Putkiradioiden aikaan

Vuonna 1971 isotätini Naima Verhola (1905-1981) lahjoitti minulle oman putkiradion. Se tuotiin kotiimme oikein taksikyydillä. Kyseessä oli saksalaisen Blaupunktin malli Verona 2606. Blaupunkt perustettiin jo vuonna 1923, mutta vuoteen 1938 se tunnettiin nimellä The Ideal. Nimen muutoksen taustalla oli yhtiön valmistamien kuulokkeiden ilmiöimäinen myynti. Jokainen kuuloke leimattiin sinisellä pisteellä ja vähitellen kuluttajat oppivat kysymään yksinkertaisen "blaupunktien" perään. Tämä sitten otettiin yhtiön nimeksi ja sillä nimellä Blaupunkt toimii yhä edelleen. Yhtiön saavutuksiin kuuluu myös jo 1932 esitelty autoradio, joka oli esikuvana myöhemille mallistoille kautta koko maailman.

Verona 2606 -mallistoa tuotettiin vuodesta 1959 lähtien . Valmistusmateriaaleina olivat puu, muovi ja lasi. Radio toimii edelleen mainiosti, mutta uudemmissa taloissa ongelmaksi tulee virtapistoke. Blaupunktissa on maadoittamaton pistoke, joten myös pistorasian täytyy olla vastaavanlainen.

Henkilölle, joka ei ole koskaan putkiradiota käyttänyt, voi tulla pienenä yllätyksenä lämpenisaika. Radioputket vaativat nimittäin muutaman hetken, ennenkuin ne ovat käyttökunnossa. Näin putkiradio ei sovi kaikista hätäsimmälle kuulijalle. Toisaalta aaltoalueita löytyy useita, joten sopivan antennin avulla Verona 2606:lla voi kuunnella vaikkapa puolalaisia, saksalaisia ja englantilaisia radiolähetyksiä. Tästä muistuikin mieleeni jo ammoin unohtamani asia; olin 1980-luvun alussa BBC:n suomenkielisen toimituksen koekuuntelijana. Tehtävänä oli määräajoin lähettää heille kaavake, jossa kerrottiin edellisten viikkojen kuuluvuuksista Suomessa. Lähetyshän tapahtui Lontoosta. Jossain vaiheessa, kenties opiskeluiden takia, tuo kuunteluharrastus jäi. Ehkäpä tämän äidin luota kannetun Blaupunktin kanssa tulee taas trimmailtu Keski-Euroopankin aaltoalueille.

Hellaksen makeisista

Näin joulun aikaan on sopivaa palata erään makeistehtaan vaiheisiin, joista kirjoittelin reilut kuusi vuotta sitten näin.


Tällä viikolla sain aiheeseen liittyen lisätietoja, jotka julkaisen tässä lähettäjän luvalla;

Mielenkiintoinen artikkeli ja kyllä tapahtumat menivät suurinpiirtein niin kuin olet selostanut.
Rudolf Gardberg osti makeistehtaan 15 lokakuuta 1910, 25.322 markalla, mutta osakkaana oli agentuuriyritys Hugo Gardberg & Co., eikä yksinomaan Hugo Gardberg.
Rudolf oli muuttanut Tammisaaresta Turkuun 1890-luvulla ja sai pestin A.A. (Alexej Alexejewitsch) Krjukoff´in agentuuriliikkeessä, jonka veli Hugo osti myöhemmin. Krjukoff oli entinen 7:nnen Linjarykmentin rumpali.
Hugo Gardberg ja A.A. Krjukoff-yritys teki konkurssin ja v. 1898 Hugo perusti Hugo Gardberg & Co, jossa isoisäni ja Hugo´n vävy Alfred Alexej Wilén oli osakkaana 1898-1905. 
(Alfred Wilén´in äiti Olga oli Alexej Krjukoff´in tytär ja toinen tytär Maria "Majken" oli ollut kuuluisan turkulaisen kauppiaan Alfred Jakobsson´in veljen Oskar Frithiof Verner´in* kanssa naimisissa, joka toimi kauppiaana Uudessakaupungissa ja erosivat v. 1891).
 
Rudolf Gardberg´in poika Bertel Rudolf Gardberg toimi myöhemmin Hellaksen teknisenä johtajana.
 
Eino Jutikkala´n kirjassa " Puoli Vuosisataa Elintarviketeollisuutta" mainitaan, että Rudolf Gardberg´in siirtomaatavarakauppa olisi sijainnut Linnankatu 17 kauppahallin vieressä. 
Rudolf Gardberg toi viintä ulkomailta ja pullotti itse viininsä.  Vilä muutettuamme v. 1945 Helsinkiin isäni käytti Gardberg´in viinipullon lyijykapseleita kun hän teki lahjaksi jouluglögejä.
Paitsi makeisia Hellas valmisti ensimmäisen maailmansodan jälkeen Kärsämäessä makarooneja ja pani olutta.
 
Toinen turkulaisyritys, jolla oli kreikkalainen nimi oli Leipätehdas Ipnos. joka tarkoittaa uunia kreikaksi. Sen perusti v. 1912 Arthur Joakim Vilén, joka oli isoisäni isän velipuoli. Arthur ja hänen velipuolensa Albert olivat v. 1907 perustaneet yhtiön Bröderna Vilén, joka myöhemmin muutti nimensä Vilénin Tehtaaksi ja sijaitsi Hämeenkadun ja Kerttulinkadun kulmassa, jossa vielä tänäpäivänä toimii terveysasema. Nykyisin rapattu ja maalattu entinen tehdasrakennus on rakennettu kalkkihiekka-tiiliskivistä, joita valmistettiin Hangonniemen Tvärminnessä, kalkki laivattiin proomuilla Särkisalon Kaukasalosta.
Tiilitehtaan ja Ab Ekö Ångsåg´in suurin osakkeenomistaja oli Albert Vilén.
 
Huhtamäki-yhtymä osti myöhemmin sekä Hellaksen, että Ipnoksen.
Toinenkin turkulainen yritys, jonka juuret olivat Särkisalossa oli Henrik Albert Engman´in omistama Turun Panimo, joka sijaitsi Aninkaistenkatu 16.
 
Hyvää Joulua
Rainer Donald* Wilén

Eräs kummallinen tapaus

“CONTINUATIO HISTORICA CUM MEMORABILIBUS”  p98  §25


Nybyggaren Wijtasaaris hustru Helena Thomaedotter födde år 1758 d. 24. Januarii et piltebarn effter hennes egen uträkning tre månader före den naturliga tiden.  Barnet kom till doop och kallades Gabriel.  Modren äfven, som förut warit sjuklig, till någorlunda hälsa, men hoos bägge är något besynnerligit at anmärcka.


Hoos barnet är såsom för något besynnerligit at ansee, at det under de 3 månader, som det borde ligga i det fördolda, låg inwicklad uti ylle och skin på en warm ugn elr spishålla, hwarcken åt elr förtärde någon föda, utan hade allenast en försokrad lapp i munnen, den han sugade, följachteligen kunde ei heller deraf hafwa någon naturlig afgång.  Man hörde honom aldrig gråta, men wäl lät han genom et besynnerligit matt läte och rörelse märcka, då honom fältes hans jämna wärma.  Omsider då hans naturliga födelsetid inföll, begynte han först äta, gråta och i alt bärga sig som andra nysfödda barn. Gåssen lefwer än och är snart twå åhr gammal.

Hoos modren deremot kan det för något sällsamt ansees, at ehuru hon med wanlig wärck och sweda i förtid framfödde detta sitt barn och dereffter återkommit till en tämmelig hälsa, så kände hon icke thess mindre, då barnet effter naturlig räckning bordt födas, de wanliga födsel wärckarne.