Nuorten Liitto

Piikkiössä perustettiin maaliskuun 19. päivänä vuonna 1909 Kansallismielisten Nuorten Liitto Kansallismielisen Nuorisoliiton keskushallinnon vahvistamien sääntöjen alaisena. Itseasiassa tämä liitto oli syntynyt jo paria vuotta aiemmin eli toukokuussa 1907. Tuolloin asiasta kiinnostuneet nuorukaiset olivat valinneet sen ensimmäiset toimihenkilöt. Alkuaikoina järjestö toimi Piikkiön Suomalaisen seuran, Ponnen, säännöillä. Omien tilojen puute ja ihmisten tottumattomuus yhdistyselämään tuotti monia vaikeuksia. Kuitenkin nuoret saivat toimintansa hyvälle alulle viettäen ”kesät talollisten avaroissa heinäladoissa ja puimahuoneissa, talvet rattoisissa perheiltamissa kansallismielisten kodeissa”. Vuoden 1911 tienoilla Nuorten Liitto sai kokoontumispaikakseen Pontelan eli suomalaisen puolueen talon. Liitto keskittyi nimensä mukaisesti ”kansallishengen tulen vireillä pitämiseen”.

Eräs Nuorten Liiton alkuaikojen toimihenkilöistä oli sen sihteeri, Fanni Amanda Jussila. Hän oli syntynyt Viuhkalan Jussilassa kevättalvella 1888 vanhempiensa esikoisena. Isä Juha Rikhard Berndtinpoika oli mennyt hänen äitinsä, Amanda Henrika Juhantyttären kanssa naimisiin kesällä 1887. Johan Rikhard oli Jussilan edellisen isäntäparin lapsi, kun taas Amanda Henrika oli kotoisin Paimion puolelta, Tammiston yksinäistalosta.

Fanni Amandan sisaruksien nimet olivat sangen suomalaisia; Hilma, Niilo, Hilja, Nuutti ja Nestor. Jussilan isännyys ei kulkenut 1800-luvulla suoraan isältä pojalle. Talon isäntänä oli 1800-luvun alussa Juho Matinpoika, jonka jälkeen isännyys siirtyi hänen vanhimmalle pojalleen, Juho Vilhelmille. Tämä meni aikanaan naimisiin Uskelan Haukkalan kylän Rauneen talon tyttären, Karoliina Juhontyttären kanssa. Juho Vilhelm kuoli 1856, jonka jälkeen Karolinan vei vihille Piikkiön Moision Alitalossa syntynyt Berndt Anders Juhonpoika. Karolinalle tämä tarkoitti melkoista muutosta puolison iän suhteen. Juho Vilhelm oli syntynyt 1813, kun Berndt Anders vuonna 1837. Ikäeroa kahdella miehellä oli peräti 24 vuotta. Ensimmäisestä liitosta Karoliinalla oli kolme tytärtä. Berndt Andersin kanssa perhe kasvoi vielä yhdellä pojalla ja tyttärellä. 

Tarinoita kirjoittaessa tapahtuu aina yllätyksiä. Tällä kertaa huomasin, että Jussilan emännäksi tullut Karoliina Juhontytär onkin itselleni sukua. Tosin yhteys on hyvin kaukainen, sillä yhteinen esiäitimme Maria syntyi Haukkalan Rauneelle vuoden 1699 paikkeilla.

Lukkarin palkka

Piippolan pitäjästä kotoisin ollut Kuusiston lukkari Isak Eskola muutti pois seurakunnasta vuoden 1885 alussa. Näin ollen tarvittiin Piikkiöön uusi lukkari, joka samalla toimisi ”siirtokoulun” opettajana. Käytännössä tällä tarkoitettiin kansankoulunopettajaa. Näiden kahden toimen yhdistämisestä oli syntynyt muutamia vuosia aikaisemmin riita, jonka sovitteleminen oli edennyt aina senaattiin saakka. Senaatti päätti, että Piikkiössä kansakoulunopettajan ja urkuri/lukkarin virat piti yhdistää. Asiasta sanomalehti Auraan kirjoittanut nimimerkki ”Suomalainen” oli sitä mieltä, että kyseinen riita oli peräti harvinainen muuten sopuisassa seurakunnassa.

Piikkiön pitäjänkokous otti uuden lukkarin asettamisen asialistalleen huhtikuun puolivälissä 1885. Valituksi tuli Moision Ylitalon isännän, Kustaa Antinpojan poika Juho Kustaa. Hän oli isänsä tavoin paljasjalkainen piikkiöläinen, mitä nyt äitinsä Kustava Juhontytär oli kotoisin Angelniemeltä.

Toimeen astuessaan Juho Kustaa Moisio oli noin 27 vuoden ikäinen. Hänen palkkansa noudatti edeltäjien mallia. Puhdasta rahaa maksettaisiin 300 markkaa vuodessa, minkä lisäksi Moisio saisi kolme tynnyriä rukiita seurakunnan omasta jyvävarastosta. Edelleen hän sai kerätä lapsilta perittävät kuukausimaksut itselleen ja vielä lopuksi kolme kolehdin tuotot vuodessa.

Moisiolle annettiin mahdollisuus palkata itselleen apulainen, mikäli hän ei haluaisi hoitaa molempia toimia. Siinä tapauksessa lukkari/urkuri saisi 200 markkaa rahassa, kolehdit ja jyvätynnyrit. Opettajalle jäisi 100 markkaa palkkaa vuodessa sekä kuukausimaksut.

Varat palkan maksamiseen saatiin Tuorlan rahaston korkotuotoista kunnan omien varantojen keralla. Tätä asia käsittelleen pöytäkirjan allekirjoitti kirkonkokouksen puolesta Johan Heininen ja sen tarkastivat Piikkiön Pappilassa muutamia päiviä myöhemmin Kustaa Wanha-Seppälä sekä Henrik Seppälä.

Kesäkuussa 1885 Juho Kustaa Moisio ilmoitti, että hän ei itse aikonut hoitaa opettajan tointa. Siihen palkattiin hänen omasta esityksestään entinen vt. opettajatar Sofia Lehtonen. Hänen palkkaehtojaan heikennettiin huhtikuussa sovitusta esityksestä jonkin verran. Yhdeltä oppilaalta hän sai itselleen vain 50 penniä kuukaudessa. Jos lapsi toisaalta kävi koulua alle puoli vuotta, ei tältä oppilaalta peritty lainkaan maksua.

Paimion vaivaistalolta

Paimion Auvolassa ollut vaivaistalo kävi 1880-luvun loppupuoliskolla ahtaaksi. Näin seurakunta joutui miettimään uuden kiinteistön hankintaa. Lukuisten selvittelyjen jälkeen kohteeksi tuli Askalan Nummentalo, jonka silloinen isäntä Juho Juhonpoika suostui myymään kunnalle 22,000 markan hinnasta. Tilastokeskuksen rahanarvonkertoimella tuo summa vastasi noin 125,000 euroa. Juho Juhonpoika muutti vaimonsa Sofian kanssa Turkuun kaupat tehtyään.

Muutostöiden jälkeen vuonna 1891 taloon muuttivat ”kunnanvaivaiset”.  Rippikirjan mukaan ensimmäisenä sisään otettiin Huson kylässä asunut Johanna Kustava Fredrikintytär, joka oli syntynyt 1855. Hänen mukanaan tulivat lapset Kustaa Vilhelmin, Otto Jalmari ja August Hemminki, joista nuorin oli syntynyt vain muutamaa viikkoa aikaisemmin. Seuraa tämä pesue sai 1848 syntyneestä Kustava Kustaantyttärestä ja tämän Hilda-tyttärestä. Kaikki edellä mainitut lapset olivat aviottomia. Lisäksi Nummentaloon joutui 1875 syntynyt, orvoksi jäänyt Juho Lehti Meisalasta.

Toiminta vakiintui vähitellen ja vaivaistalolle palkattiin erilliset johtajat sekä muuta henkilökuntaa. Vouti Kaarle Hakala ja johtajatar Hilda Olivia Sevon olivat ensimmäisiä talon päivittäisestä toiminnasta vastanneita. Vaihtuvuus oli melko suurta sillä 1890-luvulla Askalassa työskentelivät myös johtaja Frans Lehtonen, työjohtaja Erland Lähteenmäki ja vouti Juha Lund. Ennen vuosisadan vaihtumisesta palkattiin myös lastenhoitajatar Elsa Lovisa Westerlund.

Vaivaisia sitten riittikin peräti viiden rippikirjan sivun verran. Vaikka valtaosa oli syntynyt Paimiossa, oli mukana runsaasti muualla syntyneitä. Lähialueen seurakuntien lisäksi väkeä oli mm. Hiittisistä, Säkylästä, Tammelasta, Somerolta, Raisiosta, Punkalaitumelta, Alahärmästä ja Uudestakaupungista.

Tuolle ajalle tyypilliseen tapaan rippikirjaan merkittyyn myös henkilöiden fyysiset ja henkiset vajavaisuudet. Askalan asukeista moni on kirjattu raajarikkoiseksi ja halvaantuneeksi. Joukossa on myös tylsämielisiä ja mielenvikaisia. Onpa vaivaisissa yksi ”kaatuvainen mielipuoli”. Eräästä on tullut ”vanhempana mielipuolinen”.  Diagnoosit ovat varmaankin olleet 1890-luvun tasolla kurantteja, mutta esimerkiksi muistisairauksia ei vielä tuossa vaiheessa osattu tunnistaa.

Eräänlaisena pikanttina ajankuvana voidaan mainita erään sauvolaissyntyisen, halvaantuneen leskimiehen kohdalle tehty kirjaus; ”omasta pyynnöstä ripitetty yksinkertaisesta huoruudesta”. Hänellä oli siis ollut suhde avioliitossa olleen naisen kanssa.

Poikamies

Sauvon Marikkeen kylä Seppälän talon isäntäpari Emanuel Gabrielsson ja Lena Johansdotter saivat lokakuussa 1812 poikalapsen, jolle antoivat nimen Adolf. Äiti Lena oli ollut naimisissa talon edellisen isännän, Kristian Ångblomin kanssa, mutta jäänyt leskeksi. Tästä avioliitosta oli syntynyt kaksi tytärtä, mutta Adolf oli Seppälän ensimmäinen miespuolinen perillinen omassa sukupolvessaan. Hän jäi myös ainoaksi, sillä muita lapsia ei perheeseen ilmaantunut.

1840-luvulle mennessä oli Adolf Emanuelsson tai kuten hän itse nimensä kirjoitti, Adolf Immanuelinpoika tullut Seppälän isännäksi vanhempien ikääntyessä. Isä Emanuel Gabrielsson mainitaan 1850-luvulla kuudennusmiehenä. Hän kuoli tammikuussa 1861 leskenä, sillä Lena menehtyi jo 1859. Samana vuonna päätti Adolf laittaa synnyinkotinsa myyntiin. Pitkä ja perusteellinen myynti-ilmoitus julkaistiin mm. Sanomia Turusta -lehdessä kesäkuussa.  Sen mukaan kihlakunnan tuomarin ”laskun jälkeen arwattu” hinta olisi 3500 hopearuplaa, mutta tämä perinötalo tulisi myyntiin vapaaehtoisella huutokaupalla. Vuosikylvöä talossa oli yhdeksän tynnyriä rukiita, yksi ohraa, 20 kappaa herneitä, kahdeksan tynnyriä perunoita, ja 10 tynnyriä kauraa. Lisäksi uudelle kylvöalalle laitettiin vielä viisi tynnyriä ruista  ja loppu niittyä, joista saisi 75 aamia heiniä.

Metsää luvattiin olevan kaikkiin talon tarpeisiin ja karjalaidunkin oli ruohoinen. Asuinrakennus itsessään oli tiilisen kivijalan päällä kahdessa kerroksessa. Lisäksi oli holvattu kellari, viisi valmista asuinhuonetta alakerrassa ja yläkerrassa tilaa yhtä moneen. Rakennuksessa oli 34 lasi-ikkunaa. Päärakennus ja talousrakennukset olivat kaikki ”hywässä ruokossa”.  Lopulta ”vähäinen tiiliruukki” valmisti vuosittain 20000 tiiltä talon maan sannasta ja savesta. Järvenkylän maasta olisi mahdollisuus saada kalkkikiveä ja kahdesta maatorpasta maksettiin yhteensä 60 ruplaa vuosiveroa. Talon pienen manttaaliluvun takia oli kruununvero vain 50 hopearuplaa vuodessa.

Valitettavasti kiinnostuneita ostajia ei lopulta tainnut löytyä, sillä Adolf Immanuelinpoika asui Seppälässä poikamiehenä aina kuolemaansa saakka vuonna 1887. Adolf oli kyllä mennyt 1853 kihloihin Kuggbölen Isotalon rusthollarin tyttären kanssa, mutta ilmeisesti purkanut myöhemmin naimakaupat. Tästä erheestä, tappelusta ja juopottelustakin Seppälän isäntä joutui istumaan käräjille.
Seppälän talo palaa sanomalehtien sivuille ainakin 1906, kun Mariken kartano meni kuolemantapauksen johdosta myyntiin. Tuolloin kartanoon kuuluivat Seppälän, Heikkilän ja Tuomolan yhdysviljelyksessä olevat verotalot.

Taudeista ja epidemioista