Vuoden 1895 paikkeilla Yläneen Heinijoelle muutti
Hämeenlinnan kaupungista ”konditoriasälli” Karl Albert Kristian Juslenius. Tämä
tuolloin noin 27-vuotias nuorukainen oli syntynyt Jyväskylän maaseurakunnan
Tikkamannilan kylän Räsälässä, jonka lampuoti eli tilanvuokraajana hänen isänsä
tuolloin oli. Hämeenlinnan vuosina nuorukaisemme oli ollut kauppias ja leipuri
Johan Sjöblomin opissa. Tämän herran talo sijaitsi tuolloisen kaupungin
tontilla numero 88. Samassa paikassa olivat oppipoikana myös Karl Albertin
serkku Alfrid Juslenius. Hän kuitenkin kuoli vain 18 vuoden iässä.
Heinijoelle tultuaan ei mennyt kauaa, kun Juslenius löysi
oman rakkaansa pitäjäläisten keskuudesta.
Sulhastaan tasan 10 vuotta nuorempi
Sofia Vilhelmina oli Heinijoen räätälin, Juha Lindvallin ja tämän vaimon Miina
Matintyttären järjestyksessä neljäs lapsi. Häitä nuori pari vietti joulukuussa
1898 ja ensimmäinen yhteinen lapsi, Frans Albert, syntyi jo tammikuussa
seuraavana vuonna. Vuoteen 1902 mennessä syntyi vielä poika Yrjö Bernhard ja
tytär Tyyne Ida Sofia. Poikien nimissä on havaittavissa selkeästä patriarkaalinen
malli etunimien periytymisestä sukupolvelta toiselle.
Yläneellä tämä Keski-Suomen lapsi viihtyi vuoteen 1904
saakka. Tuolloin hän muutti perheensä kera Karjalaan, joka tässä tapauksessa ei
tarkoittanut kovin pitkää matkaa. Kyseessä oli nimittäin entinen Mynämäen
saarnahuonekunta, josta 1797 oli tullut kappeli. Itsenäiseksi seurakunnaksi
Karjala tuli 1906 liittyen sitten 1977 uudelleen Mynämäen yhteyteen. Uudeksi
asuinpaikaksi Jusleniusten perheelle tuli Laajoen Alirekolan alusmaat.
Konditoriasälli ammattinimike muuntui muuton yhteydessä leipuriksi. Tämä työtä
Juslenius teki Yläneelläkin, sillä varsinaisia konditorioita ei maaseudulla
tuohon aikaan ollut.
Karjalassa Juslenius asuikin loppuelämänsä ajan ryhtyen
jossain vaiheessa kauppiaaksi. Hänen täyttäessään 60 vuotta maaliskuussa 1928
oli Suomen Kuvalehden ”Muotokuvia” -palstalla kauppias Karl Albert Jusleniuksen
kuva. Nuorekkaan oloisen miehen kasvoissa huomio kiinnittyy ennen kaikkea
todella upean lennokkaisiin viiksiin.
Karl Albertin isä Karl Johan Bernhard Juslenius samoin kuin
em. serkun ALfridin isä Edvard Fredrik Juslenius olivat molemmat syntyneet
Uudenmaan Inkoon Hovgårdin Storgårdissa. Tämä vanha allodiaalisäteri oli tullut
suvulle naimakaupan kautta 1700-luvulla. Jusleniusten sukuun kuuluivat mm.
Viipurin hiippakunnan piispana 1734 ja uudelleen 1742-43 toiminut Daniel
Juslenius, joka pikkuvihan aikaan pakeni Ruotsiin. Hän oli 1700-luvun
alkupuolella Turun akatemiassa mm. kreikan ja heprean kielten professorina.
Vielä ennen kuolemaansa tämä Karl Albertin isoisän isoisän isä ehti olla hetken
Skaran hiippakunnan piispana. Jos menemme vielä yhden sukupolven taaksepäin,
löydämme leipurimme esivanhemmista Mynämäen kirkkoherrana toimineen Daniel
Jusleniuksen, jonka isä ja samalla suvun kantaisä oli Huittisten kirkkoherra,
Juuselan talon omistanut Henrik Klemetinpoika. Samoin Karl Albertin
sukujuurista löytyy turkulainen kauppias Jost Schultz, jonka poika, Karl
Albertin esisetä toimi mm. Narvan kaupungin raastuvan- ja kämnerioikeuden
asianajanana.