analytics

Anders Gylling - Ekerön kirkkoherra

Anders Gylling syntyi 1670 Ruotsin Uplannin Ekerön Ekebyhovissa, jossa hänen isänsä oli voutina. Isän sanotaan olleen syntyjään suomalaisen. Anders vihittiin papiksi Turussa 1696. Hän oli Paraisten seurakunnan palveluksessa jo samana vuonna ja jonkin aikaa seurakunnan kirkkoväärti. Hän avioitui tammikuussa 1697 Margareta Hedemoreuksen kanssa, joka kuitenkin kuoli saman vuoden lopulla. Anders solmi uuden avioliiton jo 13.1.1698, puolisonaan oli Ingrid Starck. Vuoden 1704 talvikäräjillä Paraisilla esitti Anders Ingridin vanhempien 10.10.1699 päivätyn kirjeen, jossa he luovuttivat Andersille, Ingridille sekä heidän lapsilleen Degerbyn ratsutilan kyseisestä pitäjästä.

Monien muiden tavoin pakenivat Gyllingit Isovihan venäläismiehityksen alta Ruotsiin, jossa Anders mainitaan vuonna 1715 apupappina Tukholman Jakobin seurakunnassa. Syntymäpaikkansa Ekerön kirkkoherrassa hänestä tuli 1718. Isoviha loppui 1720-luvun alkupuolella, mutta perhe jäi ilmeisesti Ruotsiin, sillä Anders nimitettiin siellä lääninrovastiksi 1729. Muutaman vuoden kuluttua Anders kuoli ja hänet haudattiin 7.11.1735 Ekerön kirkon sakastiin muurattuun hautaan. Haudan päälle laitettiin kivi, jossa oli rovasti Risellin laatima muistokirjoitus.

Muu perhe muutti takaisin Suomeen 1737 , ehkä edellä mainittulle Degerbyn ratsutilalle tai Ingridin veljen luo Starckien sukutilalle Paraisille. Ingrid kuoli 6.4. 1746. Sitä ennen hän oli testamentanut Degerbyn ratsutilan pojilleen Gabrielille ja Fredrikille.
Pienessä kuvassa on osa Paraisten kirkon sakastissa olevasta A. Gyllingin muotokuvasta, joka lahjoitettiin kirkolle vuonna 1805.

Äänislinna - kuvien tunnistustehtävä

Tällä kertaa on vuorossa mielenkiintoinen tunnistustehtävä!

Oheiset kuvat löytyivät kirjekuoresta, jonka päällä oli teksti "Äänislinna 1943". Toivoisin tarkempia tietoja kyseisistä paikoista ja tapahtumista.

Lisätietoja voi lähettää joko sähköpostitse osoitteella palaute (at) varola.fi tai sitten tämän blogin oman kommenttitoiminnon kautta.

Ylin kuva on siihen kirjoitetun päiväyksen mukaan vuodelta 1929.


Kuningas Eerik XIV ja vaakunakilpi

Ruotsin kuninkaana vuosina 1560-68 ollut Eerik XIV, Kustaa Vaasan poika, jätti lyhyen hallintokautensa aikana lähtemättömät jäljet myös suomalaisiin aikakirjoihin. Eerikillä oli kahdeksan sisarusta, joista häntä 17 vuotta nuoremmasta Kaarlesta tuli myös kuningas samoin kuin hänen kiihkeästä kilpakumppanistaan, Juhana Herttuasta.

Alunperin Eerik ja Juhana olivat asiallisissa väleissä. Ehkä hieman suuruudenhulluna Eerik nimittäin lähetti nuoremman veljensä kosimaan puolestaan Englannin kuningatarta, Elisabet ensimmäistä. Tästä reissusta oli tuloksena selkeät rukkaset.

Tätä ennen Eerik oli yrittänyt aviota useankin eri ulkomaalaisen aatelisnaisen kanssa, mutta näistä ei kosiomatkoista ei syntynyt tulosta. Sen sijaan kuninkaallamme oli useita jalkavaimoja ja aviottomia lapsiakin.

Juhana -veli onnistui hieman paremmin omilla reissullaan. Hän meni naimisiin Puolan hallitsijan siskon, Katariina Jagellonican kanssa. Tämä oli katastrofi Eerikille, joka piti Puolaa pahana vihollisena ja Venäjää ystävänä. Lopulta 1563 kiistat kärjistyivät sodaksi. Sekavien vaiheiden jälkeen, jotka selkeästi osoittivat Eerikin heikkoa mielenterveyttä, joutui Eerik lopulta Juhanan vankina Turun linnaan ja sieltä edelleen Ruotsin puolelle. Tämä tapahtui vuoden 1568 syyskuussa. Aiemmin samana vuonna Eerikin puolisoksi oli tullut aateliton, suomalainen tyttö, Kaarina Maununtytär. Avioliitto oli isku vasten ruotsalaista aatelistoa ja niinpä Eerik joutui luopumaan vallasta.

Eerikillä ja Kaarina Maununtyttärellä oli kaksi poikaa, mutta he molemmat kuolivat hyvin pieninä. Eerikin kuoltua 1577 sai Kaarina asuttavakseen Kangasalan Liuksialan kartanon. Siellä hän eli laajasti arvostettua leskenelämää yli kolmenkymmenen vuoden ajan kuollen vasta syksyllä 1612.

Kirjasessa "Bilder av märkligare föremål i kungl. livrustkammaren" esitellään Ruotsin varuskamarin aarteita. Näiden joukossa on kuninkaallinen vaakunakilpi, jota käytettiin Kaarina Maununtyttären kuningattareksi kruunaamisen yhteydessä 4.7.1568. Kirjaseen voi tutustua tarkemmin Project Runebergin -sivuilla. Pääset niille klikkaamalla hiirelläsi oheista kansikuvaa.

Hunsvottipappi Jakob Ammell Myrskylästä

Loimaalta kotoisin ollut Jakob Ammelin tuli 1733 ylioppilaaksi Turussa. Sukunimi oli ilmeisesti muodostettu Loimaalta Ämmäisten kylän nimestä. Jakob sai pappisvihkimyk-sen Porvoossa 1737 ja hän palveli siitä alkaen Myrskylässä kirkkoherran apulaisena ja 1745 alkaen pitäjänapulaisena. Jakob avioitui 29.6. 1739, puoliso oli 1731 kuolleen Myrskylän kirkkoherran tytär Kristina Hacklin. Perhe omisti Myrskylän kirkonkylän Hölppälän rusthollin.

Jakob oli kaikesta päätellen ristiriitainen henkilö. Hänen ammattitaidossaan näyttää olleen puutteita, mutta hän ei antanut sen häiritä itseään. Turhaan yritti yliopiston konsistori saada häntä antamaan opinnäytteitä. Kerrankin odotti tuomiorovasti Nylander häntä Mäntsälään ollessaan siellä tarkastuksella.

Jakob ei kuitenkaan ilmestynyt ja sanoi "mielenlevottomuuden" estäneen lukemisen.
Vuonna 1750 jouduttiin pitämään jopa pitäjänkokous Jakobin takia. Hänen elämäntapansa oli antanut aihetta epäilyksiin. Hän oli kuulemma vainonnut yhtä sotilaan leskeä ja vielä sysännyt siitä syyn oman vaimonsa niskoille. Pitäjänkokouksessa ei kuitenkaan kukaan muu halunnut todistaa Jakobia vastaan kuin pitäjänapulainen Barck, jonka mielestä Jakob esitti väärää oppia. Jakobin oli nyt mentävä antamaan tiedonnäytteensä. Porvoossa kävi ilmi, että Jakob ei lainkaan osannut latinaa eikä juurikaan ruotsia, joten hänet pantiin viralta kahdeksaksi kuukaudeksi, jona aikana hänen olisi suoritettava tutkintonsa.

Jakob erosi kuitenkin virastaan seuraavana vuonna . Porvoon tuomiokapituli totesi: "Samoihin aikoihin kävi ilmi, että pitäjänapulainen Ammelin Myrskylässä, joka monien vastaavien sankaritekojen jälkeen kerran taas humalassa yhdessä renkinsä kanssa oli repinyt hajalle uunin köyhän lesken mökissä ja kirveellä lyönyt rikki hänen rukkinsa, ei osannut edes kristinuskon pääkappaleita, vielä vähemmän pystyi niitä selittämään" (Porvoon tuomiokapitulin pöytäkirja 7.7.1753).

Jakob Ammelilla oli suuri perhe, joka ilmeisesti tuli toimeen Hölppälän rusthollin antimilla. Viimeinen maininta Jakobista ehtoollisella on vuodelta 1766. Tämän jälkeen häntä ei enää näy rippikirjassa. Myrskylän haudattujen luettelossa häntä ei ole mainittu. Ylioppilasmatrikkelin mukaan hän olisi asunut Hölppälässä vuoteen 1767. Hänen tyttärensä Ulrica asui Ruotsinpyhtäällä naimisiin mennessään vuonna 1779, joten perhe on saattanut muuttaa sinne.

Jakobin ja Kristinan lapsista on tietoja oheisessa kuvassa. Toisessa kuvassa on Myrskylän kirkon nykyinen saarnastuoli, joka oli käytössä jo Ammellin ollessa kirkkoherrana.









Vouti Dahlberg

Kiskon pitäjässä oli 1800- ja 1900-lukujen molemmin puolin hyvin tavallista käyttää vouti ja kamreeri Karl Evert Dahlbergin palveluksia milloin vain kyse oli erilaisten kirjallisten dokumenttien tekemisestä. Dahlbergin nimi on luultavasti useiden kymmenien eri perukirjojen alla. Esimerkiksi syyskuun 25. päivä vuonna 1907 K.E. Dahlberg vieraili Kajalan kylän Tinon talossa, jossa pidettiin edellisenä vuonna kuolleen lampuoti Aleksander Erkinpojan pesänkirjoitus.

Toimituksessa olivat läsnä Dahlbergin ja omaisten lisäksi David Koivuniemi ja Johannes Sahlstedt. Koivuniemi oli läheisen Marjaniemen tilan isäntä ja maanviljelijä Sahlstedt kuului tuohon aikaan mm. paikallisen Säästöpankin hallituksen varamiehistöön. Kamreeri Dahlberg oli tuon pankin toimitusjohtaja vuosina 1898-1934.

Ennen pankin toimitusjohtajuutta K.E. Dahlberg toimi poliisikonstaapelina ja kirjanpitäjänä. Hänet saattaa tavata myös lukuisten lasten kummina erityisesti Kirkkojärven Uudenmaan puoleisella rannalla sekä Kirkonkylässä.

Karl Evertin vanhemmat oli vihitty 1.11.1853 Perniön pitäjään kuuluvalla Kosken tehtaalla. Isä Karl Magnus D. oli tehtaan työmiehiä ja äiti Ulrika Bergström oli tenholalainen piikatyttö. Vihittyjen luettelon mukaan Karl Magnus asui kuitenkin Perniössä.

Karl Evert syntyi Perniön puolella 6.8.1854 ja sai kasteen tehtaan kirkossa 7.8.1854.

David Lynch, suomalainen?

Amerikkalainen ohjaaja David Lynch on tullut kuuluisaksi rajoja rikkovista ja omalaatuisista elokuvistaan. Hänet on palkittu mm Cannesin filmifestivaaleilla ja Venetsian filmifestivaalit myönsi hänelle vuonna 2006 Kultainen Leijona -palkinnon elämäntyöstä. Lynch on ollut neljä kertaa ehdolla Oscarin saajaksi, joista kolme kertaa parhaana ohjaajana.

Juuri tapahtuneella Suomen vierailullaan hän puhui hyvin lämpimästi suomalaisista sukujuuristaan. Toimittajille antamassaan haastattelussa hän kertoi olevansa ensimmäistä kertaa esi-isiensä maassa. Lynchin mukaan hänen isoisänsä muutti viime vuosisadan alussa Suomesta Yhdysvaltoihin. Hänellä oli ruotsalainen sukunimi Sandholm, mutta Lynch sanoo hänen silti olleen nimenomaan suomalaisen.

Mielenkiinnosta kyselin lisätietoja Finlander -forumilta, jonka käyttäjiltä olen useasti saanut apua siirtolaisia koskeviin kysymyksiini. Nimimerkki "Kerstin" luovuttikin käyttööni seuraavanlaisia tietoja, jotka perustuvat mm. Ancestry.com -palveluun. Olen täydentänyt tietoja mm. Wikipedia-artikkeleista;

The Daly Inter Lake -sanomalehti kertoi vuonna 2004 David Lynchin äidin, Edwina Sunnyn kuolleen kesäkuun 26. päivä auto-onnettomuudessa. Sunny, jolla nimellä häntä kutsuttiin, oli syntynyt 28.4.1919 Edward ja Lillian Sundholmin perheeseen New Yorkin Brooklynissä. Sunny Sundholm kävi Duken yliopistia Pohjois-Carolinassa ja sai oppiarvon "englannissa ja vieraissa kielissä" 1940. Hän palveli Toisen Maailmansodan aikaan Yhdysvaltain laivastossa ja sodan loppuvaiheissa vuonna 1945 hän meni naimisiin Donald Lynchin kanssa. Seuraavana vuonna syntyi perheen esikoinen, David. Davidin sai ajan myötä seurakseen sisko Marthan ja veli Johnin. Donald Lynch ja Sunny asuivat sekä Whitefishissä että Riversidessa vuodesta 1980 lähtien. Sunny oli presbyteerisen kirkon aktiivinen jäsen.

Sunnya muutaman vuoden nuoremman veljen, Davidin sedän, Arthurin muistokirjoitus Oklahoman -lehdessä vuodelta 2004 on vapaasti suomennettuna seuraavanlainen;

"Arthur, 77 vuotta, Oklahoma Citystä, kuoli 8.3.2004. Hän oli syntynyt Brooklynissä 2.10.1926. Lukion jälkeen hän palveli Yhdysvaltain laivastossa radistina osallistuen Toiseen Maailmansotaan. Arthur l. Art muutti Missourin Rollaan 1947 ja opiskeli geologiaa. Hän teki lopulta 41-vuotisen, menestyksekkään uran öljy- ja kaasuteollisuuden parissa. Vuodesta 1988 Art toimi sertifioituna vedenpuhdistuksen teknologian asiantuntijana ja jäi lopulta eläkkeelle 1993. Art tunnettiin vapaa-ajalla pitkäaikaisen geologisen yhdisten jäsenenä, erinomaisena valokuvaajana ja pätevänä kalamiehenä. Hänen veljensä John Sundholm sekä hänen vanhempansa olivat jo kuolleet. Kaipaamaan jäivät vaimo Dolores Sundholm sekä pojat John ja Rogers, tytär Susan sekä sisar Edwina Lynch. Lisäksi kaipaamaan jäivät lapsenlapset Lance ja Eric Sundholm sekä Sherilynn Torres. Näiden lisäksi Arthurilla oli viisi lastenlasten lasta. Muistotilaisuus pidettiin perjantaina, 12. maaliskuuta klo 10.00 "Meidän Herramme Luterilaisessa Kirkossa".

Sunnyn isä Arthur Edward Sundholm olisi siis David Lynchin antamien tietojen mukaan syntynyt Suomessa. Tämä ei ilmeisesti pidä paikkaansa. Hän nimittäin syntyi 26.9.1888 Ensimmäisen Maailmansodan aikaisen kutsuntakortin perusteella. Tuolloin Arthur asui 7. Avenuella Brooklynissa.

Arthurin isä Victor Sundholm oli joka tapauksessa suomalainen. New Yorkin osavaltion kansallisuushakemuksista löytyvien tietojen perusteella Victor syntyi Suomessa 3.5.1858 ja saapui Yhdysvaltoihin 15.10.1883 asuen Brooklynissä.Hän oli kaksi kertaa naimisissa. Ensimmäinen vaimo lienee ollut muuan Susanna Konsteri. Tästä avioliitosta syntyi David Lynchin äidinisä Arthur Edwin.


Susannan ehkä kuoltua Victorin toisena vaimona on Elsa, joka oli tullut Yhdysvaltoihin vuonna 1895. Hän oli avioitunut Victorin kanssa vuoden 1893 paikkeilla. Vuoteen 1910 mennessä perheeseen oli syntynyt yksi lapsi.



Vuoden 1900 henkikirjoitustietojen mukaan Victor Sundholmin perheeseen kuuluivat (ikä suluissa) seuraavat henkilöt; isä Victor (40), äiti Elsey (s. Suomessa kesäkuussa 1875), pojat Ludwig (1), Victor (17), Edward (12) ja tytär Emmer (8).

Säveltäjä Pjotr Tsaikovski

Säveltämestari Pjotr Tsaikovski ehti lyhyen elämänsä (1840-1893) aikana luoda muutamia unohtumattomia teoksia. Näistä suurelle yleisölle ehdottomasti tunnetuimmat ovat baletit Joutsenlampi ja Pähkinänsärkijä. Hän sävelsi niiden lisäksi mm. yhdeksän oopperaa, joista Patarouva ja Eugen Onegin kuuluvat esitetyimpien joukkoon. Seitsemästä sinfoniasta kuudes sai lisänimen Pateettinen sinfonia ja sitä pidetään yleisesti sinfoniamusiikin yhtenä perusteoksena.

Pjotr Tsaikovski syntyi Uralin tienoilla, Votkinskin kaupungissa. Elämänsä aikana hän ehti asua mm. Haapsalussa, jossa meren rannalla sijaitsee ns. Tsaikovskin penkki. Tuolla paikalla säveltäjä vietti runsaasti aikaa ihaillen Itämerta ja kehitellen musiikkiaan. Elämänsä viimeiset vuodet hän vietti Moskovan alueella, Klinin kaupungissa.

Klinin Tsaikovskin museossa olevan flyygelin kansi avattiin aikoinaan joka vuosi mestarin syntymä- ja kuolinpäivinä eli 7. toukokuuta ja 6. marraskuuta. Tuolloin joku maineikas pianisti on saanut kunnian pitää konsertin. Kansainvälinen Tsaikovski-kilpailu on taasen pidetty vuodesta 1958 lähtien Moskovassa aina neljän vuoden välein. Tosin vuosi 2006 jäi väliin.

Neuvostoliitto -lehden numerossa kolme vuodelta 1990 esiteltiin tuolloin säveltäjää runsain kuvin, koska hänen syntymästään oli tullut kuluneeksi 150 vuotta. Pyöreässä kuvassa Tsaikovski on yhdessä sukulaisten ja ystävävienssä kanssa.

Perhekuvassa on Tsaikovskien perhe vuonna 1848. Istumassa ovat äiti Aleksandra Andrejevna ja isä Ilja Petrovits sekä lapsista Aleksandra ja Ippolit. Vierellä seisovat Pjotr, Zinaida ja Nikolai.
Lehtileike on Finland -sanomalehdestä vuodelta 1888.

Blogitekstisuositus

Kidnapattu kreivi – 1700-luvun uskomaton perintöriita