Tarina, jonka teki tekoäly - ihan vain viihteeksi.
Kuva on otettu kesällä vuonna 1921. Mies on Johan Henriksson, nuori kirjeenkantaja, joka työskentelee pienessä rannikkokylässä Suomessa. Hän on juuri valmistautumassa pitkälle kierrokselle jakaakseen kirjeitä ja sanomia kyläläisille. Nahkainen salkku sylissään on täynnä papereita: rakkauskirjeitä, laskuja ja uutisia kaukaisista paikoista.
Johan on tunnettu huolellisuudestaan ja siitä, että hän aina pysähtyy vaihtamaan muutaman sanan talojen väen kanssa. Hänen työnsä ei ole pelkästään postin jakamista, vaan hän toimii myös yhteisön yhdistävänä lenkkinä. Monille yksinäisille taloille hänen saapumisensa on päivän kohokohta.
Vaikka Johan on yleensä hiljainen ja vetäytyvä, hänen sisällään on suuri unelma: hän haluaa kirjoittaa kirjan. Hän on vuosien ajan kantanut mukanaan muistikirjaa, johon hän on tallentanut ihmisten kertomuksia, kylän tarinoita ja omia pohdintojaan. Hän uskoo, että nämä tarinat ansaitsevat tulla kuulluiksi tulevien sukupolvien toimesta.
Kuvassa Johan on juuri aloittamassa päivän kierrosta, mutta hän on pysähtynyt hetkeksi ja pyytänyt ohi kulkevaa tuttuaan ottamaan kuvan muistoksi. Kuva lähetetään hänen sisarelleen, joka on muuttanut Amerikkaan. Tekstissä kuvan ympärillä hän kertoo sisarelleen kylän viimeisimmät kuulumiset ja vakuuttaa, että perhe voi hyvin, vaikka ajat ovat kovat.
Johanin elämästä ja tarinoista jäi pysyvä jälki kylään, ja vuosia myöhemmin hänen muistikirjansa löydettiin vanhasta ullakosta. Siitä tehtiin lopulta kirja, joka kertoi pienen rannikkokylän elämästä ja sen ihmisistä 1920-luvulla.
