Airaksinen

"Lähellä Rautalammin ja Leppävirran reittien välistä vedenjakajaa oli vielä yksi talo, joka oli erillään kummankin reitin alueen asutuksesta. Se oli Rautalammin reitin suuntaan laskevan Isolauasjärven rannalla. Talo, jota asui Pekka Airaksinen, näyttää rakennetun Leppävirran Kotalahden Olli Leskisen maille. En-simmäinen kerta sitä verotettiin 1561, mutta jo 1557 Airaksisen nimi oli papinveroluettelossa. Nimi oli sii-hen aikaan muualla maassa täysin tuntematon. Kun Pekka Airaksisen isän nimi oli Olli, on olemassa sellainenkin mahdollisuus, että hän on ollut Olli Leskisen poika, joka on saanut uuden sukunimen."

(Prof. Arvo M. Soininen, Pohjois-Savon asuttaminen keski- ja uuden ajan vaihteessa, Historiallisia tutki-muksia LVIII, Suomen historiallinen seura, 1961, s. 9).



Edellä mainittu Pekka Ollinpoika Airaksinen   (Per Olsson Aijraxin, Airaxen) oli ensimmäinen asiakirjoista löytyvä Airaksinen ja ellei hän ollut ostanut kyseisiä maita, saattoi hän olla Olli Leskisen pojan sijasta esimerkiksi vävy. Nimi Airaksinen voidaan johtaa henkilönimestä Airas, josta on tietoja Sulkavalta ja Säämingistä, sekä varsinkin Karjalasta. Airas-nimen alkuperää ei ole kunnolla selvitetty, mutta sitä voi olettaa muunnokseksi skandinaavisesta pyhimysnimestä Airikir, Eirikir (myöh. Erik), joka levisi Suomeen jo viimeistään 1200-luvulla. Vuonna 1890 Airaksisia asui Savossa jo 500-1.000 henkeä ja kaikkiaan nimeä kantoi vuonna 2000 Suomessa n. 2.200 henkeä.

Pekka oli ainoa asiakirjoissa esiintyvä Airaksinen vielä lähes sata vuotta, kunnes heitä 1600-luvun alkupuolella ilmestyy muitakin: Juho (Ihanus), Matti (Matts), Pekka (Pehr) ja Iivari (Ivar) Airaksinen (Ajraxin). Nämä neljä olivat todennäköisesti sukua toisilleen ja edellä mainitun Pekan jälkeläisiä, koska he pitivät kotipaikkanaan juuri samoja maita, joita lueteltiin 1500-luvun Pekka Airaksisen omistuksiin. Airaksisten sukukirjan   mukaan vanhemman Pekan myötä nimi on siis syntynyt vain yhden kerran, joten kaikki Airaksiset, tai sellaiset joilla on Airaksisia sukupuussaan, lienevät jollain muotoa sukua toisilleen. 1600-luvun Airaksisita Juhosta, Matista, Pekasta ja Iivarista tulivat kaikista omien sukuhaarojensa kantaisiä.

Juho Airaksinen (Ihanus, eli Johannes Ajraxin), jonka puolison nimeä ei tiedetä, mainittiin 1624 veroluettelossa talollisena Karttulan Airaksela-tilalla (Ajrax); asutus oli siihen aikaan levittäytynyt niin, että nykyisen Karttulan alueella oli kaikkiaan n. 30 taloa. Juholle merkittiin aikakirjoihin viisi lasta:

1.    Lauri Airaksinen (Lars Ajraxin), Airakselan torppari  , pso. Anna Rissanen (Anna Rissatar), 9 lasta.
2.    Kaapo Airaksinen (Gabriel Ajraxin), syntynyt n. 1640-luvulla, talollinen Airaksela-tilalla, k. 1726, vaimon nimi tuntematon.
3.    Olli Airaksinen (Olof Ajraxin), pso. tuntematon, 3 lasta.
4.    Anna Airaksinen, 1653 – 28.12.1723, sokea loinen  .
5.    Juho Airaksinen, k. 8.5.1726, todennäköisesti naimaton.




jatkuu

Lars Pampineus

Larsin epitafi - nykyisin Porvoon museossa

Sipoon edellinen kirkkoherra Andreas Sigfridi jätti tehtävänsä ilmeisesti 1636. Seuraaja Lars Johansson (Vinblad), eli Laurentius Johannis Pampineus, "herra Lars", oli silloin ollut kappalainen Sipoossa seitsemän vuotta. Hänen ensimmäiseksi puolisoksi tuli edellisen kirkkoherran tytär Margareta Andersintytär, joka mainittiin henkikirjassa 1634-37. Liitosta syntyi kolme lasta. Vuonna 1643 mainittiin Kirstin Hinderintytär Larsin vaimona. Myös hän kuoli nuorena, tästä toisesta liitosta syntyi nähtävästi vain poika Henrik Vinblad, josta tuli Ruotsin Länsi-Pohjan maaherra ja aateloitiin 1688 nimellä Winblad von Walter. Kirstin Hindersintytär oli kenties sama kuin se Kirstin, joka mainitaan Helsingin Herttoniemen henkikirjassa 1635 rälssimies Henrik Tomaksenpojan (ns. Jägerhorn af Härtonäs –sukua) tyttärenä. Larsin avioiduttua kolmannen kerran 12.3.1656, oli puoliso nyt porvarintytär Agneta Bröijer Viipurista.

Lars käytti ajan oppineiden tapaan latinalaista nimimuotoa Pampineus, Pampinaeus, joka tarkoittaa "viininlehdin koristeltua". Koska kaikki jälkeläiset käyttivät nimeä Vinblad, viininlehti, ja suvulla hyvin mahdollisesti oli samat alkujuuret Ruotsin ritarihuoneelle otetun suvun Wijnbladhin kanssa, on oletettavaa, että Vinblad on suvun vanhempi nimi ja ehkä alun perin tuli käyttöön jonkun tuntemattoman esi-isän vaakuna-aiheesta.
Valitettavasti ei kovin paljon tiedetä Larsin toiminnasta pappina. Kuten muutkin kirkkoherrat paransi hän omaa talouttaan harrastamalla maanviljelyä myös pappilan ulkopuolella. Pesämunana toimintaan hän oli ehkä saanut perintönä appensa Hindersbyn Paljoen ratsutilan, sillä Andreas Sigfrid tiedetään omistaneen sellaisen jo viimeistään 1623 ja siellä edellinen vanha kirkkoherra vietti eläkepäiviäänkin. Lars osti 1632 Tallbåskis -nimisen tilan Herralassa, laajentaen sen vuonna 1642 ottamalla lähistöltä viljelykseen 20 vuotta autiona ja ilman rakennuksia olleen tilan. Ainakin vielä 1654 hän asetti Tallbåskiksen puolesta ratsusotilaan kruunun käyttöön verovapautta vastaan.
Lars osti 4.7.1644 talon Finnbyssä (nykyisin Tuusulan Lahela, talon nimi Knaapila) joka sekin muutettiin ratsutilaksi. Larsin taloudellinen tilanne näytti paranevan vuosi vuodelta; 1648 hänellä oli palveluksessaan 2 renkiä ja yksi piika, 1662 heitä oli 3 renkiä ja 3 piikaa. Hän näytti myös toimineen panttilainaajana. Talvikäräjillä 1672 syytti Margareta Simonintytär Broo enoansa Pampineusta siitä, ettei tämä ollut palauttanut helminauhaa, jota hän oli pantannut kahta ruistynnyriä vastaan jouduttuan vaikeuksiin äitinsä kuollessa 1659, vaikka takaisinmaksu oli suoritettu. Kirkkoherra tunnusti, että hänen tyttärensä joskus oli tullut käyttäneensä pantattua helminauhaa jumalanpalveluksessa käydessään, mutta se oli myöhemmin tullut varastetuksi. Pampineus tuomittiin maksamaan korvaus.
Pampineuksen aikana tapahtui suuri muutos seurakunnan rajoissa, sillä kylät Tuusula, Pajala, Ruskela, Järvenpää, Tuomaala, Hyökilä sekä Ylä- ja Ala-Kerava erotettiin 1643 Tuusulan kappeliseurakunnaksi. Luultavasti Lars ei pitänyt tästä asiasta - veihän se häneltä tuloja - ja laiminlöi uutta kappeliseurakuntaa sillä seurauksella, että 1654 Tuusulasta tehtiinkin kokonaan oma seurakunta omine kirkkoherroineen.

Vaikka Lars kuoli vasta 4.5.1674 oli hän jo 1657 lahjoittanut Sipoon kirkkoon puusta veistetyn epitaafin, vainajan muistotaulun (nykyään Porvoon museossa). Sen alaosassa on teksti: "Tässä makaa tämän seurakunnan ennen ansioitunut kirkkoherra arvostettu Herra Lars Pampinaeus vaimonsa ja lapsensa kera haudattu ja on lahjoittanut tämän epitaafin kirkolle 1657". Ennen kuolemaansa Lars teki testamentin vaimonsa ja kaikkien lastensa eduksi. Pesä sisälsi irtaimistona hopeapikareita, lusikoita jne., sekä useita pantteja, jota hän piti lainoja vastaan.

Kyöstin Kallion uran alkuvaiheita

Kyösti Kallio, jonka alkuperäinen nimi oli ollu Gustaf Kalliokangas, valittiin maamme neljänneksi presidentiksi vuonna 1937. Hän oli jo tätä ennen tehnyt komean uran mm. maanviljelystoimikunnassa, maatalousministerinä, eduskunnan puhemiehenä sekä pääministerinä. Esimerkiksi Wikipediassa hänen uraansa esitellään vasta vuodesta 1904 lähtien, mutta jo kolmea vuotta aiemmin tuleva presidentti oli putkahtanut julkisuuteen oikein kuvan kera.


Lukutupa -lehdestä toukokuulta 1901 löytyy lyhyt maininta "maanviljelijä, Nivalan nuorisoseuran ja maanmiesseuran esimiehestä", Kyösti Kalliosta. Hänen kerrotaan maanviljelijäksi antauduttuaan muuttaneen syntymäkunnastaan Ylivieskasta Nivalaan 1895, jossa hän jo samana vuonna perusti em. nuorisoseuran. Kallio oli alusta lähtien sen puheenjohtajana ja tarmokkaan sekä kyvykkään miehen johdolla oli vuoden 1901 alkupuoliskolla aloitettu oman talon rakentaminen seuralle.

Lehti päättää lyhyen artikkelin toteamukseen "tarmokkaasta ja pontevasta työstään n.seuran esimiehenä ansaitsee K. täyden tunnustuksen ja kiitoksen". Tuskin osasi kyseisen tekstin laatinut toimittaja aavistaa, kuinka pitkälle Kyösti Kallion rahkeet lopulta riittivät.

Leideniuksia

Auran Leikolassa 29. päivä joulukuuta 1766 syntyi kaksoset Priitta ja Henrik rusthollari Yrjö Yrjönpojan ja Maria Mikontyttären perheeseen.  Heistä Henrik lähetettiin Turun katedraalikouluun syksyllä 1778. Hän opiskeli menestyksellisesti, sillä joulun alla 1787 Henrikistä tuli ylioppilas. Samalla mies tuli ns. Boreaalisen osakunnan jäseneksi ja opinnot jatkuivat huipentuen pappisvihkimykseen kesällä 1792.

Ensimmäisenä työpaikkana Henrikillä, joka oli ottanut käyttöön kotikylänsä nimestä johdetun sukunimen Leidenius, oli Piikkiön seurakunnan armovuodensaarnaajana toimiminen. Piikkiöstä Henrik matkasi seuraavaksi vuodeksi Turusta löytämänsä vaimon, Regina Nordgrenin ja muun perheen kanssa Kuninkaantietä Uskelaan, jossa häntä tarvittiin täkäläisen kirkkoherran apulaiseksi. Ura ”huipentui” Salon kappalaisen virkaan Suomen Sodan aikaan vuonna 1808. Leidenius asui ensin Perttelin Kaukolassa ja myöhemmin Salon kappalaisen talossa, missä hän myös kuoli keväällä 1833. Leski Regina muutti jossain välissä Lohjan Papinniemeen ja menehtyi siellä marraskuussa 1849.

Vuosien mittaan perheeseen oli syntynyt yhteensä kuusi lasta; pojat Karl Henrik, Gustaf Adolf, Fredrik Johan, Ulrik ja Gabriel Wilhelm sekä tytär Johanna Gustava. Henrik ja Regina saivat olla todella ylpeitä jälkikasvustaan, sillä kaikki pojat opiskelivat itsensä ylioppilaiksi. Karl Henrik, Fredrik Johan, Ulrik ja Gabriel Wilhelm tulivat isänsä tavoin kappalaisiksi järjestyksessä Korsnäsiin, Kurikkaan, Kuusistoon ja Suomusjärvelle. Ainoastaan Gustaf Adolf ei antautunut papilliselle uralle, sillä hänestä tuli lopulta vanhempi komissiomaanmittari Turun ja Porin lääniin. Veljeksistä Ulrik menehtyi jo 1841, mutta loput neljä vain muutaman vuoden välein 1877-1880.

Myös sisko Johanna Gustava tai kuten häntä välillä nimitetään, Jeanetta Gustava, pääsi ns. hyviin naimisiin. Hänen puolisonsa oli Perttelin Kaukolan kylässä asunut maanmittariopiskelija Jacob Johan Ahlgren. Mies oli selvästi kunnianhimoista lajia, sillä viimeistään vuodesta 1840 alkaen hän toimi maaviskaalina. Tämän viran haltija toimi mm. alisyyttäjänä oikeudessa. Virka lakkautettiin Suomessa 1860.

Mitä sitten tapahtui Henrik Leideniuksen kaksoissisarukselle, Priitalle? Ikävä kyllä hän ei koskaan saanut varsinaisesti tutustua veljeensä, sillä tyttönen kuoli jo 1767. Lähes 250 vuotta sitten olivat (oletettavasti) pienikokoisina syntyneiden lasten hoitaminen hyvin heikkoa. Kansantarinoiden mukaan heitä on yritetty pitää esimerkiksi uuninpankolla, jossa oli aina mukavan lämmintä. Taannoin nettikeskusteluissa esiteltiin tapaus, jossa pappi oli tehnyt rippikirjaan merkinnän ”Juho oli niin pieni, että sikarilaatikossa makuutettiin uuninkolossa”.

Nikuksen suku

Tjusterbyn kylä sijaitsee hieman Porvoosta länteen, Mustijoen ja vanhan Turun-Viipurin valtatien, Suuren rantatien, varrella. Kylän nimi lienee niiltä ajoilta, jolloin ruotsalaista uudisasutusta muodostui Uudenmaan rannikolle n. 1200-luvulla ja kylän ensimmäiset asukkaat olivat todennäköisesti Tjustin maakunnasta, joka sijaitsee Tukholman eteläpuolella, Pohjois-Smoolannin rannikolla. Samannimisiä kyliä on muuallakin Uudellamaalla. Kylän suomenkielinen nimi Tyysteri on vasta 1900-luvun tuote.
1700-luvulla tultaessa oli yksi kylän taloista nimeltään Nikus. Jossain vaihessa oli siis joku talon isännistä ollut nimeltään Nikolas, Nils, Niilo, ”Niku”.

Matts Johaninpoika oli Nikuksen lampuotina 1700-luvun alkupuolella. Matts oli syntynyt n. 1674. Hänen puolisonsa oli nimeltään Karin Jakobintytär, synt. noin 1668. Matts kuoli 13.3.1757, Karin puolitoista vuotta myöhemmin, 26.10.1758. Sitä ennen he olivat saaneet ainakin pojan Johan Mattsinpoika (ks. alla) ja todennäköisesti pojan Erik Mattsinpoika.


Johan Mattsinpoika, s. noin 1709, oli lampuotina Nikuksella vanhempiensa jälkeen, yhdessä oletetun veljensä Erik Mattsinpojan kanssa. Johanin vaimo oli nimeltään Maria Gabrielintytär, n. 1713 – 18.4. 1783. Johanilla ja Marialla oli (ainakin) lapset:
       
1.    Kristian Johaninpoika, synt. n. 1730, Nikuksen lampuoti, pso. Karin Axelintytär.
2.    Ebba Johanintytär, synt. n. 1738 – 20.3.1744.
3.    Margareta Johanintytär, 21.4.1743 – 29.2.1744
4.    Ebba Johanintytär, 27.2.1745 – 1.3.1745
5.    Hedvig Johanintytär, s. 22.10.1745
6.    Erik Johaninpoika, 1753 – 1753.

***

Kristian Johaninpoika, s. noin 1730 – 5.1.1785, oli lampuotina Nikuksella vanhempiensa jälkeen. Hä-nen puolisonsa oli Karin Axelintytär. Heillä oli (ainakin) lapset:


1.    Mats Kristerinpoika, 26.8.1757 – 1817.
2.    Fredrik Kristerinpoika, s. 21.12.1759.
3.    Maria Kristina Kristerintytär, s.  13.1.1766.
4.    Erik Kristerinpoika, n. 1762 – 29.9.1768.
5.    Katarina Elisabet Kristerintytär.
6.    Anna Kristerintytär, s. 28.10.1771

***

Matts Kristerinpoika, 26.8.1757 – 3.12.1817, oli Nikuksen lampuoti vanhempiensa jälkeen. Hänen puolisonsa oli Maria Kristina Jonaksentytär, s. 1762. Heillä oli lapset:

1.    Hedda Mattsdotter, s. 1782.
2.    Maria Kristina Mattsintytär, Maja Stina, s. 27.5.1785, pso. jaetun Kulloon Laversin rusthollari, leski Erik Andersinpoika, s. 1777. Kuulutus haettiin 6.6.1818.
3.    Anna Mattsintytär, s. 29.10.1787
4.    Karl Mattsinpoika, s. 6.9.1790
5.    Lovisa Mattsintytär, s. 14.2.1793
6.    Johannes Matsinpoika, s. 5.7.1795
7.    Helena Mattsintytär, s. 18.6.1798
8.    Gustav Mattsinpoika, s. 27.9.1800
9.    Petter Mattsinpoika, s. 13.10.1803



Kiitos RR!