Kalunkirjoitus

Lokakuisena päivänä 1875 pidettiin Paimiossa perunkirjoitusta Tomeron kylän Takatalon leskiemännän, Maria Juhontyttären jälkeen. Maria jätti jälkeensä leski Fredrik Juhonpojan, mutta yhtään rintaperillistä ei enää ollut elossa. Maria oli aiemmin ollut aviossa Heikki Juhonpojan kanssa. Tästä aviosta syntynyt poika Heikki, oli kuollut jo aikoja sitten. Niinpä Marian ns. sivuperillisiksi tulivat ensimmäisen aviomiehen sisaret; Maria Juhontytär Preitilästä, Kreetta Juhontyttären lapset (joiden nimiä ei kukaan muistanut perunkirjoitusta tehdessä) sekä Stiina Juhontytär Nummila Markkulasta. Lopulta perintöä olivat jakamassa vielä vainajan veljenpoika Juha sekä sisarenpoika Otto. Viimeksi mainitut kolme henkilöä käyttivät sukunimeä Nummitie.

Mainittakoon vielä, että kaikki edellä mainitut olivat kotoisin Paimiosta. Maria oli kuollessaan hieman yli 84-vuotias, kun taas leski Fredrik oli ollut vaimoaan peräti 28 vuotta nuorempi. Niinpä Fredrik ehti mennä toisen kerran avioon 1880, tällä kertaa itseään 26 vuotta nuoremman Maija Stiina Wallenin kanssa.

Kun ”kalunkirjoittajat” olivat saaneet selville perilliset, oli aika tehdä selkoa vanhan emännän jälkeensä jättämästä omaisuudesta. Perhe ei ollut Paimion rikkaimpia, mutta ei todennäköisesti elänyt puutteessakaan. Puhdasta rahaa merkittiin olevan 125 markkaa. Kultaa löytyi kolmen sormuksen verran, kun taas hopeaa oli seuraavasti; yksi pikari, yksi taskukello, kaksi piislaakattua piippua, kolme vanhaa rahaa sekä kaksi ”vähälusikkaa”. Kuparia oli yksi ”kahvepannu”.  Näiden esineiden yhteisarvoksi laskettiin 32 markkaa.

Tämän jälkeen perunkirjoitus siirtyy talous- ja maatalousesineisiin, joita löytyikin kokonaisen aukeaman verran. Kaiken kaikkiaan omaisuutta oli taloon kertynyt lähes 6000 markan edestä. Tästä muodosti suurimman osan itse Takatalo, joka oli ”värterattu” lokakuussa 1883 tasan 4000 markan arvoiseksi. Tätä summaa on hyvä verrata vaikkapa vanhan pariskuntamme hevoseen, jonka arvo 200 markkaa. Talon hinnalla olisi siis saanut 20 hevosta tai vaikkapa 200 lammasta perunkirjan antamien tietojen perusteella.

Perunkirjoitus oli vuonna 1734 voimaan tulleella lailla määrätty pakollisiksi. Vanhin säilynyt perukirja maassamme on kuitenkin Margareta Slatten nimissä vuodelta 1530. On kuitenkin arvioitu, että vielä Maria Juhontyttären kuoleman aikoihin vain 30-50% kuolinpesistä teki tämän tärkeän asiakirjan. Valtiovalta oli kiinnostunut vainajien omaisuuksista, sillä pitkään jaon loppusummasta annettiin 1/8 prosenttia köyhäinapuun.