen poikansa hengettömänä vedestä.

Karunan haudattujen luetteloit vuosilta 1704-1860, jotka löytyvät HisKi-palvelusta helposti haettavassa muodossa, kertovat tuolta ajalta kahdesta muusta Päisterpäässä tapahtuneesta hukkumisesta. Vuoden 1754 viimeisinä päivinä torppari Simon Jöransson kuoli Österön rannalla ja tammikuun ensimmäisenä päivänä 1858 itsellisen leski Anna Sofia Seger tarkemmin määrittelemättömässä paikassa.

Verityö

Nuorten Liitto

Piikkiössä perustettiin maaliskuun 19. päivänä vuonna 1909 Kansallismielisten Nuorten Liitto Kansallismielisen Nuorisoliiton keskushallinnon vahvistamien sääntöjen alaisena. Itseasiassa tämä liitto oli syntynyt jo paria vuotta aiemmin eli toukokuussa 1907. Tuolloin asiasta kiinnostuneet nuorukaiset olivat valinneet sen ensimmäiset toimihenkilöt. Alkuaikoina järjestö toimi Piikkiön Suomalaisen seuran, Ponnen, säännöillä. Omien tilojen puute ja ihmisten tottumattomuus yhdistyselämään tuotti monia vaikeuksia. Kuitenkin nuoret saivat toimintansa hyvälle alulle viettäen ”kesät talollisten avaroissa heinäladoissa ja puimahuoneissa, talvet rattoisissa perheiltamissa kansallismielisten kodeissa”. Vuoden 1911 tienoilla Nuorten Liitto sai kokoontumispaikakseen Pontelan eli suomalaisen puolueen talon. Liitto keskittyi nimensä mukaisesti ”kansallishengen tulen vireillä pitämiseen”.

Eräs Nuorten Liiton alkuaikojen toimihenkilöistä oli sen sihteeri, Fanni Amanda Jussila. Hän oli syntynyt Viuhkalan Jussilassa kevättalvella 1888 vanhempiensa esikoisena. Isä Juha Rikhard Berndtinpoika oli mennyt hänen äitinsä, Amanda Henrika Juhantyttären kanssa naimisiin kesällä 1887. Johan Rikhard oli Jussilan edellisen isäntäparin lapsi, kun taas Amanda Henrika oli kotoisin Paimion puolelta, Tammiston yksinäistalosta.

Fanni Amandan sisaruksien nimet olivat sangen suomalaisia; Hilma, Niilo, Hilja, Nuutti ja Nestor. Jussilan isännyys ei kulkenut 1800-luvulla suoraan isältä pojalle. Talon isäntänä oli 1800-luvun alussa Juho Matinpoika, jonka jälkeen isännyys siirtyi hänen vanhimmalle pojalleen, Juho Vilhelmille. Tämä meni aikanaan naimisiin Uskelan Haukkalan kylän Rauneen talon tyttären, Karoliina Juhontyttären kanssa. Juho Vilhelm kuoli 1856, jonka jälkeen Karolinan vei vihille Piikkiön Moision Alitalossa syntynyt Berndt Anders Juhonpoika. Karolinalle tämä tarkoitti melkoista muutosta puolison iän suhteen. Juho Vilhelm oli syntynyt 1813, kun Berndt Anders vuonna 1837. Ikäeroa kahdella miehellä oli peräti 24 vuotta. Ensimmäisestä liitosta Karoliinalla oli kolme tytärtä. Berndt Andersin kanssa perhe kasvoi vielä yhdellä pojalla ja tyttärellä. 

Tarinoita kirjoittaessa tapahtuu aina yllätyksiä. Tällä kertaa huomasin, että Jussilan emännäksi tullut Karoliina Juhontytär onkin itselleni sukua. Tosin yhteys on hyvin kaukainen, sillä yhteinen esiäitimme Maria syntyi Haukkalan Rauneelle vuoden 1699 paikkeilla.

Lukkarin palkka

Piippolan pitäjästä kotoisin ollut Kuusiston lukkari Isak Eskola muutti pois seurakunnasta vuoden 1885 alussa. Näin ollen tarvittiin Piikkiöön uusi lukkari, joka samalla toimisi ”siirtokoulun” opettajana. Käytännössä tällä tarkoitettiin kansankoulunopettajaa. Näiden kahden toimen yhdistämisestä oli syntynyt muutamia vuosia aikaisemmin riita, jonka sovitteleminen oli edennyt aina senaattiin saakka. Senaatti päätti, että Piikkiössä kansakoulunopettajan ja urkuri/lukkarin virat piti yhdistää. Asiasta sanomalehti Auraan kirjoittanut nimimerkki ”Suomalainen” oli sitä mieltä, että kyseinen riita oli peräti harvinainen muuten sopuisassa seurakunnassa.

Piikkiön pitäjänkokous otti uuden lukkarin asettamisen asialistalleen huhtikuun puolivälissä 1885. Valituksi tuli Moision Ylitalon isännän, Kustaa Antinpojan poika Juho Kustaa. Hän oli isänsä tavoin paljasjalkainen piikkiöläinen, mitä nyt äitinsä Kustava Juhontytär oli kotoisin Angelniemeltä.

Toimeen astuessaan Juho Kustaa Moisio oli noin 27 vuoden ikäinen. Hänen palkkansa noudatti edeltäjien mallia. Puhdasta rahaa maksettaisiin 300 markkaa vuodessa, minkä lisäksi Moisio saisi kolme tynnyriä rukiita seurakunnan omasta jyvävarastosta. Edelleen hän sai kerätä lapsilta perittävät kuukausimaksut itselleen ja vielä lopuksi kolme kolehdin tuotot vuodessa.

Moisiolle annettiin mahdollisuus palkata itselleen apulainen, mikäli hän ei haluaisi hoitaa molempia toimia. Siinä tapauksessa lukkari/urkuri saisi 200 markkaa rahassa, kolehdit ja jyvätynnyrit. Opettajalle jäisi 100 markkaa palkkaa vuodessa sekä kuukausimaksut.

Varat palkan maksamiseen saatiin Tuorlan rahaston korkotuotoista kunnan omien varantojen keralla. Tätä asia käsittelleen pöytäkirjan allekirjoitti kirkonkokouksen puolesta Johan Heininen ja sen tarkastivat Piikkiön Pappilassa muutamia päiviä myöhemmin Kustaa Wanha-Seppälä sekä Henrik Seppälä.

Kesäkuussa 1885 Juho Kustaa Moisio ilmoitti, että hän ei itse aikonut hoitaa opettajan tointa. Siihen palkattiin hänen omasta esityksestään entinen vt. opettajatar Sofia Lehtonen. Hänen palkkaehtojaan heikennettiin huhtikuussa sovitusta esityksestä jonkin verran. Yhdeltä oppilaalta hän sai itselleen vain 50 penniä kuukaudessa. Jos lapsi toisaalta kävi koulua alle puoli vuotta, ei tältä oppilaalta peritty lainkaan maksua.

Paimion vaivaistalolta

Paimion Auvolassa ollut vaivaistalo kävi 1880-luvun loppupuoliskolla ahtaaksi. Näin seurakunta joutui miettimään uuden kiinteistön hankintaa. Lukuisten selvittelyjen jälkeen kohteeksi tuli Askalan Nummentalo, jonka silloinen isäntä Juho Juhonpoika suostui myymään kunnalle 22,000 markan hinnasta. Tilastokeskuksen rahanarvonkertoimella tuo summa vastasi noin 125,000 euroa. Juho Juhonpoika muutti vaimonsa Sofian kanssa Turkuun kaupat tehtyään.

Muutostöiden jälkeen vuonna 1891 taloon muuttivat ”kunnanvaivaiset”.  Rippikirjan mukaan ensimmäisenä sisään otettiin Huson kylässä asunut Johanna Kustava Fredrikintytär, joka oli syntynyt 1855. Hänen mukanaan tulivat lapset Kustaa Vilhelmin, Otto Jalmari ja August Hemminki, joista nuorin oli syntynyt vain muutamaa viikkoa aikaisemmin. Seuraa tämä pesue sai 1848 syntyneestä Kustava Kustaantyttärestä ja tämän Hilda-tyttärestä. Kaikki edellä mainitut lapset olivat aviottomia. Lisäksi Nummentaloon joutui 1875 syntynyt, orvoksi jäänyt Juho Lehti Meisalasta.

Toiminta vakiintui vähitellen ja vaivaistalolle palkattiin erilliset johtajat sekä muuta henkilökuntaa. Vouti Kaarle Hakala ja johtajatar Hilda Olivia Sevon olivat ensimmäisiä talon päivittäisestä toiminnasta vastanneita. Vaihtuvuus oli melko suurta sillä 1890-luvulla Askalassa työskentelivät myös johtaja Frans Lehtonen, työjohtaja Erland Lähteenmäki ja vouti Juha Lund. Ennen vuosisadan vaihtumisesta palkattiin myös lastenhoitajatar Elsa Lovisa Westerlund.

Vaivaisia sitten riittikin peräti viiden rippikirjan sivun verran. Vaikka valtaosa oli syntynyt Paimiossa, oli mukana runsaasti muualla syntyneitä. Lähialueen seurakuntien lisäksi väkeä oli mm. Hiittisistä, Säkylästä, Tammelasta, Somerolta, Raisiosta, Punkalaitumelta, Alahärmästä ja Uudestakaupungista.

Tuolle ajalle tyypilliseen tapaan rippikirjaan merkittyyn myös henkilöiden fyysiset ja henkiset vajavaisuudet. Askalan asukeista moni on kirjattu raajarikkoiseksi ja halvaantuneeksi. Joukossa on myös tylsämielisiä ja mielenvikaisia. Onpa vaivaisissa yksi ”kaatuvainen mielipuoli”. Eräästä on tullut ”vanhempana mielipuolinen”.  Diagnoosit ovat varmaankin olleet 1890-luvun tasolla kurantteja, mutta esimerkiksi muistisairauksia ei vielä tuossa vaiheessa osattu tunnistaa.

Eräänlaisena pikanttina ajankuvana voidaan mainita erään sauvolaissyntyisen, halvaantuneen leskimiehen kohdalle tehty kirjaus; ”omasta pyynnöstä ripitetty yksinkertaisesta huoruudesta”. Hänellä oli siis ollut suhde avioliitossa olleen naisen kanssa.