Ohjenuoraa

Epidemia vuonna 1854

Yksi tappavimmista sairauksista aikain kuluessa on ollut punatauti eli bakteerin aiheuttama verensekainen ripuli. Siitä on mainintoja jo antiikin ajalta, kun kreikkalainen historioitsija Herodotos mainitsee Persian kuninkaan menettäneen Salamiin taistelun aikoihin vuonna 480 eKr puoli miljoonaa miestä vatsatauteihin. Näistä yleisimpänä olisi ollut juuri punatauti.

Suomessa punatautia esiintyi lähinnä satunnaisina epidemioina 1700-luvun puolivälistä eteenpäin noin sadan vuoden ajan. Edelleen nimenomaan sotajoukot olivat erityisen alttiita taudille, sillä se levisi äärimmäisen helposti huonosti hoidetuista käymälöistä tai vesipisteistä. Kun peseytymismahdollisuuksia ei juurikaan ollut, epidemioille oli erinomaiset lähtökohdat. Elias Lönnrot kirjoitti 1837, että ”punataudin  saapi epätasaisesta elämästä tahi muusta huolettomuudesta lämpiminä kesinä ja syyspuolella, warsinki iltawilusta lämpimäin päiwäin perästä, ensimäisen alkunsa ja lewenee siitä pian kulkutaudiksi."

Kosken kappeliseurakuntalaisia tämä koetteli moneen otteeseen rankalla kädellä. Vuoden 1852 punatautiepidemia Suomessa ei iskenyt Auranmaalle erityisen voimallisesti, mutta kahta vuotta myöhemmin tilanne oli aivan toinen. Punatautia eli dysenteriaa ilmeni lähinnä heinä- ja marraskuun välisenä aikana. Kuolleisuus oli prosentuaalisesti epidemioissa jopa 15 prosentin luokkaa. Kokonaan punataudista ei ole vieläkään päästy eroon, sillä se on tuhoisa sairaus tropiikin maissa.
Kosken kappelissa ensimmäinen punatautiin kuollut vuonna 1854 oli Kosken kartanon erään torpparin tytär Vilhelmiina, joka kuoli heinäkuun viimeisenä päivänä. Heti seuraavana päivänä tauti vei naapuritorpasta Nummelin tyttären, Amandan ja kahta päivää myöhemmin rengin tyttären Hulda Charlottan.

Sen jälkeen tauti levisi epidemian tavoin lähinnä Hongiston, Katteluksen, Vähä- ja Isosorvaston, Partelan, Tuimalan, Talolan sekä Tapalan kyliin. Lähes kaikki kuolleet olivat pieniä lapsia, sillä marraskuun loppuun mennessä haudattiin kirkkomaalle yhteensä 48 alle 10-vuotiasta. Heistä alle vuoden vanhoja oli kuusi. Aikuisväestöä punatauti ei verottanut samalla raakuudella, mutta silti heitäkin kuoli kahdeksan. Yhteensä epidemia vei 1854 peräti 56 koskelaisen hengen. Lisäksi pitäjään haudattiin yksi turkulainen ja yksi lietolainen punataudin uhri. Merkittävin osa eli 27 vainajista oli koskelaisten torppien väkeä. Kahdeksan lapsen isä oli renki. Punatauti ei katsonut säätyä, sillä myös Kosken kartanon omistajan, herra de Pontin tytär Hulda Josefina Henrika kuoli elokuun puolivälissä 1854.

Kosken kappelissa oli ennenkin ollut vuosia, jolloin punatauti kehittyi epidemiaksi saakka. Viimeisen kerran tämä taisi tapahtua 1858, kun lähinnä syksyn aikana 26 pitäjäläistä menehtyi tähän rajuun tautiin. Punatautiin ei olemassa vieläkään rokotetta, mutta sairastuneita voidaan hoitaa menestyksellisesti lääkkeillä. Vielä 1700-luvun Ruotsin Collegium medicum vuonna 1754 kuulutti maaherrojen välityksellä kansalle, että ihmisten oli käytettävä punataudin ehkäisemiseksi vatsansa suojana irtonaista, selän puolelta kiinnitettävää nahkaa. Myös kylmän veden tai happaman kaljan katsottiin suojaavan tartunnalta.