Rautalammilla helmikuussa 1794

Rautalammin kastettujen luettelossa on helmikuun yhdeksännen päivän kohdalla vuonna 1794 tavallista enemmän tekstiä. Tuolloin syntyi talollinen Pekka Liimataisen ja vaimonsa Anna Markkasen perheeseen kaksostytöt, joista toinen kuolleena ja toinen menehtyi vedettyään kolme kertaa henkeä.

Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen merkintä siamilaisista kaksosista maassamme. Nämä tytöt olivat vatsoistaan kasvaneet yhteen, mutta pää sekä jalat olivat erillään. Kädet olivat syntyessä toinen toisensa kaulan ympärillä.

Pekan ja Annan perheessä oli kaksi muutakin tyttöä, mutta nämä olivat tiettävästi täysin normaaleja lapsia. Siamilaisten kaksosten syntymisen taustalla ei ole perinnöllisyyttä.

2nne fl.b. med sammanvuxna magor, men hufvuden ochfötter åtskilda med händerna om hvarandras halsamage rörde sig, men denne död redan vid födelsen_och den andre efter nämde 3ne andedrag

Kuralan Kallesta

Kenties halutuin pöytyäläinen vuonna 1923 oli Kuralan Kalle, Ordenojan kylässä syntynyt nuorimies. Hänen perässään oli erityisesti virkavalta, sillä mies oli karannut vartijoiltaan Hämeenlinnan asemalla mainitun vuoden tammikuussa. Tuntomerkkeinä oli 180 sentin pituus, ruskeat silmät ja vaaleat hiukset. Hänen omallatunnollaan oli runsaasti rötöksiä ja niinpä valtio lupasi maksaa 500 markan palkkion pidättämiseen johtavista tiedoista.

Kuralan Kalle oli oikealta nimeltään Kalle Sjöblom. Hän oli syntynyt Pöytyän Ordenojan Kuralan torpassa vuoden 1894 viimeisinä päivinä. Hänen isänsä Kalle Vihtori oli Kaulanperän Ylijaakolan piian, Justiina Liisantyttären aviottomana lapsena. Kuten äidin nimestä voi päätellä, oli Liisakin avioton lapsi. Kalle äiti Johanna Helena Matintytär oli kotoisin Raisiosta rippikirjojen mukaan. Tosin hänen isänsä Ville Lähteenmäki oli viettänyt sangen matkustelevaista elämää.

Tämä vietti lienee kulkeutunut myös Kalle Sjöblomille, sillä hän ei aikuisiällä ehtinyt pahemmin asettua aloilleen. Sisällissotamme vuonna hän syyllistyi rikoksiin enemmän tai vähemmän, mutta tämän jälkeenkin hänen näyttää olleen mahdotonta elää kunniallista elämää. Hänet saatiin kiinni vuoden 1918 lopulla, mutta Kalle pääsi melkein välittömästi karkuteille. Sen jälkeen Sjöblom asusteli Oripään metsäkulmilla varastaen sieltä täältä haluamansa tavarat. Poliisit olivat pitkään voimattomia, mutta lokakuun loppupuolella 1919 hänet napattiin Kankaanpään torpasta Oripäässä. Mies lähetettiin saman tien Turun lääninvankilaan.

Kiven sisässä Kalle Sjöblom ei kauaa viihtynyt, sillä esimerkiksi syksyllä 1922 häntä syytettiin etsiväpoliisi Kallion ampumisesta, luvattomasta sotilaspuvun käytöstä ja luvattomasta ampuma-aseen halllussapidosta. Sjöblom myönsi syytteet osin, mutta Kalliota hän ei myöntänyt koskaan ampuneensa. Hämeenlinnan raastuvanoikeus päätyi todistajien kuulemisen jälkeen samaan tulokseen. Hänelle rapsaistiin 300 markan sakot luvattomasta aseesta ja kaksi kuukautta vankeutta sotilaspuvun käyttämisestä. Muista rötöksistä Sjöblom joutui Tampereen raastuvanoikeuden eteen.
Muita miehemme ”urotekoja” olivat olleet polkupyörävarkaus Loimaalla, kolme samanlaista Tampereella, viljavarkaus Vampulassa, luutnantin virkapuvun anastaminen ja Siurossa tapahtunut 12000 markan arvoisen omaisuuden varastaminen eräältä opettajalta. Tässäkin oli vain osa rikoksista, joista hän myös oli saanut useita kuritushuonetuomioita. Näistä osan hän sovitti istumalla kiven sisässä, mutta suurimman osan ajasta virkavalta sai olla hänen kintereillään. Suomen Kuvalehti julkisti Kalle Sjöblomin kuvan helmikuussa 1823 luonnehtien häntä samalla nykyajan Matti Haapojaksi.

Kuralan Kallella, kuten hänen lempinimensä siis kuului, saattoi olla myös auervaaramaisia ominaisuuksia. Pirkkalan välikäräjillä talvella 1923 sai Loimaalta kotoisin ollut irtolaisnainen Elli Aleksandra Salmi kahdeksan kuukauden kuritushuonetuomion Kallen karkaamisen avustamisesta. Elli oli ostanut rautakaupasta terässahan, jonka sitten toimitti leivän sisässä Sjöblomille. Tämän avulla miehen onnistui sahata kahleensa poikki. Salmen lisäksi tuomiolle joutui Pirkkalan vanginvartija huolimattomuutensa takia. Tämä erhe katsottiin 600 markan sakon arvoiseksi.

Kiertävä opettaja

Vuonna 1887 saapui Tarvasjoella Taivassalosta 26 vuotias nuorukainen David Alfred Seppälä, joka oli syntynyt Hylkilän Sepällä. Hänen isänsä oli kyseisen talon rusthollarina tuohon aikaan. Nuorukaisemme päätti lähteä tai lähetettiin opiskelemaan Jyväskylän seminaariin. Tämän opetuslaitoksen, joka oli perustettu 1863, ensimmäisenä johtajana toimi itse Uno Cygnaeus. Vuosien mittaan Jyväskylän seminaarista valmistui 4500 kansakoulunopettajaa ennen sen lakkauttamista 1938.

David Seppälä osallistui siihen ”julkiseen vuositutkintoon”, joka järjestettiin seminaarissa kesäkuun puolivälissä 1886. Hänen kanssaan samaan aikaan valmistui 31 opettajatarta ja 24 opettajakokelasta. Tämän jälkeen olikin vuorossa muutto Euran kylän kansakoululle. Koulun edellinen opettaja Frans Kivimäki muutti marttilalaissyntyisen vaimonsa Matilda Bromanin kanssa 1888 Vesilahdelle. Samalla Vesilahdelta tuli Tarvasjoelle David Seppälä morsian, Suoma Gustava Salvin. Tarvasjoella pariskunnalle syntyivät tyttäret Suoma Helena ja Anna Kyllikki.

Kansakoulunopettaja Seppälä vuosiin Tarvasjoella osui merkittävä seurakunnallinen tapahtuma. Kirkkoon päätettiin hankkia uudet urut, jotka sitten vuonna 1887 saatiin vedettyä paikalle Kyrön aseman kautta. Kirkkoväärti Kaarle Vähätalo ja isäntä Otto Tahila hoitivat kuljetuksen rautatieltä kirkkoon 1,50 markkan maksulla per hevonen. Yhteensä työhön tarvittiin peräti kahdeksan hevosta, joten mistään ihan pienestä paketista ei ollut kyse.

Kuntakokouksen esimies Anton Ahlroth kertoi kesäkuun neljäntenä päivänä kokoontuneelle kirkkoraadille kahden henkilön hakeneen urkupolkijan tointa. Hakemuksensa olivat jättäneet itsellismies Iisakki Oksanen sekä torpparinpoika Augusta Scharlin Kirkonkylältä. Valituksi tuli kirkkoraadin toimesta herra Oksanen 15 markan vuosipalkkaa vastaan. Kyseessä oli toistaiseksi voimassa ollut työsuhde. Samalla päätettiin ehdottaa tulevalle kirkonkokoukselle, että uusia urkuja tarkastamaan otettaisiin Turun kaupungista herra Oscar Pahlman. Heinäkuinen kirkonkokous päätti myös urkuparven rappusten, pilarien ja seinien maalauksesta.

Myöhemmin samana kesänä päästiin käsittelemään v.t. urkurin palkkaamista. Tähän tehtävään haluttiin kansakoulunopettaja David Seppälä. Asia ei kuitenkaan ollut mikään läpihuutojuttu, sillä kirkonkokous joutui ensin tarkastamaan hänen todistuksensa urkujen soittamis- ja hoitamistaidoista sekä takauskirjan. Sen Seppälä oli antanut vastaanottaessaan urut. Koska Seppälällä ei vielä ollut ensin mainittuja, lykättiin käsittelyä myöhemmäksi.

Heinäkuun lopulla 1888 nämä todistukset olivat vihdoin saatavilla. Turun tuomiokirkon kanttori oli antanut todistuksen, jonka mukaan David Seppälä omistaa tyydyttävät tieteellisen opin taidot ja riittävät käytännölliset voimat soittaakseen kirkkouruilla messut, kirkkovirret ja ”tavalliset etusoitot”. Samoin oli urkujen rakentaja Johan Zachariasson antanut Seppälälle todistuksen välttävistä taidoista mitä tulee uusien urkujen hoitoon. Maanviljelijät Anton Ahlroth ja Karl Lindström toimittavat 500 markan takauskirjan, joka myöskin tarvittiin.

David Seppälä muutti perheineen Iitin pitäjään 1896 ja myöhemmin Lehtimäelle. Toukokuun puolivälissä 1907 hänelle annettiin elinikäinen 1000 markan suuruinen vuosieläke. Seppälä kuoli Taivassalossa joulun alla 1922. Hän oli ostanut sieltä vanhuuden päivikseen Rauhamäki -nimisen tilan. Hänet opittiin tuntemaan puutarhurina ja mehiläisten hoitajana. Taivassalossa hän ehti työskennellä myös Ingerannan kansakoulussa käsitöiden opettajana.


Kuva :

Euran kirkko

Vuori Kaarlo, 1885

Museovirasto - Musketti

Kuusamon sulhanen

Pöytyän Lankkisten takamailla asusteli 1800-luvun alkupuoliskolla entinen sotilas ja reserviläinen Henrik Holm yhdessä poikansa Matin perheen kanssa. Henrikin käyttämää nimeä Holm on pidettävä sotilasnimenä pikemminkin kuin sukunimenä. Ruotusotilaaksi tulleessaan mies sai säädöksien mukaan liikanimen, jota kutsutaan myös sotilasnimeksi. Nimi saattoi myös välillä vaihtua ja niinpä Henrik tunnettiin nuorempana nimellä Orm, käärme. Sotilasnimet tulivatkin monesti luonnosta, mutta myös miesten varusteista ja ulkonaiseen olemukseen liittyvistä seikoista.

Kuusamon rk 1857-1866, osa II

Henrik Ormin l. Holmin ja hänen vaimonsa Valpurin vanhin poika Matti ei käyttänyt sukunimeä lainkaan, vaan hänet mainitaan rippikirjoissa pelkällä patronyymillä. Puolisokseen tämä 1795 syntynyt Matti otti itseään yhdeksän vuotta nuoremman Maija Juhontyttären, joka vihkimisen aikaan oli ollut piikana Leisalan yksinäistalossa. Kuten niin usein kävi, oli myös Maijan isä Juho Alm ollut Ruotsin armeijan palveluksessa rakuunana asuen perheineen Auvaisissa.

Matilla ja Maijalla oli yhteensä neljä lasta; Maijastiina, Liisa, Samuel ja Johanna vuosien 1828-1846 välillä. He asuivat ensin Leisalan talon mailla, mutta viimeistään 1840-luvun lopulla perhe on kirjattu rippikirjassa Lankkisten takamaiden sivuille. Pöytällä asui tuohon aikaan muitakin sukunimeä Holm käyttäneitä henkilöitä, kuten Pappilassa asunut räätäli Jaakko Holm. Heillä ei kuitenkaan ollut sukusiteitä Henrik Holmiin.  Pappilassa asui toinen räätäli, Juho Holm. Haudattujen luettelon mukaan hänet haudattiin kirkon pohjoissivulle, vaikka kuolinsyynä olikin paleltuminen. Joka tapauksessa tätä räätäliparkaa kohdeltiin epäkristillisenä hänen kuoltuaan.

Edellä mainituista Henrik Holmin pojanlapsista Liisa lähti heti kohta ripille päästyään omille teilleen. Hänet löytää mm. Prunkkalan Järykselän kylän Alitalosta 1848-1849, missä Liisa oli piikana yhden palvelusvuoden palatakseen sitten Pöytyän puolelle. Siellä hän sai palveluspaikan Auvaisten kylän Jaakkolan talosta. Sitten tapahtui jotain erittäin harvinaista koko Auranmaan historiassa, vähintäänkin tuohon ajankohtaan verrattuna. Liisa Matintyttären vei vihille peräti Kuusamosta saakka tullut itsellismies Risto Kyllisen poika Yrjö. Häitä vietettiin morsiamen kotitorpassa maaliskuun lopulla 1852. Ensimmäinen yhteinen lapsi, Juho Risto syntyi jo kesäkuun puolivälissä samana vuonna. Kummeikseen tämä vanhempiensa kanssa Kuusamoon saman tien muuttanut lapsukainen sai Naaranojan itsellisvaimon Liisa Mikontyttären, Auvaisten Jaakkolan piian, Maija Matintyttären sekä suutarioppilas Samuel Matinpojan.

Kuusamossa Liisa perheineen asettui Poussun kylään. Rippikirjaan hänet on 1850-luvun lopulla merkitty sukunimellä Jaakkola, joka siis on luonnollisesti perua Pöytyän ajoilta. Perheessä oli useita lapsia ja suku on heidän kauttaan jatkunut aina tähän päivään saakka. Liisa Matintytär oli yksi pisimmän muuttomatkan 1800-luvulla tehneistä pöytyäläissyntyisistä naisista. Oli erittäin harvinaista, että sulhanen tuli kauempaa kuin omasta seurakunnasta tai sen naapureista. Esimerkiksi vuosien 1750-1850 välisenä aikana solmituissa 1999 liitossa vain 330 tapauksessa sulhanen oli kotoisin muualta kuin Pöytyältä.

Pappien touhuja

Vuonna 1736 teki 16 talollista nykyisen Tarvasjoen ja Pöytyän pitäjistä, silloisista Euran ja Karinaisten kappelista Turun Tuomiokapituliin valituksen. Sen mukaan Marttilan silloinen kirkkoherra Mathias Riman ei noudattanut konsistorin päätöstä vuodelta 1686, jonka mukaan Euran kirkossa pidettäisiin joka kolmas ja Karinaisten kirkossa joka neljäs saarnapäivä jumalanpalvelus. Tuolloin saarnaajan tuli kyseisen päätöksen mukaisesti saada kirkon läheisyydessä olevasta talosta näitten seurakuntien kustannuksella ruokaa ja hevoselleen apetta. Kuitenkin kyseinen saarnaaja vaati laittomia veroja, kuten heiniä, olkia, päivätöitä ja jopa joulupaistia. Kun kappeliseurakuntalaiset kieltäytyivät näistä, jätti Riman heidät jopa kahdeksaksi saarnapäiväksi ilman herran sanaa.
Kirkkoherra kertoi vastineessaan valituksen olevan aiheettoman. Hän selitti, että hän on katsonut näissä seurakunnissa toimittamiensa vihkiäisten yhteydessä pitämiensä saarnojen korvanneen jumalanpalveluksen kirkossa ja jos joskus olisikin tapahtunut, että saarnavuoro näissä seurakunnissa oli laiminlyöty, ovat seurakuntalaiset siihen itse syypäitä, kun eivät ole antaneet saarnaajalle ruokaa, vaan hänen on itse täytynyt nälissään palata kotiin niin pitkän matkan takaa. Mutta mitä tulee hänen laittomaan valituksessa mainittuun seurakuntalaisten verottamiseen, niin kieltää hän koskaan mitään pyytäneensä, vaan ovat seurakuntalaiset mielensä mukaan antaneet hänelle erityisiä tarveaineita kuten villoja, pellavia ja kauroja.

Käsittelyn lopputuloksen kirkkoherra Riman ja kappelilaiset löivät kuvainnollisesti kättä päälle sekä lupasivat molemmin puolin noudattaa vuoden 1686 päätöstä. Tuomiokapituli ohjeisti lisäksi, että saarnapäiviksi luetaan sunnuntaipäivät ja juhlapäivät, paitsi joulua, pääsiäistä ja helluntaita kuin myöskin rukouspäiviä, jolloin kappelilaisten tuli saapua emäkirkkoon, Marttilaan. Sen sijaan apostolien päivät ja saarnat kärsimisestä eivät ole saarnapäiviksi luettavia, vaikka Euran ja Karinaisten kappelien väki niin olisi halunnut.

Matias Riman oli syntynyt nykyisessä autopääkaupungissamme eli Uudessakaupungissa. Hänen isänsä oli täkäläinen kirkonisäntä ja porvari Yrjö Riman. Sieltä hänet oli lähetetty Turkuun opiskelemaan. Matias sais pappisvihkimyksen hieman ennen Isovihan alkua 1708, jonka jälkeen hänet määrättiin apulaispapiksi Kokemäelle. Sieltä matka jatkui 1716 Luvian kappalaiseksi ja edelleen 1721 Marttilaan. Vuoden 1730 pappeinkokouksessa hän toimi saarnaajana, joka oli vähintäänkin jonkinlainen virkakunnan kunnianosoitus hänelle. Matias Rimanin ja hänen vaimonsa Magdalena Paulinuksen tyttäristä neljä nai aikanaan pappismiehen. Niinpä hänen vävyjään olivat Säkylän kappalaiset Tomas Lindqvist ja Simo Fonselius sekä Kiikalan kirkkoherra Mikael Wanonius. Kvartetin täydensi Auran kappalainen Johan Zelonius.

Muutamia vuosikymmeniä myöhemmin eli 1790 Turun Hovioikeus langetti Kosken kappeliseurakunnan kappalaiselle, Henrik Hammarenile ja lukkari Yrjö Rothbergille jumalanpalveluksen laiminlyönnistä rukoussunnuntaina 1788 rajut sakot eli kuudennen osan heidän vuotuisista tuloistaan. Sakoista puolet lankesi pitäjän köyhien kassaan ja toinen puoli kirkolle.