Aviokriisiin apua

Karunan kirkkoraati joutui kesäkuussa 1897 ratkomaan perheriitaa. Nykyisin samat asiat hoidetaan kahden kesken kodin sisällä, jos kohta valveutuneimmat hakevat apua vaikkapa terapeutilta. Joka tapauksessa 120 vuotta sitten kappalainen Anton Vilhelm Sederström joutui kutsumaan ”Karunan kappelin kunnan huoneeseen” raadin jäsenet sekä tietysti nuhdeltava pariskunta. Kyseessä olivat Kasklahden torppari Johan Johansson ja vaimonsa Maria Markuksentytär Toivola. He olivat muuttaneet Karunaan vuonna 1881 Tampereelta. Johan olikin syntynyt Teiskossa, kun taas vaimo Maria Utajärvellä. Johanin isä oli torppari Riihiniitty Tuhrian kylästä. Karunassa Johan ja Maria asettuivat Kärkniemen kylään esikoistytär Marian kera. Sieltä he muutaman kuukauden päästä muuttivat Kasklahden Rantalan torppaan.

Syy kirkkoraadin eteen joutumiseen oli eripuraisuus avioliitossa. Kirkkoraati antoi heille kesäkuun ensimmäisellä viikolla 1897 vakavan varoituksen, että ”he seuraten Herran Jeesuksen käskyä toinen toiselleen anteeksi antaisi ne kanteet, joita heillä oli toinen toistansa vastaan”. Lisäksi Johanin ja Maria kehotettiin elämään elämäänsä yksimielisyydessä.  

Pariskunta sai kaksi viikkoa aikaa, jonka jälkeen heidät käskettiin uudestaan kirkkoraadin eteen kertomaan tilanteesta. Näin myös tapahtui, sillä kesäkuun 20. päivä kappalaisen johdolla Johan ja Maria saivat kertoa, olivatko päässeet elämässään sopuisaan yhteiseloon. Johan oli ilmeisesti järkkymättömämpi, sillä surukseen kirkkoraati sai havaita, että mitään muutosta ei ollut tapahtunut. Niinpä Johan Johansson tuomittiin kirkkolain kahdeksannen pykälän mukaan olemaan ilman niitä ”kristillisiä oikeuksia”, mitä mainittu pykälä sisällään kantoi. Raati lausui julki toivomuksensa, että Turun Tuomiokapituli ottaisi edes Johanin ”eteensä saamaan mahdollisesti paremmin koskevan neuvon ja ojennuksen tahi ryhtyäksensä niihin toimenpiteisiin, jotka asianhaarat ja heidän mielentilansa saattaa vaatia”.

Saman vuoden syyskuussa Karunan kappeliseurakunta sai Tuomiokapitulilta kirjelmän diaarinumerolla 1215. Sen mukaan piti kirkkoraadin antaa uudestaan säädetty varoitus Johan Johanssonille ja Maria Toivolalle. Rippikirjaan tehdyistä merkinnöistä selviää, että ainakin Maria on välillä ottanut ns. hatkat. Hän on käynyt 1890-luvulla ehtoollisella mm. Kiimingissä, Maariassa ja Oulussa. Näin ”hyvät välit” eivät siis saaneet aikaan sopua Johanssonien perheessä.

x

101 -vuotias

Turkulaisen merimiehen, Anders Birkelin pojasta, Mikaelista tuli Rymättylän ns. armovuodensaarnaaja vuonna 1786. Muutamia vuosia myöhemmin hän pistäytyi kirkkoherran apulaisena Kokemäellä vain palatakseen takaisin Rymättylään 1799. Hän oli ensin naimisissa Katarina Maria Juslenin kanssa. Tämän kuoltua 1802 vei Mikael jo seuraavana vuonna vihille Maria Sofia Lööfin. Sukunimensä Mikael kirjoitti muotoon Birckelin.

Mikaelilla oli useita lapsia kahden vaimonsa kanssa. Pojista Anders Joakim ja Pehr Mikael Adrian olivat Turun Akatemian opiskelijoita isänsä tavoin. Anders Joakim hyväksyttiin ylioppilaaksi 1823, mutta hän ei antautunut sen kummemmin akateemiselle alalle. Kävi lähes päinvastoin, sillä nuorukainen pestautui merille. Sinne hän myös katosi ja eräiden tietojen mukaan Anders Joakim Bircklin olisi kuollut Lontoossa. Kuolinajasta ei ole tietoa.

Velipuoli Pehr Mikael Adrian pääsi ylioppilaaksi 1826 Turussa. Hän opiskeli maanmittausta saaden varamaanmittarin arvon 1839. Pehr oli naimisissa Hedvig Segercrantzin kanssa, mutta kuoli melko nuorena 1842 Viipurissa.

Perheen tyttäristä Katarina Elisabet Bircklin oli vuodesta 1826 lähtien naimisissa toimitusvouti Lars Lydenin kanssa, joka asui Huittisissa. Toisen tyttären, Sofia Vilhelminan tie vei aikanaan Paimioon. Vuonna 1805 syntyneen Sofian äiti oli em. Maria Sofia Lööf. Isä Mikael kuoli jo 1810.  Sofia Vilhelminalle ei koskaan löytynyt puolisoa, vaan asusti Rymättylässä naimattomana ja lapsettomana muuttaen vasta heinäkuussa 1892 Paimioon.

Paimiossa hän asettui Pappilaan, mikä oli aina hyvä valinta säätyläis- tai pappisneidille ikään katsomatta. Paimioon muuttaminen käy heti mielekkäämmäksi, kun tietää tuolloisen kirkkoherra Aksel Richard Creutleinin puolison nimen. Tämä oli Katharina Maria Sofia Lyden, jonka isä oli em. toimitusvouti Lars. Kirkkoherran puolison äiti taasen oli Sofia Vilhelminan sisko Katarina Elisabet Bircklin. Näin vanhus pääsi omien lähisukulaisten turviin.

Sofia Vilhelmina Bircklin kuoli Paimion Pappilassa vasta tammikuussa 1907 erittäin korkeassa 101 vuoden iässä. Hänen kerrottiin olleen viimeiseen asti virkeän ja reippaan. Vain muutamia vuosia aiemmin hän oli jaksanut vielä liikkua ulkosallakin ottaen osaa paikalliseen seuraelämään. Ennen kuolemaansa hän ehti sairastaa noin viikon ajan. 


Kuva: Turun Sanomat, 06.11.1906, nro 555, s. 2, Kansalliskirjasto

Lapsi murhaajana

 Paimion Kauhalan rusthollissa kävi eräänlaisella ranskalaisella visiitillä piika Leena Kaisa Erkintytär Grön Maarian pitäjästä vuosina 1832-1834. Palvelusväki teki yleensä sopimuksen vuodeksi kerralla, jonka jälkeen syystä tai toisesta oli etsittävä uusi isäntäväki. Vähän ennen lähtöään Kauhalasta eli elokuussa 1834 synnytti Leena Kaisa aviottoman tyttölapsen, jolle antoi nimen Maria Serafia. Äiti ja tytär asettuivat Maariassa Pitkämäen Östermanin torppaan. Maariassa Leena Kaisa Grön avioitui renki Kustaa Toppin kanssa ja tästä aviosta Maria Serafian seuraksi syntyi useita sisarpuolia.

Heti ripille päästyään noin 15 vuoden iässä lähti Maria Serafia omille teilleen eli piiaksi Räntämäkeen. Moninaisten muuttojen jälkeen Maria Serafian, joka käyttää nyt sukunimeä Mansner, löytää Turusta, kolmannen kaupunginosan korttelista numero 13. Siellä hän menee naimisiin renki Kustaa Bergmanin kanssa, joka myöhemmin ryhtyy salvumiehen kisälliksi. Pariskunnalle syntyy useita lapsia, joista yksi oli poika August Arvid. Lapsi syntyi syyskuun ensimmäisenä päivänä, mutta hänet on Turun rippikirjoissa merkitty kuolleeksi jo toisena päivänä marraskuuta.

Kuolinsyy ei selviä rippikirjasta, mutta muista lähteistä kylläkin. Kesäkuun alussa 1871 muuan 12-vuotias tyttönen, Maria Matilda Kristiansson kävi kirkkoherra Antero Wareliuksen talossa Maariassa. Siellä hän kertoi eräälle toiselle lapselle tehneensä murhan. Kun tämä tieto kantautui Wareliuksen korviin, vaati hän Maria Matildaa tekemään tarkan selonteon tapahtuneesta.  Nyt Maria Matilda kertoi, miten hän oli ollut edellisenä syksynä lapsenpiikana salvukisälli Kustaa Bergmanin luona Turussa. Siellä oli kuristamalla tappanut perheen yhdeksän viikkoa vanhan pojan, August Arvidin. Tämän jälkeen oli Maria Matilda mennyt töihin kaupunginkasööri Fredrik Stenbergin luo. Siellä hän oli tammikuussa 1871 kuristanut hengiltä perheen reilun kahden kuukauden ikäisen poikalapsen, Hjalmar Fredrikin.

Warelius hälytti luonnollisesti poliisit ja seuranneessa tutkinnassa Maria Matilda kertoi samat asiat. Mitään syytä ei murhiin löytynyt. Nuori murhaaja itse sanoi kylmästi ”koska minä kerran olin niin tehnyt niin saatoin sen tehdä toisenkin kerran”. Katumusta ei Maria Matilda osoittanut, mutta vankeudessa lapsi oli parkunut ikäväänsä. Sanomia Turusta -lehden artikkelin mukaan Maria Matilda oli ”muodoltaan kaunis, antamat vastauksensa ovat selvät, niin ettei hänessä mielenvirhettä voi havaita”.

Eräs Juho Forsman

Yläneen Kirkonkylässä sijainneen kruununtalon eli valtion omistuksessa olleen tilan osti vuonna 1806 itselleen Köyliöstä kotoisin ollut Jaakko Henrikinpoika. Hän oli mennyt jo 1770 naimisiin Joen talossa syntyneen Riitta Simontyttären kanssa. Pariskunnalla oli useita lapsia. Itseasiassa tuo Joen tila jaettiin kahtia 1700-luvun lopulla, jolloin vapaaherratar Lybecker osti toisen puolen itselleen. Maanmittaushallituksen maakirjoista vuodelta 1875 löytyy tarkka päiväkin tälle ns. perinnöksi ostolle. Jaakko hankki oman osuutensa 11. päivänä maaliskuuta 1806. Rippikirjoissa 1800-luvun alkupuolella nämä tilan puolikkaat mainitaan nimillä Jaakonpuoli ja Matinpuoli.

Jaakolla ja Riitalla saivat peräti 11 lasta vuosien 1770-1793 välisenä aikana. Tosin kolme näistä pienokaisista syntyi kuolleena. Jaakkoa kutsutaan ensin talon vävyksi, mutta 1781 hänestä on tuolloin tuolloisen kruununtalon isäntä. Hän lienee ollut pitäjäläisten mieleen, sillä 1790-luvulla tämä Köyliön Karhian kylän Jaakkolassa syntynyt miehemme hoiti myös kirkonisännän tointa. Kirkonisäntä eli kirkkoväärti oli seurakunnan korkein luottamustehtävä ja ennen kunnallishallinnon tuloa 1860-luvun lopulla hänen työnsä vastasi suurin piirtein kunnanjohtajan nykyisiä tehtäviä.

Jaakko Henrikinpoika kuoli vanhuuden mukanaan tuomiin vaivoihin marraskuussa 1820.  Leskivaimo Riitta jäi asumaan taloon omaan kuolemaansa saakka syksyllä 1827. Isän kuoltua oli perheen ainoa kotona vielä asunut perillinen, Juho Jaakonpoika ehtinyt jo naimisiin Euran pitäjässä syntyneen Justiina Juhontyttären kanssa. He eivät jääneet Yläneelle, vaan pari vuotta isän kuoleman jälkeen hän pakkasi vaimonsa kanssa omaisuutensa muuttaen Uuteenkaupunkiin. Mukana seurasi pariskunnan renki, Juho Mikonpoika.

Vielä ei ollut autotehtaiden aika, mutta Juho sai työnjohtajan paikan jossain päin kaupunkia. Hän asui ensi alkuun Piukan korttelin talossa numero 50, josta pariskunta muutti pian Pentin korttelin taloon 14. Sen omisti herra Renvall. Tässä vaiheessa Juho oli jo jonkin aikaa käyttänyt sukunimeä Forsman. Lapsia hänellä ja Justiinalla oli vain yksi, mutta tämä Yläneellä syntynyt Loviisa kuoli punatautiin jo parin vuoden iässä.

Juho Forsman onnistui elämänsä aikana työllistämään myös oikeuslaitosta, sillä 1830-luvun puolivälissä hän sai 12 päivä vesileipärangaistuksen väkivaltaisuudesta ja kiroilusta. Lisäksi kirkko antoi oman julkiripityksensä tästä rötöksestä. 

Juho Forsman erkani tästä ajasta marraskuussa 1849. Leski Justiina eli vielä yli 20 vuotta kuollen kevättalvella 1873. Yläneeltä muuttaneesta pariskunnasta ei jäänyt näkyviä jälkiä Uudenkaupunkiin.

Yläneen Joen tilan uudeksi isännäksi tuli 1820-luvulla Oripään mies Juho Matinpoika yhdessä vaimonsa Maria Heikintyttären kanssa.  Tämä oli syntynyt Säkylässä. Tilaa kutsutaan rippikirjoissa tuohon aikaan Alajoeksi. Juhon isännyyttä kesti kymmenisen vuotta eli hänen kuolemaansa saakka 1838. Leski Maria kuoli 1845 ja uudeksi isännäksi tuli Matti Antinpoika. Näin myös Yläneen suunnalla Juho Forsmanin sukulaiset katosivat täydellisesti Kirkonkylän Alajoen talosta.

Kaarlo Värristä

Huittisissa syntynyt, mutta nykyisessä Pöytyän pitäjässä elämäntyönsä tehnyt Kaarlo Värri oli talollinen, valtiopäivämies ja talonpoikaissäädyn puhemies valtiopäivillä. Tässä ominaisuudessa hän oli mm. Suuren lähetystön jäsenenä pyrkimässä Venäjän tsaarin puheille vuonna 1899. Edelleen hän puhemiehenä osallistui sekä Aleksanteri III:n hautajaisiin että tämän seuraajan, Nikolai II:n kruunajaisiin. Vuoden 1924 Kansanvalistusseuran kalenterissa Niilo Liakka kirjoitti Värristä (23.2.1839-12.1.1923) seuraavat muistosanat;

"Ani harva suomalainen talonpoika on sopusuhtaisessa henkilöllisessä kehityksessä, menestyksellisessä toimellisuudessa ja monipuolisessa sangen hedelmällisessä kansalaistoiminnassa kunnan ja seurakunnan, maakunnan, valtion ja kirkon palveluksessa kohonnut niin korkealle kuin ratsutilallinen Kaarle Wärri, joka vanhuudesta raihnaana pääsi lepoon kotonaan Pöytyällä 12. tammik. 1923."

Esimerkkinä Värrin ajatuksista olkoot hänen 17.5.1886 Kupittaan ravintolassa pidetyssä maanviljelyskokouksessa esittämänsä mietteet - kysymyksessä oli lainarahastojen hankkiminen pienille maatiloille;

"Maassamme on tänlaisista rahastoista puute. Säästöpankkeja löytyy kyllä muutamissa kunnissa, mutta ne eiwät oikein wasta tarkoitustansa, jonka tähden olisi suotawaa, että otettaisiin ajateltawaksi niitä käytännölllisiä muotoja, joilla woitaisiin saada tämä tuuma toteutetuksi. Tämä auttaisi ei ainoastaan aineellista waan myöskin siweellistä tilaa.

Saksassa Rheinin maakunnassa oli w. 1847 katowuodet. Siellä ruwettiin ensin miettimään lainakassan perustamista. Tänlaisen kassan hawaittiin jälestäkin olewan tarpeellisen. Sillä oli alussa kyllä waikeutta, sentähden kun asiaa wastustettiin, mutta 1849 perustettiin yleinen lainarahasto. Saksasta löytyy niitä nyt jo 700 eri kunnassa. Warsinaisista säästöpankeista eroaa se siinä suhteessa että se työskentelee suletussa piirissä. Tuuma on siellä nyt jo niin suuresti kehittynyt että kukin mieluisesti antaa sinne rahansa, koska ei yhtään sen jäsenistä ole tullut tappiolle.

Siellä hoitawat kunnan etewimmät miehet kassaa, ja ne ei pyydä toimestansa mitään korwausta, rahastonhoitaja ainoastaan saa pienen palkan...."

Kaarlo Värristä puhuttaessa harvemmin muistetaan mainita hänen kaksoisveljensä Fredrik. Hän jäi Huittisten Loiman kylän Ali-Jaakkolan talon isännäksi. Poika Juho Jaakolasta tuli tämän suvun omistuksessa jo vuosisatoja olleen tilan isäntä vuodesta 1913 lähtien Ala- ja Yli-Jaakola syntyivät Isovihan jälkeen, kun silloinen rustholli jaettiin kahtia. . Talon aikanaan varustaman ratsusotilaan miekka ja satula ovat säästyneet halki vuosien. Yhdessä veljiensä Kallen ja Kustaan kanssa nämä Kaarlo Wärrin kolme veljenpoikaa jakoivat Ala-Jaakolan siirtäen sen Jokisivulle. Samalla talot saivat pitäjäläisten suussa nimet Janne-Jaakola, Kurjenoja ja Mäki-Jaakola. Veljesten päivittäin tekemiä muistiinpanoja on käytetty hyödyksi paikallisissa pitäjä- ja kylähistorioissa.

Kuva: Suomalainen : Suomalaisen Sanomalehtimiesliiton albumi, 01.01.1912, nro III, s. 101, Kansalliskirjasto

Rautateillä

Halikkolainen nimimerkki Teppo kirjoitteli Uusi Aura -lehteen tammikuussa 1898 kertoen tuolloin rakenteilla olevan rantaradan edistymisestä. Halikonjoen ylittävä silta tuli hänen mukaansa kulkemaan noin 19 metrin korkeudessa. Kirjoittaja arveli ”Höyryhewolla laskettelemisen sillan yli ehkäpä tuottavan jo hurjillekin huimapäille jonkinlaista huwitusta”. Paimiossa ja Salossa olivat siltojen kivipylväät jo lähes valmiit. Turussa paikallinen Rautateolllisuusyhtiö ahkeroi ankarasti Piispanpellolle pystytettävän junanvaunutehtaan kanssa. 

Tuon ajan jo tehtyjä matkustajavaunuja päästiin tarkastamaan samaan aikaan tammikuussa 1898. Sen pituus tuli olemaan 17 metriä. Eteisen avulla vaunu jaettiin kahteen osaan, joista toinen oli III luokan ja toinen II luokan matkustajia varten. Kolmas luokka oli jaettu väliseinällä kolmeen 4-makuusijaa käsittävään osaan. Tämä vaunumalli oli siis yöjunia varten. Kunkin sohvan selkälaudan saattoi noistaa ylös ja laittaa näin makuupaikaksi varsinaisen sohvan yläpuolelle. Näin saatiin yhteen III-luokan osastoon peräti 24 makuusijaa. Keskellä vaunua kulki matolla peitetty käytävä. 

Toisen luokan osastossa käytävä oli vaunun sivulla ja vaunu oli jaettu tältä osin kolmeen erilliseen osastoon. Yhdessä näistä oli kaksi sohvaa ja yhdessä vain yksi. Sielläkin oli käytössä em. tuplausmenetelmä. Vaunuissa oli lattialämmitys sekä kaasuliekkivalaistus

Turun ja Karjaan välinen osuus rantaradasta avattiin väliaikaisesti liikennöinnille huhtikuun ensimmäisenä 1899 ja lopullisesti yleiseen käyttöön 1.11.1899. Paimion Vistalle rakennetun aseman ensimmäiseksi ”inspektoriksi” tuli tamperelainen Oskar Ernst Georg Brander, joka saapui uuteen toimipaikkaansa Viipurin maaseurakunnasta. Mukanaan hän toi Haminassa syntyneen vaimonsa Sally Sjöbergin sekä pariskunnan esikoistyttären, Marya Hellin Charlottan. Paimiossa perheeseen syntyi poika Kurt Oskar Aleksander keväällä 1901. Herra Brander oli ollut asemapäällikkönä jo Viipurin vuosinaan. Rippikirjaan hänet on merkitty asepalvelukseen kelpaamattomaksi. Tähän voi olla monia syitä, joista yksi oli hänen asemansa perheen ainoana elättäjänä.

Toinen Paimioon tullut rautatien virkamies oli Hämeenlinnasta syntyisin ollut Aksel Theodor Nystedt. Hän muutti Vistan Paltalle Hausjärveltä 1901 tuoden mukanaan vaimonsa Linda Maria Holmbergin, joka puolestaan oli kotoisin Akaasta.  

Rovastin rouva Boijer

 Turkulaisen saaristoperämiehen Erik Boijen ja vaimonsa Elisabet Pahkalinin poika Engelbrekt syntyi joulukuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1800. Hieman yli 10-vuotiaana hän aloitti opiskelut Turun katedraalikoulussa ja pääsi ylioppilaaksi 1819. Hänet vihittiin papiksi kolmea vuotta myöhemmin. Lopulta hänet nimitettiin Mouhijärven kirkkoherraksi ja tässä virassa hän myös kuoli vajaan 50 vuoden iässä. Ensimmäisen vaimonsa Sara Rabdeniuksen kanssa hänellä oli mm. pojat Uno Leonard ja Gustaf Magnus. Ensin mainittu loi uraa varatuomarina ja Gustaf Magnus nimitettiin Pöytyän kirkkoherraksi 1894. 

Kirkkoherra Gustaf Magnuksen ensimmäinen vaimo Ulrika Spoof oli kuollut jo kauan ennen hänen Pöytyälle tuloaan ja vuodesta 1881 lähtien hänen puolisonaan oli Julia Palmqvist.  Tarmokkaana ja taitavana kirkonmiehenä Boijer sai rovastin arvon 1894. Yksi heidän lapsistaan oli tytär Julia, joka asui vielä aikuisiällään kotonaan Pöytyän pappilassa.

1800-luvun lopulta lähtien maassamme toimi runsaasti erilaisia raittiusyhdistyksiä, joista osa jäi hyvin lyhytikäisiksi toisten toiminnan kestäessä jopa nykypäivään saakka. Myös Pöytyällä oltiin näissä riennoissa innokkaasti mukana.  Niinpä vuonna 1905 lehdissä raportoitiin mm. seuraavaa;

"Juomalakkohomma on käynnissä Pöytyälläkin. Kansalaiskokouksen asettama toimikunta, jonka puheenjohtajana toimii rovastin rouva Boijer ja kirjurina ylioppilas Julia Boijer, on jo laatinut lakkolistat ja kutsunut joukon apulaisia pitäjän eri kulmilla niitä kuljettamaan. On päätetty kysyä jokaisen 16 vuotta täyttäneen mieltä ja merkitä muistiin nekin, jotka eivät lakkoon yhdy. Asian selvittämiseksi levitetään kirjallisuutta, toimitetaan kokouksia ja juhlia.”

Ensimmäinen raitiusiltama oli joulukuun 27. päivänä Mustanojan kansakoululla. Pitäjäläisiä motivoitiin paikalle kertomalla, että kyseessä on ensimmäinen, vakituinen raittiusiltama paikkakunnalla, mitä moniin vuosiin on pidetty, niin on syytä senkin vuoksi sinne saapua. Iltaman ohjelma tulee olemaan vakavan asian arvoinen ja pääsymaksu mitättömän alhainen, joten sekin kehottaa runsaaseen osanottoon."

Syytä kehotukseen olikin, sillä raittiustilaisuudet keräsivät yleensä heikosti väkeä. Niinä Karinaisten Korvan talossa pidettyyn "Raittiuden Ystäwien" tilaisuuteen elokuisena lauantai-iltana 1901 tuli väkeä "vähänpuoleisesti, ei täyttä sataakaan". Oli nimittäin käynyt niin, että paikkakunnan puusepät pitivät samana iltana tanssiaiset kylän arvokkaimmille neitosille "jossakin werstaan nurkassa tai eteisessä". Tästä riennosta eivät pitäjän miehenpuolet saattaneet olla poissa, sillä peräti neljä miestä oli käynyt hakemassa Turusta "päänpäristystä" juhlien kunniaksi.

Tanssiaisten jälkeen kylän kohteliaat miehet pitivät laulajaiset kestikievarin edustalla. Vaikka tämä kylän naisille osoitettu konsertti kesti kolmesta neljään tuntia, olivat yleisönä lähinnä kievarin nukkumaan pyrkineet vieraat. Heidän kerrotaankin lähettäneen nimismiehen välityksellä lämpimät kiitokset kuorolaisille.

Samoihin aikoihin edellä mainittujen tapahtumien kanssa suunniteltiin Kyrön asemaseudulla oman raittiusyhdistyksen perustamista. Edelliset hankkeet Karinaisissa olivat vaipuneet unohduksiin, ja aikalaisten mukaan ainoa yhteistyön muoto oli viinaksien hankkiminen Turusta sunnuntaiden varalle. Suunnitellun yhdistyksen ahkerimmat puuhamiehet löytyivät Kyrön sahalta ja rautatieläisten johtohenkilöistä.