Hieman lisää Väänäsiä

jatkoa viime perjantain tarinalle....



Lassi Väänänen (Lars), s. 1823, oli renkinä loppuvuodesta 1850 alkuvuoteen 1851 Pielaveden Lammassalo no. 3:ssa, josta hän muutti 1851 Jylhä no. 7:ään. Ennen Lammasaloa hän oli ollut renkinä Tuovilanlahti no. 9:ssä. Rippikirjassa mainitaan vain hänen syntymävuotensa ilman päivämäärää, mikä viittaisi siihen, että hän oli muualta tullut. Ehkä Lassi oli sama kuin se renki Lassi Matinpoika Väänänen (Lars Mattsson Väänänen), joka 8.10.1840 muutti Kuopion maaseurakunnasta Pielaveden Haatalan kylään muuttotodistuksella no. 87.
Pielaveden Jylhä no. 7:ssä löytyi Lassille 16.11.1851 vaimoksi piika Sofia Väisänen, s. 25.2. 1821. Seuraavan vuoden heinäkuuhun mennessä he muuttivat Jylhä no. 11 -taloon, jossa esikoinen Ma-ria syntyi; kummeiksi merkittiin David Wäänänen ja Caisa Niskanen. Laurin ammatiksi laitettiin itsellinen.

Kihupyhät Leppävirran kirkolla 1800-luvun lopulla. J. E. Kortmanin teräspiirros

Seuraava lapsi syntyi vuotta myöhemmin. Osoite oli nyt Jylhä no. 12 ja Laurin ammatti renki; kummeina David Wäänänen ja Maria Westerinen.
Kolmas lapsi, Johan Henrik, syntyi 1858, mutta hän kuoli jo heti syntyessä, sillä kummi Jonas Wäisänen suoritti hätäkasteen - toisena kummina oli Brita Rytkönen. Neljäskin lapsi syntyi 1858 Jylhä no. 12:ssa, mutta 1859 perhe muutti torppareiksi Saarela no. 3:n, jossa viides ja kuudes lapsi syntyi.

Laurilla ja Sohvilla oli lapset:

1.    Maria Väänänen, kast. 15.8.1852 – 2.10.1852.
2.    Samuel Väänänen, kast. 25.8.1853.
3.    Johan Henrik Väänänen, 1858 – 1858.
4.    Heikki Väänänen, s. 1.5.1858 Jylhä no. 12, seppä Leppävirralla, pso. Anna Liisa Kauhanen, s. 1867.
5.    Vilhelmiina Väänänen, s. 4.1.1861
6.    Maria Väänänen, s. 1.7.1864

***

Heikki Väänänen (Henrik, Henrikki) syntyi 1858 Pielavedellä, mutta muutti jossain vaiheessa Leppävirralle, nähtävästi vuoden 1881 jälkeen. Siellä hän 1887 avioitui 1850 syntyneen Loviisa Pääkkösen kanssa, mutta onni jäi lyhyeksi, sillä Loviisa kuoli jo samana vuonna. Heikin toinen vaimo oli Anna Liisa Kauhanen, s. 1.12.1867 Leppävirralta. He asuivat Leppävirran kirkonkylällä  .

Sukutarinan mukaan seppä Heikkä valoi Leppävirran kirkonkellot, mutta se ei lie todennäköistä, sillä 1846 käyttöön otetun ja 1862 vihityn kirkon kellot ovat vuosilta 1836 ja 1845.

Professorin kosinta

Kirjallisuuden tutkija ja Helsingin yliopiston estetiikan sekä uudemman kirjallisuuden professori Carl Gustaf Estlander oli naimisissa Helena Aurora Federleyn kanssa. Morsiamen vanhemmat olivat protokollasihteeri Berndt Federley ja vaimonsa Hedvig Aurora Fredrika Richter. Ennen kuin nuori pari sai toisensa vuonna 1860, oli sulhasen tehtävä kosinta. Tästä on jäänyt jälkipolville kerrottavaksi pieni tarina;


"Kun estetiikan professori Estlander nuorena miehenä kosi tulevaa puolisoaan, esitti hän vanhan hyvän tavan mukaan kokoontuneessa perhepiirissä asian ensin vanhemmille ja sitten tyttärelle. Saatuaan myöntävän vastauksen kummaltakin taholta, hän kääntyi viimeksimainitun puoleen lausuen kohteliaasti;

 - I så fall får jag be om en kyss.

"

Väänäsiä

Pohjois-Savon suurimpiin talonpoikaissukuihin kuuluu Korhosen ja Miettisen suvun rinnalla Väänäsen suku, jota nimeä kantaa nykyään lähes 5.000 suomalaista. Nimi saattaa liittyä sanaan venäläinen, merkityksessä karjalainen tai kreikanuskoinen, tai nimen lähtökohtana voi olla joku nykyään jo unholaan jäänyt sana, käsite tai maastonimen alkuosa väänä, väänne tms.

Väänänen –nimestä on tietoja Juvalta, Pellosniemeltä, Rantasalmelta, Tavinsalmelta ja Vesulahdelta jo 1500-luvulta  . Eräs Antti Väänänen (Anders) oli perustanut talonsa 1540-luvulle mennessä Ruokoveden itärannan Väänälänrannan seuduille – hän oli tullut Kehvoon Rantasalmen Tuusmäeltä. Toisen itärannan talon ensimmäinen isäntä Lauri Väänänen (Lars) lienee ollut Kehvon Väänäsiä. Tavisalmen pitäjän (nyk. Kuopion ympäristö) vanhimmassa verokirjassa 1552 mainitaan eräs Antti Väänäin -niminen mies, joka on sinne arvattavasti etelästä tullut muiden uudisasukkaiden tavoin. Hänestä näyttävät Pohjois-Savon Väänäset polveutuvan.

Edellämainittu Antti Väänänen esiintyy Tavisalmen pitäjän Kehvon kylässä maanviljelijänä. Hän muodosti kahden muun talonpojan, Antti Korhosen ja Olli Ikäheimosen, kanssa yhtiön joka lienee saanut elantonsa kaskenpoltosta, kuten tapana oli. Yhtiön alue käsitti arviolta ehkä nykyiset Kuopion maalaiskunnan Kehvon, Väänälänrannan ja Hamulan kylät. Antti Väänäsen pojat ja pojanpojat siirtyivät eri tahoille. 1600-luvun alkupuolella näyttää suku jakautuneen juuri edellämainittuihin kolmeen kylään.

1600-luvun puolivälissä näkyy Väänäsiä myös Nilsiän Reittiön kylässä. Reittiön suvun kantaisänä voidaan pitää Matti Väänästä (Mats Wänäin), noin 1655 - k. 6.3.1745, jolla oli poika Lauri Väänänen (Lars Matsson Wänäin), 4.4.1693 - 31.12.1759.



jatkuu.....

Kirjaltaja -sanan keksijä, herra Forström

Kuva: Kirjaltaja : graafillinen aikakauslehti. no 5, 1.1.1904

Pusulan Hirvijoen Mattilan talon tytär, Greta Serafia Matsdotter sai helmikuun 21. päivänä vuonna 1846 aviottoman lapsen, jonka nimeksi annettiin Henrik Johan. Hänen esivanhempiaan voi seurata lukuisiin Pusulan ja lähialueen rustholleihin aina 1600-luvun alkuun saakka. Sukunimekseen Henrik Johan otti äitinsä sisarusten käyttämän, komeasti ruotsalaiselta kalskahtavan Forströmin.

Heti ripille päästyään lähti Henrik Johan latojan oppiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainoon. Kuuden vuoden työssäoppimisen jälkeen hän valmistui lokakuussa 1866. Nuori Forström oli innokas ottamaan asioista itse selvää ja erityisen lähellä hänen sydäntään oli kansallisuusaate sekä yhdistystoiminta. Edellä mainitun oppiaikansa kuluessa hän julkaisi muutamien opiskelutovereiden kanssa kerran viikossa ilmestynyttä, käsinkirjoitettua sanomalehteä "Hyttynen". Sen kirjoitukset olivat korkealaatuisia, sillä mm. sanomalehti Päivätär lainasi niitä. Kun Helsingin Kirjaltajain lukuyhdistys perustettiin, tuli Forströmistä yksi sen innokkaimmista jäsenistä.

Vuonna 1871 Henrik Johan Forström nimitettiin Porissa toimineen tohtori Tigerstedtin kirjapainon johtajaksi. Siellä ollessaan Forström kirjoitti usein Länsi-Suomi lehteen novelleja ja vastaavia. Kymmenen vuoden päästä Tigerstedtin paino myytiin ja Forström siirtyi Tampereelle, Aamulehden johtajaksi. Kuitenkin jo keväällä 1883 hän muutti Turkuun Åbo Tidning taittajaksi sekä edelleen johtajaksi paria vuotta myöhemmin. Vuonna 1888 Forström palasi Helsinkiin, jossa hänestä tehtiin apulaisjohtaja Simeliuksen perillisten kirjapainoon. Tässä työssä miehemme viihtyi vuoteen 1891. Pienen hengähdystauon jälkeen hänestä tuli johtaja Victor Pettersson & kumppanien painoon. Täällä kului kuutisen vuotta ja 1894-1898 Forström julkaisi lehteä Lördagsvällen. Vihdoin 1898 Henrik Johan perusti oman kirjapainon nimeltä Kirjapaino Gutenberg Boktryckeri. Sen hän myi Helsingin Työväen Sanomalehti Osakeyhtiölle muuttaen itse  Frenckellin kirjapainoon ilmoituslatojaksi. Vaiheikas ura päättyi ankaraan sairauteen, joka lopulta heinäkuun ensimmäisenä päivänä 1903 katkaisi Henrik Johan Forströmin elämänlangan.


Erityisen kovasti Forströmin kuolema kosketti em. Kirjaltajayhdistystä, sillä liittymisestään saakka hän oli toiminut täysin rinnoin yhteisen hyvän eteen. Forström ajoi hyvin voimakkaasti suomenkielisen kirjapainosanaston aikaansaamista ja tästä osoituksena sana "kirjaltaja" on hänen itsensä kehittämä. Suvereenisti Forström toimitti Helsingin Kirjaltajayhdistyksen julkaisemaa Kirjapainolehteä avustaen myös mm. graafillista aikakauslehti Kirjaltajaa. Aivan viimeisinä elinvuosinaan joutui Forström luopumaan yhdistystoiminnasta, mutta silti ammattimiehet muistivat häntä lämmöllä.

Sundbergiksi

Karl Jakobinpoika muutti Vihtiin 23-vuotiaana 28.12.1848, Pyhäjärven seurakunnan muuttotodistuksessa häntä kutsuttiin "renki Carl Jacobssoniksi” ja Vihdin sisäänmuuttokirjauksessa merkittiin renki Carl Jakobsson muuttaneeksi Vihdin Veikkolaan kartanoon. Siellä hän otti tai sai sukunimen Sundberg  .
Syyskuussa 1853 Veikkolan tallirenki Karl ja piika Amalia Bäckman (Beckman) hakivat kuulutusta ja 30.10.1853 heidät vihittiin. Amalia oli juuri 15 vuotta täytettyään 10.7.1844 muuttanut Vihtiin, ollen palveluksessa ainakin Niuhalan Stenbackan torpassa. Sitä ennen hänet mainittiin kuitenkin jo nuorena piikana Nurmijärven Nummenpäässä.

Amalia oli 20-vuotiaan piika Vilhelmina Bäckmanin Nurmijärven Nummenpään Paakassa 9.7. 1829 syntynyt avioton tytär. Amalian jälkeen sai äiti Vilhelmina Paakassa vielä aviottomat tyttärensä Sofia Vilhelminan 1837, joka kuitenkin kuoli kuuden vuoden ikäisenä, ja ”Helsingissä tai Suomenlinnassa” Ida Vilhelminan 1842. Jostain syystä mainittiin äiti-Vilhelmina tässä viimeisessä merkinnässä nimenomaan ”isättömäksi”. Äiti-Vilhelmina kuoli Nurmijärvellä 18.8.1843 ja vasta tässä merkinnässä hänen sukunimensä Bäckman mainittiin.

Vilhelmiina oli muuttanut 3.11.1828 Kirkkonummen Gesterbystä Nurmijärvelle. Vilhelminan äiti oli n. 1774-76 syntynyt Hedvig Bäckman (Beckman). Kirkkonummen rippikirjan mukaan oli Hedvig syntynyt Karjaalla ja tullut Kirkkonummelle nähtävästi 6.10.1795. Hedvig sai 29.6.1799 aviottoman lapsen Kristianin Kirkkonummen Gesterbyssä. Hedvigin iäksi mainittiin silloin 25 v., eli hän olisi sen mukaan syntynyt n. 1774. Naimattomana sai hän iältään 34-vuotiaana 21.7.1802 Kirkkonummen Gesterbyssä kaksoset Johan Fredrikin ja Johannan (merkinnöistä päätellen he syntyivät mahdollisesti jo kuolleina tai ainakin kuolivat hyvin pian). 4.3.1809 sai Hedvig Kirkkonummen Gesterbyssä vielä lapsen Vilhelminan.

Vuonna 1859 asuivat Karl ja Amalia Vihdin Pietilän Keskitalossa, jossa Carl oli renkivoutina. Carl kuoli 19. 4.1868 ja Amalia 14.7. samana vuonna. Heillä oli ainakin kuusi lasta, joista viisi kuoli pikkulapsina 1857-1869:

1.    Amalia Rosina Sundberg, 1854-57
2.    Karl August Sundberg, 1857-60
3.    Amalia Aurora Sundberg, s. 11.8.1859  .
4.    Johan Edvard Sundberg, 1862-62
5.    Karl Fredrik Sundberg, 1863-62(?)
6.    Fredrika Wilhelmina, 1866-69

Perheen ainoa 1870 hengissä ollut jäsen, tytär Amalia Aurora kävi ripillä 1875. Amalian ollessa 25-vuotias hän avioitui Ruskelan Alitalon nuoren isännän Johan Emil Olinin kanssa. Johan Emilin äiti oli Pietilän Alitalosta kotoisin, joten nuoripari oli todennäköisesti tuntenut toisensa jo lapsuudesta lähtien.

Vihdin Snäll

jatkoa eiliselle tarinalle


Vuoden 1805 väkilukutaulun mukaan oli Vihdissä 10 upseeria, 4 aliupseeria ja 129 sotilasta. Suomen sodan jälkeen 1810 oli entisiä sotilaita saman lähteen mukaan enää 80 ja niidenkin toimi lopetettiin. Johan Snäll oli kuitenkin jo ilmeisesti siirtynyt pois palveluksesta vuoteen 1801 mennessä (ks. alempana, Snäll-nimen selityksen yhteydessä), tai ainakaan hänen osuutensa Suomen sodassa ei voinut olla suuri, sillä hän oli sodan syttyessä jo 55-vuotias.

Snäll oli tyypillinen ruotusotilasnimi, lyhyt ja ytimekäs. Kyseessä eivät vielä olleet vakiintuneet sukunimet, vaan ruotunimi siirtyi usein seuraavalle saman paikan täyttävälle ruotusotilalle. Vihdin kirkonkirjat mainitsevat, että 12.7.1801 meni eräs sotilas "Leskikuningattaren henkirykmentin herra everstiluutnantti, paroni Lejonhuvudin komppaniassa" Anders Snäll naimisiin Stina Samuelintyttären kanssa. Tämä Anders on saattanut olla Johan Snällin seuraaja, sillä tuskin komppaniassa tai rykmentissäkään samanaikaisesti annettiin kahdelle ruotusotilaalle sama sukunimi.

Stina Henrikintytär kuoli Vanhalan Mäkilässä 65 vuoden ikäisenä; entinen sotilas Johan Snäll kuoli rintakuumeeseen 9.3.1819 Vanhalan kylässä; hän asui silloin mahdollisesti tyttärensä Hedvigin luona. Johan oli kuollessaan iältään 65,5 v., jonka mukaan hän oli syntynyt syksyllä 1753 (rippikirjassa 1754). Johanilla ja Stinalla oli lapset:

1.    Jakob Johaninpoika Snäll, synt. 4.7.1779, pso. Anna Maria Hafström.
2.    Maja Lena Snäll, synt. 1.6.1782.
3.    Hedvig Snäll, 8.10.1784 – 8.9.1819, pso. Vanhalan Ylöstalon Arvilan torppari Johan Georg.
4.    Stina Snäll, synt. 20.12.1786.
5.    Adolf Snäll, synt. 16.7.1788.
6.    Johanna Snäll, synt. 13.9.1790.
7.    Joakim Snäll, synt. 15.11.1792.

***

Renki, torppari Jakob Johaninpoika Snäll ja rakuunan tytär Anna Maria Hafström vihittin 14.12. 1809. Molemmat olivat silloin Pyhäjärven (nyk. Karkkila) Haaviston kylässä asuvia. Jakobia nimitettiin rengiksi ja Annaa piiaksi. Haaviston kylä sijaitsee hieman kaakkoon nykyisestä Karkkilan kaupungista, Vihdin rajaa vasten, Hämeenlinna-Tammisaaren –tien ja Pyhäjärvi (Karkkila)-Röykän –tien risteyksessä.

Kylän rakuunoiden sukunimeksi annettiin 1700- luvulla Hafström. Vuonna 1784 siellä kuoli Uusitalon silloinen rakuuna, 1724 syntynyt Matts Hafström. Lähes saman tien sinne tuli rakuuna Erik Jakobinpoika Hafström, s. 1757, ja Maria Mattsintytär, s. 1760  . Rakuuna Erik Jakobinpoika ja Maria Mattsintytär saivat Haavistossa nähtävästi 4 lasta: Karl Hafström, synt. 5.9.1784, (räätäli?), Anna Maja Hafström, s. 12.10.1787, Johan Hafström, synt. 7.6.1791, pso. Eva Kajsa, sekä Erik Hafström, s. 1801. Jakob Snäll ja Anna Maria asuivat avioitumisen jäkeen Haaviston rakuunantorpassa, Anna Marian vanhempien ja sisarusten taloudessa. Haaviston kylän Ali-Saaressa saivat he viisi lasta vuosina 1810-1825; lasten syntymämerkinnöissä on Jakobin ammatiksi laitettu torppari:

1.    Maja Lena Jakobintytär, s. 21.2.1810
2.    Agneta Jakobintytär, s. 19.7.1815
3.    Serafia Jakobintytär, s. 23.9.1818
4.    Eva Gustava Jakobintytär, s. 6.8.1822
5.    Karl Jakobinpoika (Sundberg), s. 15.3.1825, pso. Amalia Bäckman.

Entinen torppari Jakob Snäll Haavistosta kuoli rutiköyhänä tuntemattomasta syystä 6.6.1835 Helsingissä ja haudattiin sinne 19.6., 56 v. iässä.

Sotilastorpan mies

Uudenmaan rykmentin

lippu

Ruotusotilas Johan Erikinpoika Snäll ja Sukselan Sipilässä asunut Stina Henrikintytär  menivät naimisiin 29.9.1778. Johan oli syntynyt 1754 ja asunut Maikkalan Siirin sotilastorpassa (Nummela nimeltään?) vuodesta 1775. He saivat seitsemän lasta Siirillä vuosina 1779-1792. Syntymämerkinnöistä käy ilmi, että Stina oli ensimmäisen lapsen syntyessä 27-vuotias ja vanhimman lapsen saadessaan 39-vuotias, joten hän oli syntynyt n. 1752-53 (rippikirjassa v. 1753).
   
Vuonna 1694 oltiin sovittu uudesta, vakinaisesta sotamiehen pidon järjestelmästä, ruotujakolaitoksesta, jonka edellyttämät sotilastorpat tosin vasta ison vihan jälkeen 1700-luvun alkupuolella alkoivat kohota kahden, kolmen talon voimin eri puolella Uuttamaata. Olkkalan Siirin maille oli nähtävästi rakennettu sotilastorppa, jota Johanin ja Stinan perhe asutti. Ruotujakolaitos määräsi, että torpan koko tuli olla 9x9 kyynärää (29 m2) ja aitan 6x6 kyynärää (13 m2). Sotamiehen vuosipalkka oli 50 kuparitaalaria ja hänelle kuului lisäksi ruodun talojen maista erotettu puolen tynnyrin (1/4 ha) kokoinen kylvöala, kaalimaa sekä sekä kahden kuormanalan niitty  .

Sodat ovat ihmiskunnan turhimpia keskintöjä, ja Ruotsin 1700-luvulla ns. ”Kustaan sota” 1788-90 älyttömistä älyttömimpiä. Tähän sotaan näyttää Johankin osallistuneen. Sodan tarkoitus ilmeisesti oli, että Kustaa III:n romahtanut suosio olisi kasvanut ja vaikeuksissa olevan valtion talous parantunut. Kustaa arveli tilanteen sopivaksi hyökätä Venäjän kimppuun 1788, kun tämä samanaikaisesti kävi sotaa Turkkia vastaan.


Venäläisillä oli vain 6.000 miestä Pietaria suojelemassa. Ruotsin armeijalla on taas 18.000 sotilasta Suomessa ja sitä vahvennettiin vielä 8.000:lla miehellä Ruotsista. Ongelmana oli nyt vain saada sota käynnistettyä, sillä peruslain mukaan kuningas ei voinut aloittaa hyökkäyssotaa, eivätkä säädyt olleet halukkaita luvan antamiseen. Kesäkuun lopulla tapahtuu sitten sopivasti laukaustenvaihtoa Puumalassa; todennäköisesti asialla oli venäläisiksi pukeutuneita ruotsalaisia.
Johanin joukko-osaston, Uudenmaan rykmentin, ensimmäinen pataljoona oli jo siirretty 12.6. mennessä Elimäelle; 23.6. oli yksi pataljoonista ryhmittäytynyt Ahvenkoskella ja toinen laitettu varuskunnaksi Svartholman linnoitukseen nykyisen Loviisan edustalla.


jatkuu