Habsburgit ja sisäsiittoisuus

Carlos II de España.
Juan Carreño de Mirand
via Wikimedia Commons

Genin avulla voi tietyin varauksin tarkastella mielenkiintoisia asioita. Yksi silmiini osunut tarina kertoo Espanjaa 1600-luvulla hallinnesta Kaarle Toisesta (Carlos II de España). Hän kuului 1300-luvulta alkaen Itävaltaa, Espanjaa ja Pyhää Rooman valtakuntaa hallinneisiin Habsburg-sukuisiin kuninkaallisiin. Viimeiset Habsburgit joutuivat luopumaan vallastaan vasta 1900-luvulla. Esimerkiksi Ranskan kuuluisia päänsä menettänyt kuningatar Marie Antoinette kuului tähän sukuun.

Valitettavasti erilaisten, monimutkaisten vallanperimysseikkojen ja muiden syiden takia Habsburgien linjassa oli aivan liikaa sisäsiittoisuutta. Espanjan Kaarlen kohdalla tämä kävi suorastaan kohtalokkaaksi. Kuten oheisesta sukupolvikaaviosta voi todeta, hänen esivanhemmissaan oli jo viidessä sukupolvessa todella monta kertaa samoja nimiä.

Suvussa oli eräitä voimakkaita piirteitä, kuten ylisuuret leukalinjat ja suuri kieli. Espanjan kuninkaamme kohdalla nämä ja monet muut ominaisuudet, jotka luultavasti johtuivat sisäsiittoisuudesta, olivat suorastaan kohtalokkaat. Hän pystyi hädin tuskin puhumaan tai edes syömään ylisuuren leukansa takia. Hänen tiedettiin myös kuolaavan valtavasti. Kävelemään Kaarle II oppi vasta kahdeksan vuoden iässä ja silloinkin vain suurien vaikeuksien kautta.

Vaikka hän oli kaksi kertaa naimisissa, kerrotaan vaimojen suorastaan pelänneen hänen ulkonäköään.  Lapsia Kaarle II ei saanut kummankaan puolisonsa kanssa, ehkä juuri sukurasituksesta johtuen. Kun kuningas kuoli ilman perillisiä 1700 vain 39-vuoden iässä, loppui Habsburgien valta Espanjassa kuin seinään.

Sukujalka

Joskus 1800-luvulla levisi nykytermein sanottuna pseudotieteellinen teoria, jonka mukaan henkilön muinaiset juuret voi selvittää yksinkertaisesti tutkimalla tämän jalkoja ja varpaita. Englanniksi termi oli "foot and toe ancestry", jota on hieman hankala kääntää suomeksi.

Joka tapauksessa teorian kannattajat ajattelivat, että on olemassa viisi erilaista jalan perusmuotoa; kelttiläinem, kreikkalainen, egyptiläinen, germaaninen ja roomalainen.  Jokainen näistä erottui toisistaan mm. varpaiden pituuden ja jalkaterän muodon perusteella.

Kelttiläinen tyyppi oli monimutkaisin ja epätyypillisin. Siinä jalka oli melko suuri, mutta isovarvas lyhyt. Isovarpaan viereinen varvas taasen oli kelttijalassa hyvin pitkä, mutta muut lyhyitä. Kelttiläinen oli sekoitus kreikkalaista ja germaanista jalkatyyppiä. Isovarpaan viereisen varpaan poikkeuksellinen pituus oli tyypillistä myös germaaniselle jalalle.

Oheisen kuvan perusteella jokainen voi lähteä pseudotieteelliselle matkalle omien juurien menneisyyteen......

Taalintehtaan tragedia