analytics

Liikuttava tarina

Sanomia Turusta -lehti kertoi maaliskuussa 1852 liikuttavan tarinan. Entisen rusthollarin, Michael Laitilan leski Ester Hammarin oli kuollut saman vuoden tammikuun lopulla 83 vuoden iässä Vistan kylässä. Häntä jäi suremaan kuusi lasta, 16 lastenlasta sekä seitsemän lastenlasten lasta. Näiden jälkeläisten ”suloisuus” oli viime hetkeen saakka ollut Esterille maailman tärkein asia. Tuohon aikaan ei lehdissä vielä julkaistu nykyisen kaltaisia kuolinilmoituksia, vaan tämäkin asia ”likeimmille ja wieraimmille” sukulaisille ja muille ystäväville julkaistiin rivi-ilmoituksena. Vasta pari vuosikymmentä myöhemmin alkoi Turun alueen lehdissä näkyä erillisiä, kehyksiin sijoitettuja kuolinilmoituksia.

Michael Laitila kuulostaa nimenä hieman oudolta Paimion oloihin. Alkuperäisiä haudattujen luetteloita katsomalla selviää, että vainaja oli syntynyt helmikuussa 1769. Hänen patronyyminsä oli Matintytär ja sukunimeksi on tälle keuhkotautiin kuolleelle kirkonvaivaiselle merkitty Laiterla. Tämä tieto johdattaa oikean henkilön jäljille. Ester Matintytär oli ollut naimisissa Laiterlan rusthollarina 1800-luvun alussa olleen Mikko Erkinpojan kanssa. Pariskunnalla ei kuitenkaan ollut yhteisiä lapsia. Esterin kuusi elossa ollut lasta olivat kaikki syntyneet hänen ensimmäisestä avioliitosta sotilas Juho Palinin kanssa.

Juho Palin ja Ester Matintytär oli vihitty Perttelissä joulun aikaan 1791. Esterin isä työskenteli seppänä Pöytiön kylässä, mutta vihkimisen aikaan Ester oli ehtinyt piiaksi Impolaan. Rakuunana ja sotilaana myöhemmin mainittu Juho muutti vaimonsa kanssa Paimion Laiterlaan, jossa syntyivät kaikki heidän seitsemän lastaan. Peräti kuusi lapsista oli elossa vielä äidin kuollessa, kuten em. hautajaisilmoituksesta selviää. Juho Palin menehtyi joulunaaton aattona 1811. 

Toisaalla eli Laiterlan rusthollissa oli emäntä Riitta Juhontytär kuollut 1814. Seuraavana vuonna Mikko Erkinpoika meni naimisiin Esterin kanssa, josta samalla tuli äitipuoli uuden miehensä edellisestä avioliitosta olleille lapsille. Tosin nuorinkin lapsista oli lähes parikymppinen, joten aivan pienten lasten hoitajaa hänestä ei enää tullut. Omista lapsista nuorin oli Suomen Sodan aikaan 1808 syntynyt Jooseppi.

Lehtitiedoissa oli siis Laiterlasta tullut Laitila ja Esterille saatu sukunimi Hammarin. Mikko Erkinpoika kuoli jo 1820-luvulla, joten loppuelämänsä Ester vietti leskenä. Ilmeisesti omaisuuttakaan ei ollut paljoa, sillä hänet luettiin Paimion kirkonvaivaisiin. Näille seurakunta parhaansa mukaan yritti löytää vuosittain ylläpitäjän, yleensä halvimman tarjouksen tehneen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Habsburgit ja sisäsiittoisuus