Avioliittojen analyysi Kiskosta

 Oletko koskaan miettinyt, miten esivanhempasi valitsivat puolisonsa? Oliko kyse rakkaudesta yli rajojen, vai pysyttiinkö tiukasti oman säädyn ja ammatin parissa? Sukututkimus tarjoaa kiehtovan ikkunan menneiden aikojen yhteiskunnallisiin rakenteisiin ja ihmissuhteisiin. Tänään sukellamme 1800-luvun Kiskon pitäjän avioliittoihin ja tarkastelemme, kuka oikein nai kenet.

Tein aineiston vuosien 1851-1860 avioliitoista Kiskon seurakunnassa, ja analysoin sitä pienen koodinpätkän avulla. Aineisto kattaa 178 avioliittoa, joista on merkitty ylös sekä miehen että naisen sääty tai ammatti. Tämä antaa meille ainutlaatuisen tilaisuuden kurkistaa tuon ajan Kiskon sosiaaliseen kudokseen.

Kenellä oli kysyntää? Yleisimmät ammatit ja säädyt

Ennen kuin sukelletaan parivalintoihin, on hyvä hahmottaa, millainen Kisko oli 1800-luvulla. Aineistomme perusteella miehistä yleisimpiä olivat torpparit (41 kpl), rengit (40 kpl) ja ruukkirengit (28 kpl). Naisista ylivoimaisesti suurin ryhmä olivat piiat (62 kpl), mutta myös torpparit (34 kpl) ja talolliset (35 kpl) olivat hyvin edustettuina.

Huomionarvoista on ruukkirenkien suuri määrä. Tämä viittaa siihen, että Kiskossa oli merkittävä ruukkitoiminta, joka työllisti suuren osan paikkakunnan väestöstä ja muodosti oman yhteisönsä maatalousväestön rinnalle.

Kuka nai kenet? Yleisimmät avioliittoyhdistelmät

Kun tarkastelemme avioliittoja, tietyt parit nousevat selvästi esiin. Tässä top-listaus Kiskon suosituimmista yhdistelmistä:

1. Renki ja Piika: Tämä oli ylivoimaisesti yleisin pari, ja se kertoo meille paljon maaseudun sosiaalisista käytännöistä. Nuoret naimattomat palvelijat löysivät toisensa usein saman elämänvaiheen ja työympäristön kautta.
2. Torppari ja Torppari: Torpparit näyttävät viihtyneen omissa oloissaan, ja moni torppari löysi puolisonsa toisesta torpparista. Tämä viittaa vahvaan torppariyhteisöön.
3. Ruukkirenki ja Ruukkirenki: Myös ruukkityöläiset avioituivat usein keskenään, mikä vahvistaa ajatusta ruukin ympärille rakentuneesta erillisestä yhteisöstä.
4. Torppari ja Piika: Tämä yhdistelmä oli myös yleinen, ja se osoittaa piiat potentiaalisina puolisoina eri säätyihin.
5. Muonamies ja Piika: Jälleen piika oli yleinen puolisovalinta myös muonamiehille.

Katso itse – Avioliittojen lämpökartta!

Alla olevasta lämpökartasta näet visuaalisesti, miten avioliitot jakautuivat 10 yleisimmän ryhmän kesken. Mitä tummempi ruutu, sitä useammin kyseinen parivalinta esiintyi.

 

Säätyrajat ja liikkuvuus

Analyysimme paljasti, että noin 21,3 % kaikista avioliitoista solmittiin saman ammatillisen tai säätynimikkeen sisällä. Tämä niin sanottu säätyendogamia oli erityisen vahvaa ruukkirengeillä ja torppareilla, mikä alleviivaa näiden ryhmien sosiaalista yhtenäisyyttä ja ehkä myös maantieteellistä keskittymistä.

On kuitenkin mielenkiintoista nähdä myös liikkuvuutta säätyjen välillä. Esimerkiksi torppareita nai talollisten tyttäriä (8 tapausta). Tämä voi kertoa torpparien suhteellisen vakaasta asemasta Kiskossa tai esimerkiksi siitä, että talollisen perheestä perintömaan ulkopuolelle jäänyt poika on perustanut torpan ja saanut silti puolisokseen talollisen tyttären.

Harvinaisemmat, "korkeammat" säädyt, kuten kirkkoherra, pedagogi ja kelloseppä, näkyvät aineistossa harvemmin, mutta niiden olemassaolo muistuttaa yhteiskunnan monimuotoisuudesta. Kelloseppä puolestaan nai säätyläisen, mikä kertoo käsityöläiseliitin arvostetusta asemasta.

Mitä tämä kertoo meille sukututkimuksessa?

Tämä analyysi osoittaa, kuinka tärkeitä ammatit ja säädyt olivat puolison valinnassa 1800-luvun Kiskossa. Sukututkimusta tehdessä nämä tiedot voivat auttaa sinua ymmärtämään paremmin esivanhempiesi elämää ja heidän sosiaalisia verkostojaan. Jos löydät esi-isäsi olleen renki, on hyvin todennäköistä, että hänen vaimonsa oli piika. Vastaavasti, jos sukusi juuret ovat ruukin seudulla, on todennäköistä, että perheessä on ollut avioliittoja saman yhteisön sisällä.

Toivottavasti tämä kurkistus menneisyyden avioliittoihin antoi sinulle uusia ajatuksia omaan sukututkimukseesi!

 

Nimikriisejä ja mielikuvituksen puutetta

Ärsyttääkö koskaan tämä:

Jokaisella harrastuksella on omat sudenkuoppansa. Postimerkkeilijä saattaa liimata harvinaisuuden väärinpäin, ja neuloja voi pudottaa silmukan ratkaisevalla hetkellä. Mutta sukututkija? Sukututkijan suurin vihollinen ei ole pölyinen arkisto tai huono käsiala, vaan 1800-luvun alun pohjoismaisten vanhempien täydellinen kyvyttömyys keksiä lapsilleen uniikkeja nimiä.

Kuvittele tilanne: Olet vihdoin löytänyt oikean rippikirjan sivun. Kätesi tärisevät innosta. Etsit esi-isääsi, Juho Juhonpoikaa. Ja mitä löydät?

Sivulla on kuusitoista Juho Juhonpoikaa.

He kaikki asuvat samassa kylässä. He ovat kaikki syntyneet vuonna 1812. Ja mikä parasta, puolet heistä on naimisissa Liisa joko Antintyttären tai Heikintyttären kanssa. On kuin koko pitäjä olisi päättänyt pitää "Kuka on kuka?" -teemailtoja joka perjantai vain sekoittaakseen tulevien sukupolvien päät.

Sitten on se kuuluisa "Sukunimen luova soveltaminen". Kun vihdoin luulet saaneesi kiinni Heikki Virtasesta, hän päättääkin muuttaa naapuripitäjään ja ottaa sukunimekseen "Mäki", koska hänen uusi torppansa sattuu sijaitsemaan kolmen metrin korkuisella kummulla. Tai ehkä hän onkin "Sjöberg", koska hän näki kerran vilaukselta järven.

Sukututkijan arki onkin jatkuvaa salapoliisityötä, jossa yrität epätoivoisesti todistaa, että tämä Juho on se, joka varasti naapuriltaan kanan vuonna 1845, eikä se toinen Juho, joka oli muuten täydellinen herrasmies mutta kuoli sopivasti juuri ennen kuin hänestä olisi tullut mielenkiintoinen.

Ja kun lopulta löydät sen kauan etsityn linkin menneisyyteen, huomaat, että iso-iso-iso-isoisäsi oli vaihtanut nimensä takaisin Juho Juhonpojaksi "selkeyden vuoksi".

Tässä kohtaa sukututkija yleensä sulkee tietokoneen, huokaa syvään ja miettii, olisiko sittenkin pitänyt alkaa keräilemään vaikka kiviä. Ne sentään pysyvät paikoillaan, eivätkä vaihda nimeään aina kun muuttavat kivenkolosta toiseen.

Esittelyssä Sukuu – Sukututkijan oma kieli!

Me kaikki tiedämme sen tunteen. Istumme silmät ristissä vanhojen kirkonkirjojen äärellä, yritämme tulkita papin suhrua, tai hihkumme innosta, kun lintu marginaalissa paljastaa kauan etsityn tiedon. Sukututkimus on intohimoa, mysteerien ratkomista ja matkaa menneisyyteen. Mutta entä jos meillä olisi oma kieli kuvaamaan tätä ainutlaatuista matkaa?

Nyt on! Ylpeänä esittelen: Sukuu – Sukututkijan oma kieli!

Sukuu ei ole vain joukko sanoja, se on ajattelutapa, joka yhdistää sukututkijat ympäri maailman. Se on tapa kuvata niitä hetkiä, joita vain me todella ymmärrämme – niitä turhautumisen ja voiton hetkiä, jotka värittävät jokaisen sukupuun rakentamista. Kuten tunnuslauseemme sanoo: "Sukuu – Suhruista kirkkauteen, haamuista juuriksi. Lähde on totuus."

Mitä on Sukuu?

Sukuu on kehitetty kuvaamaan sukututkimuksen erityispiirteitä: suhteita, tietolähteiden luotettavuutta, haasteita ja onnistumisia. Siinä kielioppi ei kerro vain ajasta, vaan myös tiedon varmuudesta ja alkuperästä. Sukuu auttaa meitä kommunikoimaan tarkemmin ja hauskemmin kollegoidemme kanssa, ja jopa puhumaan itsellemme tutkinnan edetessä.

Sukuu pähkinänkuoressa:

• Juuret: Esivanhemmat – kaikki mistä alkaa.

• Haarut: Jälkeläiset, sukupolvet, jotka kasvavat Juurista.

• Kytkyt: Avioliitot tai muut viralliset liitokset, jotka yhdistävät Juuria ja Haaruja.

• Suhru: Epäselvä käsiala.

• Lintu: Tärkeä sivumerkintä.

• Humu: Vahvistamaton perimätieto.

• Loikka: Hätiköity johtopäätös ilman kunnollisia lähteitä.

• Seinä: Umpikuja tutkimuksessa.

• Juuri-A: Vahva, arkistoitu tieto.

• Haamu: Henkilö, joka tuntuu olevan olemassa, mutta jolle ei löydy lähteitä.

Miksi tarvitsemme Sukuuta?

Sukuu auttaa meitä:

1. Tarkkuudessa: Voimme nopeasti kommunikoida tiedon varmuuden asteen.

2. Yhteisöllisyydessä: Luomme yhteisen kielen, joka yhdistää meitä.

3. Huumorissa: Antaa meille hauskoja termejä kuvaamaan tutkimuksen haasteita.

Esimerkkejä Sukuu-kielestä käytännössä:

Tässä muutamia esimerkkejä siitä, miten voit käyttää Sukuuta päivittäisessä tutkimuksessasi tai keskusteluissa:

• "Löysin Juuri-Matin, mutta tieto on vasta Humu-tasolla."

  (Löysin esivanhempi Matin, mutta tieto on vielä vahvistamatonta perimätietoa.)

• "Tämä kastekirja on pelkkää Suhrua, en erota Kytkyä!"

  (Käsiala on niin huonoa, etten näe, kuka on naimisissa kenenkin kanssa.)

• "Tein Loikan, kun yhdistin kaksi Erkkiä toisiinsa. Nyt pitää Ankkuroitua uudelleen."

  (Tein virheen olettamalla kahden samannimisen henkilön olevan sama, nyt täytyy tarkistaa lähteet uudelleen.)

• "Hihkuin yöllä, kun Lintu paljasti muuton Pohjanmaalle!"

  (Innostuin, kun marginaalimerkintä kertoi muutosta.)

• "Tutkimus osui Seiniin, kun digitaaliarkistossa oli Aukko 1780-luvulla."

  (Tutkimus pysähtyi, koska kyseiseltä ajalta puuttuu arkistomateriaalia.)

• "Tämä Haaru on vahvistettu 120-sentillä, eli on varmasti sukua!"

  (Tämä sukulinja on varmistettu 120 centimorganin DNA-osumalla.)

• "Voi sitä Sumua ja Varjoa! Tuleeko tästä mitään selvää?"

  (Valitellaan huonolaatuista digitointia ja haalistunutta tekstiä.)

• "Välilehti-varkaus iski pahasti, kadotin sen Juuri-A:n!"

  (Minulla on liikaa välilehtiä auki selaimessa, ja kadotin tärkeän, vahvistetun tiedon lähteen.)

Tule mukaan Sukuu-yhteisöön!

Sukuu on työkalu, joka syventää ymmärrystämme ja yhdistää meitä. Se antaa sanoja niille kokemuksille, jotka tekevät sukututkimuksesta niin ainutlaatuisen ja palkitsevan harrastuksen. Ota Sukuu käyttöön, ja huomaat, miten se rikastaa tapaasi puhua, opettaa ja tutkia sukua.

Jaa omia Sukuu-lauseitasi kommenteissa! Oletko jo kokenut Seinäämisen tai saanut Lähde-paisteen?

---

Muista, Sukuu on elävä kieli – anna sen kehittyä ja muotoutua yhteisömme käytössä!  

Tässä vielä laajempi sanakirja, versio 1.0

• Aika-aukko – Järjestelmän huoltokatko tai tekninen este.
• Ankkurointi – Tiedon varmentaminen alkuperäisestä lähteestä.
• Aukko – Kadonnut tai tuhoutunut arkistolähde (esim. paloapulaiset kirjat).
• Haamu – Henkilö, joka esiintyy puissa, mutta jolle ei löydy lähteitä.
• Haaru – Jälkeläinen tai sivusukuun kuuluva henkilö.
• Hihku – Onnistumisen riemuvoitto.
• Humu – Vahvistamaton perimätieto tai huhu.
• Juuri – Suora esivanhempi.
• Katko – Tuntemattomaksi jäävä henkilö tai katkennut linja.
• Kiviseinä – Sivuston täydellinen toimimattomuus.
• Koukku – Vanha, vaikeasti luettava kirjainmuoto (esim. goottilainen käsiala).
• Kytky – Avioliitto tai muuten vahvistettu virallinen suhde.
• Lintu – Tärkeä marginaalimerkintä tai sivuhuomautus.
• Loikka – Perustelematon hyppy sukupolvien yli.
• Lähde-paiste – Se valaistumisen tunne, kun palaset loksahtavat paikoilleen.
• Nimi-ansa – Virhepäätelmä, joka perustuu vain samanlaiseen nimeen.
• Pikseli-piina – Liian pienen resoluution aiheuttama silmien väsymys.
• Ratas – Ikuisesti latautuva internet-sivu.
• Seinätä – Jäädä jumiin umpikujaan.
• Suhru – Epäselvä tai sutattu käsiala.
• Sukeltaminen – Syvällinen ja pitkäkestoinen arkistotyö.
• Sumu – Huonolaatuinen digitointi.
• Toive-suku – Todisteeton uskomus hienompaan syntyperään.
• Varjo – Lähes näkymätön, haalistunut teksti.
• Vuosi-sokeus – Looginen virhe ajoituksissa (esim. lapsi vanhempi kuin isänsä).

Aihealueittain

Ihmiset ja suhteet:

• Esivanhempi  - Juuri
• Jälkeläinen  - Haaru
• Avioliitto  - Kytky
• Tuntematon isä/äiti  - Katko
• DNA-varmistettu sukulainen  - [Nimi]-sentti

Arkistotyö:

• Marginaalimerkintä  - Lintu
• Paha käsiala  - Suhru
• Saksalainen kirjain  - Koukku
• Tiedon varmistaminen  - Ankkurointi
• Puuttuva sivu  - Aukko

Virheet ja haasteet:

• Hätiköity oletus  - Loikka
• Saman nimen hämäys  - Nimi-ansa
• Umpikuja tutkimuksessa  - Seinä
• Väärä aikajana  - Vuosi-sokeus
• Huono digikuva  - Sumu

Tekniikka:

• Sivu ei lataudu  - Kiviseinä / Ratas
• Nettisivun huolto  - Aika-aukko
• Kirjoitusvirhe haussa  - Sormi-sokeus