analytics

Eräs Juho Forsman

Yläneen Kirkonkylässä sijainneen kruununtalon eli valtion omistuksessa olleen tilan osti vuonna 1806 itselleen Köyliöstä kotoisin ollut Jaakko Henrikinpoika. Hän oli mennyt jo 1770 naimisiin Joen talossa syntyneen Riitta Simontyttären kanssa. Pariskunnalla oli useita lapsia. Itseasiassa tuo Joen tila jaettiin kahtia 1700-luvun lopulla, jolloin vapaaherratar Lybecker osti toisen puolen itselleen. Maanmittaushallituksen maakirjoista vuodelta 1875 löytyy tarkka päiväkin tälle ns. perinnöksi ostolle. Jaakko hankki oman osuutensa 11. päivänä maaliskuuta 1806. Rippikirjoissa 1800-luvun alkupuolella nämä tilan puolikkaat mainitaan nimillä Jaakonpuoli ja Matinpuoli.

Jaakolla ja Riitalla saivat peräti 11 lasta vuosien 1770-1793 välisenä aikana. Tosin kolme näistä pienokaisista syntyi kuolleena. Jaakkoa kutsutaan ensin talon vävyksi, mutta 1781 hänestä on tuolloin tuolloisen kruununtalon isäntä. Hän lienee ollut pitäjäläisten mieleen, sillä 1790-luvulla tämä Köyliön Karhian kylän Jaakkolassa syntynyt miehemme hoiti myös kirkonisännän tointa. Kirkonisäntä eli kirkkoväärti oli seurakunnan korkein luottamustehtävä ja ennen kunnallishallinnon tuloa 1860-luvun lopulla hänen työnsä vastasi suurin piirtein kunnanjohtajan nykyisiä tehtäviä.

Jaakko Henrikinpoika kuoli vanhuuden mukanaan tuomiin vaivoihin marraskuussa 1820.  Leskivaimo Riitta jäi asumaan taloon omaan kuolemaansa saakka syksyllä 1827. Isän kuoltua oli perheen ainoa kotona vielä asunut perillinen, Juho Jaakonpoika ehtinyt jo naimisiin Euran pitäjässä syntyneen Justiina Juhontyttären kanssa. He eivät jääneet Yläneelle, vaan pari vuotta isän kuoleman jälkeen hän pakkasi vaimonsa kanssa omaisuutensa muuttaen Uuteenkaupunkiin. Mukana seurasi pariskunnan renki, Juho Mikonpoika.

Vielä ei ollut autotehtaiden aika, mutta Juho sai työnjohtajan paikan jossain päin kaupunkia. Hän asui ensi alkuun Piukan korttelin talossa numero 50, josta pariskunta muutti pian Pentin korttelin taloon 14. Sen omisti herra Renvall. Tässä vaiheessa Juho oli jo jonkin aikaa käyttänyt sukunimeä Forsman. Lapsia hänellä ja Justiinalla oli vain yksi, mutta tämä Yläneellä syntynyt Loviisa kuoli punatautiin jo parin vuoden iässä.

Juho Forsman onnistui elämänsä aikana työllistämään myös oikeuslaitosta, sillä 1830-luvun puolivälissä hän sai 12 päivä vesileipärangaistuksen väkivaltaisuudesta ja kiroilusta. Lisäksi kirkko antoi oman julkiripityksensä tästä rötöksestä. 

Juho Forsman erkani tästä ajasta marraskuussa 1849. Leski Justiina eli vielä yli 20 vuotta kuollen kevättalvella 1873. Yläneeltä muuttaneesta pariskunnasta ei jäänyt näkyviä jälkiä Uudenkaupunkiin.

Yläneen Joen tilan uudeksi isännäksi tuli 1820-luvulla Oripään mies Juho Matinpoika yhdessä vaimonsa Maria Heikintyttären kanssa.  Tämä oli syntynyt Säkylässä. Tilaa kutsutaan rippikirjoissa tuohon aikaan Alajoeksi. Juhon isännyyttä kesti kymmenisen vuotta eli hänen kuolemaansa saakka 1838. Leski Maria kuoli 1845 ja uudeksi isännäksi tuli Matti Antinpoika. Näin myös Yläneen suunnalla Juho Forsmanin sukulaiset katosivat täydellisesti Kirkonkylän Alajoen talosta.


Kaarlo Värristä

Huittisissa syntynyt, mutta nykyisessä Pöytyän pitäjässä elämäntyönsä tehnyt Kaarlo Värri oli talollinen, valtiopäivämies ja talonpoikaissäädyn puhemies valtiopäivillä. Tässä ominaisuudessa hän oli mm. Suuren lähetystön jäsenenä pyrkimässä Venäjän tsaarin puheille vuonna 1899. Edelleen hän puhemiehenä osallistui sekä Aleksanteri III:n hautajaisiin että tämän seuraajan, Nikolai II:n kruunajaisiin. Vuoden 1924 Kansanvalistusseuran kalenterissa Niilo Liakka kirjoitti Värristä (23.2.1839-12.1.1923) seuraavat muistosanat;

"Ani harva suomalainen talonpoika on sopusuhtaisessa henkilöllisessä kehityksessä, menestyksellisessä toimellisuudessa ja monipuolisessa sangen hedelmällisessä kansalaistoiminnassa kunnan ja seurakunnan, maakunnan, valtion ja kirkon palveluksessa kohonnut niin korkealle kuin ratsutilallinen Kaarle Wärri, joka vanhuudesta raihnaana pääsi lepoon kotonaan Pöytyällä 12. tammik. 1923."

Esimerkkinä Värrin ajatuksista olkoot hänen 17.5.1886 Kupittaan ravintolassa pidetyssä maanviljelyskokouksessa esittämänsä mietteet - kysymyksessä oli lainarahastojen hankkiminen pienille maatiloille;

"Maassamme on tänlaisista rahastoista puute. Säästöpankkeja löytyy kyllä muutamissa kunnissa, mutta ne eiwät oikein wasta tarkoitustansa, jonka tähden olisi suotawaa, että otettaisiin ajateltawaksi niitä käytännölllisiä muotoja, joilla woitaisiin saada tämä tuuma toteutetuksi. Tämä auttaisi ei ainoastaan aineellista waan myöskin siweellistä tilaa.

Saksassa Rheinin maakunnassa oli w. 1847 katowuodet. Siellä ruwettiin ensin miettimään lainakassan perustamista. Tänlaisen kassan hawaittiin jälestäkin olewan tarpeellisen. Sillä oli alussa kyllä waikeutta, sentähden kun asiaa wastustettiin, mutta 1849 perustettiin yleinen lainarahasto. Saksasta löytyy niitä nyt jo 700 eri kunnassa. Warsinaisista säästöpankeista eroaa se siinä suhteessa että se työskentelee suletussa piirissä. Tuuma on siellä nyt jo niin suuresti kehittynyt että kukin mieluisesti antaa sinne rahansa, koska ei yhtään sen jäsenistä ole tullut tappiolle.

Siellä hoitawat kunnan etewimmät miehet kassaa, ja ne ei pyydä toimestansa mitään korwausta, rahastonhoitaja ainoastaan saa pienen palkan...."

Kaarlo Värristä puhuttaessa harvemmin muistetaan mainita hänen kaksoisveljensä Fredrik. Hän jäi Huittisten Loiman kylän Ali-Jaakkolan talon isännäksi. Poika Juho Jaakolasta tuli tämän suvun omistuksessa jo vuosisatoja olleen tilan isäntä vuodesta 1913 lähtien Ala- ja Yli-Jaakola syntyivät Isovihan jälkeen, kun silloinen rustholli jaettiin kahtia. . Talon aikanaan varustaman ratsusotilaan miekka ja satula ovat säästyneet halki vuosien. Yhdessä veljiensä Kallen ja Kustaan kanssa nämä Kaarlo Wärrin kolme veljenpoikaa jakoivat Ala-Jaakolan siirtäen sen Jokisivulle. Samalla talot saivat pitäjäläisten suussa nimet Janne-Jaakola, Kurjenoja ja Mäki-Jaakola. Veljesten päivittäin tekemiä muistiinpanoja on käytetty hyödyksi paikallisissa pitäjä- ja kylähistorioissa.


Kuva: Suomalainen : Suomalaisen Sanomalehtimiesliiton albumi, 01.01.1912, nro III, s. 101, Kansalliskirjasto


Rautateillä

Halikkolainen nimimerkki Teppo kirjoitteli Uusi Aura -lehteen tammikuussa 1898 kertoen tuolloin rakenteilla olevan rantaradan edistymisestä. Halikonjoen ylittävä silta tuli hänen mukaansa kulkemaan noin 19 metrin korkeudessa. Kirjoittaja arveli ”Höyryhewolla laskettelemisen sillan yli ehkäpä tuottavan jo hurjillekin huimapäille jonkinlaista huwitusta”. Paimiossa ja Salossa olivat siltojen kivipylväät jo lähes valmiit. Turussa paikallinen Rautateolllisuusyhtiö ahkeroi ankarasti Piispanpellolle pystytettävän junanvaunutehtaan kanssa. 

Tuon ajan jo tehtyjä matkustajavaunuja päästiin tarkastamaan samaan aikaan tammikuussa 1898. Sen pituus tuli olemaan 17 metriä. Eteisen avulla vaunu jaettiin kahteen osaan, joista toinen oli III luokan ja toinen II luokan matkustajia varten. Kolmas luokka oli jaettu väliseinällä kolmeen 4-makuusijaa käsittävään osaan. Tämä vaunumalli oli siis yöjunia varten. Kunkin sohvan selkälaudan saattoi noistaa ylös ja laittaa näin makuupaikaksi varsinaisen sohvan yläpuolelle. Näin saatiin yhteen III-luokan osastoon peräti 24 makuusijaa. Keskellä vaunua kulki matolla peitetty käytävä. 

Toisen luokan osastossa käytävä oli vaunun sivulla ja vaunu oli jaettu tältä osin kolmeen erilliseen osastoon. Yhdessä näistä oli kaksi sohvaa ja yhdessä vain yksi. Sielläkin oli käytössä em. tuplausmenetelmä. Vaunuissa oli lattialämmitys sekä kaasuliekkivalaistus

Turun ja Karjaan välinen osuus rantaradasta avattiin väliaikaisesti liikennöinnille huhtikuun ensimmäisenä 1899 ja lopullisesti yleiseen käyttöön 1.11.1899. Paimion Vistalle rakennetun aseman ensimmäiseksi ”inspektoriksi” tuli tamperelainen Oskar Ernst Georg Brander, joka saapui uuteen toimipaikkaansa Viipurin maaseurakunnasta. Mukanaan hän toi Haminassa syntyneen vaimonsa Sally Sjöbergin sekä pariskunnan esikoistyttären, Marya Hellin Charlottan. Paimiossa perheeseen syntyi poika Kurt Oskar Aleksander keväällä 1901. Herra Brander oli ollut asemapäällikkönä jo Viipurin vuosinaan. Rippikirjaan hänet on merkitty asepalvelukseen kelpaamattomaksi. Tähän voi olla monia syitä, joista yksi oli hänen asemansa perheen ainoana elättäjänä.

Toinen Paimioon tullut rautatien virkamies oli Hämeenlinnasta syntyisin ollut Aksel Theodor Nystedt. Hän muutti Vistan Paltalle Hausjärveltä 1901 tuoden mukanaan vaimonsa Linda Maria Holmbergin, joka puolestaan oli kotoisin Akaasta.  


Rovastin rouva Boijer

 Turkulaisen saaristoperämiehen Erik Boijen ja vaimonsa Elisabet Pahkalinin poika Engelbrekt syntyi joulukuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1800. Hieman yli 10-vuotiaana hän aloitti opiskelut Turun katedraalikoulussa ja pääsi ylioppilaaksi 1819. Hänet vihittiin papiksi kolmea vuotta myöhemmin. Lopulta hänet nimitettiin Mouhijärven kirkkoherraksi ja tässä virassa hän myös kuoli vajaan 50 vuoden iässä. Ensimmäisen vaimonsa Sara Rabdeniuksen kanssa hänellä oli mm. pojat Uno Leonard ja Gustaf Magnus. Ensin mainittu loi uraa varatuomarina ja Gustaf Magnus nimitettiin Pöytyän kirkkoherraksi 1894. 

Kirkkoherra Gustaf Magnuksen ensimmäinen vaimo Ulrika Spoof oli kuollut jo kauan ennen hänen Pöytyälle tuloaan ja vuodesta 1881 lähtien hänen puolisonaan oli Julia Palmqvist.  Tarmokkaana ja taitavana kirkonmiehenä Boijer sai rovastin arvon 1894. Yksi heidän lapsistaan oli tytär Julia, joka asui vielä aikuisiällään kotonaan Pöytyän pappilassa.

1800-luvun lopulta lähtien maassamme toimi runsaasti erilaisia raittiusyhdistyksiä, joista osa jäi hyvin lyhytikäisiksi toisten toiminnan kestäessä jopa nykypäivään saakka. Myös Pöytyällä oltiin näissä riennoissa innokkaasti mukana.  Niinpä vuonna 1905 lehdissä raportoitiin mm. seuraavaa;

"Juomalakkohomma on käynnissä Pöytyälläkin. Kansalaiskokouksen asettama toimikunta, jonka puheenjohtajana toimii rovastin rouva Boijer ja kirjurina ylioppilas Julia Boijer, on jo laatinut lakkolistat ja kutsunut joukon apulaisia pitäjän eri kulmilla niitä kuljettamaan. On päätetty kysyä jokaisen 16 vuotta täyttäneen mieltä ja merkitä muistiin nekin, jotka eivät lakkoon yhdy. Asian selvittämiseksi levitetään kirjallisuutta, toimitetaan kokouksia ja juhlia.”

Ensimmäinen raitiusiltama oli joulukuun 27. päivänä Mustanojan kansakoululla. Pitäjäläisiä motivoitiin paikalle kertomalla, että kyseessä on ensimmäinen, vakituinen raittiusiltama paikkakunnalla, mitä moniin vuosiin on pidetty, niin on syytä senkin vuoksi sinne saapua. Iltaman ohjelma tulee olemaan vakavan asian arvoinen ja pääsymaksu mitättömän alhainen, joten sekin kehottaa runsaaseen osanottoon."

Syytä kehotukseen olikin, sillä raittiustilaisuudet keräsivät yleensä heikosti väkeä. Niinä Karinaisten Korvan talossa pidettyyn "Raittiuden Ystäwien" tilaisuuteen elokuisena lauantai-iltana 1901 tuli väkeä "vähänpuoleisesti, ei täyttä sataakaan". Oli nimittäin käynyt niin, että paikkakunnan puusepät pitivät samana iltana tanssiaiset kylän arvokkaimmille neitosille "jossakin werstaan nurkassa tai eteisessä". Tästä riennosta eivät pitäjän miehenpuolet saattaneet olla poissa, sillä peräti neljä miestä oli käynyt hakemassa Turusta "päänpäristystä" juhlien kunniaksi.

Tanssiaisten jälkeen kylän kohteliaat miehet pitivät laulajaiset kestikievarin edustalla. Vaikka tämä kylän naisille osoitettu konsertti kesti kolmesta neljään tuntia, olivat yleisönä lähinnä kievarin nukkumaan pyrkineet vieraat. Heidän kerrotaankin lähettäneen nimismiehen välityksellä lämpimät kiitokset kuorolaisille.

Samoihin aikoihin edellä mainittujen tapahtumien kanssa suunniteltiin Kyrön asemaseudulla oman raittiusyhdistyksen perustamista. Edelliset hankkeet Karinaisissa olivat vaipuneet unohduksiin, ja aikalaisten mukaan ainoa yhteistyön muoto oli viinaksien hankkiminen Turusta sunnuntaiden varalle. Suunnitellun yhdistyksen ahkerimmat puuhamiehet löytyivät Kyrön sahalta ja rautatieläisten johtohenkilöistä.


Hyvin vanha mies

Kuopiossa kuoli Juhannuksena 1733 hyvin vanha mies....hyvin hyvin vanha mies....107 vuotta tai vähän enemmän

gl sld Per Tolvainen * före 1626 bgr 24.6.1733 107å ellr något mehr

‘Född i Raumo Stad, var under Gustaf Adolfs tid sld i Polen, under Karl X Regering, lefvat under 6 Konungars tid.’



Kuopion maa- ja kaupunkiseurakunnan arkisto
Syntyneiden ja kastettujen luettelot 1691-1693 (I Ca:2), jakso 295: 1732 - 1733

Etäkursseista

 Tmi Juhan Suku tarjoaa tänä syyskautena myös muutamia etäkursseja, jotka ovat täten taatusti koronavapaita!  Aiheina ovat sukututkimusohjelmat ja sukututkimuksen perusteet. Löydät tarkemmat tiedot klikkaamalla TÄSTÄ. Tervetuloa mukaan!




Kuva: Paraisten Kotiseutumuseon kokoelmia : (c) J Vuorela 2020

Puuristin kertomaa

Karjaan keskiaikaisen kirkon vierellä levittäytyvällä vanhalla hautausmaalla on monia kauniita    muistomerkkejä. Yksi niistä on hauraan harmaa, kallellaan oleva puuristi, jossa tekstikin alkaa jo kadota. Tarkkaan tutkimalla pienestä metallikilvestä erottuu nimi Selma Sandholm. Hän syntyi hautamerkin mukaan 1891 ja kuoli 1905.

Karjaan seurakunnan haudattujen luettelosta löytyykin tämä nuorena kuollut tyttö. Hän oli Svidjan kylässä asuneen vouti Karl Gustaf Sandholmin ja vaimonsa Adolfina Wilhelmina Fromin tytär Selma Wilhelmina, joka oli syntynyt elokuussa 1891. Hän menehtyi johonkin tulehdukseen helmikuun lopulla 1905 ja haudattiin maaliskuun alussa kirkkomaalle. 

Sandholmien runsaslapsinen perhe oli muuttanut Svedjaan Sannäsin Ersin talon mailta, jossa isä Karl Gustaf oli ollut torpparina vuodesta 1886 lähtien. Hän oli syntynyt Karjaalla 1859 samoin kuin puolisonsa, Selman äiti Adolfiina From. Karl Gustafin vanhemmat taasen olivat hänen syntymänsä aikaan Visanbackassa asuneet lampuoti Karl Adam Sandholm ja vaimonsa Erika Wilhelmina Sandberg. 

Sandholmien suoraa isälinjaa voi seurata Karjaalla vuonna 1725 syntyneeseen Henrik Henrikssoniin saakka. Hänen pojallaan Jacobilla oli poika Gustaf, joka sitten oli em. Karl Adamin isä. Tämän vuonna 1799 syntyneen Gustaf Sandholmin puoliso oli Kirkkonummen Bondarbyssä syntynyt Ulrika Ramstedt, jonka isä Adolf oli syntynyt Fagervikin ruukilla. Adolfin isä Anders Ramstedt oli tullut Suomeen Ruotsista

Anders Ramstedt syntyi Ruotsin Norssjön Ramsbergillä. Hänen äitinsä oli vallonisukuinen Anna Doja/Doija/Doya. Luultavasti Anders johti sukunimensä synnyinpaikkansa nimestä. Hän oli syntynyt kesäkuussa 1730 ja muutti 18 vuoden iässä Fellingsbrohon. Samaan aikaan hänen siskonsa meni naimisiin Fellingsbron Österhammarsin ruukille. Anders Ramstedt mainitaankin kyseisellä ruukilla yhdessä siskonsa Susannan ja tämän miehen, rautatankojen takoja Anders Lundgrenin kanssa. 

Mennessään naimisiin vaimonsa Elisabet Valentinsdotterin kanssa hän kutsutaan sukunimellä Ramstedt ja hänen kerrotaan tulleen Österhammarsin ruukilta. Tyttärensä Annan kastemerkinnän yhteydessä Andersin patronyyminä on Andersson, joka vahvistaa Ramsbergin Anders Anderssonin ja Österhammarsin Anders Ramstedtin olevan yksi ja sama henkilö. Andersin vanhempien perheessä työskenteli muuan Kristina Valentinsdotter, joka oli luultavasti Andersin vaimon sisar.

Andersin vaimo Elisabet oli kotoisin Söderbystä. Pariskunta muutti Österhammarsin ruukilta lopulta Suomeen heinäkuussa 1754. Suomessa Anders Ramstedtin työpaikaksi tuli ensin Euran Kauttuan ruukki, jonka jälkeen hän muutti  Fagervikin ruukille. 

Kun Elisabet Valentinsdotter oli kuollut, meni Anders Ramstedt uudelleen naimisiin kevättalvella 1789 itseään 21 vuotta nuoremman Sara Hellströmin kanssa. Tämä oli myös leski. Anders Ramstedt kuoli Fagervikissä vuonna 1811. Kuolinsyynä on koruttomasti vanhuuden raihnaus.

Näin vanhasta puurististä kehkeytyi tarina, joka johti melko pitkälle menneisyyteen. Mainittakoon vielä, että em. Anders Ramstedtin jälkeläisiä ovat Selma Sandholmin lisäksi Tasavallan Presidentin puoliso Jenni Haukio ja muusikko Sebastian Rejman.

Blogitekstisuositus

Kidnapattu kreivi – 1700-luvun uskomaton perintöriita