analytics

Pojankoltiaiset uuninkolossa

Kirjassa "Kotiseudun tarinoita- Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1951" on seuraava kertomus:


Oli kaksi pientä kerjuripoikaa kohdannut toisensa jossakin siellä Kiskon ja Karjalohjan rajamailla. Ja he kulkivat yhdessä jonkin aikaa. Sitten eräänä päivänä, kun ilta jo pimeni sekä ukkosti että satoi rankasti, he kulkivat erään hävitetyn talorakennuksen ohi, jossa oli tuvan muuri jäljellä ja muurissa suuri leivinuuni. Silloinpa molemmat pojat kömpivät sisälle uuniin, ja kun sade ei lakann
ut, he viettivät yön uunissa.

Näistä pojista oli toinen kirkkojen rakentaja ja maanviljelijä Lindström, joka viljeli Kreivin eli Kreivilän tilaa ja myöhemmin omisti myös Hannun eli Hannulan tilan Kiskossa. Hannun talo on vieläkin hänen tyttärensä tyttären pojalla. Toinen oli itse Elias Lönnrot.

Tämän kaskun on minulle kertonut edellä mainitun Lindströmin tytär, rouva Amanda Enqvist, syntynyt Kiskossa 1845 ja kuollut Raisiossa 1914. Joskus oli ukko Lindström puhellut: "Vieläkö mahtais professori Lönnrot muistaa sitä yötä, kun muinoin uunissa nukuttiin."

Tämä tarina täsmälliseni vuosineen ja nimineen pistää tarkistamaan, voisiko sillä olla todellisuuspohjaa. Vuonna 1845 Kiskossa ei syntynyt yhtään Amandaa, mutta sen sijaan Viiarin kylän Hannun verotalosta löytyy todellakin isäntä Isak Lindström. Hänellä on vaimonsa Helena Palmgrenin kanssa useita lapsia, joista yksi on vuonna 30.1.1845 Suomusjärvellä syntynyt Amanda Karolina. Tämä tytär menee huhtikuussa 1871 naimisiin Karjalohjan Kärkelän kuparihytin työmiehen, Johan Axel Enqvstin kanssa. Suomusjärvi oli aikoinaan Kiskon kappeliseurakunta, joten tuo pieni sekaannnus syntymäpaikan suhteen on ymmärrettävä.

Oliko sitten Isak Lindströmillä, joka syntyi rippikirjan mukaan Karjalohjalla vuonna 1801, joku yhteys Elias Lönnrotiin? Ensinnäkin Isak syntyi Karjalohjan sijaan Sammatissa, mutta näillä kahdella pitäjällä oli sama yhteys kuin Kiskolla ja Suomusjärvellä - Sammatti oli kappeliseurakunta. Helena Palmgren on mielenkiintoisempi tapaus. Kun Isak Lindström ja Helena asuivat vielä 1840-luvun alussa Suomusjärven Häntälän kylässä, on vaimon syntymäpitäjäksi merkitty Ulfsby eli Ulvila. Kiskoon muuton jälkeen tämä on muuttunut Uskelaksi. Helenalla oli parikin aviotonta lasta ja jälkimmäisenä syntyneen kasteen yhteydessä hänen patronyyminsä on Matintytär.

Ulvilasta tai Uskelasta ei Helenalle löydy vanhempia, joten hänen sukuperänsä jää toistaiseksi selvittämättä. Sen sijaan rippikirjoja selaamalla käy ilmi, että Helena oli hänen toinen vaimonsa. Ensimmäinen puoliso oli ollut Sammatin Myllykylän Naatun sotilasvirkatalon lampuodin tytär Lovisa Björklund.

Eräänlaista lisävahvistusta tämä kasku saa myös Björklundien kautta. Lovisan sisar Stina, joka oli syntynyt Naatulla 1797, meni 1819 naimisiin Elias Lönnrotin vanhemman veljen, Henrik Johanin kanssa. Näin tässä tarinassa mainitut henkilöt olivat osin jo lapsuudesta asti tuttuja toistensa kanssa.

Amanda Enqvistin, os. Lindströmin vanhempien esipolvitauluihin jää silti kosolti aukkoja. Mistähän esimerkiksi Isak Lindströmin isä, puuseppä Isak Cavonius oli kotoisin? Rippikirjassa hänelle annetaan syntymävuosi 1772, mutta paikkakuntaa ei mainita. Amandan äiti Helena Matintytär Palmgren on myös näitä hankalasti selvitettäviä tapauksia. Vaikka rippikirjoista selviää tarkka syntymäaika ja paikkakin, ei hänelle löydy sopivaa Mattia isäksi eivätkä kyseiset pitäjätkään tunnu auttavan asiaa. Lopulta jää vielä epäselväksi Isak Lindströmin ensimmäisen vaimon kohtalo. Lovisa Björklundin muuttokirja Suomusjärvelle on säilynyt, mutta päättyikö avioliitto Isakin kanssa eroon vai vaimon kuolemaan? Kysymyksiä, joihin vastaaminen vaatisi tähän astista perusteellisempaa rippikirjojen tutkintaa.


Tarina kirjasta
"Kotiseudun tarinoita", Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1. painos 1951, 2. painos 2006

Hakostaro, Hiiska

Hakostaron vaatimattoman näköinen linnavuori on Salosta Perniöön päin johtavan tien itäpuolella, heti varsinaisen taajama-alueen jälkeen. Länsipuolisella mäkiharjanteella on ollut ikivanha ratsupolku. Hakostaron mäen korkein kohta on vain parikymmentä metriä ympäröivää peltomaisemaa korkeammalla. Mäen pohjoisrinne on jyrkähkö, kun taas eteläinen rinne on loiva.

Tämän takia eteläistä rinnettä on jouduttu suojaamaan vallituksilla Nämä kiven- ja maansekaiset kolmikymmenmetriset vallinjäänteet ovat vajaan metrin korkuisia mäen itäisellä neljänneksellä. Etelän suuntaan vallia on 17 metrin matkalla. Leveyttä varustuksella on peräti 4-5 metriä. Kahden vallin kulmauksessa on portti. Koska kivien väli on täytetty kalkkikivilaastilla, voidaan tämä pieni varustus ajoittaa aikaisintaan 1200-luvun puolivälin tienoille. Tätä ajankohtaa ennen Suomessa ei vielä tunnettu laastin käyttöä.

Museoviraston inventoinnissa vuonna 2001 Hakostaron etelänpuoleisilta pelloilta löytyi kivikauteen viittavia merkkejä ja tuo viljelysmaa on varmaan ollut oivallinen paikka muinaiselle asutukselle.

Hakostaron kylässä oli 1700-luvulla kolme taloa; Hiiska, Kankare ja Tuomola. Hiiskalla asui viimeistään 1710-luvulla eräs esivanhemmistani, vuoden 1740 alussa rintatautiin kuollut Yrjö Yrjönpoika. Hänen lapsistaan tytär Maria oli syntynyt 1717 ja mennyt naimisiin itseään kymmenen vuotta vanhemman Heikki Heikinpojan kanssa, joka oli ollut renkinä läheisessä Kärkän kartanossa.

Heidän poikansa, isoisän kaima Yrjö syntyi maaliskuussa 1742 ja tuli sitten isänsä jälkeen Hiiskan rälssitalonpojaksi. Yrjö löysi vaimonsa Muurlan Pullolan kylän Vähätalosta. Kaisa Heikintytär oli miestään pari vuotta nuorempi ja Hiiskalle heille syntyi seitsemän lasta. Näistä kolmantena oli syntynyt poika Gabriel, joka sitten uuden vuosisadan sarastaessa mainitaan kotitalonsa lampuotina. En ole Hiiskan vaiheita toistaiseksi tutkinut kovin tarkasti, mutta ilmeisesti tilan omistus vaihtui viimeistään 1820-luvun puolivälissä. Näin entisistä isäntäsuvuista tässä ja monessa muussakin tuon kulmakunnan talossa tuli pelkkiä lampuoteja sekä torppareita.

Esiäitini Kaisa Yrjöntytär oli Gabrielia kolmisen vuotta nuorempi sisko. Hän meni naimisiin Saksin isännän, Juho Juhonpojan kanssa. Tämäkin ikivanha tila joutui 1800-luvun alkupuoliskolla Hiiskan kohtalotoveriksi. Saksi oli yhdistetty samassa kylässä olleiden Nokan, Ylistuvan, Vähäsipin, Sepänsyrjän ja Saaren talojen kanssa yhdeksi jättimäiseksi tilaksi, jonka omisti turkulainen kauppias Carl Gustaf Hacklin.

Tarvasjokelaisia Suomen Sodassa

Tarvasjokelaiset Turun Jalkaväkirykmenttiin kirjoitetut ruotusotamiehet 1802-1808:

Eura Anders Utter - Matts Rosman - Matts Lax - Jacob Vaak
Horrinen Simon Rolig - Henrik Rolig - Matts Pihl
Inkoinen Henrik Gren
Jauhola Michel Danlk – Efraim Eld
Kankare – Karhula Eric Malm - Jacob Spets
Killala – Tiensuu Johan Jungman - Matts Sjöman - Anders Mål
Kirkonkylä Carl Färdig - Matts Orberg
Liedonperä Mickell Hall
Mäentaka – Jauhola Eerik Fors – Johan Jäger – volontär Aadolf von Willebrand
Satopää Samuel Lillja
Seppälä Gustaf Wahlberg - Johan Stålt - Simon Knall
Suitsula Mikael Stolt
Suitsula – Tyllilä Henrik Fjeder - Gustaf Hedman
Tuomarla – Mäentaka Johan Malm - Matts Wacker
Yrjäntylä Johan Wallgång

Turun jalkaväkirykmenttiin kuului 1182 miestä. 446 miehen varamiehistö oli lähetetty Viaporiin. Erityisesti on mainittu Turun rykmentin miesten urhoollisuus Alavuden taistelussa elokuussa 1808.

Tarvasjoelta Suomen sotaan osallistuivat ainakin seuraavat kolme upseeria:

Mäentaan Junnilasta oli kersantista vänrikiksi ylennyt Anders Wilhelm Spoof. Hänet mainitaa
n erityisesti osallistumisesta veljensä Carlin ja Jaakko Rothin johtamaan sissiretkeen Ruovedelle ja aina Tampereelle asti. Heidän uhkarohkea etenemisensä sai Venäjän pääarmeijan hetkeksi vetäytymään Tampereelta Hämeenlinnaan päin. Myöhemmin Spoof osallistui mm. Kauhajoen ja Alavuden taisteluihin. Kotiin sodasta palattuaan hän asui Junnilassa kuolemaansa 24.8.1836 asti.

Majurina Suomen sodassa taisteli Liedonperän Isotalon puustellin silloinen omistaja Kaarle Fredrik Fock. Sodan jälkeen hänet ylennettiin everstiluutnantiksi ja ruotulaitoksen lakkauttamisen jälkeen hän sai oikeudekseen asua ja viljellä Isotaloa kuolemaansa vuoteen 1834 asti.

Kolmantena Suomen sodassa palvelleena tarvasjokelaisena upseerina mainitaan Mäentaan kylässä asunut everstiluutnantti Otto Herman Loden. Hänen kerrotaan saaneen mainetta erityisesti Lapuan ja Alavuden taisteluissa. Alavudella hän haavoittui vaikeasti. Sodan jälkeen Otto Lode (1771-1850) toimi mm. Turun ja Porin läänin maaherrana 1811-1813 ja Suomen Pankin pääjohtajana 1820-1827.

Suomen sodasta v. 1809 kotiutetut tarvasjokelaiset ruotusotamiehet:
nimi ja arvo kotikylä osasto & komppania ja esimies


Färdig Carl rumpali Kirkonkylä 19 TJR 4.komppania Luutnantti Claes Lybecker
Lax Matts res.stm. Eura 19 TJR 4.komppania Luutnantti Claes Lybecker
Lillja Jacob stm. Satopää 19 TJR 4.komppania Luutnantti Claes Lybecker
Orberg Matts stm. Eura 19 TJR 4.komppania Luutnantti Claes Lybecker
Pihl Matts stm. Horrinen 10 TJR 2.majurin kompp. Evl.Anders Johan Hästesko
Påhlsson Johan stm. Suurila 28UJP 1.värvätty kompp.
Spets Jacob stm. Karhula 19 TJR 4.komppania Luutnantti Claes Lybecker
Spets Simon stm. Eura 28UJP 4.komppania Luutnantti Claes Lybecker
Stolpe Samuel stm. Seppälä 19 TJR 4.komppania Luutnantti Claes Lybecker
Waak Jacob res.stm. Eura 19 TJR 4.komppania Luutnantti Claes Lybecker
Wacker Matts stm. Tuomarla 19 TJR 4.komppania Luutnantti Claes Lybecker

(res.stm. = varamies, reservimies, TJR Turun läänin jalkaväkirykmentti, UJP Uudenmaan Jääkäripataljoona)


Näiden 12 sotaveteraanin lisäksi Aulis Oja kertoo Tarvasjoen historiassa kahdesta muusta Suomen sodasta palanneesta reservisotamiehestä Heikki Strömistä ja Juha Wackerista, jotka elivät vielä 50 vuotta sodan päättymisen jälkeen. Molemmat olivat Turun Jalkaväkirykmentin reserviläisinä komennettu Viaporia puolustamaan ja sen antautumisen jälkeen kotiuduttuaan lähteneet Suomen armeijaan uudelleen. Sieltä he kovia taisteluja kokeneena olivat palanneet kotiseudulleen kävellen, Ström oli tullut kävellen Uumajasta ja Wacker vangiksi jouduttuaan Torniosta.

Virallisesti on ilmoitettu, että Suomen 19 650 sotilaasta kaatui ainakin 7 000 miestä. Kaikkiaan ilmoitettiin sodassa kuolleen suomalaisia ja ruotsalaisia sotilaita lähes 20 000, joista valtaosa erilaisiin sairauksiin erityisesti talvella 1809 leirissä Ruotsin puolella. Venäläisten tappioksi lasketaan heidän 55 000 sotilaastaan ainakin 10 000 kaatunutta.

Turun läänin Jalkaväkirykmentti ja Uudenmaan Jääkäripataljoona taistelivat ainakin seuraavissa paikoissa:
TurLäänR: Salmela (Artjärvi) 24.2.08, Käkelä (Orimattila) 26.2.08, Okeroinen 26.2.08, Siikajoki 18.4.08, Alavus 17.8.08, Ruona-Salmi 1.-2.9.08, Juutas 13.9.08, Kruunupyy 15.9.08, mahdollisesti myös Tyrväällä, Virroilla, Härmässä, Yppäri-Viirrellä ja Pyhäjoella.
UudmJääkP: Elimäki 21.2.08, Okeroinen 26.2.08, Uusikaarlepyy 24.6.08, Lapua 14.7.08, Alavus 17.8.08, Ruona-Salmi 1.-2.9.08, Kruunupyy 15.9.08, mahdollisesti myös Ylistarolla, Kuortaneella ja Virroilla.

teksti - Kalervo Mäkinen - Tarvasjoen Kotiseutuyhdistyksen kesän 2008 kotiseutumuseonäyttelystä
Kuva - Kansalliskirjasto, Doria

Hisinger -suvun vaiheista ja Billnäsin ruukista

Billnäsin l. Pinjaisten ruukin omisti vuodesta 1723 lähtien tukholmalaisesta kapteeni Johan Wilhelm Hisingistä alkunsa saanut aatelissuku Hisinger. Tämän jälkeläisistä Carl Hising aateloitiin vuonna 1784. Tämä sukulinja sammuui miespuoliselta osaltaan 1974. Carlin poika Mikael korotettiin taasen vapaaherraksi 1819 ja tämän sukuhaaran viimeinen miespuolinen jälkeläinen oli Fridolf Leopold Hisinger, joka omisti Billnäsin vuodesta 1883 lähtien kehittäen siitä uudenaikaisen massatuotannon tyyssijan.

Fridolf Leopold oli koulutuksen insinööri ja taitavana miehenä hän uudisti entiset ruukin työpajat kirveitä, vasaroita, hakkuja ja muita tarvekaluja tuottaviksi tehtaiksi. Kokonaan uutena haarana Billnäs aloitti tammisten konttorihuonekalujen teon vuonna 1909. Voidaan epäilemättä sanoa, että myöhemmin vuorineuvoksen arvon saanut Hisinger pelasti koko ruukin.

Billnäs erosi kaikista muista suomalaisista ruukeista myös siinä, että aina vuoteen 1957 se oli ollut vain kahden eri suvun omistuksessa. Tuolloin Oy Fiskars Ab sai sen haltuunsa. Näin tämä vuonna 1641 perustettu teollisuuskeskus säilyi hyvin yhtenäisenä kokonaisuutena aina 2000-luvulle saakka.

Suvun jäsenet ovat aina osoittaneet suurta ymmärtämystä paitsi teollisuuteen ja kauppaan, niin myös sivistysrientoihin. Jo vuonna 1782 silloinen ruukinpatruuna J. Hisinger perusti kansakoulun ja näin Pinjaisten ruotsinkielinen ala-aste pääsi juhlimaan 200 vuoden taivaltaan jo 1982. Fridolf Leopold Hisinger harrasti myös sukututkimusta ja 1925 hän julkaisi esityksen "Histori över Friherrliga ätten Hisinger".

Siinä hän parinkymmenen sivun voimalla esittelee sukuaan alkaen Olof Hisingistä, joka oli talollisen poika Bohusin läänin Hisingenistä. Olof palveli sotilaana ja myöhemmin luutnanttina kuningas Eerik XIV:n aikaan. Hän yleni lopulta vara-amiraaliksi ja siviilielämässään Gestriklantin voudiksi.

Tämä vihkonen päättyy hieman yllättävään sukujohtoon, jonka paikkansa pitävyydestä ei itselläni toistaiseksi ole selvää näkemystä. Fridolf Leopold Hisingerin mukaan eräs jälkipolvitaulusto rakentuu seuraavasti;

1. Uskonpuhdistaja Martti Luther, pso Catharina von Bora
2. Tytär Margareta, kuollut 1569, pso maaneuvos Georg von Kunhem
3. Tytär Anna von Kunheim, pso tilanomistaja Wolfert Christoffer von Sauchen
4. tytär Dorothea von Sauchen, pso herra Bugenhagen
5. tytär Margareta Bugenhagen, pso kauppias Joachim Wittfooth Turusta
6. poika Gustaf Wittfooth, pso Catharina Haveman Viipurista
7. poika Hans Henrik Wittfooth, pso Barbara Pipping
8. tytär Magdalena Catharina Wittfooth, pso vuorineuvos Johan Hisinger
9. poika ratsumestari, vapaaherra Michael Hisinger, pso Alexandrine von Bodisco
10. poika vuorineuvos Fridolf Leopold Hisinger, s. 1845

Fridolf Leopold oli itse lapseton, mutta vuonna 1906 hän adoptoi veljensä vävyn, Christer Ludvig Edvard Jägerskiöldin. Tämä sukuhaara oli vapaaherrallinen suku numero 29, nimeltään Hisinger-Jägerskiöld. Miespuoliselta linjalta se sammui 1975. Suvun kuolinpesä on vuosikausia ollut yksi entisen Pohjan pitäjän suurimmistä pääomatulojen ja maataloustukien saajista.

Yläreunan kuva on yleisnäkymä Billnäsin puutarhoille päin joskus 1940-luvulla. Alla puolen mainospätkä taas kertoo jotain yllättävän ajankohtaista laman keskellä shoppaileville suomalaisille!



Blogitekstisuositus

Kidnapattu kreivi – 1700-luvun uskomaton perintöriita