Amalia Sauvosta

Janakkalan Viralan kylän Äijälässä syntyi heinäkuussa 1844 torpparin poika Vilhelm. Hänen vanhempansa olivat Erik Johan Johansson ja Greta Johansdotter. Sekä isä että äiti olivat torppareiden lapsia, Erik Johan Äijälästä ja Greta Haagasta. Heidät oli vihitty 1837 ja vuoteen 1856 mennessä pariskunnalle syntyi kahdeksan lasta, joista yksi kuolleena.

Vilhelm lähti kotoaan vuoden 1865 lopulla mennen rengiksi Viralan Rekolan rälssitaloon. Siellä hän ehti olla normaalin sopimusajan eli vuoden, jonka jälkeen tie vei Tarimaan Räikälän verotaloon. Räikälässä Vilhelm viihtyi useamman vuoden ja vasta 1871 hän hakeutui uuteen pestiin. Tällä kertaa paikka oli todella upea, sillä Sauvalan kartano oli muodostettu jo 1600-luvulla kylän talonpoikaistaloista. Vuodesta 1864 sen oli omistanut Danielsson -suku.

Vilhelm Eriksson tai Ville, kuten häntä aikalaiset kutsuivat, viihtyi mainiosti Sauvalassa. Myös isäntäväki oli häneen erittäin tyytyväinen ja vuodesta 1892 kartanoa isännöinyt Väinö Danielsson palkitsi renkinsä heti alkajaisiksi kultakellolla. Huhtikuussa 1902 oli Ville Eriksson ehtinyt olla saman työnantajan palveluksessa jo 30 vuotta ja valistunut Sauvolan omistaja päätti antaa hänelle komean kunnianosoituksen. Villelle annettiin elinkautiseksi eläkkeeksi kaikki se vilja, mitä hän on palveluksessaankin saanut, lehmä, rahaa ja asunnoksi torppa, josta oli aikoinaan tehty kaksi päivää viikkoveroa. Vaikka tuohon aikaan isäntien ja torppareiden välit olivat kiristymässä äärimmilleen, osoitti tämä yhteistyösuhde molemminpuolista kunnioitusta ja jalomielisyyttä. Mitään laillista pakkoahan ei Danielssonilla eleeseen olisi ollut.

Ville oli naimisissa Amalia Juhontyttären kanssa, jonka hän luultavasti tapasi ensimmäisen kerran Räikälässä ollessaan. Vihille he menivät joulukuun lopulla 1870. Amalia oli tullut Janakkalaan Varsinais-Suomen rannikolta, Sauvosta edellisen vuoden keväällä. Miksi sitten Amalia päätti lähteä Sauvosta Janakkalaan? Tähän on selkeä vastaus. Hän oli ollut Sauvossa pitäjän kappalaisen, Karl Heikelin piikana. Kun Heikel sai 1868 Janakkalan kirkkoherran viran, otti hän osan palvelusväestään mukaansa uuteen pappilaansa.

Rippikirjojen mukaan Amalia olisi syntynyt Sauvossa 25.5.1847, mutta todellisuudessa hän syntyi Paimion Maljamäen Isotalossa piika Johanna Ristontyttären aviottomana tyttärenä.

Sukukursseja syyskaudella 2017 Lounais-Suomessa

Uusi kirja ilmestynyt

Nihilistin seikkailut - sukututkija JP Vuorela

Julkaistu 18.8.2017

Nihilistin seikkailuissa pohditaan tänään sukujuuria sekä kuullaan sukututkimuksesta eli jälkipolvitutkimuksesta. Mitä rakennuspalikoita tarvitaan oman sukupuun rakentamiseen? 

Vieraana sukututkimuskouluttaja Juha Vuorela, jolta on ilmestynyt useita kirjoja.

Radio Robin Hoodilla Stella Helneen ohjelma Nihilistin seikkailut joka keskiviikko klo.11 ja torstai klo 21.00. 

"On rikastuttavaa, jos voimme elää vähän enemmän ja saada mittasuhteita. Tässä maailmankaikkeudessa ei ole koskaan puutetta tilaisuuksista ihmisille, joilta löytyy tahtotilaa. Tarvitaan ripaus soturihenkeä, rohkeutta ja positiivista nihilismiä."

Harrasta sukututkimusta!

Hornin rasia

Matkailulehti 1.2.1913
Karunan kirkko Helsingin Seurasaaressa
Kansalliskirjaston digitaaliset kokoelmat

Karunan vuonna 1912 Helsingin Seurasaareen siirretyssä kirkossa oli ainakin vielä 1800-luvun

lopulla tallessa erittäin vanha rippileipärasia. Sen kannessa olivat Karunan kartanon aikanaan omistaneen vapaaherra Arvid Hornin (af Åminne-sukua) ja hänen toisen vaimonsa, Maria Elisabet Kruse af Kajballan nimet sekä vuosiluku 1686. Vapaaherra Horn oli rakennuttanut kirkon omalla kustannuksellaan, mutta tämä kostautui muutamia aikoja myöhemmin, sillä hän joutui myymään kartanonsa velkojensa takia.

Kirkon syntytarina on mielenkiintoinen, sillä Arvid Horn oli nuorena miehenä halunnut mennä naimisiin oman serkkunsa, Ingeborg Gyldenärin kanssa. Isä Mauritz Horn ei hyväksynyt aiottua liittoa ja poika vei asian Turun tuomiokapitulin käsittelyyn. Siellä avioon ei otettu kantaa, sillä sen katsottiin kuuluvan itselleen kuninkaalle. Tämä olisi tarkoittanut jopa vuosikausia kestävää selvitystä, joten Arvid Horn kävi yksinkertaisesti hakemassa Ingeborgin tämän kotoa, Maskun Kankaisten kartanosta.

Lohjan Laakspohjaan muuttanut pariskunta yritti yhden talven ajan saada liitolleen kirkollista vihkimystä. Tämä kulminoitui kirkkoherran vangitsemiseen Laakspohjaan. Hänelle luvattiin vapaus vasta, kun tämä olisi vihkinyt ”susiparin”. Näin myös tapahtui ja vaikka muotoseikat olivat kunnossa, eivät aikalaiset hyväksyneet tätä väkivalloin tapahtunutta avioliittoa. Arvidin ja Ingeborgin ei esimerkiksi annettua nauttia ehtoollista kirkossa.

Ingeborgin kuoltua nai Arvid Horn täysin laillisesti toisen serkkunsa tyttären, Maria Elisabet Krusen. Uusi pariskunta ei kuitenkaan saanut istua Karunan kirkossa eturivissä, joten Arvid Horn joutui puolisoineen kärsimään miehen aiemmista edesottamuksista. Saadakseen asian järjestykseen rakennutti Horn lopulta Karunaan oman kirkon, Sant Maria Elisabethin.

Karunan kirkkoa remontoitiin 1700-luvun lopulla runsaasti. Näissä muutoksissa se sai mm. harjakaton. Kirkkosaliin tuli puolestaan tynnyriholvi puusta. Ikkunoitakin suurennettiin kaariksi. Lopulta 1780-luvulla länsipäätyyn tehtiin eteinen. Arvid Hornilla oli ns. patronaattioikeus, joten hän sai itse valita pappinsa. Karuna perustettiin Sauvon kappeliksi vuoden 1681 paikkeilla ja oma kirkkoherrakuntansa siitä tuli vasta 1908. Tämä kausi päättyi 1969 Sauvo-Karunan seurakunnan syntyessä.

Keksijä-Kalle

Kaarle Konttu syntyi Sauvon Koutbölen talossa maaliskuussa 1822. Hänen isänsä Kaarle Heikinpoika oli tilan isäntänä ja äidin nimi oli Leena Fransintytär. Kaarlella oli neljä sisarusta, joista tosin yksi menehtyi aivan pienenä.

Nuoresta pojasta lähtien Kaarle osoitti suurta sorminäppäryyttä. Hän teki itse itselleen leikkikaluja veistämällä ja jo 13-vuotiaana Kaarle rakensi toimivan kellon. Tuo kello pystyi osoittamaan sekä tunnit että minuutit, mutta myös lyömään tasa- ja neljännestunnit. Kellon rakentaminen käy vieläkin hämmästyttävämmäksi, sillä Kaarle ei ollut koskaan nähnyt toimivaa, lyövää kelloa. Hän siis joutui suunnittelemaan tämän puolen laitteesta aivan itsenäisesti.

Noin 20 vuoden iässä Kaarle Konttu oli ajamassa ns. hollikyytejä nähden eräässä kestikievarissa aidon posetiivin. Kievarin isännälle hän kertoi rakentavansa itse samanlaisen soittopelin.  Lisäksi Kaarle lupasi sen olevan valmiina, kun hän seuraavan kerran ajaa kyytejä samaan paikkaan. Mies piti sanansa rakentaen posetiviin, jossa oli kuusi säveltä. Koska Kaarlella ei ollut musiikin teorian tuntemusta, olivat sävelet sellaisia, jotka hän itse osasi laulaa.

Aikuisiällä hän asui talossa, jonka päätyyn hän oli tehnyt omaperäisen kellon. Jokaisena täytenä tuntina kello nimittäin löi vasarallaan kellon viereen sijoitetun padan kylkeen ilmoittaen näin ajan kulumisen.  Talon eteisessä oli vaaka, jonka vastapainona toimi iso katukivi. Työhuoneessaan Kontulla oli monenlaisia virityksiä, joista yhtenä piippu-urut. Talon keittiöön keksijämme oli sijoittanut kellon, joka yhdellä vedolla toimi 18 päivää. Se oli rakennettu 28 rattaasta ja tuntien sekä minuuttien lisäksi laite näytti sekunnit ja viikon päivät.

Kamarissaan Kaarle Konttu piti toisia piippu-urkuja, joilla hän myös taitavasti soitteli itseoppineena.  Turun Sibelius-museossa säilytetään Kontun rakentamia urkuja, joissa on yksi äänikerta ja yksi sormio. Pedaaleita ei ole lainkaan. Laitteen lahjoitti museolle Juho Salminen vuonna 1965. Pintavaurioista huolimatta itse koneista on säilynyt koskemattomana. Konttu valmisti tämän soittopelin vuoden 1880 vaiheilla.

Paitsi musiikkipelejä, suunnitteli Kaarle Konttu myös runsaasti maataloustyökaluja. Suomen Talousseura palkitsi keksijän näistä ansioista pronssimitalilla ja pienellä rahasummalla vuonna 1868. Näiden joukossa oli mm. kivennostokone, viljanpuhdistuskone ja kannonnostokone. Ensin mainitun hän rakensi sen jälkeen, kun eräs herra oli luvannut puoli tusinaa hopealusikoilta Kaarlelle, mikäli tämä helpottaisi kivennostamista.

Lukuisten muiden askareiden lisäksi hän ajatteli myös läheisiään. Yhdessä rovasti Hjerpen kanssa Konttu lahjoitti lämmityskamiinat Sauvon kirkkoon. Niihin Kaarle suunnitteli suuret savutorvet, jotka kiersivät ympäri kirkkoa lämmittäen näin sitä mahdollisimman hyvin.