Stålarm-sukua

Eräs lautamies Vanha-Bothe, "Bothe Gamle", mainittiin Porvoossa 1382. Tämän jälkeläinen nimensä ja paikkakunnan perusteella saattoi olla asemies Bothe Bengtsson (Botved, Botvid)  , joka mainittiin kalastusvoutina Ahvenkoskella 1438, 1442 ja 1455.
Vuonna 1446 mainittiin Kiiala Bothen asuinkartanoksi; kartano pysyi suvun asuinkartanona aina yli 200 vuotta. 1447 todisti Bothe asemies Bengt Hammarin ja tämän vaimon Margit Hartvikintyttären lahjoituskirjeen Naantalin luostarille. Mahdollisesti oli Bothella jokin kruunun virkakin Itä-Uudellamaalla, sillä 1448 hän oli maankatselmusmiehenä Pernajalla. Edelleen 1452 hänet mainittiin Tukholmassa peräti eräänä niistä katselmusmiehistä, jotka jättivät kuningas Kaarle IX:lle eli Karl Knutinpoika Bondelle päätettäväksi Hämeen ja uuden maakunnan, Savon, välisestä rajasta  .
Bothe mainittiin viimeksi 1455 – hän jätti jälkeensä pojan Erik Botvidinpojan, josta lisää myöhemmin.
Bothesta alkoi suku, joka vaakunan panssaroidun käsivarren mukaan tultiin tuntemaan nimellä Stålarm, teräskäsivarsi. Se, mistä vaakuna oli peräisin, tai oliko se jo Bothen käytössä, jää epävarmaksi. Aihe on peilikuva keskiajan loppupuolen mahtisuvun Tavastien vaakunasta, joten on mahdollista, että Stålarmit olivat sukulaisuussuhteessa näihin. Stålarmit tulivat seuraavina vuosisatoina tunnetuksi etevinä hallintomiehinä ja sotilaina. Suku otettiin 1625 Ruotsin ritarihuoneelle nimellä Stålarm no. 38 sekä 1668 kreivillisenä sukuina Stålarm no. 32 ja 1687 Stålarm no. 33. Nimilinjat kuolivat kuitenkin jo 1702.

***

Erik Botvidinpoika mainittiin asiakirjoissa välillisesti Porvoon läänin kihlakunnantuomarina 1470, 1474, 1480 ja 1488-1491, mutta esiintyy asiakirjoissa varsinaisesti vain 1486, jolloin hänet mainittiin puolisonsa, Karin Olofintyttären, enon laamanni Hartvik Garpin testamentissa, sekä 1487, jolloin hän Turussa lankojensa Peder Lillen (Wildeman), Matts Andersinpojan (Vuolteen sukua) ja asemies Nils Röfvaren kanssa antoivat suostumuksensa kaikkiin vaimojensa enojen, arkkiteini Arvid Garpin ja Hartvik Garpin lahjoituskirjeisiin Turun tuomiokirkolle.

Vaimo Karin eli vielä ainakin 1487. Hänen ja Erikin lapsia olivat:

1.    Arvid Erikinpoika, oli Pohjois-Suomen (Varsinais-Suomen läntinen puolisko) maavouti 1489 ja kihlakunnantuomari Maskun kihlakunnassa, laamanni Karjalassa 1500-luvun alussa; maaherra Hämeenlinnassa 1529, pso. 1515 Kristina Knutintytär (Kurki).
2.    Olof Erikinpoika, omisti Porvoon Kiialan.
3.    ...Erikintytär, kuollut ennen 1546, jolloin hänen tytär Beata Erikintytär sopi perinnöistään enonsa lasten kanssa.


jatkuu......

Hyvin monta pappia

Pöytyän Jalkalassa 1719 syntynyt talollisen poika Tuomas kävi Turun katedraalikoulua vuosina 1738-1745 päästen ylioppilaaksi nimellä Thomas Pedelius. Jostain syystä hänen jatko-opiskelunsa viivästyivät reilusti, sillä vasta toukokuussa 1763 hänet voitiin vihkiä papiksi Turun hiippakunnassa. Saman tien Pedelius pääsi hoitamaan Pöytyän apulaispapin virkaa aina kuolemaansa saakka marraskuussa 1774. Vuosi 1763 oli hyvin merkityksellinen miehellemme muutoinkin, sillä tuolloin hänet vihittiin Auran kappalaisen tyttären, Margareta Zeloniuksen kanssa.

Ennen Thomaksen kuolemaa keuhkotautiin pariskunnalle syntyi viisi lasta, joista ainakin kolme kuoli hyvin pienenä. Kaksi lapsista sai viimeisen leposijansa Vistolan sotilasvirkatalon haudasta ja yksi Vampulan kirkolta. Vistolan yksinäistila oli asutettu jo keskiajalla ja se säilyi jakamattomana 1800-luvun lopulle saakka. Pedelius perheineen asui kuitenkin jatkuvasti Jalkalassa ja yhteys Vistolan hautaan jää hieman epäselväksi.

Thomas Pedelius on sukulaisineen erinomainen esimerkki siitä, miten pappissääty oli ainakin vielä 1700-luvulla erittäin sisäänpäin kääntynyt. Vaimo Margaretan isä oli siis Auran kappalainen Johan Zelonius, jonka oli ollut kolme kertaa naimisissa. Hänen appejaan olivat mm. Marttilan kirkkoherra Matias Riman ja pataljoonansaarnaaja Anders Keckonius. Margaretan sisarusten puolisoina olivat mm. Vahdon pitäjänapulainen Johan Angell ja Auran kappalainen Samuel Montin. Lisäksi herra Zeloniuksen poikapuoli oli Inkoon kirkkoherra Johan Åhman. Thomaksen ja Margaretan tytär Johanna oli puolestaan naimisissa Petäjäveden sittemmin virastaan erotetun kappalaisen, Erik Johan Westlingin kanssa.

Johan Zelonius itse oli turkulaisen kellonsoittajan poika eikä hänellä ollut ilmeisesti suurempia yhteyksiä pappissukuihin. Edellä mainittujen appien, Keckoniuksen ja Rimanin sukujuuria tutkimalla avautuu kuitenkin näkymä valtavaan määrään 1700-luvun ensimmäisen puoliskon kirkkoherroja, kappalaisia ja pitäjänapulaisia. Esimerkiksi em. Matias Rimanin appi oli Kokemäen kirkkoherra ja kolmen muun tyttären puolisoiksi osuivat Säkylän kappalaiset Simon Fonselius ja Tomas Lindqvist sekä Kiikalan kirkkoherra Mikael Wanonius.

Thomas Pedeliuksella oli siis varmasti halutessaan mahdollisuus keskustella hyvin laajan piirin kanssa joko henkilökohtaisista tai uskonasioistaan.

Gustaf Lundborgin perhe

Kiskon Leilän kylään 1600-luvulla asettuneen aatelisen von Lund-suvun jälkeläisiin kuului mm. 1738 saman pitäjän Hongistön kylässä syntynyt Gustaf Lundborg. Herra Lundborg löysi vaimokseen 1761 silloisessa Prunkkalan kappelissa asuneen nimismiehen tyttären, Stina Greta Oseenin. Morsiamen valinta ei ollut varsinainen ihme, sillä Gustaf oli appensa tavoin nimismies, tosin Pöytyällä.

Gustafin ja Stina Gretan ensimmäinen lapsi, poika Carl Gustaf, on merkitty syntyneeksi Auran puolella, Leinakkalassa, mutta perheen muut lapset syntyivät sitten Pöytyän Juotolassa ja Vehmastossa. Carl Gustaf menehtyi viiden vuoden iässä hukkumalla pieneen puroon ja haudattujen luettelon mukaan hän olisi saanut viimeisen leposijansa Vehmaston talon mailta.

Seuraava lapsista oli poika Israel, josta tuli aikuisiällä torppari isänsä kotitalon maille, Kiskon Hongistoon. Sinne koko Lundborgien perhe oli nimittäin palannut vuoden 1777 paikkeilla isän saatua nimityksen täkäläiseksi nimismieheksi. Gustaf, Stina Greta sekä lapset Israel, Ulrika, Helena ja Sophia asuivat rusthollissa, jolla oli hauska nimi "Kylä". Tämä Gustafin kotitalo kantoi myös nimeä Lundborg tai Michels eli Mikko - olihan sen edellinen isäntä ollut tuon nimen kantaja.

Tyttäristä Helena ja Sophia syntyivät kaksosina, mutta muutama vuosi Kiskoon paluun jälkeen viimeksi mainittu kuoli johonkin rokkotautiin. Kaksoissiko Helena sitä vastoin eli aikuiseksi ja sai miehekseen Teijon tehtaan räätälinä työskennelleen Erik Pihlin. Räätäli Pihlin oli töissä myös tehtaan puolella ja täten koko Pihlin pesue asui lopulta Teijolla.

Isosisko Ulrika Lundborgin vei vihille tenholalainen rusthollari eli ratsutilallinen Thomas Engman. Tenhola oli täysin ruotsinkielistä seutua, mutta Lundborgien perheessä  toinen kotimainen oli varmaan ollut äidinkielenä. Olihan alussa mainittu von Lund-suku tullut maahamme nimenomaan Ruotsissa. Auranmaalla Lundborg oppi luultavasti suomeakin ja Kiskossa suurin osa pitäjäläisistä ei osannut lainkaan ruotsia. Täten oli nimismiehen syytä osata ainakin hieman sekä suomea että ruotsia selvitäkseen vaativasta tehtävästään.

Kansanperinteitämme ajatellen tässä kielikysymyksessä saattoi olla osasyy siihen, että nimismiestä oli lupa katsoa hieman ylöspäin. Hänhän puhui vierasta kieltä ja hänellä oli oikea sukunimikin.

Mainittakoon vielä lopuksi, että nimismies Gustaf Lundborg kuoli Kiskossa vuonna 1807. Stina Greta Oseen oli kuollut 1798 ja tässä välissä oli Gustaf ehtinyt mennä vielä uusiin naimisiin pertteliläisen Kaisa Heikintyttären kanssa, joka oli kotoisin Pöytiksen Kailan talosta.

Kuninkaan luottomies

Piikkiöläinen “kuninkaan luottomies” ja “hänen kippari” Hans Hansinpoika mainittiin 1530. Hän teki aatelista ratsupalvelua 1537 ja omisti Piikkiön Pussilan. Västeråsin resessin  jälkeen Hans omi Naantalin luostarilta Lemun Raukoisen tilan, jolle sen oli 1463 Peder Karpelain lahjoittanut yhdessä vaimonsa Ingegerd Jönsintyttären kanssa.
Hansin vaimo oli Elsa Jönsintytär, “Elsa i Bussila”, sauvolaisen rälssisuvun tytär. Elsa oli aikaisemmin ollut naimisissa erään ulkomaalaisen aatelismiehen kanssa, jonka kanssa hänellä oli 1534 poika Jöns Sveninpoika, kuninkaan asepoika, småsven, jolloin Hans hänen puolesta otti haltuunsa Piikkiön Hepojoen tilan Turun tuomiokirkolta. Hansin ja Elsan liitosta syntyi poika Mårten Hansinpoika.

Mårten Hansinpoika omisti Piikkiön Bussilan. Rälssivapauden hän sai 20.1.1564. Vuonna 1570, jolloin alkoi 25-vuotinen sota Venäjää vastaan, hän oli voutina Hämeen linnassa ja kuoli samana vuonna. Hänen puolisonsa oli rälssisuvun tytär Karin Sigfridintytär Vilken. Vapaa-syntyinen, "friboren", Karin, joka eli vielä 1584, sai 1570 siskonsa kera kuninkaallisen vahvistuskirjeen enonsa Måns Nilsinpojan maaomistuksille. Mårtenilla ja Karinilla oli lapset:

1. Hans Mårteninpoika Lax, rälssimies, mainittiin 1581-1619; haudatt. Piikkiön kirkkoon, jonne ripustettiin hänen vaakunansa, aiheena lohi, ruots. lax, vaakapalkilla; pso. Karin Johanintytär Görtzhagen.
2. Johan Mårteninpoika Lax, rälssimies, k. 1599, morsian Valborg Jakobintytär Svärd, jolle Johan testamenttasi omaisuutensa “tämän suuren työn ja vaivan vuoksi, kun hän hoiti sukunsa hylkäämää sairasta sulhastaan neljä vuotta”.
3. Henrik Mårteninpoika Lax, k. noin 1590.
4. Elsa Mårtenintytär Lax, k. ennen 1609, pso. Sauvon Päisterpään rälssimies Per Jakobinpoika Svärd.
5. Elin Mårtenintytär Lax, k. 1595, haudattu Nousiaisten kirkkoon, jonne hänen vaakunansa ripustettiin, pso. rälssimies Karl Jakobinpoika Svärd Nousiaisten Köönikkälästä.


Kiitos RR!

Suomen ensimmäinen sulkuportti Antskogissa

Suomi Sydämessä -- Suuri ulkosuomalaisjuhla Turussa juuri nyt

Siirtolaisuusinstituutti järjestää Turussa ainutlaatuisen ulkosuomalaisjuhlan ”Suomi Sydämessä”. 1-4.7.2011 kunnioittaakseen suomalaisia jotka ovat siirtyneet asumaan muualle maailmaan kautta aikojen.Suomi sydämessä -tapahtuma tuo yhteen kaikenikäisiä suomalaisia siirtolaisia ja siirtolaisten jälkeläisiä sekä heidän ystäviään maailman eri kolkista sekä vahvistaa heidän siteitään Suomeen. Ohjelmaan mahtuu tapahtumia jokaiseen makuun. Luvassa on mm. luentoja ja seminaareja sekä urheilu- ja kulttuuritapahtumia. Osallistujille järjestetään mahdollisuus opastetuille retkille lähiseudulle ja kauemmaksikin.

Tässä aivan lyhyt välähdys Klassikon lukion pihan tapahtumateltasta tänään perjantaina!

Frille -suvun juurilla

Tanskan Etelä-Jyllannin, tansk. Sönderjylland, herttua Valdemar nimitti sönderborgilaista Frellav Haakonsenia   palvelijakseen, ”famulus”, antaessaan tälle rälssivapauden 7.12.1334. Tämä on vanhin säilynyt rälssikirje Tanskassa. Erään lähteettömän tiedon mukaan Frellav kuoli vuonna 1357 Sönderborgissa.
Frellavin puolison nimeä ei tiedetä, mutta hänellä ainakin kolme lasta. Vuoteen 1363 mennessä kuollut Hakon Frellavsen oli isänsä tavoin Valdemar-herttuan palveluksessa. Nicolaus Frellavi mainittiin panttaustodistajana 1369 ja lienee nimen latinalaisesta muodosta johtuen ollut pappi. Kristiern Frellavsen mainittiin 1369-82.


Ensimmäinen maininta Kristiern Frellavsenista on joulukuun lopulta 1369, jolloin Etelä-Jyllannin herttua Henrik panttasi hänelle kahden pitäjän verotulot. Kristiern asui 1372 kotitilallaan Ribessä ja hänet mainittiin Ribehusin linnaherran drotsi Henning Lembeken voutina 1377 ja vielä 1382.
Kristiern hankki ympäristöstä tiloja ja panttauksia sekä toimi tuomarina. Hän sai 1408 pormestarilta ja raadilta todistuksen siitä, että oli ”hyvien ritareiden ja nihtien sukua”, ”gode riddare och knaegte”. Kristiern kuoli 20.1.1418 ja haudattiin Riben tuomiokirkkoon.
Hän oli ollut naimisissa kaksi tai kolme kertaa. Ensimmäisen puolison nimeä ei tiedetä. Liitosta syntyi viisi lasta. Tytär Hildeborg, joka kuoli viimeistään 1419, naitettiin ritari Baerneke Skinkelille, Fyn saaren Hindsgavlen päällikkölle. Poika Frellav Kristiernsen mainittiin 1415-19; hän ehkä oli sama kuin 1410 mainittu Skanörin päällikkö Frylle. Poika Håkan Frille muutti Suomeen – hänestä lisää alla. Tytär Kristina, joka kuoli viim. 1469, oli sitä ennen todennäköisesti ollut naimisissa linnapäällikkö Henning van Hafnin kanssa. Viides lapsi, poika Klaus Kristiernsen, mainittiin Riben kaniikkina ja aarkkiteininä 1419 – 1454. Suvun myöhempien polvien usein käyttämä lisänimi Frille on muodostettu patronyyminimestä Frellav.
Kristiernin toinen puoliso oli Ermegaard Eggardsdotter (Altena). Toisen liiton lapsia olivat: ritari, valtaneuvos Eggerd Kristiernsen; ritari, valtaneuvos, linnapäällikkö Johan Kristiernsen (alias Johan Frille alias Henikinus Kristiernsen Fode); sekä tytär Taleke.
Kristiernillä oli vielä kolmaskin, nimeltään tuntematon puoliso; heillä ei liene ollut lapsia.



Håkan Frille (Hakon, Haakon Kristiernsen, Kristiernsson, Cristernsson, Christiernsson) muutti siis Suomeen. Tuloajankohta ja syy eivät ole selvillä, mahdollisesti hän oli ollut unionikuningas Eerik Pommerilaisen seurueessa Suomen vierailulla joulukuussa jo 1407, jolloin runsaasti rälssimiehiä oli koolla.
 Ensimmäinen maininta Håkanista on kesäkuulta 1410, jolloin hän Etelä-Suomen (tarkoittaen lähinnä Halikkoa) kihlakunnantuomarin ominaisuudessa istui raatimiehenä Halikossa. Samassa tehtävässä hänestä löytyy lisää merkintöjä, viimeksi toukokuussa 1434. Turun maaoikeuden jäsen hän oli 1415 sekä myös 1434. 
Håkan kävi ainakin kerran synnyinmaassaan, syksyllä 1425, jolloin hän 15.päivä syyskuuta Odensessa antoi veljelleen ”Hr. Claues”:ille valtuutuksia perintöasioissa. Hänen isänsä oli kuollut jo seitsemän vuotta sitten ja Håkan oli jo aiemmin luopunut perintöosuudestaan veljensä hyväksi, joten ei hän ainakaan sen vuoksi Tanskassa käynyt.



Håkanin puoliso oli etunimeltään tuntemattomaksi jäävä asemiehen tytär ...Mårtenintytär. Håkanilla tiedetään ollen seitsemän lasta, jotka todennäköisesti kaikki, mutta ainakin Ingeborg, Magnus ja Matts olivat liitosta ...Mårtenintyttären kanssa:

1.    Frille (Frellav) Håkaninpoika, asemies, ilmeisesti sisarusparven vanhin.
2.    Magnus Frille, kihlakunnantuomari Ruotsin Österrekaren pitäjässä 1439-72, pso. joko Hedingsön Magnus Ragvaldinpojan (Fargalt-suku) tytär, tai Birgitta Tyrkilintytär (Barun). Sukulinja aateloitiin Ruotsissa 1600-luvulla, Frille no. 133.
3.    Ingeborg Håkanintytär, 1.pso. rälssimies Anders Henrikinpoika, Lindelöf-sukua.
4.    Kristiern (Krister) Frille, Kiskon Haapaniemi, oli hovipoikana Tanskassa 1445, kuningas Kaarlen valtaneuvos 1464, kihlakunnantuomari Halikossa 1466-72, pso. Elin Magnuksentytär.
5.    Matts Frille, Kiskon Haapaniemi ja Perniön Viborg (eli Frillans), eli vielä 1477, pso. Margareta Bengtintytär, Dufva-sukua.
6.    Margit, joka mainittiin vain veljensä Magnuksen kirjeessä 1458, jolloin Magnus ”kaikella rakkaudella ja hyvällä tahdolla” luovutti Margitille oman osansa perintöä, tontteja Turussa.
7.    Karin, kuoli n. 1472 kihlakunnantuomari Peder Svärdin leskenä.

Håkan kuoli luultavasti ennen 1439 ja haudattiin Turun tuomiokirkon Pyhän ruumiin kuoriin, jolle hän oli lahjoittanut Kemiön Rugnolan (Rugnål) tilan viimeistä lepopaikkaa vastaan itselleen ja vaimolleen. Vaimo ...Mårtenintytär eli vielä 1442.
Lapsista lähteneet kaikki ns. vanhemman Frille-suvun nimihaarat kuolivat Suomessa kuitenkin jo 1400- ja 1500-luvuilla. Nimi jatkui vielä jonkin aikaa ns. nuorempana Frille-sukuna, kun sukuun tullut vävy 1530-luvulla otti vaimonsa nimen. Sekin poistuu näyttämöltä 1627, muuttuen aateloiduksi Lindelöf-suvuksi (Ruotsin Ritarihuone, Lindelöf no. 143), mutta kuitenkin säilyttäen Frille-suvun vaakunan hieman muutettuna. Vaakunassa oli kaksiosainen kilpi, jossa kaksilehtinen ja kolmihaarainen taimi. 
Mainittakoon vielä, että Tuve Nilsinpoika, joka oli Piikkiön kihlakunnantuomari samoihin aikohin kun Håkan oli vastaavissa tehtävissä lähipitäjässä Halikossa, oli nähtävästi Håkanin serkku – ja kaiken lisäksi vielä naimisissa Håkanin vaimon siskon kanssa.


Kiitos RR!